Hyppää pääsisältöön

Kaksi kotimaista paluuvideota julkaistiin tänään – kumpi on kovempi Wöyh! vai Petri Nygård?

Wöyh! ja Petri Nygård julkaisivat paluuvideonsa tänään 20. maaliskuuta. Videoita yhdistää se, että molemmat on kuvattu ulkomailla. Nygård kuvasi Berliinissä ja Wöyh! puolestaan mystisellä ”Wöyh!-planeetalla”.

Wöyh!

Petri Nygård julkaisi Scooraan-videon vuoden julkaisutauon jälkeen. Musiikkivideo kuvattiin Berliinissä.

- Kuvausreissu Berliiniin oli jännittävä, pelottava ja erittäin mielenkiintoinen. Mukaan mahtui muun muassa räjähteitä ja luvattomat yölliset seikkailut autioissa sairaaloissa. Täysin erilainen fiilis kuin aiemmissa videokuvauksissani esimerkiksi Las Vegasissa, Petri kommentoi.

Katso video alta.

Hyyrysen muusikkoveljesten Jussin (YUP) ja Antin (Stam1na) muodostama WÖYH! puolestaan julkaisee huhtikuun 17. päivä kakkosalbuminsa nimeltään Dwzyrek, jonka ensimmäinen singlelohkaisu _Kamppailu merellä _sain ensisoittonsa YleX:n Uuden musiikin aamuvuorossa. Yhtyeen esikoisalbumi Ikkilyk ilmestyi 8. maaliskuuta vuonna 2013, joten fanit ovat saaneet odottaa uutta materiaalia jo tovin.

Katso uutuusvideo alta.

Äänestä suosikkiasi!

Kumpi video on parempi?