Hyppää pääsisältöön

Introvertti viihtyy itsekseen

introvertti
introvertti Kuva: Yle, Mira Pelo introvertti

Introversio eli sisäänpäin kääntynyt persoonallisuuden piirre on aika ajoin haluttu luokitella jopa psyykkiseksi häiriöksi. Ei suoranainen ihme, elämmehän ekstrovertissa maailmassa, jossa arvostetaan avoimuutta, sosiaalisuutta ja ulospäin suuntautuneisuutta. Työelämässä edellytetään verkostoitumista, omien saavutusten estotonta esittelyä, itsensä markkinointia ja brändäämistä.

– Hei, olen Linus Jonkman. Olen introvertti. Se ei tarkoita sitä, että eläisin yksikseni neljäntoista kissan kanssa, esittelee itsensä ruotsalainen kirjailija ja henkilöstökouluttaja Linus Jonkman.

Teoksessaan Introvertit - työpaikan hiljainen vallankumous (Atena, 2015) Jonkman nostaa introvertin persoonallisuuden uuteen kunniaan. Huumorin höystämä kirja valittiin Ruotsissa vuoden 2014 henkilöstöalan parhaaksi teokseksi.

Niin kirjassa kuin haastattelussakin Linus Jonkman pistää peliin oman persoonansa.

– Introverttina siedän dopamiinia ekstrovertimpaa henkilöä heikommin. Olen taipuvainen tekemään työtä yksi asia kerrallaan, työskentelemään jaksoissa ja pystyn keskittymään tehtäviin pitkään ja hyvin keskittyneesti. Pitkästyn harvoin, voin katsoa teeveestä jopa golfia, naurahtaa Jonkman.

Eräiden tutkimusten mukaan intro- ja ekstrovertit piirteet johtuvat siitä, että välittäjäaine dopamiinia siedetään eri tavoin.

– Saan energiaa tekemällä asioita itsekseni olematta vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Sosiaalisessa tilanteessa, jossa on paljon kasvoja ja tuntemattomia ihmisiä, joudun hetkessä sellaiseen dopamiinihyökkäykseen, että olen aivan puhki. Mieluummin juttelenkin ihmisten kanssa kahden kesken tai pienissä ryhmissä.

– Harkitsen hyvin pitkään asioita ennen päätöksentekoa. En innostu suoralta kädeltä mistään. Jos vaimoni kysyy, mitä mieltä olen uusista verhoista, minun pitää aina valehdella, koska en ole heti verhoista mitään mieltä, tunnustaa Jonkman.

linus jonkman
Henkilöstökouluttaja ja kirjailija Linus Jonkman viihtyy vapaa-ajallaan omassa rauhassa. linus jonkman Kuva: Yle, Akuutti linus jonkman

Onko introversio vamma?

Introversiota on ehdotettu diagnosoitavaksi mielenterveyshäiriöksi jopa arvovaltaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n toimesta.

Myös Amerikan psykologiyhdistys (APA) halusi lisätä introversion DSM-5-ohjekirjansa sairausluokituksiin vuonna 2012. Asiasta keskusteltiin kiivaasti, mutta aietta ei toteutettu. Introverteille onneksi, sisäänpäin kääntynyttä persoonallisuuspiirrettä pidetään edelleen täysin luonnollisena ominaisuutena.

– Keskustelu heijastaa sitä, että elämme nopeatempoisessa yhteiskunnassa, joka vaatii meiltä multitasking-taitoja ja sosiaalisuutta. Olemme alkaneet ajatella introverttien persoonallisuuspiirteiden olevan jotakin, jota pitää muuttaa ja korjata. Se on ongelma ja nimenomaan länsimainen ilmiö, Jonkman toteaa muistuttaen, että itäinen kulttuuri arvostaa introvertteja ja erityisesti introverttia johtajaa.

Olemme alkaneet ajatella introverttien persoonallisuuspiirteiden olevan jotakin, jota pitää muuttaa ja korjata.

Jonkman huomauttaa että introversio ei ole elämäntapa tai valinta, ei liioin muotioikku tai alakulttuuri. Introversio on biologinen, DNA:han koodattu ominaisuus.

Aiempien vuosikymmenten yhteiskunnallinen normi suosi introversiota. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ekstrovertti käytös on noussut ihanteeksi. Jonkman muistuttaa, ettei varmuudella voi tietää kuka on introvertti ellei tunne häntä todella hyvin. Konttorin ekstroverteimmältä vaikuttava tyyppi saattaa pohjimmiltaan ollakin introvertti.

– Näemme toisistamme vain käyttäytymisen, emme persoonallisuutta. Monet introvertit ovat jo pienestä pitäen sopeutuneet ajatukseen julkisesta persoonasta. Työpaikoilla pidämme naamiota henkilöstä, joka on sosiaalinen, ulospäin suuntautunut, optimistinen, spontaani ja joka pitää monen asian samanaikaisesta hoitamisesta. Menemme kotiin, riisumme naamion ja meistä tulee jälleen oma itsemme.

Introvertit-kirjan kansi
Linus Jonkman nostaa kirjassaan introversion uuteen kunniaan. Introvertit-kirjan kansi Kuva: Yle, Akuutti introvertit-kirjan kansi

Mitä teet kun ei tarvitse tehdä mitään?

Jonkmanin mukaan paras tapa tunnistaa, onko itse intro- vai ekstrovertti on kysyä itseltään, mitä tekee mieluiten silloin kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään.

Jos rentoudut ja lataat akkuja vetäytymällä ajatuksiisi ja puuhiisi kaipaamatta seurustelua muiden kanssa, olet luultavasti introvertti. Introvertit viihtyvät omissa oloissaan muiden ihmistenkin keskellä.

Introvertit viihtyvät omissa oloissaan muiden ihmistenkin keskellä.

Jos taas rentoudut hakemalla toimintaa ja seikkailuja, tarvitset ulkopäin tulevia virikkeitä ja muiden ihmisten seuraa, olet todennäköisesti ekstrovertti. Ambiverttina taas pidetään henkilöä, jolla intro- ja ekstrovertit piirteet ovat kutakuinkin tasapainossa.

– Carl Jung on sanonut, että kaikilla on tarve yksin olemiseen, mikä edustaa introverttia puoltamme. Yhtä lailla meillä on tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen ja ihmissuhteisiin ja se on ekstroverttiä puoltamme, muistuttaa Jonkman.

– Ei ole terveellistä pitää yllä roolia pidemmän päälle. Oman persoonallisuuden mukaisen mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen silloin tällöin on taito ja hyväksi meille, mutta pidemmän aikaa jonkun muun esittäminen kuin mitä on, on aina haitallista itsekunnioitukselle. Saatat tuntea jo lapsena, ettet ota siinä määrin tilaa kuin vanhempasi toivovat. Itsetunnolle ei tee hyvää, jos tunnet ettet riitä omana itsenäsi.

Avokonttorit – introvertin kauhu?

– Avokonttoreilla on taipumus stressata kaikentyyppisiä persoonallisuuksia enemmän kuin omassa huoneessa työskentelyn. Ekstrovertit vain pystyvät hallitsemaan stressiä introvertteja paremmin.

Stressin ja paineen alla introvertin työteho laskee. Ajatusprosessissaan introvertit luovat ympärilleen ikään kuin kuplan, jonka sisällä he menettävät ajan ja paikan tajun. Avokonttorissa kupla puhkeaa kollegoiden koputtaessa olkapäähäsi kysymyksineen ja kuullessasi tahtomattasi toisten puheluita. Keskeytyksen jälkeen introvertilta menee varttitunnin verran ennen kuin hän pääsee takaisin samaan työvireeseen.

Olen kuullut sanottavan, että peruutettu tapaaminen on kuin heroiinia introvertille.

Introvertti mielletään usein nörtiksi tai sarjamurhaajaksi.

– Introverttia ei haluta pestata töihin, silti introvertti halutaan pestata. Introvertin ominaisuudet, analyyttisyys, itsemotivoituvuus, keskittyminen yksityiskohtiin tai laatuun, ovat juuri toivottuja ominaisuuksia. Emme silti suosi henkilöä, joka kirjoittaa CV:een olevansa introvertti. On yhteiskuntamme vika, että olemme käsittäneet väärin, mitä introversio tarkoittaa, Jonkman painottaa.

Jonkman kertoo viettävänsä noin 99% vapaa-ajastaan omissa oloissaan hakeutumatta kanssakäymiseen ihmisten kanssa.

– Olen kuullut sanottavan, että peruutettu tapaaminen on kuin heroiinia introvertille.

– Pidän siitä, että perheeni on ympärilläni mutta voin rauhassa esimerkiksi lukea tai kirjoittaa. Ekstrovertit yrittävät järjestää toimintaa elämääsi. Itse kaipaat vain sitä hetkeä, kun mitään toimintaa eikä tapaamisia ole tiedossa, kun tiedät, että sinulla on koko viikonloppu edessäsi, jolloin ei tapahdu mitään, Jonkman naurahtaa.

Testaa, oletko introvertti vai ekstrovertti?

  • Kansanparantajia, aktivisteja ja parantavaa perunaa – Mosambikissa tieto on terveyttä

    Mosambikissa malarian riski on maailman suurin.

    Mosambik on yksi maailman kymmenestä köyhimmästä maasta. Kotimantereellaan Afrikassa se kuuluu Saharan eteläpuolisiin maihin, joissa olot ovat haastavat ja esimerkiksi malarian riski maailman suurin. Elinolojen parantamiseen tähtäävässä FDC-järjestössä työskentelevä lääkäri Julia Magaia kertoo, että juuri malarian, hivin ja tuberkuloosin kaltaiset tarttuvat taudit ovat ripulitautien ohella isoimmat kansanterveysongelmat.

  • Varpusparvi hotellihuoneen pöntössä – Mitä reissussa uskaltaa syödä?

    Ripuli on yleisin matkailijaa vaivaava terveysongelma.

    Maha kuralla ja kaikki suun kautta sisään nautittu tuntuu valuvan pikavauhtia pönttöön. Vatsassa kouristelee ja rantapäivä vaihtuu hotellihuoneen vessan läheisyydessä norkoiluksi. Ripuli on yleisin matkailijaa vaivaava terveysongelma. Sekoittiko ruoka pakin vai onko kyse jostain vakavammasta?

  • Matkailijoiden tuomat eksoottiset sairaudet ovat jo arkipäivää

    Suomessa eksoottiset sairaudet ovat jo tuttu juttu.

    Ihmiset liikkuvat maapallolla enemmän kuin koskaan. Pelkästään suomalaiset tekevät vuodessa noin 9 miljoonaa ulkomaanmatkaa. Virukset, bakteerit ja loiset hyppäävät helposti matkustajien kyytiin ja siirtyvät uusille alueille. Vielä suuremman tartuntatautiriskin kantavat ihmiset, jotka liikkuvat ympäri maailmaa pakon sanelemina. Esimerkiksi ilmastonmuutos pakottaa ihmisvirrat liikkeelle.