Provinssi järjestetään Seinäjoella 24.-27. kesäkuuta.
Tyga, Big Sean ja Joye Bada$$ on kiinnitetty Pronvinssin kesän 2015 ohjelmistoon. Tygan myöhemmin tänä vuonna julkaistava albumi tehty yhteistyössä Kanye Westin kanssa. Big Sean puolestaan nousi maaliskuun alussa Dark Sky Paradise -levyllään listaykköseksi Yhdysvalloissa. Kaikki kolme jenkkiräppäriä nousevat lavalle perjantai-iltana.
Provinssiin on kiinnitetty myös kaksi arvostettua suomalaista rap-kollektiiva, Solosen, Kosolan ja Xmiehen muodostama Lyömättömät sekä Pyhimyksen, Paperi T:n ja Tommishockin muodostama Ruger Hauer. Festivaalin kotimaista hiphop-kattausta vahvistaa myös Asa & Band.
Muita uusia kotimaisia kiinnityksiä ovat Gasellit, Heikki Kuula & Koirakaverit sekä Laineen Kasperi & Palava kaupunki. Heikki Kuula & Koirakaverit soittaa vanhoja ja uusia Heikki Kuula -biisejä rokkibändille sovitettuina.