Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Elinsiirto – enemmän kuin lottovoitto

inhimillinen tekijä, yle tv1
Kari Kangasniemi, Sari Valto, Sanna Laakso ja Kirsi Rajasuo keskustelevat munuaisensiirroista. inhimillinen tekijä, yle tv1 inhimillinen tekijä

TV1 perjantaina 27.3.2015 klo 22.15 - 23.05, uusinta lauantaina 28.3. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan.

Uuden munuaisen saaneet Kirsi Rajasuo ja Sanna Laakso kokevat, että onnistunut elinsiirto oli heille enemmän kuin lottovoitto. Kun elinsiirtojonosta pääsee leikkauspöydälle, se pelastaa elämän ja nostaa elämänlaatua.

Kirsi viivytteli dialyysiä

Kirsi Rajasuolla todettiin krooninen munuaiskerästulehdus 17-vuotiaana. Sairaus alkoi oireilla vakavasti vasta, kun Kirsi oli kolmikymppinen.

Hän työskenteli hoitoalalla ja työpäivä alkoi useimmiten oksentaen. Munuaiset eivät enää hoitaneet tehtäväänsä normaalisti eli eivät poistaneet kuona-aineita elimistöstä.

"Voin pahoin, verenpaine oli korkealla, väsymys oli käsittämätöntä. Tiesin, että minun on pian aloitettava dialyysihoito, mutta viivyttelin sen aloittamista, koska tiesin, miten paljon se rajoittaa elämää”, Kirsi kertoo

”Kun olin 33-vuotias, 11-vuotiaan tyttären äiti, lääkäri sanoi minulle, että jos et nyt aloita dialyysiä, kuolet kahdessa kuukaudessa. Silloin luovitin ja aloin tehdä vatsakalvodialyysiä."

Kuonat pois keinotekoisesti

Dialyysissä munuaisten tehtävää hoidetaan keinotekoisesti. Kirsi aloitti vatsakalvodialyysin, jossa vatsakalvoa käytetään kuona-aineiden suodattamiseen.

Vatsaan asennettiin puolen metrin pituinen letku, jonka toinen pää tuli ulos navan kohdalta. Letkun kautta Kirsi valutti vatsaonteloonsa puolitoista litraa nestettä, joka piti puolentoista tunnin päästä vaihtaa toiseen nesteeseen.

Työlästä menettelyä piti toistaa neljä kertaa vuorokaudessa. Aikaa siihen meni kuutisen tuntia.

"Hoitotyön tekeminen ei enää onnistunut dialyysivaiheessa. Mitään spontaania ei enää voinut tehdä. Pahinta oli töistä pois jääminen", Kirsi muistelee.

Kirsi sai ärhäkän pelin

Neljän kuukauden kuluttua Kirsi sai puhelinsoiton. Hänelle oli löytynyt sopiva munuainen.

"Olin varautunut odottamaan elinsiirtojonossa vuosikausia, mutta sitten tulikin äkkilähtö Pielavedeltä Helsinkiin sairaalaan. Lentomatka Kuopiosta Helsinkiin on piirtynyt tarkasti muistiini. Katselin kaunista pilvetöntä taivasta ja mietin, tulenko enää takaisin."

Leikkaus meni hyvin. Siirrännäinen alkoi toimia moitteettomasti heti leikkauspöydällä. Kirsi yritti kysellä lääkäriltä, kenen munuaisen hän sai, vaikka tiesi, ettei tietoja luovuttajasta anneta.

"Sen verran sain irti, että munuainen oli "kotimaista kamaa" ja että kyseessä oli "ärhäkkä peli". Kuvittelin mielessäni, että luovuttaja oli nuori mies, joka menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa. Varmaan ajatuskudelmat olivat osa henkistä sopeutumista."

Kirsin elinsiirrosta on nyt kymmenen vuotta. Elämä sujuu hyvin, kontrolleja on säännöllisesti, mutta lääkkeitä pitää syödä loppuelämän ajan.

Kuusi vuotta sairaalaelämää

Sanna Laaksolta löydettiin heti syntymän jälkeen munuaisten monirakkulatauti. Se on perinnöllinen sairaus, jossa munuaisiin muodostuu suuri määrä nesterakkuloita eli kystia. Kasvaessaan kystat tuhoavat normaalia munuaiskudosta. Seurauksena on dialyysi ja sen jälkeen elinsiirto.

Sannalle tehtiin ensimmäinen munuaisensiirto 14-vuotiaana. Siirrännäinen toimi ongelmitta 13 vuotta, mutta sen jälkeen oireilu palasi ja oli jälleen aloitettava dialyysi.

"Toinen dialyysivaihe oli ensimmäistä paljon vaikeampi. Minulle valittiin veridialyysi, joka tehdään neulojen kanssa suoraan suoneen. Pistäminen oli vaikeaa, piti rakentaa uusia suonia, kivut olivat kovat. Kävin kolme kertaa viikossa sairaalassa saamassa tätä hoitoa.”

”Lopulta sanoin, että en enää kestä kipuja ja minulle laitettiin kaulakatedri. Vaikka senkin kanssa tuli vaikeuksia, niin homma helpottui. Elin tätä kolme kertaa viikossa sairaalaan -elämää lähes kuusi vuotta.

Dialyysi rajoitti kaikkia suunnitelmia. "Olin juuri valmistunut tradenomiksi ja ehtinyt olla pari vuotta pankissa työssä. Elämä oli juuri asettunut uomiinsa, kun tuli dialyysin takia stoppi", Sanna muistelee.

Takaisin työelämään

Sannan edellinen siirrännäinen oli aiheuttanut vereen vasta-aineita, ja siksi oli vaikeaa löytää hänelle uutta sopivaa munuaista. Lopulta hänellekin soitettiin sairaalasta.

"Elinsiirto oli kuin lottovoitto minulle. Leikkaus onnistui hyvin ja siirrännäinen alkoi toimia ongelmitta", Sanna kertoo.

Nyt Sannan haave olisi löytää taas töitä.

"Viiden vuoden poissaolo työmarkkinoilta voi herättää ihmetystä. Olen hakemuksissani ollut rehellinen ja kertonut poissaolon syyn. Toivoisin, että työnantajat eivät jäisi ennakkoluulojen vangiksi vaan ottaisivat asiasta selvää ja näkisivät, että olen nyt terve ja täysin kykeneväinen työelämään."

Isän munuainen kelpasi

Kari Kangasniemi luovutti alle kaksivuotiaalle tyttärelleen toisen munuaisistaan.

Tytär Jade syntyi hätäsektiolla ja heti syntymän jälkeen havaittiin, että keuhkot ja munuaiset eivät toimi ilman avustusta. Jaden elämä oli kuukausia veitsenterällä. Seitsemän kuukauden ikäisenä hänet saatiin sairaalasta kotiin, mutta vaikeudet eivät olleet ohi.

"Meidän piti kytkeä Jade dialyysikoneeseen öisin, ruoka hoidettiin nenä-mahaletkun kautta. Kun munuaiset eivät toimineet, Jade voi pahoin. Hän saattoi oksentaa parikymmentäkin kertaa päivässä. Kun ajoin häntä sairaalaan kontrolliin, piti turvaistuimen edessä pitää jatkuvasti kaarimaljaa. Aika oli raskasta, mutta toisaalta olimme ohittaneet pahimman eli kuolemanvaaran ja sen voimin jaksoimme", Kari kertoo.

Heti alkuvaiheessa vanhemmille kerrottiin, että Jade tarvitsisi uuden munuaisen. Isä ja äiti olivat valmiita omaisluovutukseen, mutta pitkällisten testien jälkeen ilmeni, että vain Karin kudostyyppi oli Jadelle sopiva.

"Tunsin helpotusta siitä, että sovin luovuttajaksi. Oli helpottavaa ajatella, että kohta päästään lähemmäs normaalia elämää ja ettei Jaden tarvitse mennä elinsiirtojonoon."

Munuaisen teho laskenut

Nykyään Jade on iloinen ja energinen 4-vuotias. Isältä saatu munuainen pullottaa hennon tytön vatsanahan alla. Mutta jälleen on ilmestynyt pieni huoli.

"Luovuttamani munuaisen teho on jostain syystä pudonnut jatkuvasti, vaikka se aluksi toimi hyvin. Nyt se toimii enää 40 prosentin teholla. Asiaa tutkitaan, eikä syytä vielä tiedetä. Lääkärit ovat sanoneet, että tehon laskeminen voi olla väliaikaistakin ja johtua lääkkeistä. Katsotaan nyt ja toivotaan, ettei uuteen siirtoleikkaukseen tarvitsisi mennä vielä moneen vuoteen", Kari miettii.

Onni pienistä asioista

Inhimillisen tekijän vieraat ovat kokeneet isoja asioita, elämän ja kuoleman kysymyksiä. Kokemukset ovat tuoneet perspektiiviä.

"Olen nykyään rennompi. En mieti enää tulevaa. Onnellisuuteen riittävät pienet asiat ja pienet hetket. Minun ei tarvitse enää lotota, olen oman lottovoittoni saanut. Tunnen suunnatonta kiitollisuutta tuntematonta lahjoittajaa kohtaan. Olen saanut elämän lahjan häneltä", Kirsi toteaa.

Sadat odottavat uutta munuaista

Suomessa tehtiin viime vuonna 240 munuaisensiirtoa. Elinsiirtorekisterissä uutta munuaista odottaa satoja ihmisiä. Suurin osa elimistä saadaan aivokuolleilta potilailta, omaisluovuttajia on vain pieni osa.

Aivokuolleen ihmisen omaisilta kysytään, saako tämän elimiä antaa eteenpäin. Vain jos on selkeästi tiedossa, että henkilö olisi eläessään kieltänyt elinluovutuksen, niin elimiä ei siirretä.

Enää ei vaadita kirjallisen elinluovutuskortin löytymistä lompakosta, mutta sellaisen allekirjoittaminen ja mukana kuljettaminen on hyödyllistä ja selkeyttää päätöstä.