Hyppää pääsisältöön

Näkökulma: Normcore - oodi tavallisuudelle

Kaarle Hurtig ja toimittaja Nuutti Takkinen vaaterekin edessä Ylen valokuvastudiossa.
Kaarle Hurtig ja toimittaja Nuutti Takkinen vaaterekin edessä Ylen valokuvastudiossa. Kuva: YLE / Rami Moilanen normcore

Yleensä ajatellaan, että vaatteet ovat persoonallisuuden jatke, jolla voi kertoa jotain itsestään. Entä jos asia onkin juuri päinvastoin? Ehkä itsestään kertookin kaikkein eniten sillä, että pukeutuu mahdollisimman huomiota herättämättömästi?

Normcoressa yhdistyvät sanat normal ja hardcore eli vapaasti käännettynä kyse on äärimmäisestä tavallisuudesta. Perusajatuksena on se, ettei yritäkään erottautua joukosta vaatteillaan tai pukeutua millään lailla uniikisti. Sopeutuu joukkoon. Kuulostaa yksinkertaiselta. Mutta kun ilmiöön hieman perehtyy, eteen avautuu loputon käsiteviidakko, josta on vaikea löytää ulospääsyä.

Normcore-termin lanseerasi newyorkilainen trendianalytiikkatoimisto K-Hole loppuvuodesta 2013. Media otti ilmiön nopeasti omakseen ja samalla myös sanan alkuperäinen sisältö muuttui hieman. Normcoresta tuli synonyymi eräänlaiselle tavispukeutumiselle tai sitä ihannoivalle muotivirtaukselle. Yhtäkkiä tyylitietoisen nuorison vaatekaapit alkoivat täyttyä ns. ”äitifarkuista”, fleece-pusakoista, tennissukista ja sandaaleista.

Tällaisesta ”tavallisuuden imitoinnista” käytetään usein myös termiä acting basic. Käytännön tasolla rajanveto normcoren ja acting basicin välillä on varsin haastavaa. Ehkä siitäkin johtuen termien käyttö herättää yllättävänkin voimakkaita tunteita. Termien sekoittaminen keskenään tuottaa sen verran voimakkaita reaktioita aiheeseen vihkiytyneiden parissa, että monet ovat haluttomia työntämään lusikkaansa koko soppaan. Toiset ovat jo kyllästyneet koko keskusteluun. Erilaiset määrittely- ja rajanvetoyrityksetkin synnyttävät lähinnä uusia ja entistä visaisempia kysymyksiä.

Lopulta lienee kuitenkin kyse ilmiöstä, joka on ollut aina olemassa ja tulee jatkossakin olemaan. Siinä missä acting basicin kaltaisen muotivirtauksen voi nähdä ohimenevänä trendinä, antaa normcore vihjeitä jostain pidempikestoisesta, joka ei vanhene heti seuraavan sesongin tullessa. Eikä välttämättä edes siinä vaiheessa, kun keskustelu koko termin ympärillä on hälventynyt tai sen on korvannut uusi ja ajanmukaisempi termi. Muotitrendit tulevat ja menevät, mutta tavallinen ja huomiota herättämätön pukeutuminen jatkaa voittokulkuaan vielä pitkään niiden jälkeen.

Yksi esimerkki tällaisesta jatkuvuudesta on helsinkiläinen Kaarle Hurtig, joka kertoo pukeutuneensa normcoren hengessä jo ennen kuin koko termiä oli edes keksitty. Kaarlen ajatuksia normcoresta ja pukeutumisesta ylipäätään löydät oheisesta videosta.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän