Hyppää pääsisältöön

Selvitimme ehdokkailta: palaako viinin ruokakauppamyynnille vihreä valo?

Seuraava eduskunta miettii, mitä ruokakaupoissa saa myydä. Näyttääkö se punaista valoa keskikaljalle tai vihreää viineille?

Haluaisitko tietää kantavasi kännirähinägeeniä?

Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu alkoholilain uudistusta, jonka tavoitteena on alkoholin haittojen vähentäminen. Mahdollisina keinoina on mainittu esimerkiksi keskioluen siirtäminen ruokakaupoista Alkoon sekä baarien aukioloaikojen rajoittaminen.

Kysyimme kahdeksalta ehdokkaalta, kannattavatko he tiukempia rajoituksia vai pitäisikö päinvastoin tuoda viinit ruokakauppoihin ja sallia anniskelupaikoille vapaammat aukioloajat.

Kireimpiä rajoituksia kannattavat sijoittuvat nelikentässä lähimmäs vasenta alareunaa. Sallivimmat ehdokkaat puolestaan ovat lähimpänä oikeaa yläreunaa. Täsmälleen keskipisteeseen on ahdettu ne ehdokkaat, jotka kannattavat nykysääntöjä.

Kysyimme alkoholipolitiikkaan perehtyneiltä ehdokkailta, milloin baarissa pitäisi tulla valomerkki ja mitä ruokakaupoissa pitäisi myydä. // Kuva: Teemu Hotti

Ehdokkaiden vastaukset

Leena Rauhala, KD (Kristillisen terveys- ja raittiusjärjestön puheenjohtaja, Alkon hallintoneuvoston jäsen)
Keskiolut pois kaupoista, aikaistetaan valomerkkiä

- Alkoholin helppo saatavuus altistaa käyttöön. Kun olut tuli ruokakauppoihin, oli seurauksia nähtävissä muun muassa alkoholin runsaampana käyttönä, joka näkyi muun muassa sosiaalipalvelujen käytössä, yksinäisten ja perheiden sosiaalisina ongelmina sekä terveysongelmina. Kannatan sellaisia toimenpiteitä, joilla voidaan alentaa elimistöön joutuvan alkoholin määrää ja ykköstavoitteena tulee olla terveelliset elämäntavat ja raittius. Alkoholipoliittisia ratkaisuja tulee tehdä ihmisen hyvinvoinnin arvioinnista käsin, eikä asenteellisista näkemyksistä käsin.

Mats Nylund, RKP @MatsJNylund (Alkon hallintoneuvoston jäsen)
Pidetään nykylait

- Alkoholitutkijoiden mukaan kaikki tilastotiedot viittaavat siihen, että alkoholijuomien saatavuuden lisääminen lisää myös kokonaiskulutusta. Puolueena RKP ei kannata keskioluen alkoholiprosentin alentamista. Alkoholitutkijoiden mielestä keskioluen alkoholiprosentin alentaminen olisi hyvä asia, joten asiasta on kuitenkin hyvä keskustella.

Hanna Tainio, SDP @HannaTainio (sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen)
Pidetään nykylait

- Viinien myyminen vähittäiskaupassa lisäisi merkittävästi suomalaisten alkoholin kulutusta ja sen aiheuttamia terveyshaittoja ja alkoholikuolemia. Laskennallisesti siirtämällä keskiolut Alkoon ja myymällä vain niin sanottua kakkosolutta vältettäisiin noin 350 alkoholikuolemaa vuosittain. Aika on kuitenkin mennyt tämän ohi ja valtaosa vastustaa tätä. Valomerkin aientaminen heikentäisi ravintolaelinkeinon kannattavuutta ja voisi viedä työpaikkoja. En kuitenkaan myöhentäisikään sitä. Tätä kautta työaikajärjestelyt ja yleinen järjestyksenpito voisivat vaikeutua.

Anu Vehviläinen, Keskusta @AnuVehvilainen (sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen)
Pidetään nykylait

- Nykyiset valomerkkiajat riittävät.

Aino-Kaisa Pekonen, Vasemmistoliitto @akpekonen (aikoo huhujen mukaan vaalien jälkeen sosiaali- jaterveysvaliokuntaan)
Pidetään nykylait, mutta viini ehkä kauppoihin

- Periaatteessa kannatan viinien myyntiä ruokakaupassa, mutta Alkon hoitamassa myynnissä on hyvää se, että pystytään valvomaan hyvin alkoholin myyntiä ja kulutusta. Toisaalta Euroopassa järjestelmä toimii ilman Alkoa.

Sanna Lauslahti, Kokoomus @SannaLauslahti (sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen)
Myöhennetään valomerkkiä, viini ehkä kauppoihin

- Kannatan vapaita aukioloaikoja. Mieluummin yhdessä oloa ravintoloissa kuin ulkona kaduilla. Viinikysymyksessä olen pohtivalla kannalla. Viinien myynnin osalta jo nyt on aika hyvä tilanne, kun monen ruokakaupan kyljestä löytyy Alko. Toisaalta tässä on omat huonot puolensa, jos pohditaan kauppojen tasa-arvoista kohtelua. Toisella on asiakasvirtoja tuova Alko vieressä ja toisella ei. Yksilötasolla ajatellen haluaisin ostaa ruokakaupasta viinin, mutta en tiedä, onko se kansanterveyden kannalta hyvä juttu. Mietityttää.

Tiia Lintula, Vihreät @TiiaLintula (ravintolayrittäjä)
Myöhennetään valomerkkiä, viinit kauppoihin

- Viini kauppoihin kolmesta syystä: asiakkaan asioinnin helppous, fiksun juomakulttuurin tukeminen ja pienten kauppojen kilpailukyvyn parantaminen. Oluen laimentaminen vaikuttaa makumaailmaan. Jos halutaan edistää sivistynyttä juomakulttuuria, humalahakuisuuden sijaan tulisi keskittyä maku- ja seurustelunautintoon. Kannatan vapaampia aukioloja. Esimerkiksi ne, joilla on nyt anniskelulupa kello kahteen asti, voisivat tarvittaessa pitää kuppilaansa pidempään auki. Klubityyppiset paikat voisivat minun puolestani olla pidempään auki kuin neljään. Yrittäjiltä jää myyntiä tekemättä. Ravintola-alalla olisi kovasti työllistämispotentiaalia, kunhan verotusta ja sääntelyä helpotettaisiin.

Ari Jalonen, Perusuomalaiset @ari_jalonen (sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen)
Myöhennetään valomerkkiä, viinit kauppoihin

- Olen kirjoittanut vuonna 2014 plokiini laajemman linjaukseni alkoholipolitiikasta. Kirjoitukseni löytyy osoitteesta arijalonen.fi otsikolla “Alkoholipolitiikan kokonaisuudistus”.

Teksti: Markus Kuokkanen
Kuvat: Teemu Hotti

_YleX Vaalisarja avaa monimutkaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä yksinkertaisilla kuvilla.

_Lue myös:

Tiesitkö: opiskelijoiden asumislisää ei ole nostettu 10 vuoteen - näin kommentoivat puolueet

Pitäisikö uskonnon opetus korvata kokonaan toisella oppiaineella? Näin puolueiden nuoret vastaavat

Kansanedustajaehdokkaat vastaavat: pitäisikö Jumalan pilkkaaminen sallia Suomessa?

Neljän suurimman puolueen Nato-kannat syynissä – "On siirrytty uudenlaiseen kielenkäyttöön"