Liukas keli, kaatuminen ja nilkan taittuminen. Sellainen on ollut yleisin nilkkamurtuman resepti kuluneena talvena. Suomessa sattuu vuosittain noin 5000 sairaalahoitoa vaativaa nilkkamurtumaa. Puolet nilkkamurtumista on sellaisia, jotka voitaisiin hoitaa ilman leikkausta ja uusimpien tutkimustietojen valossa näyttää siltä, että nilkkaleikkaukset vähenevät entisestään tulevaisuudessa. Hoito ilman leikkausta kipsaamalla helpottaa erityisesti potilaan toipumista vakavasta nilkkavammasta.
Aivoverenkiertohäiriöiden hoito kehittyy
Uusia hoitomenetelmiä on tulossa myös aivoverenkiertohäiriöiden hoitoon. Tukkeutunutta aivovaltimoa on perinteisesti hoidettu liuotushoidon avulla. Tammikuussa julkaistiin ensimmäinen laaja tutkimus, jossa tukkeuman mekaaninen poisto osoittautui tavallista liuotushoitoa tehokkaammaksi tietyillä potilasryhmillä. Hoitokäytäntöihin onkin tulossa merkittävä muutos, kun tällainen endovaskulaarinen hoito yleistyy. Turun yliopistollisessa sairaalassa menetelmää on jo käytetty ja Akuutti tapaa potilaan, jonka oireet korjaantuivat täysin tukkeuman mekaanisen poiston jälkeen.
Levottomat jalat saavat alkunsa hapen puutteesta?
Levottomat jalat oireyhtymän pääasiallisena oireena ovat levossa ilmenevä jalkojen liikuttamispakko sekä epämiellyttävät alaraajatuntemukset, kuten puutuminen. Oireet rauhoittuvat jalkoja liikuteltaessa. Suomessa levottomista jaloista kärsii jossain elämänvaiheessa jopa 10 prosenttia väestöstä. Pahimmillaan se on raskauden aikana ja munuaishäiriöstä kärsivillä potilailla. Lääkehoidolla voidaan yleensä lievittää oireita. Nyt sairauden hoito saattaa kuitenkin muuttua, kun Tampereella tehdyssä tutkimuksessa todettiin levottomista jaloista kärsivillä olevan alaraajojen happipitoisuus selvästi alempi kuin terveillä kontrollihenkilöillä. Miten löydös vaikuttaa hoitokäytäntöihin?
Vanhustenhoito puhuttaa
Kun yhteiskunta säästää vanhustenhoidossa, moni ikääntynyt on omien lastensa avun varassa. Kuusikymppiset suurten ikäluokkien edustajat osallistuvatkin huomattavassa määrin läheistensä hoitoon. Helsinkiläinen Katariina Pyysalo huolehti monet vuodet hiljattain kuolleen äitinsä asioista, eikä kaikki sujunut aina toivotulla tavalla. Vanhustenhoidossa ja edunvalvojan asemassa vastaan tulleet epäkohdat mietityttävät häntä yhä edelleen.
Omalääkäri paljastaa kipuvoiteen reseptin
Omalääkärin vastaanotolla Risto Laitila ja Mikko Penttilä valmistavat tällä kertaa kipuvoidetta. Jokainen voi kotonakin kokeilla valmistaa voidetta, sillä resepti on yksinkertainen. Tarvitaan vain vahvaa chilijauhetta ja perusvoidetta, jotka sekoitetaan tasaiseksi massaksi. Parasta voiteessa on, että jokainen voi itse säätää sen voimakkuutta chilin määrää lisäämällä.Akuutti, TV1 maanantaina 30.4. klo 18.30.
Lisää ohjelmasta





