Hyppää pääsisältöön

Satuhäät - Latelasta tuttu Lauri saa Jaronansa

Jarona ja Lauri
Jarona ja Lauri satuhäät

Ilo, onni ja huumori kuplivat elokuun puolivälissä Tottijärvellä, kun 25-vuotias Jarona Steinberg ja kolmekymppinen Lauri Huttunen liitetään yhteen siviilimenoin. Yli 120-päisestä vierasjoukosta osa on Jaronan isän puoleista sukua Israelista. Tuomarin suorittama siviilivihkiminen on eri uskontokuntiin kuuluvalle parille luonteva kompromissi.

Jarona ja Lauri
Jarona ja Lauri satuhäät

Jarona ja Lauri asuvat Nokian Siurossa viihtyisässä omakotitalossaan. Perheeseen kuuluu lisäksi Nipa-koira ja tietysti äidin ja isän silmäterä, alle vuoden ikäinen poika Joel. Lauri työskentee VR:n palveluksessa. Vapaahetket kuluvat erilaisten ajoneuvojen parissa ystävien kanssa perustetulla Latela-tallilla. Jarona on osa-aikaisesti työssä isänsä kanssa perustamassaan yrityksessä, joka tuo maahan kosmetiikkatuotteita.

Jarona ja Lauri
Jarona ja Lauri satuhäät

Jaronan ja Laurin monivaiheisen rakkaustarinan ensitahdit lyötiin kesällä vuonna 2007, jolloin he tapasivat baarissa. Samoihin aikoihin Lauri loukkasi jalkansa ja joutui sairaalaan. Jarona otti yhteyttä sairaalassa toipuvaan Lauriin ja kun mies kotiutui, sopi pari ensitreffit. Pari tapaili joitain kuukausia, kunnes osoittautui, että Laurista ei vielä ollut asettumaan aloilleen ja he ajautuivat omille teilleen. Jarona kuitenkin tunnustaa, että olisi jo tuolloin ensimmäisellä kerralla halunnut jatkaa suhdetta.

Jarona ja Lauri
Jarona ja Lauri satuhäät

Sinkkuina liikkuvat Jarona ja Lauri osuivat usein samoihin paikkoihin ja tunteet alkoivat nostaa uudestaan päätään. Suhde lämpeni ja pari muutti pian yhteen. Yhteinen tie ei kuitenkaan alussa ollut aivan sileä, mutta ongelmat selätettiin. Tilavan omakotitalon hankinnan myötä tuli myös perheenlisäys ajankohtaiseksi ja Pikku-Joelin syntymän myötä Laurikin rauhoittui huolehtivaksi isäksi.

Parin hääjärjestelyt etenevät suuremmitta kommelluksitta muun arjen ohessa ja viimein pari pääsee rauhoittumaan suurta päiväänsä varten.

Kommentit
  • Satuhäät - nuoren mormoniparin ensirakkautta ja bikinifitness-haaveita

    Janita Hämäläinen ja Sami Kettunen juhlivat Imatralla

    Marraskuinen kylmä ja kostea ilta ei varjosta nuorta onnea, kun toistensa ensirakkaudet, mormonitemppelissä avioliittoon vihityt, 24-vuotiaat Janita Hämäläinen ja Sami Kettunen, juhlivat häitään Imatralla. Iloisen ja vilkkaan nuorenparin ”Talven ihmemaa” -teemaiset juhlat pidetään Vuoksenniskan työväentalolla: vihkimiseremonian juhlapaikalla suorittaa Janitan isoisä.

  • Satuhäät- toinen kerta ja tuplaraskaus toden sanovat

    Jenna Pöyry ja Jukka-Pekka Koukkari saavat toisensa Kemissä.

    Heinäkuinen kesäpäivä hohtaa hellivää lämpöä ja rakkautta, kun 24-vuotias Jenna Pöyry ja vuotta vanhempi Jukka-Pekka Koukkari vihitään avioliittoon Kemin kirkossa. Hääjuhla vietetään Ravintola Tervolahovissa Tervolassa Kemijoen varrella.

  • Satuhäät - montako vierasta pieniin häihin lopulta tulee?

    Satu Korhonen ja Miska Salminen solmivat avioliiton Jämsässä

    Heinäkuinen lauantai säteilee onnea, kun 37-vuotias leipomotyöntekijä Satu Korhonen ja 31-vuotias rekkakuski Miska Salminen sanovat toisilleen tahdon Jämsän kirkossa. Hehkuvan parin pienimuotoista hääjuhlaa vietetään Ravintola Hirvikartanon tiloissa Jämsässä.

  • Satuhäät - perinteitä kunnioittaen avioon

    Reelika Vaino ja Tuomas Rämänen sanovat tahdon Karstulassa

    27-vuotias Reelika Vaino ja kaksi vuotta vanhempi Tuomas Rämänen sanovat tahdon Karstulan kirkossa kuulaimpaan ruska-aikaan. Hääjuhlaa vietetään noin sadan sukulaisen ja ystävän voimin paikallisella nuorisoseurantalolla.