Hyppää pääsisältöön

Katariina Guthwert liikuttuu toisinaan työnsä äärellä

Korusuunnittelija ja kuvataiteilija Katariina Guthwert
Korusuunnittelija ja kuvataiteilija Katariina Guthwert valmistaa yleisurhoollisuusmitaleiden lisäksi näyttäviä kaulakoruja. Korusuunnittelija ja kuvataiteilija Katariina Guthwert Kuva: Katariina Guthwert katariina guthwert

Korusuunnittelija ja kuvataiteilija Katariina Guthwert tunnetaan erityisesti suunnittelemistaan ja toteuttamistaan yleisurhoollisuusmitaleista, joita ovat kantaneet muun muassa Sofi Oksanen, Riitta Uosukainen ja Jenni Haukio.

Vuonna 2005 Katariina Guthwert ihaili erilaisia mitaleita ja ajatteli, että haluaisi käyttää sellaisia koruina. Näin syntyi idea yleisurhoollisuusmitaleista.

- Tausta-ajatuksena oli leikkimielinen, ehkä hieman pasifistinenkin kannanotto siihen, että kuka tahansa voi kantaa mitalia eikä sen tarvitse liittyä sotasaavutuksiin, Guthwert kertoo idean synnystä.

Guthwert valmistaa mitalit erivärisistä ja -kokoisista silkkinauhoista, pienistä koruista ja valokuvista, jotka tilaaja saa itse päättää. Mitaleilla voi palkita itsensä, ystävänsä tai läheisen.

Tausta-ajatuksena oli leikkimielinen, ehkä hieman pasifistinenkin kannanotto.

Katariina Guthwert päätyi korusuunnittelijaksi täysin vahingossa. Hän opiskeli yliopistolla ranskalaista kielitiedettä ja samalla vasta haaveili taideopinnoista. Mitali-idea jalostui miehen äidin avustuksella. Anoppi oli työskennellyt aikoinaan Iberolla korusuunnittelijana ja valmisti yhä koruja ilokseen.

- Sain häneltä apua käytännön toteutuksessa, Guthwert kertoo.

Guthwert vei mitaleitaan myyntiin ystävien kauppaan, ja ne rupesivat käymään hyvin kaupaksi. Myöhemmin mitaleita päätyi pikkuputiikkeihin ja gallerioihin ympäri Suomen.

Lopulta Katariina päätyi taideopintojen pariin ja valmistui Aalto-yliopistosta Taiteen maisteriksi. Korusuunnittelun lisäksi Guthwert työskentelee kuvataideopettajana ja on myös kuvataiteilija.

Henkilökohtaiset viestit koskettavat

Guthwertin suunnittelemia ja toteuttamia yleisurhoollisuusmitaleita ovat kantaneet useat julkisuuden henkilöt. Rouva Jenni Haukio esiintyi Helene Schjerfbeckin kuvalla varustettu mitali rintapielessään Ruotsin prinsessa Estellen ristiäisissä. Hovietiketin tuntijat älähtivät.

- Jotkut arvostelivat korun halpuutta ja kotikutoisuutta. Itse arvostin sitä, että hän uskalsi laittaa sellaisen korun. Kyllä se ehkä hiukan vaati pokkaa, Guthwert myhäilee.

Aina välillä käyn Designmuseossa ja näen omat koruni. Se ilahduttaa ja ihmetyttää.

Katariina Guthwert mainitsee yhdeksi suurimmista onnistumisistaan sen, että Designmuseo osti kolme mitalia kokoelmiinsa. Ne ovat olleet pysyvässä näyttelyssä nyt muutaman vuoden ajan.

- Aina välillä käyn Designmuseossa ja näen omat koruni. Se ilahduttaa ja ihmetyttää. Sitten mietin, että miten ne ovat täällä oikeiden design-esineiden joukossa, Guthwert naurahtaa.

Kun ihmiset tilaavat Guthwertilta korun, he laittavat yleensä henkilökohtaisen viestin tilauksen yhteyteen. Viesteissä kerrotaan henkilöstä, jolle koru tulee tai henkilöstä, jonka kuva on korun keskiössä. Usein tarinat ovat hyvin koskettavia. Guthwert myöntää toisinaan tirauttavansa pari kyyneltä.

- Kaikkein koskettavinta on, jos tarinaan liittyy kuollut äiti. On myös hyvin liikuttavaa saada tilauksia miehiltä, jotka tilaavat vaimoilleen mitalin esimerkiksi lapsen syntymän kunniaksi. Miehet toteavat, että kyllä nainen on mitalinsa ansainnut.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri