Ida Skivenesillä on noin 276 000 Instagram-seuraajaa. Se on enemmän kuin kenelläkään suomalaisella.
Ida Skivenesille ei kannata sanoa, että ruualla ei saisi leikkiä.
Kesäkuussa 2012 Skivenes sai idean: voisi olla hauskaa ottaa kuvia aamupalaruoista - mutta ei mitä tahansa kuvia. Aamupala-aineksista voisi tehdä taidetta. Leipä voisi toimia kankaana, voi, banaanit, marjat ynnä muut ikään kuin piirrustusvälineinä. Hän alkoi ladata ruokataidekuvia Instagramiin.
Ensimmäiset aamiaiskuvat esittivät karhuja.
- Kuvat saivat kivoja kommentteja. Sain siitä motivaatiota ja päätin jatkaa, Skivenes kertoo Ping Helsinki -tapahtumassa.
Kesällä 2012 Skivenesillä oli alle 100 Instagram-seuraajaa. Tammikuussa 2013 määrä oli noussut jo kymmeneen tuhanteen. Tammikuun 10. päivänä, Skivenesin syntymäpäivänä, Instagram suositteli Skivenesin tiliä palvelussaan. Skivenes sai päivässä 25 000 uutta seuraajaa. Norjan suurimmat mediat ottivat häneen yhteyttä ja tekivät hänestä juttuja lehtiin ja televisioon. Suosio levisi samalla Norjan ulkopuolelle.
Norjalaiset kustantajat tarjosivat Skivenesille mahdollisuuden tehdä kirja. Se tehtiin poikkeuksellisesti yhtä aikaa sekä norjaksi että englanniksi, jotta Skivenesin kansainväliset fanit pystyisivät lukemaan sitä.
Tässä vaiheessa Skivenes halusi testata rajojaan. Hän päätti ottaa töistä vuoden mittaisen vapaan ja testasi, voisiko Instagramiin ladatuilla ruokakuvilla elättää itsensä.
Näemmä voi.
Kiinnostusta suurilta yrityksiltä ja brändeiltä
Skivenes teki aamupalaleivistä taidetta. Hän muotoili leipien täytteet niin, että ne näyttivät kuuluisilta taideteoksilta tai taiteilijoilta.
Yritykset alkoivat kiinnostua norjalaisinstagrammaajasta. Hän otti leipäkuvia muun muassa Voguelle ja Lufthansalle.
Nyt hän on tilanteessa, jossa hänellä on varaa sanoa ei, jos joku yritys, jota hän ei halua mainostaa, ottaa yhteyttä.
- En ikinä uskonut, että olisin päässyt tähän pisteeseen. Koko juttu tuntuu vieläkin sekavalta, Skivenes kertoo.
Esimerkiksi Justimus ottaa sisältömarkkinointivideoita tehdessään lähes aina itse yhteyttä yritykseen, jonka tuotteita he voisivat mainostaa. Skivenesin suosiosta kertoo jotain se, ettei hän ole koskaan tehnyt niin: yritykset ovat olleet aina häneen yhteydessä.
Kuinka paljon Instagramilla tienaa?
Toisin kuin YouTubessa, Instagramissa ei pyöri mainoksia ennen kuin kuvaa tai videota voi katsoa. Skivenesin Instagram-tulot tulevat projekteista, joissa yritys palkkaa Skivenesin tekemään ja ottamaan tietynlainen kuva, jonka yritys julkaisee haluamassaan mediassa, myös muualla kuin Instagramissa. Jos yritys haluaa, että Skivenes julkaisee kuvan omalla tilillään, heidän on maksettava enemmän. Tässä tapauksessa se todennäköisesti kuitenkin kannattaa, onhan Skivenesin tili erittäin suosittu.
Instagram-työnsä lisäksi Skivenes kirjoittaa kolumneja parille lehdelle. Lisäksi hän saa tuloja kirjastaan, jota on käännetty useammalle eri kielelle. Korean käännös on parhaillaan työn alla.
Kolumnit ja kirja ovat vain kiva pikku lisä − Skivenes kertoo, että hän tulisi hyvin toimeen pelkästään Instagram-kuvia ottamalla.
Nyt Skivenesin julkaisutahti Instagramissa on hidastunut. Harrastuksesta on tullut työ. Hän lataa omalle tililleen lähinnä kuvia, joita hän on ottanut firmoille. Huvin vuoksi julkaistujen kuvien määrä on nykyään vähäinen.
- Mutta onhan tämä silti mahtavaa, että voin tehdä tätä työkseni.
Skivenes veti Ping Helsinki -tapahtumassa ruokakuvatyöpajaa. Alla työpajan antia.