Hyppää pääsisältöön

Muisti: Sekaisin shaahista

muisti: sekaisin shaahista, yle tv1
Presidentti Urho Kekkonen isännöi kesällä 1970 Iranin shaahi Mohammed Reza Pahlavin ja shaahitar Farah Diban valtiovierailua. muisti: sekaisin shaahista, yle tv1 muisti: sekaisin shaahista

TV1 torstaina 7.9.2017 klo 20.00 - 20.30, uusinta tiistaina 11.9. klo 16.15
Yle Areenassa 30 päivää

Kesällä 1970 kansa kerääntyi kaduille, kun Suomi sai eksoottisia vieraita. Osa ihmisistä halusi nähdä eksoottista loistoa, toiset huusivat iskulauseita vieraita vastaan.

Hullunmyllyn saivat aikaan shaahi Reza Pahlavi ja hänen vaimonsa, shaahitar Farah Diba. He tulivat maasta, jota kutsuttiin Persiaksi, vaikka sen nimi oli jo virallisesti Iran.

Presidentti Urho Kekkosen johdolla isännät kuljettivat heitä pitkin Suomea hengästyttävän aikataulun mukaan monta päivää.

Saippuaoopperaa kansalle

Sakari Silvolan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa dokumentissa käydään läpi dramaattisen viikon käänteitä muistojen ja arkistomateriaalin avulla.

Ohjelmasta piirtyy esiin kansa, jolle shaahiparin kaltaiset vieraat olivat kaikkea muuta kuin arkipäivää. Heistä luettiin ja heidän kuviaan katseltiin ihaillen, ja heidän elämäänsä seurattiin kuin saippuaooperaa.

Erityisen ihailun kohteena oli kaunis shaahitar Farah Diba, jonka kanssa shaahi oli lapsettoman avioliiton jälkeen onnistunut saamaan poikalapsen eli perillisen.

"Lännen tukema diktaattori"

muisti: sekaisin shaahista, yle tv1
muisti: sekaisin shaahista, yle tv1 muisti: sekaisin shaahista
Ihailun lisäksi shaahi herätti vastustusta, ja suurimman huomion vierailun varrella veivätkin mielenosoittajat. Varsinkin vasemmiston silmissä shaahi oli lännen tukema diktaattori, joka ei sietänyt poliittisia vastustajia. Shaahi turvasi länsimaiden edut erityisesti öljykaupassa.

Mielenosoittajista mukana ohjelmassa ovat aikansa radikaalit Erkki Tuomioja ja Ilkka-Christian Björklund. Molemmat päätyivät poliisin pidättämiksi, mutta oikeus totesi heidät myöhemmin syyttömiksi. Dramaattisissa arkistokuvissa muun muassa Tuomiojaa raahataan poliisiautoon mielenosoituksesta Esplanadilta.

Hurmosta savolaisittain

Ohjelmassa pysähdytään kuulemaan vierailun varrelta muistoja myös sellaisissa paikoissa, joissa shaahiparin ihailu oli suurimmillaan.

Espoon Tapiolassa paikalle oli pyydetty Alvar Aalto esittelemään suomalaista arkkitehtuuria, ja Kuopiossa vieraiden vastaanotto muistutti hurmoksellista kansanjuhlaa.

Tuotanto: Yle, 2014. Muisti-sarjan dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran vuonna 2015.

Muualla verkossa:
Muisti – kymmenen tarinaa

  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.