Hyppää pääsisältöön

Maastakäsittely rakentaa luottamusta

Ronja ja Mira
Ronja ja Mira Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Tallooko hevonen varpaillesi taluttaessa? Ei anna kiinni tarhassa? Apu saattaa löytyä maastakäsittelystä.

- Maastakäsittelyn oppiminen lähtee siitä, että ihminen ymmärtää miten hevonen oppii, miten se motivoituu ja millaista sen lajinomainen käytös on,
kertoo hevosen maastakäsittelykursseja ohjaava Mervi Pakola.

Mervi sanoo, että maastakäsittely on ennen kaikkea kommunikointia hevosen kanssa. Tarkoituksena on ymmärtää hevosta ja rakentaa luottamusta ihmisen ja hevosen välille.

Hevosen tulee kunnioittaa ihmistä

Ihmisen ei tulisi väistää hevosta ellei tilanne auttamattomasti pakota siihen. Vaistomme neuvoo väistämään hevosta, mutta hevosen koulutuksen kannata niin ei pitäisi olla. Myös pieni ylävartalon siirtäminen lasketaan väistämiseksi. Tärkeintä on tehdä hevoselle selväksi ihmisen ”oma tila” jota ei saa rikkoa. Ihmisen päälle käveleminen on tilan rikkomista ja hevonen tulisikin aina opettaa väistämään ihmistä.

Hevosen siluetti
Hevosen siluetti Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Jos hevonen huomaa, että se pääsee pienestä asiasta läpi niin se jossain vaiheessa se kokeilee rajojaan isommissa seikoissa. Mervin mukaan ei toivottu käytös alkaa yleensä juuri siitä, että annamme hevosten olla johtajia. Sana "johtaja" voi kalskahtaa ikävältä, mutta johtajiakin on monenlaisia. Hyvä johtaja kertoo milloin hevonen tekee hyvin ja milloin se tekee jotain, mitä ei haluta sen tekevän.

Miten harjoitella?

- Yleensä käytän peruuttamista. Jos hevonen siis tulee taluettaessa liian lähelle, pyydän sitä peruuttamaan pois minun tilastani. Ensin kehotan pienemmillä avuilla ja vahvistan tarvittaessa. Voin käyttää myös kyynerpäätaktiikkaa eli heilutan kyynärpäitäni ilmassa. Yleensä hevonen väistää tätä hyvin. Jos hevonen kuitenkin osuu kyynerpäideni tielle, se ei yleensä tee sitä toiste, koska saa pienen napautuksen niistä,
kertoo Mervi.

Mervin mukaan hevosen kanssa kannattaa aina aloittaa pienemmillä avuilla ja lisätä painetta vasta sitten, jos hevonen ei reagoi. Yleensä hevoset tekevät paljon mieluummin asioita, jos niitä pyydetään ensin nätisti. Erityisesti jos hevonen on herkkä, niin sille kannattaa antaa aikaa ajatella.

Peruuttamisessa kannattaa lukea hevosta ja miettiä, mikä on paras apu omalle hevoselle saada se peruuttamaan.

Ronja ja Mira
Ronja ja Mira Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

- Ei ole yhtä oikeaa tapaa saada hevosta peruuttamaan. Jos hevonen on hyvin koulutettu peruuttamiseen voi riittää jopa etusormen nostaminen pystyyn. Pääasia on, että osaat opettaa avun hevoselle oikein ja teet sen määrätietoisesti,
Mervi kertaa.

Mitä jos hevonen ei anna kiinni tarhassa?

Usein hevonen joka ei anna tarhasta kiinni kokee jonkinlaista epäluottamusta ihmistä kohtaan. Jos hevonen luottaa ihmiseen ja sille on selvää, että ihminen on johtaja, ei yleensä tarhasta hakemisessakaan ole mitään ongelmaa. Mervi neuvoo, että kiinniottamisessa käytettävää kehonkieltä on hyvä harjoitella vaikkapa pyörötarhassa hevosen kanssa.

- Kun hevonen ei anna kiinni, on hyvä kokeilla hevosen reaktioita pienemmässä tilassa. Kun hevonen pysähtyy, lähden kävelemään sitä kohti, mutta yritän tehdä itsestäni vaarattoman ja mahdollisimman pienen. Saatan pysähdellä, mutkitella, peruuttaa, katsoa maahan ja laittaa hartiani kyyryyn, kun lähestyn hevosta. Mielellään epäluuloista hevosta kannattaa lähestyä kylki edellä. Jos hevonen antaa kiinni, rapsutellen ja kehun sitä. Ensin laitan narun kaulalle ja sitten vasta otan suitsista kiinni.

Ronja ja Mira
Ronja ja Mira Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Mervin mukaan hevoselle, joka ei anna kiinni, olisi myös hyvä välillä näyttää, että tarhasta hakeminen ei aina tarkoita sieltä lähtemistä. Joskus kannattaa vaan mennä tarhaan antamaan herkkuja ja rapsuttelemaan niin, että kiinniottamisesta jää hevoselle positiivinen kokemus.

Makupaloja voi käyttää, mutta Mervi ei suosittele niitä ainoaksi palkitsemiskeinoksi.

- Itse käytän hirveän vähän makupaloja hevosen kouluttamisessa. Mielestäni johtajuus ansaitaan hevosten kanssa muuten kuin makupaloilla.

Lopuksi Mervi muistuttaa, että hevonen oppii ja omaksuu ihmiseltä aina, kun sen kanssa ollaan.

Ihmisen ja hevosen jalat
Ihmisen ja hevosen jalat Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

- Jokainen hetki hevosen kanssa on käytöskoulutusta, siksi maastakäsittellyyn pitäisi kiinnittää huomiota ja olla määrätietoinen hevosen rajojen asettamisesta. Se helpottaa sekä ihmisen että hevosen arkipäiväisiä toimia huomattavasti, kun yhteistyö toimii ja hevonen luottaa sinuun ja sinä siihen.

Katso videolta Ronjan ja Miran työskentelyä pyörötarhassa

Teksti: Emmakaisa Jokiniemi
Kuvat: Emmi Kähkönen

  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.