Hyppää pääsisältöön

Janna Rantala: Patja ei ole vain patja

Lastenpsykiatri Janna Rantalan kolumni
Lastenpsykiatri Janna Rantalan kolumni Kuva: Junnu Lusa lastenpsykiatri

Kukapa ei kyllästyisi ajoin partneriinsa. Tuossa se kököttää vuodesta toiseen, mikään ei muutu, pitääks sen aina. Vaihtelunhaluhan siinä valtaa mielen. Vaan ei hätää: muutoksesta haaveilu ei ole suhteen tuho. Se vain kertoo jotain siitä, mitä suhteessa nyt tapahtuu.

Pikkulapsiperheessä aikataulut riitelevät, joku lapsista on taas kuumeessa ja viimeisestä lenkistäkin on kolmatta viikkoa. Tätähän tämä on. Mutta tänä iltana sänkyyn asettuessamme mies lausuu painokkaasti taikasanat:

– Tämä patja pitäisi vaihtaa.

Mieheni puhuu minun vaihtamisestani! Hän haaveilee varmaan eksoottisesta futonista. Tai naapurin sinänsä arkisesta, mutta houkuttelevan erilaisesta queen-sizesta.

Paniikki valtaa mieleni. Ei minulla patjan vaihtamista vastaan oikeasti mitään ole, mutta tajuan vinkin: patja ei ole vain patja. Mieheni puhuu minun vaihtamisestani! Hän haaveilee varmaan eksoottisesta futonista. Tai naapurin sinänsä arkisesta, mutta houkuttelevan erilaisesta queen-sizesta.

– Minusta tämä on ihan hyvä vielä, puolustaudun.

Toki mieheni rakas kevyt kenttäpatja on noussut kummalliselle kuprulle keskeltä ja menettänyt kimmoisuutensa yläosastaan, topatuista tyynyistä ja trendikkäistä petivaatteista huolimatta. Kaukana ovat ajat, jolloin patjaa sai riemukkaasti pöyhiä pienellä virittelyllä – nyttemmin pöyhimisaloite saa aikaan vain ikävän sävyistä narinaa. Kyllä siinä voi patjanvaihtoviikot nousta mieleen. Samalla pääsisi eroon oman vartalon tuttuun patjaan uurtamasta muotista, kudoksiin imeytyneistä pahoista unista, häälahjaksi saaduista jo hiutuneista lakanoista.

Patjanvaihtofantasia ei ole loukkaus, kun tämän toiveen saa valjastettua parisuhteen palvelukseen, yhteiseksi iloksi. Aina se ei onnistu. Joskus ei ole valmis kohtaamaan patjapuheen takana piilevää tyytymättömyyttä, vaikka sen arvaisikin. Taikasanat voi ottaa ihan todesta – patja on vain patja – ja käyttää viikon illat patjatarjousta touhukkaasti metsästäen. Jos uusi – ihan todellinen – patja ei parannakaan unenlaatua luvatusti, voi jatkaa touhuamista reklamoimalla. Seksi ei nouse puheeseen tai tekoihin lainkaan. Touhuaminen on suoja, joka estää todellisen vaikeuden: kohtaamisen ja yhteisen uneksimisen.

Toisaalta on houkutus ottaa taikasanojen takana piilevä viesti niin tosissaan, että siirtää loukkaantuneena oman patjansa lastenhuoneen lattialle. Herra saa sitten ihan rauhassa haaveilla naapurin pinkeistä jousituksista, tämä kenttäpatja ei ole käytettävissä. Samalla saa väistettyä taikasanojen viestin oman mielipahansa varjolla: todellista kohtaamista ei ehdi syntyä, jos on kiire suojautua toisen toiveilta.

Jospa minäkin toivon useammin seksiä, mutta en saa tehtyä aloitetta. Arjen uupumusta ja puolison patjapuoliskoa on niin helppo syyttää.

Tai omiltaan. Jospa minäkin toivon useammin seksiä, mutta en saa tehtyä aloitetta. Arjen uupumusta ja puolison patjapuoliskoa on niin helppo syyttää. Ehkä minullakin on patjanvaihtotoiveita, joita en edes uskalla tuoda puheeksi.

Patjahaaveet saa valjastettua suhteen palvelukseen, kun parivuoteeseen suostuu mahduttamaan monenlaista halua ja haluttomuutta. Kuten halun heivata koko entinen roska ikkunasta ulos ja kantaa upouutta pedintäytettä makkariin. Tai haluttomuutta luopua toivosta, vaikka punkka näyttää pedatun jo aikaa sitten. Näitä voi kannatella vieretysten: toisen vuoro olla tyytymätön ja pyrkiä eroon, toisen huolestua ja pyrkiä säilyttämään yhteys.

Mikä painajainen, jos nukkuisimme onnemme ohi! Siksi puhelemme hetken, mitä kaikkea uudella patjalla voisikaan tehdä. Vaihtelunhalu katoaa. Nykyinenkin patja jaksaa kannatella vielä tämän arkipäivän raskaan ruhon.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus