Kasvatustieteen, kauppatieteen, lääketieteen ja oikeustieteen ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat kertovat kokemuksiaan valmennuskursseista. Voit etsiä opiskelijoiden arvioita kursseista alla olevalla hakukoneella. Sanallisia arvioita on satoja.
Kuningaskuluttaja kysyi neljän oppiaineen ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoilta, kävivätkö he valmennuskurssin, minkä kouluttajan valmennuskurssin he olivat käyneet ja mitä kurssi maksoi. Kutakin oppiainetta edustaa kolmen korkeakoulun opiskelijajoukko. Saimme vastauksia yhteensä peräti 1199.
Valmennuskurssin käymisestä on tullut sääntö etenkin oikeustieteissä. Vain harva pyrkii opintoihin ilman valmentavaa kurssia. Oikeustieteen valmennuskurssimarkkina on ainejärjestöjen hallussa.
Yllättäen myös opettajaksi haluavat käyvät nykyään valmennuskursseja. Kurssit alkoivat yleistyä valtakunnallisen kasvatustieteen valintakokeen myötä. Kuitenkin suuri enemmistö pääsee sisään ilman valmentavia kursseja.
Kyselyyn vastanneista lääketieteen ja kauppatieteen opiskelijoista vajaa kolmannes ei ollut käynyt mitään valmennuskurssia. He säästivät täten jopa tuhansia euroja.
Lue myös: Kuinka paljon opiskelijat maksoivat valmennuskurssista?
Lääketieteen valmennuskurssit
– Mieluummin vähän liian vaikeat välikokeet kuin hyvän fiiliksen kokeet, hammaslääketieteen opiskelija Anna Julkunen sanoo videolla.
Hänen mielestään opetuksen ja välikokeiden pitää olla riittävän vaativia. Viidennellä hakukerralla opintoihin päässyt Julkunen on osallistunut useille valmennuskursseille.
MAFY-valmennuksen lääketieteen valmennuskurssilla oleva Saleh Khan korostaa henkilökohtaisen opetuksen tärkeyttä.
Lääketieteen valmennuskurssien TOP 3 |
---|
1. Valmennuskeskus, 104 opiskelijaa |
2. Kandidaattikustannus, 38 opiskelijaa |
3. Eximia, 36 opiskelijaa |
Useimmat kyselyyn vastanneista lääketieteen opiskelijoista olivat käyneet Valmennuskeskuksen kurssin. Helsinkiläisen ainejärjestön omistama Kandidaattikustannus ja puhtaasti kaupallinen valmennusyhtiö Eximia olivat toiseksi yleisimmät kouluttajat vastaajien keskuudessa. 28 prosenttia kyselyyn vastanneista ei ollut käynyt valmennuskurssia lainkaan.
Kaikilla kolmella kouluttajalla on eri hintaisia valmennuksia, mutta useimmin korkeimpia hintoja maksettiin Valmennuskeskuksen kursseista.
Kauppatieteen valmennuskurssit
Juuso Pelkonen ja Elias Hoffrén osallistuvat Eximian kauppatieteen valmennuskurssille. Hoffrénin mielestä kurssilla oppii soveltamaan tietoa. Pelkonen on huomannut, että pääsykokeissa aika todella voi loppua kesken.
Kauppatieteen valmennuskurssien TOP 3 |
---|
1. Ekonomivalmennus, 66 opiskelijaa |
2. Valmennuskeskus, 40 opiskelijaa |
3. Supermaster, 40 opiskelijaa |
Kauppatieteen opintoihin päässeet olivat käyneet useimmin Ekonomivalmennuksen valmennuskurssin. 30 prosenttia vastanneista ei ollut käynyt valmennuskurssia.
Supermasterin kurssista oli maksettu usein selvästi enemmän kuin Ekonomivalmennuksen kurssista. Myös Valmennuskeskuksen kurssista moni oli maksanut enemmän kuin Ekonomivalmennuksen kurssista.
Kauppatieteen osalta kyselyyn vastasivat opiskelijat Helsingissä (Aalto-yliopisto), Tampereella ja Turun yliopistossa. Tämä voi nostaa listauksessamme esimerkiksi helsinkiläistä valmennuskurssitarjontaa.
Kauppatieteitä opiskellaan eri puolilla Suomea, monilla paikkakunnilla.
Oikeustieteen valmennuskurssit
– On rauhoittava tieto, että edessä on puhumassa joku, jolta voi kysyä heti jotain ongelmakohtaa, kertoo videolla Turussa oikeustiedettä opiskeleva Petteri Virtanen. Virtanen kävi Eximian valmennuskurssin.
Virtasen kurssikaveri Ilona Sekiguchi ei osallistunut valmennuskurssille, vaikka melkein kaikki muut opiskelutoverit niin tekivät. Hän pääsi sisään ensimmäisellä yrittämällä.
– Ulkoaopetteleminen ja rautalangasta vääntäminen on lopulta tehtävä itse itsellensä, Sekiguchi sanoo.
Oikeustieteen valmennuskurssien TOP 3 |
---|
1. Lex ry, 79 opiskelijaa |
2. Artikla ry, 70 opiskelijaa |
3. Pykälä ry, 58 opiskelijaa |
Oikeustieteen opintoihin käydään useimmin ainejärjestön järjestämä kurssi. Ainejärjestöt järjestävät kursseja eri paikkakunnilla, mutta opiskelijan haluama opintopaikkakunta vaikuttaa merkittävästi siihen, mikä oikeustieteen kurssijärjestäjä valitaan. Kyselyyn vastasivat oikeustieteen opiskelijat Helsingissä, Rovaniemellä ja Turussa.
Vastaajajoukosta useimmat olivat käyneet turkulaisen ainejärjestön Lex ry:n tai Lapin yliopiston opiskelijoiden Artiklan kurssin. Kolmanneksi yleisimpiä olivat helsinkiläisten lakiopiskelijoiden Pykälän kurssit. Koska kunkin paikkakunnan vastaajamäärä vaikuttaa tulokseen, voi hyvin tasaisesta TOP 3 -listasta päätellä ainakin sen, että kunkin opiskelupaikkakunnan ainejärjestö on onnistunut kahmimaan pyrkijät omille kursseilleen.
Pykälän kursseista oli maksettu usein enemmän kuin Artiklan tai Lexin.
Lue myös: Tiedekunta ja ainejärjestö rahastavat juristiksi pyrkiviä
Kasvatustieteen valmennuskurssit
Turussa kasvatustieteitä opiskeleva Hanna Kaartinen osallistui Verkkovalmennuksen alle 50 euroa maksavaan valmennukseen. Valmennus keskittyi valtakunnalliseen Vakava-kokeeseen. Kaartinen pyrki opintoihin neljä kertaa.
Myös Mikael Sjöman opiskelee opettajaksi Turussa. Hän kävi Eximian valmennuskurssin.
– Valmentautuminen on kasvatustieteen artikkeleiden lukemista ja niiden tulkintaa, Sjöman kertoo videolla.
Kasvatustieteen valmennuskurssien TOP 3 |
---|
1. Eximia, 23 opiskelijaa |
2. Valmennuskeskus, 20 opiskelijaa |
3. Verkkovalmennus, 9 opiskelijaa |
Otantamme opettajakoulutukseen valitut opiskelijat olivat käyneet useimmin Eximian tai Valmennuskeskuksen kurssin. Kolmanneksi yleisin oli Verkkovalmennus. Eximian ja Valmennuskeskuksen kurssien hintahaarukka oli vastausten perusteella samaa luokkaa.
Lue myös: Kuinka paljon opiskelijat maksoivat valmennuskurssista?
Etsi opiskelijoiden arvioita eri valmennuskursseista
Kuningaskuluttajan kyselyyn vastanneet opiskelijat kertoivat omia kokemuksiaan valmennuskursseista. Vapaamuotoisia arvioita on reilusti yli 300. Voit etsiä kommentteja erilaisilla hakusanoilla ja niiden yhdistelmillä, kuten "lääketiede" ja "Kuopio".
Opiskelupaikka | Järjestäjä | Hinta | Kommentit |
---|---|---|---|
Helsinki, Kauppatiede | Ekonomisti-valmennuskurssit, Helsinki | 500–1000 € | + kurssi oli suhteellisen halpa opetuksen määrään nähden. + kurssilla oli paljon materiaaleja - opetuksen taso oli vaihtelevaa |
Helsinki, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Helsinki | 500–1000 € | + Ryhmänpaine, kokeet ja harjoituspaketit sekä motivointi. Lisäksi edullinen verrattuna kilpailijoihin. - Vei aikaa lukemiselta, turhaa aikaa matkoihin, opettajien vaihteleva taso, huolimattomasti tehdyt tiivistelmät. |
Helsinki, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Helsinki | 500–1000 € | + motivointi pääsykoekirjojen pänttäämiseen + Hinta + asiantunteva opetus + verkko-oppimisympäristö, Miinuksia ei tule mieleen |
Helsinki, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Oulu | 1000–1500 € | + selvensi hankalat ja epäselvät kohdat kirjoista - kallis |
Helsinki, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Tampere | 500–1000 € | + Kurssi oli merkittävästi halvempi kuin monet isompien firmojen kurssit, vaikka tämäkin firma järjesti silloin kursseja useilla paikkakunnilla Suomessa. + Kurssiin kuuluivat luennot, hyvät opetusmateriaalit sekä välikokeet ja mahdollisuus katsoa netissä videoituja luentoja ja tehdä testejä. + Kurssin vetäjällä oli todella kannustava ote ja hän auttoi ymmärtämään lukemisen realiteetteja. |
Helsinki, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Turku | 500–1000 € | + hinta + paljon harjoitustehtäviä ja kysymyksiä + 4 kertaa pidetyt realistiset harjoituskokeet + opetus vaikeissa asioissa + kurssikavereiden kanssa asioista puhuminen + apu lukemisen aikataulutuksessa + motivointi - tiivistelmät kirjoista olisivat voineet olla parempia - hankalampia kysymyksiä olisi voinut olla - kaikkien aineiden opettajat eivät olleet parhaita mahdollisia |
Helsinki, Kauppatiede | Huippuvalmennus, Helsinki | 500–1000 € | + rento meininki + selkeät materiaalit + hyvät opetustilat - liian vähän testikokeita - iso ryhmäkoko |
Helsinki, Kauppatiede | Joen valmennus, Joensuu | 500–1000 € | Etukäteen tiedossa ollut asioiden läpikäyntijärjestys auttoi jäsentämään omaa lukemista kotona. Hinta-laatu suhde hyvä. |
Helsinki, Kauppatiede | Takuuvalmennus, Helsinki | 1000–1500 € | + Ekana vuonna hyödyllinen, oppi mitä kannatti opiskella ja miten, Tokana vuonna kurssi huono, mutta käytin kaverin materiaaleja eräältä toiselta kurssilta (Supermaster). En usko, että ilman kaverin materiaaleja olisin Helsinkiin päässyt. |
Helsinki, Kauppatiede | Timo Hentunen, Supermaster-kurssi, Helsinki | 1500–2000 € | + Aikataulutti lukemisen loistavasti, taso tuli testattua jatkuvasti isoilla pääsykoetta vastaavilla kokeilla ja muilla harjoituksilla, etenkin matemaattisten aineiden opetus oli hyvää ja kaikki harjoitustehtävät ja laskuesimerkit pääsykokeen kaltaisia, hyvät materiaalit, vanhanaikainen opetustyyli (opettaja luennoi, kuri on tiukka ja käytetään vanhaa piirtoheitintä - ei siis turhia krumeluureja), hyvät sisäänpääsyprosentit (omalta kurssiltani yli 70% sai opiskelupaikan) - Varataan jo edellisenä syksynä loppuun, joten pitää olla hereillä ajoissa, ei tee autuaaksi, jos ei itse halua oppia asioita (kukaan ei siis tule valvomaan lukemistasi ja oppi ei tapahdu pelkästään raahautumalla paikalle) |
Helsinki, Kauppatiede | Timo Hentunen, Supermaster-kurssi, Helsinki | 1500–2000 € | + Hyvät materiaalit + Laadukas opetus + Tieto, ettei maassa todennäköisesti ole parempaa valmennuskurssia |
Helsinki, Kauppatiede | Timo Hentunen, Supermaster-kurssi, Helsinki | 2000–2500 € | + Todella hyvät tiivistelmät + paljon tehtäviä + motivoiva kilpailuhenkinen ilmapiiri + omistautunutta opettamista -luentojen vähäinen interaktiivisuus |
Helsinki, Kauppatiede | Timo Hentunen, Supermaster-kurssi, Helsinki | 1500–2000 € | + Loistavat materiaalit + hyvä psyykkaus + kilpailuhenkisyys - hinta |
Helsinki, Kauppatiede | Timo Hentunen, Supermaster-kurssi, Helsinki | 2000–2500 € | + opettajalla paljon tietotaitoa ja kokemusta - kallis |
Helsinki, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Espoo | 1500–2000 € | + aikataulutus lukemiseen + tiesi, mitä pitää osata ja miten - hinta |
Helsinki, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Espoo | 1000–1500 € | Erittäin hyödyllinen kurssi, jolla pääsi hyvin kertaamaan jo opittuja asioita. Turhan kallis kuitenkin tuntimäärään nähden. |
Helsinki, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1500–2000 € | + Hyvä ja laadukas opetus |
Helsinki, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1500–2000 € | + hyvä tuki itsenäisen opiskelun ohella + epäselvissä asioissa oli joku keneltä kysyä + sai selkeästi tietää, millaisia kysymyksiä kokeessa voidaan kysyä + kurssimateriaali, tehtävät, tiivistelmät ja harjoituskokeet - kallis |
Helsinki, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1000–1500 € | + Kattava kurssi ja sopivan pituinen. Hyvät kurssin vetäjät ja lisäksi tutor-tiimi auttoi kysymyksistä. - Ei ollut verkossa tehtäviä kysymyksiä, ainoastaan valmennuskurssin omissa kertauskirjoissa oli tehtäviä |
Helsinki, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1000–1500 € | + Sai kavereita + Tajusi luettavat asiat paremmin + Tuki oppimista + Kilpailun kovuus realisoitui, kun pelkästään yhdessä ryhmässä oli 100 tosissaan olevaa kilpailijaa. |
Helsinki, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1000–1500 € | +12 vuoden koulussa opiskelemisen jälkeen tuntuu luontevammalta opiskella pääsykokeisiinkin opettajan johdolla + Säännöllisesti järjestettävät tunnit tuovat hyvää rytmiä lukemiseen + Harjoituskokeet - Hinta - Kun opiskelusta joutuu maksamaan, niin olettaisi opettajienkin olevan takuuvarmaa huippulaatua. Joitakin huonoja opettajia mahtuu kuitenkin mukaan. |
Helsinki, Lääketiede | Epione, Kuopio | 1500–2000 € | Aivan loistava kurssi. 20 vuotta valmennuskursseja vetäneinä tiesivät täysin miten opettaa ja mitä painottaa. En voisi olla tyytyväisempi. |
Helsinki, Lääketiede | Eximia, Espoo | 1500–2000 € | + takuu kaupan päälle + sattui todella hyvä ja motivoitunut fysiikan opettaja - liian peruslukiotasoa - opetus oli ehkä vähän vielä hakusessa, koska oli tullut juuri pääsykoeuudistus |
Helsinki, Lääketiede | Eximia, Espoo | 1500–2000 € | + paikka, jossa aloittaa päivän opiskelu + harjoitus kokeet - oma taitotasoni oli jo sen verran korkea ettei sisällöstä varsinaisesti ollut hyötyä. - kaupallinen fiilis |
Helsinki, Lääketiede | Eximia, Helsinki | 1000–1500 € | + Hyvät materiaalit + pätevät opettajat + hyvät stimuloivat kokeet + kurssi järjestettiin hyvällä paikalla + kurssin sisältö oli valintakoekeskeinen - olisi tarvinnut enemmän kannustavaa ilmapiiriä |
Helsinki, Lääketiede | Eximia, Helsinki | 1500–2000 € | Biologian opettaja oli hyvä (loistava, ilman häntä rahojen tuhlaus suututtaisi vielä enemmän), kemian opettaja suuttui, jos häntä korjasi, ja fysiikan opettaja oli pihalla kuin lumiukko. Simuloidut valintakokeet olivat ok, ja varsinkin niistä saatava oma ranking kurssin kesken, mutta ne olisi voinut käydä tekemässä ilman kurssia. Kirjoissa oli virheitä, kaavoja väärin, asioita väärin (esim. melatoniini ja melaniini kun ovat kaksi ihan eri asiaa). Jos kurssi alkaa kaksi kuukautta ennen pääsykoetta, voisi luulla, että aloitetaan hieman monimutkaisemmista asioista kuin 1+1=2. Typerimmät ikinä käyttämäni melkein kaksi tonnia, vieläkin suututtaa. Se, että pääsin sisään, ei ole millään muotoa kurssijärjestäjäni ansiota. |
Helsinki, Lääketiede | Eximia, Helsinki | 1000–1500 € | En kokenut saavani hyötyä. Huono kurssi |
Helsinki, Lääketiede | Huippuvalmennus, Helsinki | 2000–2500 € | + hyvät opettajat ja kattavat tehtävät kaikilta pääsykokeen osa-alueilta + sopivasti lähiopetusta + paljon harjoitus pääsykokeita - kallis |
Helsinki, Lääketiede | Huippuvalmennus, Helsinki | 1000–1500 € | + simuloidut pääsykokeet + ryhmän paine ja vertaistuki lukemiseen ja laskemiseen + laajat lisämateriaalit - kurssilaisten kirjava taso, opettajat käytti liikaa aikaa perusasioihin - kallis hinta |
Helsinki, Lääketiede | Huippuvalmennus, Helsinki | 1500–2000 € | Auttoi aikataulutukseen ja antoi vertaistukea sekä mahdollisuuden kysyä joltain, jos ei itse lukemalla jotain asiaa ymmärtänyt. Muuten sisältö sinänsä oli ala-arvoinen eikä juuri auttanut. |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1500–2000 € | + aikataulutus + tehtävät + opiskelijoiden omat kokemukset, Pieni miinus: opettajilla ei opetettavan aineen koulutusta |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1000–1500 € | + kohtuullinen hinta, opetus hyvällä paikalla ja tehokasta, opettajat opiskelijoita, joilta saattoi kysyä omia kokemuksia, motivoiva ilmapiiri |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 500–1000 € | + opettajat hyviä, motivoituneita + hyvät matskut + hyvät simuloidut + hinta-laatusuhde paras markkinoilla |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1000–1500 € | + Valmis lukusuunnitelma ja tietoa pääsykokeen sisällöstä + Helppo ratkaisu: suoraan ylppäreistä seuraavaan putkeen jossa "vaivannäkö" oli tehty puolestani, mikä helpotti jaksamista + Tehtäväpaketit ja laskurutiini, simuloidut valintakokeet + Edullisuus - Kurssi oli melko kotikutoinen. Oli mielestäni ihme että pääsin sisään |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1000–1500 € | + Aikataulutti luettavaa, kysymyksiin vastauksia - Ei aina niin tehokasta ajankäyttöä, luennointityylinen opetus tuntui vähän turhalta - Kallis |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1000–1500 € | + Hyvä hinta-laatusuhde + Paljon tehtäviä ja simuloituja pääsykokeita + Kuuli opiskelijoiden omia kokemuksia omasta pääsykoeluvuista ja sai tukea omaan urakkaan - Opettajien taso vaihteli, kaikilla ei ollut tarpeeksi hyvää pätevyyttä hommaan (olivat opiskelijoita) - Opetus mentiin heikompien johdolla ja jo asiat osaaville välillä kurssin oppitunneista tuli vain ajanhukkaa |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1000–1500 € | + hyvät simuloidut valintakokeet - joskus luennoilla liian perusasioita |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1500–2000 € | + kurssilla keskityttiin olennaisiin asioihin + opettajat itse opiskelijoita, joten kynnys kysyä apua oli matala ja tunneilla oli rento ilmapiiri + simuloidut kokeet olivat hyviä |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1000–1500 € | + Opettajina opiskelijoita, joilta sai hyviä käytännön vinkkejä, koska olivat itse käyneet läpi hakuprosessin + Hinnalta edullisempi + Laadukasta opetusta + Hyvät oppimateriaalit ja simuloidut valintakokeet |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 500–1000 € | + suhteessa edullinen + materiaali + simuloidut kokeet + alan opiskelijat opettajina, jotka olivat itse käyneet saman hakuprosessin |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1500–2000 € | Edullinen kurssi verrattuna suurien valmennuskurssijärjestäjien ryöstöhintoihin. (1600€) Erittäin hyvin tehdyt simuloidut pääsykokeet, vastaavat vaativuudeltaan oikeaa koetta. Opetus laadukasta ja hyvät materiaalit. |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1000–1500 € | Erittäin kattava ja hyvä ilmapiiri. Opiskelijat opettavat, joten hakeminen on heille tuttua |
Helsinki, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki. Huippuvalmennus, Helsinki. Valmennuskeskus, Helsinki. | 1500–2000 € | + rytmittää lukemista + saa apua vaikeisiin asioihin + kurssikavereista apua |
Helsinki, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 1500–2000 € | + Ei luentoja, kurssi koostui tehtävien harjoittelemisesta, joihin sai apua opetustunneilla neljä kertaa viikossa. Käyttöönsä sai kurssi ajaksi tabletin, jossa tehtäväohjelma oli. Ohjelma seurasi kehittymistä ja tavoitteet olivat koko ajan nähtävillä. Tabletin avulla harjoittelu oli helppoa myös kotona. Opettajat olivat osaavia ja pedagogisia. Harjoituskokeita oli viisi tai kuusi, joten koko ajan pysyi opiskelu kurissa. Opinto-ohjaamista oli tarjolla ja mieltä askarruttavia asioita pystyi ratkomaan opettajan kanssa. - Todella vaativa kurssi, jos ei pysynyt tahdissa mukana saattoi luovuttaa kesken kaiken, vaikka opettajat kannustivatkin - Kallis, mutta raharvoinen |
Helsinki, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 2500–3000 € | + keskityttiin lasku- ja tehtävärutiiniin luentomaisen opetuksen sijaan + nykyaikainen oppimismenetelmä tablettien avulla + sai aina ongelmiin apua tarvittaessa eli oli tarpeeksi opettajia/oppilas + ammattitaitoinen ja motivoitunut opettajakunta + jokaista oppilasta ohjattiin henkilökohtaisesti, autettiin valinnoissa + jokainen otettiin huomioon ja välittyi aito välittämisen tunne |
Helsinki, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 2000–2500 € | + Paljon ja monipuolisia tehtäviä + 5 simuloitua valintakoetta + Opettajat neuvomassa epäselvissä asioissa - Kallis |
Helsinki, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 1500–2000 € | + hyvät opettajat + oppimismenetelmä: MAFY-netti, jossa tehtävät siis pad:llä; ohjelma antaa tehtäviä ja pakottaa kertaamaan + "mentori" + pienet ryhmät + harjoituskokeet - hinta |
Helsinki, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 1500–2000 € | + kurssi perustui tehtävien tekoon, ei luentoihin + paljon harjoituskokeita + opettajan sai nopeasti avuksi + tarpeeksi pienet ryhmät - oma kurssini oli aina iltapäivällä, joten katkaisi lukemisen ikävästi - opiskelumateriaalissa oli vielä vähän virheitä |
Helsinki, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 2000–2500 € | + Todella hyvä kurssi, paljon laskemista ja hyvät materiaalit - hieman hintavampi |
Helsinki, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 2000–2500 € | + valmensi myös luonnontieteiden yo-kirjoituksiin + tehtävät tehtiin tietokoneohjelmassa, joka seurasi edistymistä reaaliajassa + sai apua juuri itseään mietityttävissä asioissa, liikaa aikaa ei käytetty yleiseen luennoimiseen + opettajat motivoivia + työskentelyä helppo jatkaa kotona + paljon simuloituja kokeita - työrauha ei aina toteutunut |
Helsinki, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 1500–2000 € | + Yksilökohtainen opetus ja suunnittelu + tehtäväpaketti erinomainen ja helposti saatavilla |
Helsinki, Lääketiede | Medicinarklubben Thorax, Helsinki | 500–1000 € | + valmista materiaalia, jolla harjoittaa lähinnä laskukykyä + joku osaava, jolta kysyä laskuongelmista - kulutti paljon aikaa luentoihin, jotka olivat huonosti käytettyä aikaa itseopiskeluun/laskuihin verrattuna. Kävin kurssin ensimmäisellä pyrintäkerralla, en sen koommin. |
Helsinki, Lääketiede | Medicinarklubben Thorax, Helsinki | 500–1000 € | + ruotsinkielinen + pitkä + suht halpa + hyvä fiilis - opettajien laatu vaihteli |
Helsinki, Lääketiede | Thorax, Helsinki | 500–1000 € | + vertaistukea + matskut - en päässyt sisään (pääsin tokalla yrityksellä ilman kurssia), Sisäänpääsy on hyvinkin mahdollista ilman valmennuskurssia, mutta jos on 500–5000e extra rahaa niin ei se kurssi täysin turhaa ole |
Helsinki, Lääketiede | Thorax, Helsinki | 500–1000 € | + edullinen + laadukas + pieni + kotoisa + motivoiva + sydämellinen + paikka + aika |
Helsinki, Lääketiede | Thorax, Helsinki | 500–1000 € | + opetusta äidinkielellä (ruotsi) + opetusaineisto + laskutehtävät & harjoitukset + simulaatiokoe - lyhyt kurssi - pitkät päivät |
Helsinki, Lääketiede | Thorax, Helsinki | 500–1000 € | + perusasiat käytiin huolellisesti läpi + henkisesti valmistautuminen koetilannetta varten + vinkkejä vanhemmilta opiskelijoilta - ei mitään opetusta peruskurssikirjallisuuden tason yli: pääsykoe yleensä huomattavasti vaikeampi |
Helsinki, Lääketiede | Thorax, Helsinki | 500–1000 € | + toi päiville rutiinia + motivaatio + huomasi muiden tason - opettajat eivät päteviä - materiaali puutteellista - liian helppoja luentoja ja tehtäviä, oisi voinut soveltaa enemmän |
Helsinki, Lääketiede | Thorax, Helsinki | 500–1000 € | 2013: Huono kurssi, huonosti järjestetty ja alhainen taso. |
Helsinki, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 1000–1500 € | + opettajat itse sisäänpäässeitä opiskelijioita, jotka tiesivät omasta kokemuksesta, millainen tilanne pääsykoe on ja mitä sen läpäiseminen vaatii + mahdollisuus testata omaa osaamista, erityisesti verrata sitä muihin hakijoihin + tuki ja turva, aina voi kysyä jos jää jumiin + riittävän paljon ja haastavia tehtäviä, joita ei yksinään olisi käyttöönsä saanut + aikataulutti lukemista + antoi tiettyä ryhmäpainetta - opettajien vaihteleva taso - käytiin läpi kaikki pääsykoemateriaali, josta kurssin alkaessa iso osa itselle jo itsestäänselvää asiaa |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Espoo | 1500–2000 € | + lukuaikataulu oli helppo tehdä kurssin aikataulun pohjalta + kertasi hyvin perusasiat + oli joku, jolta kysyä + paljon tehtäviä ja muuta materiaalia - hinta |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1500–2000 € | + jaksotti lukemista hyvin + materiaalit olivat hyviä: paljon tehtäviä ja eri tasoisia + ryhmäpaine + harjoituspääsykokeet TÄRKEIMPÄNÄ + käytiin asioita myös lukiotason ulkopuolelta + kivaa vaihtelua yksin pänttäämiselle - käytiin läpi myös asioita, jotka oli jo itselläni hallussa - ryhmässä täytyy ottaa kaikkien heikkoudet huomioon, ei voi keskittyä vain omiin |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1000–1500 € | + kaikki asiat käydään läpi + simuloidut kokeet auttavat oppimaan koetilannetta - tahti kaikille sama |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1000–1500 € | + kurssi rytmitti omaa opiskelua + hyvät materiaalit ja runsaasti harjoitustehtäviä + mahdollisuus testata taitojaan harjoituskokeissa + hyvä pohjustus niihin aineisiin, joita ei lukiossa opiskellut + sai nähdä, millaisia tyyppejä pääsykokeessa on vastassa, ja vihiä omasta tasostaan + lyhyt, mutta ihan riittävän kattava kurssi + kurssipaikan sijainti + ihan hyvät opettajat - opetus ei ollut kovin henkilökohtaista - hinta - iso ryhmä |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1500–2000 € | + simulaatiokokeet; niitä ilman en pyrkisi enkä suosittelisi kenenkään pyrkivän + tehtäväpaketit, (Nämä plussat pätisivätkin periaatteessa kaikkiin valmennuskursseihin, en kokenut, että Valmennuskeskuksen kurssissa oli mitään erityisen hyvää) - opetus yleisesti. luentoja, ei tuonut mitään lisäarvoa itsekseen lukemiseen verrattuna - epämotivoiva ja kyräilevä ilmapiiri |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | Yli 4000 €, kerro hinta kohdassa plussat ja miinukset | + vertaistuki + opettajalta voi kysyä apua + näkee, millä tasolla muut ovat + materiaalit: paljon tehtäviä + hyvää kertausta + myös henkistä valmennusta rentoutumisharjoituksineen + aamupäivien lukujen jälkeen ei olisi jaksanut enää muutenkaan lukea, joten passiivisempi opetuksessa istuminen oli vain plussaa - hyvää lukuaikaa/vapaa-aikaa kuluu kuitenkin välillä väistämättä hukkaan, vaikka opetus olisikin pääsääntöisesti hyvää - hinta - homma on kuitenkin tehtävä itse, jotkut luottavat liikaa valmennuskurssiin |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 3500–4000 € | + osaavat ja ammattitaitoset opettajat + tutustui ihmisiin, jotka samassa tilanteessa -> lukuseura; pystyi kysyä apua pienellä kynnyksellä + motivaatio + aikataulutus + todella hyödyllisiä vinkkejä vastaustekniikoista ym - hinta |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1500–2000 € | + paljon samassa tilanteessa olevia ihmisiä, joiden kanssa hyvä ja antoisaa valmistautua yhdessä pääsykokeisiin + opetettiin selkeästi myös vaikeita asioita lukiosta - jotkin asiat jäivät silti hieman pintapuolisiksi, koska eri aineissa kurssilaisilla voi olla eri lähtötaso, ja aina joku kaipaa helpompaa joku vaikeampaa opetusta |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 2000–2500 € | + suurimmaksi osaksi hyvät opettajat, osasivat asian ja opettamisen + itse olen laiska, kurssilla piti ilmestyä paikalle kolme kertaa viikkoon ja tehdä kotitehtäviä, se lisäsi motivaatiota lukea |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 2000–2500 € | Ei tule mieleen mitään huonoa. Vain plussia. Hyvät opettajat ja hyvä materiaali. |
Helsinki, Lääketiede | Valmennuskeskus, Tampere | 1000–1500 € | + aikataulutus + mahdollisuus kysymyksiin + tehtävät + simuloidut kokeet |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + hyvä hinta-laatu -suhde + tarpeeksi paljon palautettavia tehtäviä ja välikokeita, joista sai palautteen + välikokeet vaativia ja valmistivat hyvin pääsykokeeseen + hyvät opettajat - hyvin paljon kurssilaisia, jonka vuoksi itse en viitsinyt aina keskeyttää kysyäkseni jotakin asiaa |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + hyvä opetus ja materiaalit - hinta |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + kurssijärjestäjän tuottama materiaali laadukasta (tiivistelmät, harjoitustehtävät, harjoituskokeet, kertausvideot) + monipuolisti oppimismenetelmiä (ei tarvinnut ainoastaan lukea kirjasta, vaan joku myös kertoi asiat sinulle) + auttoi hahmottamaan suuret, tärkeät kokonaisuudet ja jättämään yksityiskohdat vähemmälle huomiolle + helppo tapa saada vastaus mieltä askarruttaviin kysymyksiin (ei tarvinnut etsiä itse esim. netistä tietoa) + motivoi ja tsemppasi + lukurytmi ja rutiinit pysyivät hyvin yllä + kurssin henkilökunnan sai kiinni välittömästi tarvitessa - yksi opettajavalinta oli täysin epäonnistunut |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + lähes kaikki opettajat olivat todella hyviä + kurssilla annettiin tehtäväkirjoja, mallivastaukset niihin ja valmiit muistiinpanot kirjoista + kurssi järjestettiin hyvässä paikassa + tapaamisia oli tarpeeksi (ei ainakaan liikaa, koska kävin vain teoriakurssin) + kurssilla sai paljon henkilökohtaista palautetta välikokeista - Pykälän tiloissa oli surkea ilmastointi viime kevään hellepäivinä - yksi opettajista ei ollut mielestäni yhtään hyvä |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + opin vastaamaan oikealla tavalla kysymyksiin + huomiota kiinnitettiin oikeisiin ja tärkeisiin kohtiin + kurssi toi rytmiä ja vaihtelua lukemiseen + halpa - opettajissa tasoeroja - luotiin paniikkia ajatuksella "kaikki pitää osata sivunumerointi myöten" |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + Pykälä ry:n kurssin järjestäjät olivat ammattitaitoisia + Osasivat vastata kaikkiin kysymyksiin, ja selvittivät kysymykset perinpohjaisesti + Välikokeista ja kotitehtävistä sai sanallista palautetta + Kurssi valmisti opiskelijat selviämään millaisesta pääsykokeesta tahansa + Huomattavasti ammattitaitoisempi kuin muut kurssit + Hinta-laatusuhde erinomainen + Eri vaihtoehtoja kursseissa; jokaiselle löytyy sopiva + Kurssi sisälsi tuutorit, jotka toimivat henkisenä tukena koko kevään + erinomaiset kurssimateriaalit |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + sai kysyä itselle epäselviksi jääneistä asioista + tehtävät, harjoituskokeet |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + suhteellisen edullinen + oli kivaa, kun oli ainejärjestön oma + asiantuntevaa tekemistä - se että joutuu valmennuskurssin ylipäänsä käymään - voisi olla vielä halvempi ja antaa alennuksia vähävaraisille |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 1000–1500 € | + vertaistuki, toisaalta ryhmäpaine + epäselvistä asioista pystyi kysymään opettajilta + välikokeet, näki hieman missä mennään + välillä pakko olla poissa kirjastosta, kun oli valmennuksessa--> jotain muutakin välillä kuin pelkkää yksin pänttäämistä siis + innostaminen; katsoin esim. tutoreita ja opettajia niin paljon ylöspäin ja ajattelin, että haluan olla pian heidän paikallaan - muiden kurssilaisten kysymykset saattoivat välillä sekottaa - kolmena iltana, joten omaa lukuaikaa meni ja päivät saattoivat olla hieman huonommalla keskittymisellä, koska odotti, millon pitää lähteä valmennuskurssille |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + auttoi jaksottamaan ajankäyttöä + harjoituskokeet + opiskelutekniikka + vastaustekniikka + olennaisten asioiden erottaminen - kurssille oli vaikea päästä (jonotus) - kurssin hinta |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + edullinen + laadukas opetus ja materiaalit + sopiva määrä opetusta; aikaa lukemiselle jää riittävästi + loistavia harjoituspääsykokeita kevään aikana - kurssit todella suosittuja, joten kurssipaikkaa voi joutua jonottamaan jopa yli 24h |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 1000–1500 € | + halvempi kuin vastaavat + paljon parempi kuin aikaisemmin käyty Eximian vastaava + kurssi tuki erittäin hyvin lukemista - kurssille täytyi jonottaa ulkona useita tunteja |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 200–500 € | + harjoituskokeet + materiaalit + tutor |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 1000–1500 € | + hinta + opettajat + oheismateriaali |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + hyvät opettajat, vastaustekniikan käsitteleminen, kurssimateriaali, vertaistuki muilta pääsykoelukijoilta - tiettyjen henkilöiden esittämät jatkuvat kysymykset, jotka eivät välttämättä liittyneet opetettavaan aiheeseen ja jotka haittasivat opetuksen edistymistä |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + kokeiden avulla mahdollisuus verrata omaa tasoa muihin hakijoiden tasoon + pääosin osaavat opettajat + mahdollisuus kysymysten esittämiseen + muihin samassa tilanteessa olleisiin tutustuminen - ruokki pääsykokeen mystifiointia - ei pysty auttamaan siinä tärkeimmässä, eli omatoimisessa lukemisessa, Valmennuskurssin kehuessa sisäänpääsyprosenteillaan herää väistämättä kysymys siitä, moniko kurssilta päässeistä olisi tosiasiassa päässyt ilmankin kurssia. Sitä ei voi tietää, sillä nämä hakijat ovat niin motivoituneita, että haluavat maksimoida mahdollisuutensa ja ottaa kurssin, vaikkeivät sitä välttämättä tarvitsisikaan. |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + kurssilla sai nopeasti vastauksia pääsykoemateriaalissa oleviin hankaliin kohtiin, eikä asioiden pähkäilyyn tarvinnut siis käyttää tuhottomasti omaa aikaa + kurssilla sai hyvän kuvan siitä, millainen prosessi kokeeseen valmistautuminen on + kurssilla pystyi suhteuttamaan omaa lukutahtiaan ja osaamistaan muihin verrattuna, mikä motivoi pitämään omaa lukuintoa yllä + pääsykokeiden tyypillinen rakenne ja vastautekniikka tulivat tutuiksi. - kurssi vie aikaa (käymäni valmennuskurssi sisälsi hieman liikaakin läsnäoloa ja harjoitustehtäviä omaan makuuni) - välillä sortui vertaamaan itseään turhan paljon muihin ja heidän lukutahtiinsa sekä opiskelutyyliinsä, mikä tuotti paineita - kallis hinta |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 1000–1500 € | + materiaalit + vertaistuki + mahdollisuus kysyä vaikeista asioista + lukurytmin muodostuminen - tunneilla käsiteltiin liian yksityiskohtaisesti monia kohtia |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + motivoi lukemaan enemmän + selkeytti asioita + hyvät opettajat + kasvatti kilpailuhenkeä - hinta |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + osaava + asiantunteva + pitkä kokemus + Pykälä on paras oikiksen valmennuskurssien järjestäjä |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + pääsykokeessa tärkeän vastaustekniikan oppiminen + henkinen tuki kurssihenkilökunnalta ja vertaistuki muilta kurssilaisilta + kun ei jaksanut enää yksin lukemalla opiskella asioita, jaksoi kuitenkin jatkaa opiskelua, kun meni kurssille illalla kuuntelemaan opetusta - kurssin välttämättömyys eli ei ole mahdotonta päästä sisään ilman, mutta se etu minkä kurssin käymisestä saa vastausteknisesti yms. on vaikea tasoittaa itsenäisellä opiskelulla - kurssien hinta, tosin käymäni kurssi oli erittäin kohtuullisen hintainen verrattuna kilpailijoihin ja se kyllä on jo/tulee maksamaan itsensä takaisin, sillä Pykälän valmennuskursseilla rahoitetaan ainejärjestötoimintaa aina bileistä ja sitseistä erilaisten kerhojen ja kurssikirjoista koostuvan kirjaston ylläpitoon, Yleisesti ottaen etenkin oikeustieteellisen hakiessa valmennuskurssi on aikalailla välttämätöntä käydä, mutta sisäänpääsy ei ole siitä kuitenkaan kiinni, vaan vaaditaan lisäksi todella kova oma motivaatio ja ahkera itsenäinen työskentely, jotta tiedekunnan ovet aukeaisivat. Pykälän kurssit ovat myös todella kohtuullisen hintaiset, jolloin kurssin pystyy maksamaan omilla ansioila. |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + ryhmäpaine + oppiminen opettajilta + välikokeet + tiivistelmät + tutorit |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 1000–1500 € | + rytmitti lukemista + helpotti olennaisen erottamista + kehitti vastaustekniikkaa + hinta kohtuullinen esim lääkiksen kursseihin verrattuna - hinta kuitenkin iso, kirjat mukaanlukien karsii varmasti hakijoita - osa stressaantui silminnähden välikokeiden tuloksista ja vertailusta ylipäänsä |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 1000–1500 € | + Valmisti hyvin kokeeseen + selvensi kivasti asioita - vei paljon lukuaikaa - opetusmenetelmissä olisi parantamisen varaa paikoin |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + vastaustekniikan oppiminen + vastausten harjoittelu välikokeissa + varmistusta, että asiat on käsittänyt oikein + rytmitti lukemista hyvin + mahdollisuus kysyä epäselviä asioita + sai palautetta vastauksistaan välikokeissa |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + vastaustekniikka haltuun + vaikeiden asioiden selittäminen ymmärrettävään muotoon + kannusti lukemiseen - kallis - suuri ryhmäkoko |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 1000–1500 € | + vertaistuki + kertaus + motivointi + vastaustekniikkaopetus (ilman tätä ei olisi kyllä sisäänpääsy onnistunut) + harjoituskokeet - hinta - vie tehokasta lukuaikaa - stressaava, ympärillä "kilpailijoita" |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | + vertaistuki, hyvät opettajat, lukemisen aikataulutus, välikokeista saatu palaute - sijainti Helsingissä ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta, hinta kirjojen lisäksi |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | Antoi hyvän kuvan muiden pyrkijöiden tasosta ja sitä myöten vaadittavasta työmäärästä. Toisaalta toi vaihtelua lukemisen keskellä ja tarjosi mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden samaa tavoittelevien kanssa. |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 1000–1500 € | En tiedä oliko se oikeastaan niin tarpeellinen, lähinnä motivoi. Ja kaikki sanoo, ettei oikikseen voi päästä ilman kurssia. |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 500–1000 € | Ensin hakemisesta/valmennuskursseista: 1. hakukerta: ei tosissaan, ei kurssia; 2. hakukerta: tosissaan, kurssi (1100€); 3. hakukerta: tosissaan, kurssi (700€). Molemmat kurssit Pykälän kursseja. Kurssilla käsiteltiin pääsykoekirjan asioita yhdessä läpi, etenkin vaikeimpia kohtia. + Sosiaalinen tuki; mahdollisuus tavata ihmisiä, jotka ovat samassa hullunmyllyssä, jossa pitää lukea 8–10h/pvä ilman sosiaalista elämää + Vaikeat asiat selvisivät + Ymmärsi kirjasta, mikä on olennaista ja mikä epäolennaista -> Osasi kotona opiskella oikeat asiat (joskus opettaja saattoi tokaista, että "no tämä on nyt niin epäolennainen asia, että ei ne tätä voi kysyä", jolloin sen saattoi jättää sen varaan, että lukee asian kerran tai kaksi läpi) + Opettaja, jolta voi kysyä kysymyksiä. Yksin ei olisi mahdollisuutta saada vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin + Paljon materiaalia saatavilla (tehtäviä, joiden tekeminen oli aika elintärkeää sisäänpääsyn kannalta, \luentomateriaalia\ yms) + Muitakin plussia varmaan on, ei nyt tule ihan heti mieleen - Meni lukuaikaa valmennuskursseilla istuskelemiseen (kurssia oli noin 3 kertaa viikossa 4,5 h ajan) - Aika iso rahareikä (itse kävin "halvat" Pykälän kurssit, joten tilanne ei ole niin paha). Olisin varmaan keksinyt sille vajaa 2000€ muunkin käyttökohteen. Toisaalta summa ei olisi ollut minulle mitenkään ylitsepääsemätön, vaikka olisin sen joutunutkin itse maksamaan (nyt vanhemmat maksoi). Omaan koulutukseen kannattaa toki sijoittaa rahaa, mutta jos ei ole rahaa, mitä sijoittaa, niin tilanne on hankalampi. Itselläni meni kokonaisuudessaan oikikseen sisäänpääsyyn rahaa noin 2300 € kirjoineen (50–70 € kpl ja 3 kappaletta) ja valmennuskursseineen. Summa on pieni verrattuna siihen, että hyvät valmennuskurssit lääkikseen maksavat helposti 3000€, mutta 19-vuotiaalle nuoreelle, jonka vanhemmilla ei ole varaa maksaa kirjoja tai valmennuskursseja, on summa todella suuri! |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 1000–1500 € | Erittäin ammattitaitoiset opettajat auttoivat selkiyttämään juridista tekstiä, oppimateriaalit tehtävineen ja tiivistelmineen sekä välikokeet valmensivat pääsykokeeseen hyvin. Miinuksena se, että saattoi unohtaa itsenäisen lukemisen tärkeyden; kukaan ei opettele kirjoja ulkoa puolestasi, se on tehtävä itse. |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Helsinki | 200–500 € | Kävin etäkurssin, joka sisälsi tiivistelmät pääsykoemateriaalista, harjoitustehtäviä ym., Koin etenkin tehtävät hyödyllisiksi. |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Tampere | 500–1000 € | + "edullinen" verrattuna muihin valmennuskursseihin + rahoille vastinetta, erittäin laadukas, ei rahastuksen makua + osaavia opettajia + kokonaisuudessaan lähes täydellinen valmentaminen kokeeseen + runsaasti tehtäviä ja palautteen saanti niistä + vastaustekniikan oppiminen (osattava kokeessa ja vaikea oppia ilman kurssia) - vaikea päästä kurssille, jonotin yön rapussa - valmennuskurssit usein edellytys oikikseen pääsemisessä (ei kaikilla varaa tonnien kursseihin) |
Helsinki, Oikeustiede | Pykälä ry, Tampere | 500–1000 € | + auttoi sisäistämään monia asioita helpommin ja nopeammin kuin itse lukemalla + hurjaan lukumäärään myös mukavaa vaihtelua päästä välillä pois kirjastosta + laadukkaat välikokeet ja loppukoe + hyvä tiivistelmä + kurssin käytyä ja varsinkin kurssin loppukokeen tehtyäni tunsin olevani valmis tekemään pääsykokeen |
Helsinki, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1000–1500 € | + Mahtavat opettajat + Vertaistuki + Näki oman tason - Hinta |
Helsinki, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1000–1500 € | + ymmärsi ulkoaoppimisen tärkeyden ja oppi yllättäviä yksityiskohtia - matkustaminen vei aikaa lukemiselta |
Helsinki, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 2500–3000 € | + opetuksen laatu + hyvää vaihtelua itse lukemiselle + vertaistuki + kaikki tieto valintakokeesta tarjottimella; esim. tärkeät päivämäärät ja hoidettavat asiat - rahanmeno |
Helsinki, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Tampere | 1500–2000 € | + laadukas opetus + tuki oppimista + rytmitti lukemista + uusia kavereita + "vertaistukea" + hyödyllisiä vinkkejä & neuvoja + harjoituspääsykokeet - hinta |
Helsinki, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Tampere | 1000–1500 € | + Sain motivaatiota ja kannustusta + Harjoituspääsykokeiden ansiosta sain selkeän kuvan siitä, mitä pääsykokeessa voidaan kysyä + Ymmärsin, että todella pitää lukea 6 päivää viikossa 9–12 tuntia päivässä + Oli mukavaa puhua kokeisiin lukemisesta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa - Hinta - Kilpailu muiden kanssa |
Jyväskylä, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Eximia, Jyväskylä | 200–500 € | + Valmennuskurssissa kävimme perusteellisesti läpi pääsykoeaineistoa, mikä oli hyvä. + Lukurytmi säilyi valmennuskurssin takia hyvin, koska oli aina läksyjä. + Teimme harjoituskokeita - En koe, että olisi ollut 500€:n arvoinen opetuksen taso. |
Jyväskylä, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Eximia, Kuopio | 200–500 € | + ensimmäisenä vuonna auttoi ymmärtämään, kuinka tutkimusartikkeleita tulee lukea + kurssi on hyvä, jos opettaja on hyvä + motivoi lukemaan, positiivinen ryhmäpaine + harjoitukset ja testit - huono opettaja -> huono kurssi Osallistuin kurssille kahtena vuonna. Toisena vuonna sain sen siis ilmaiseksi kurssitakuuna. Ensimmäisenä vuonna opettaja oli mahtava ja kurssista oli valtavasti apua; jäin reilusta pisteestä sisäänpääsyyn. Toisena vuonna opettaja oli todella huono ja huonosti valmistautunut. Kurssista tuntui olevan enemmän haittaa, koska se vei arvokasta lukuaikaa. Jätin kurssin melko pian kesken, mutta pääsin helposti sisään. |
Jyväskylä, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Eximia, Kuopio | 200–500 € | + luottamusta omaan osaamiseen + vertaistuki + rytmittäminen - opettaja ei ollut yhtä motivoitunut aineistosta kuin opiskelijat - loppujen lopuksi tiedollisesti kurssista oli ehkäpä enemmän haittaa kuin hyötyä, Eximian aineistossa oli virheitä jne. - kurssin (Eximian lähinnä) kaupallisuus ällöttää; olisin varmasti päässyt opiskelemaan ilmankin kurssia, mutta nyt päädyin yhdeksi "niistä X% osallistujista, jotka saivat opiskelupaikan kurssimme avulla". Todellisuudessahan on iso mahdollisuus, että kursseille osallistuvat ovat myös motivoituneempia pääsemään koulutukseen, koska ovat valmiita tekemään rahallisen panostuksen -> luonnollisesti isompi % pääsee opiskelemaan. Itseäni koko valmennuskurssisysteemi puistattaa, mutta halusin pelata varman päälle, ja kun säästössä kerta oli rahaa, niin päätin käyttää sen tähän. - kurssin tunneista osa meni myös Eximian asioihin kuten palautekyselyihin ym. |
Jyväskylä, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Eximia, Lahti | 500–1000 € | + ryhmätsemppi + välikokeet + kurssin kotiläksyt + yhdessä pohtiminen ja aineiston läpikäynti + aineistolyhennelmät ja tehtävät aineistosta + kun on maksanut kurssista haluaa panostaa 110% - opettaja ei ollut täysin pätevä ja motivoitunut hommaansa |
Jyväskylä, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus | 500–1000 € | + sai tukea aikataulutukseen + käytiin materiaaleja läpi |
Jyväskylä, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, verkkokurssi | 200–500 € | + Sain asioista paremman kokonaiskuvan + Tsemppasi, kun opettaja motivoi + Myös etäkurssilla näki muita hakijoita, sekin motivoi entisestään yrittämään kovemmin + Hinta ei ollut etäkurssissa mielestäni paha. |
Jyväskylä, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Verkkovalmennus.com | Alle 200 € | + Edullinen (= ainakin lähes kaikkien saatavissa!) + Helppo saatavuus (netissä) + Sai vastauksia myös yksilöllisiin kysymyksiin - Ei niin yksilöllistä kuin kontaktiopetuksessa - Olisi voinut olla enemmänkin kysymyksiä/opetusta, Järjestäjä oli yksityinen henkilö. "Vakava verkkovalmennus" oli sen nimi. |
Jyväskylä, Lääketiede | Epione, Kuopio | 2000–2500 € | + Hyvä osaaminen fysiikassa, kemiassa ja ihmisen biologiassa. - Muuta biologiaa ei käsitelty + laadukkaat stimuloudut kokeet + paljon oppitunteja + paljon tehtäviä - melkein samat tehtävät joka vuosi, Opiskelen Kuopiossa mutta sitä ei ollut vaihtoehtoehdoissa. |
Jyväskylä, Lääketiede | Eximia, Joensuu | 500–1000 € | + opiskelumateriaalit + opettajat - osa opettajista huonompia |
Kuopio, Lääketiede | Epione, Kuopio | 1500–2000 € | + sai tehtäviä ja harjoituksia, mikä kehitti laskurutiinia + vertaistuki + henkinen hyvinvointi pysyi jollain tavalla kasassa kun näki ihmisiä päivittäin - hitaimpien ja huonoimpien tahdissa eteneminen |
Kuopio, Lääketiede | Epione, Kuopio | 1000–1500 € | + sopivan kokoinen ryhmä + innostuneet opettajat + tukiopetusta + sopiva tahti + vertaistuki |
Kuopio, Lääketiede | Epione, Kuopio | 1500–2000 € | Aivan loistava järjestäjä. 20 vuoden kokemus, loistavat ja hauskat opettajat. Hyvä harjoituskoemateriaali ja tehtävät. |
Kuopio, Lääketiede | Eximia, Joensuu | 500–1000 € | + Monipuolisti lukemista ja laskemista + Syventi kemian osaamista lukio-opinnoista, mikä oli hyödyllistä pääsykokeessa + Hyödylliset välikokeet - Fysiikan osuus liian helppoa |
Kuopio, Lääketiede | Eximia, Joensuu | 500–1000 € | + vertaistuki - hinta - kehnot materiaalit |
Kuopio, Lääketiede | Eximia, Jyväskylä | 500–1000 € | + uudet näkökulmat lukion opetukseen + ajankäytön harjoittelu koetilanteessa - paljon jo tuttuja asioita ja näin meni turhaan aikaa jonka olisi voinut käyttää kotona lukemiseen |
Kuopio, Lääketiede | Eximia, Kotka | 1000–1500 € | + simuloidut valintakokeet + tahdittaa jollain tasolla lukemista + mahdolliset lukupiirit uusien samanhenkisten kaverien kanssa - perusasioiden läpikäynti - liian vähän oikeasti haastavien asioiden läpikäyntiä - kurssin tahti - joidenki opettajien pätevyys |
Kuopio, Lääketiede | Eximia, Lahti | 1000–1500 € | + Herätti lukemaan ajoissa + Laskurutiinin kehitys/ylläpito samana keväänä olleista ylioppilaskirjoituksista + Vanhat pääsykokeet, kenraalikoe ja aineistotehtävät + Yhteen tehtävään sain suoran vastauksen kurssilta ja sain muutaman pisteen monivalintaan + Tutor - Opetuksen laatu ei päätä huimannut - Vähän liian perusasioiden läpikäynti - kolmen päivän lepo ylppäreistä - Ei hirveästi onnistunut valmentamaan/varustamaan pääsykoetta varten. - Aika ajoin sekavuus (aikataulut jne.) - Tutortapaamisia olisi voinut olla enemmän |
Kuopio, Lääketiede | Eximia, Lahti | 500–1000 € | + positiivinen ryhmäpaine + tehtävät - painopiste helpoissa asioissa - opettajat ei tarpeeksi päteviä - hinta-laatusuhde huono |
Kuopio, Lääketiede | Eximia, Turku | 500–1000 € | + Tuki hyvin pääsykokeisiin valmistautumista ja lukuaikataulua, tapasi muita hakijoita, erittäin hyvät opettajat, opettajilla oli hyviä lisämateriaaleja, harjoituskokeet olivat hyödyllisiä - Eximian materiaalipaketeissa olisi ollut parantamisen varaa; erityisesti kemian ja fysiikan tehtävät olivat aika perustasoa, pääsykokeessa laskut ovat kuitenkin yleensä monimutkaisempia |
Kuopio, Lääketiede | Huippuvalmennus Helsinki, Valmennuskeskus Helsinki | 1000–1500 € | 2012 Huippuvalmennus oli todella huono. Se ei jaksottanut lukemistani. Asiat, jota käsiteltiin olivat vanhan pääsykoekirjan Galenoksen pohjalta hyvin pitkälle (valintakoealuehan uudistui 2012 lukion ainemäärään), ja oli muutenkin huono. Lisäksi oppimistilat vaihtuivat useaan kertaan typerästi. 2013 Valmennuskeskus oli parempi. Paremmat opettajat, vähän jaksotti lukemista, piti mielenkiinnon kokoajan, ja opetettiin oikeita asioita. Kuitenkaan en kokenut saaneeni juurikaan mitään apua valmennuskursseista. Tärkein apu oli se, että koska säännöllisesti oli oppitunteja, jaksoi opiskella. |
Kuopio, Lääketiede | Huippuvalmennus, Helsinki | 1000–1500 € | + henkinen vertaistuki muista pyrkijöistä + mahdollisuus kysyä opettajalta vaikeita asioita + harjoitustehtäviä vastauksineen + harjoituskokeet + ainakin valmennuskurssilla tuli luettua vaikka muuten ei olisi jaksanut - kaikki opettajat eivät olleet hyviä - stressiä kun vertailee muiden osaamiseen - kallis hinta - valmennuskurssin materiaalit netissä eivät toimineet |
Kuopio, Lääketiede | Huippuvalmennus, Helsinki | 500–1000 € | +"vertaistukea" + opettajat, joilta kysyä + tehtäviä lasku- ja tehtäväntekorutiinin löytämiseksi + vinkkejä pääsykokeen mahdollisesta luonteesta + harjoituskokeet - toisinaan hieman turhan korkealentoisia kysymyksiä kurssilaisilta, mihin opettajat myös vastasivat. Niihin meni siis joskus ylimääräistä aikaa |
Kuopio, Lääketiede | Huippuvalmennus, Kuopio | 1000–1500 € | + Mahdollisuus kysellä opettajilta + Kurssi luo rytmiä opiskeluu + Vertaistuki muilta hakijoilta - Hinta - Osa opettajista melko kokemattomia (hinta-laatusuhde) - Omaan tasooni nähden käytiin liian helppoja asioita läpi - Kehnot ja osittain jopa luokattomat valmennuskurssikirjat joiden arvo oli noin 500e luokkaa |
Kuopio, Lääketiede | Huippuvalmennus, Kuopio | 1000–1500 € | Aineopetus oli jaettu opiskeltavien aineiden suhteen niin, että biologiaa ja kemiaa opetti sama opettaja, pitkälle koulutettu, pedagokiset opinnot myös käynyt, oikein tasokas opettaja. Fysiikkaa puolestaan opetti huippuälykäs fyysikko, jolla ei pedagokisia taitoja ollut lainkaan. Eli toisin sanoen fysiikan osiosta tuolla kurssilla vain harvoille oli hyötyä. Kurssi kuitenkin oli järjestelmällinen ja auttoi pysymään lukusuunnitelmassa ja sen avulla kaikki osattavat alueet tulivat varmasti kerrattua. Mielestäni kurssia varten vaadittiin aika hyvät perustiedot, jotta siitä sai hyödyn irti. Ei siis sovellu ensimmäistä kertaa hakeville tai niille joilla lukiosta on jo aikaa. |
Kuopio, Lääketiede | Huippuvalmennus, Kuopio, Eximia, Jyväskylä | 1000–1500 € | Fysiikka oli heikoin aine, joten ensimmäisenä vuotena perustaidot sai fysiikan mukavasti haltuun kurssilla. Lisäksi kemiaan sai erittäin hyviä soveltavia tehtäviä. Sisäänpääsy jäikin aivan pienestä kiinni sillä kerralla. Ensimmäisellä hakukerralla koin kurssista olleen todellakin hyötyä. Toisella hakukerralla kurssista ei ollut enää niin paljoa hyötyä. Lukion aineet olivat jo hyvin hallinnassa. Kurssilla seurasin opetusta lähinnä sivusilmällä, koska eniten hyödyin siitä, että tein itse tehtäviä kurssin aikana omaan tahtiin ja heikkoihin kohtin eniten huomiota kiinnitäen. + opetus + ajattelu laajentuu biologian osalta + oikean vastaustekniikan oppiminen + muita samassa tilanteessa olevia, tutustuminen - opetus todennäköisesti menee hieman ohitse omien tarpeiden, joten kannattaa omatoimisesti keskittyä asioihin, jotka ovat haastavia - voi olla jopa turhaa, jos asiat on hyvin hallussa |
Kuopio, Lääketiede | Huippuvalmennus, Tampere | 1000–1500 € | + Hyvät opettajat, innostava oppimisympäristö - Hinta, opetusmateriaalien tehtävien taso pääsykokeen kannalta |
Kuopio, Lääketiede | Huippuvalmennus. Helsinki | 2000–2500 € | + rytmittää lukemista + voi kysyä ongelmista - opettajat eivät aina oikein tienneet, millä tasolla asioita olisi pitänyt osata - kamalan kallista käydä |
Kuopio, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1500–2000 € | + en olisi todellakaan päässyt ilman valmennuskurssin apua + hyvät ja asiantuntevat opettajat + kurssi alkoi jo syksyllä |
Kuopio, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 1000–1500 € | + opettajat itsekin alan opiskelijoita + valmennus kohdistui nimenomaan pääsykokeen kannalta hyödyllisiin asioihin - opettajat eivät aina osaneet vastata kiperimpiin kysymyksiin |
Kuopio, Lääketiede | Kandidaattikustannus, Helsinki | 3000–3500 € | + valmistautuminen pääsykokeeseen oli aikataulutettua ja auttoi rytmin saamisessa + valmennuskurssilla käytiin enemmän ja vähemmän läpi lukion asiat, jotka oli hyvä kerrata + kurssilta sai kavereita kenen kanssa oli helppo valmistautua yhdessä, muutamat kaverisuhteet ovat jatkuneet opiskeluiden ajan, myös niiden kanssa ketkä eivät ole vielä päässeet/pääsivät myöhempänä vuonna + kurssin opettajat olivat asiantuntevia - kurssilla oli paljon ei-motivoituneita hakijoita, ketkä olettivat pelkkä osallistumisella kurssille saavansa riittäviä taitoja pääsykokeeseen. Toisaalta he eivät myöskään päässeet sisään - opettajat olivat itse opiskelijoita, jolloin he eivät olleet aina täysin valmistautuneita/aikataulut muuttuvat usein kurssilla - ilman valmennukurssia olisin päässyt myös opiskelemaan, ainakin jäi sellainen tunne. Jälkeenpäin sitä on vain vaikea todistaa - kurssin hinta olisi tuntunut kalliilta, jos en olisi päässyt opiskelemaan, Mielestäni valmennuskurssit ovat hyvä juttu, kunhan niille osallistuvat ovat aidosti kiinnostuneita hakemisesta. Kurssit ei merkittäväsi paranna sisäänpääsyä varsinkaan kun materiaalina on lukion oppimäärä., Kurssien agressiivinen mainonta ei ole hyvästä, sillä luodaan käsitys kurssien olevan välttämättömiä sisäänpääsylle. |
Kuopio, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 2500–3000 € | + loistavat opettajat + keskityttiin tehtävientekoon + paljon harjoituskokeita + tehokas ajankäyttö + henkilökohtainen tuki |
Kuopio, Lääketiede | Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, Oulu | 500–1000 € | + Pätevät opettajat. Kaikilla opettajilla oli aineenopettajan koulutus ja laaja tietämys opettamistaan asioista. + Paljon harjoitustehtäviä, sekä helpompia että hyvinkin haastavia. + Opettajat painottivat joka käänteessä, ettei koskaan voi tietää, mitä pääsykokeessa on, jotta pääsykokeen alusta menisi aikaa asian ihmettelemiseen. He ottivat tämän hyvin huomioon myös opetuksessa; kurssi ei siis koostunut vain aiempien pääsykokeiden läpikäynnistä vaikka sitäkin toki tehtiin. + Opetusta oli melko sopivasti ja se oli jaksotettu ainakin oman opiskelutahtini kannalta mukavasti. + Kurssilla oli myös kaksi tuutoria: melko vasta valmistunut lääkäri ja toisen vuoden hammaslääkäriopiskelija. Heidän kertomuksensa motivoivat opiskelemaan ja myös lievittivät pahimpia pääsykoepelkoja. - Huolimatta siitä, että kurssi oli moniin muihin verrattuna edullinen, se oli silti varsin hintava. - Harjoituskokeita olisi voinut olla enemmän kuin yksi. |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus | 3000–3500 € | + kurssin sisältö (erittäin yksityiskohtainen) + kurssin järjestäjien ja opettajien kokemus pääsykokeista + opettajien ammattitaito - hinta - "takuukurssi" eli piti päästä ilmaiseksi uudestaan jos ei pääse sisään. Maksoi 500e |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1500–2000 € | + En usko, että olisin päässyt ensimmäisellä yrittämällä sisään, ellen olisi käynyt valmennuskurssia. + Valmennuskurssi rytmitti lukemista ja aikataulussa pysyminen oli helpompaa. + Kurssilla sai apua epäselviin asioihin ja paljon hyödyllisiä vinkkejä koskien pääsykoetta. - Koko lukion oppimäärä biologiasta, fysiikasta ja kemiasta käytiin vauhdilla läpi, mieluummin oltaisiin voitu keskittyä hankaliin kohtiin perusasioiden sijaan. |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 2500–3000 € | + Paljon tehtäviä + Erittäin pätevät opettajat. Parhaat opettajat mitä minulla oli siihen mennessä ollut + Motivoiva ilmapiiri + Harjoittelu kokeita sekä simuloitu valintakoe auttamaan oikeaan pääsykokeeseen valmistautumista sekä helpottamaan koetilanne stressiä + Paljon luentoja + Paljon soveltavia tehtäviä, juuri pääsykoetehtäviä vastaavia + Paljon saman henkistä porukkaa joiden kanssa saattoi yhdessä opiskella, sekä oli valmiiksi kavereita uudessa kaupungissa! - Asuin itse Hyvinkäällä, eikä VR anna alennusta silla valmennuskurssi ei ole "koulu" - Valtio ei tue rahallisesti - Kallis - |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1500–2000 € | + sai apua asioihin, joita ei itsenäisesti tajunnut + mukavat, osaavat opettajat + kattavat materiaalipaketit tehtävineen + rytmitti opiskelua + kurssilta sai lukukavereita, joiden kanssa tehtävien pohdiskelu auttoi paljon + lukuaika lisääntyi kun päivän itsenäisen opiskelun jälkeen meni vielä illaksi kuuntelemaan opetusta. Illalla ei olisi tullut muuten tehtyä mitään. + pääsi vertaamaan omaa tasoa muiden hakijoiden tasoon. - kurssin hinta, vaikka hinta/laatusuhde muihin kursseihin verrattuna hyvä olikin. Valmennuskurssit ovat aina hintavia - rasitteeksi kävi Helsingissä matkaaminen, vaikkakin vain Espoon puolelta. Kaikki matkustaminen kuitenkin luku/lepoajasta pois. |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Jyväskylä | 1000–1500 € | + Vertaistuki + Aikataulutus + Harjoituskokeet - Hinta - Opetuksen keskittyminen välillä liian yksinkertaisiin asioihin |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Kuopio | 1500–2000 € | + aikataulutus, monipuoliset tehtävät, opettajina osa lääketieteen opiskelijoita, tuutori, joka kertoi opiskelusta ja motivoi, takuukurssi - hinta, joutui muuttamaan toiselle paikkakunnalle kurssin takia |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Kuopio | 1500–2000 € | + hyvää kertausta + oppi ne asiat, jotka oli jääneet lukiossa huonommalle pohjalle + sai hyvän lukurytmin + antoi lisää motivaatiota + harjoituskokeet sekä materiaalit olivat laadukkaat ja hyvät - minulle ei niin sopivia opettajia/opetustyylejä - kallis - huono hinta-laatu -suhde |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Kuopio | 1000–1500 € | + Ajanhallinta, epävarmuuteen saa tukea - Saattaa vahingossa mennä silti liikaa "ryhmän mukana", ei kovin yksilöllistä kuitenkaan. |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Kuopio | 1500–2000 € | + Hyviä simuloituja pääsykokeita + Ammattitaitoiset ja motivoituneet opettajat + Paljon sisältöä kurssikirjoissa - Aavistuksen hintavampi kuin monet vastaavan pituiset kurssit |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Kuopio | 1500–2000 € | + hyvät materiaalit + hyvät opettajat + harjoituskokeita, jotka valmentavat + takuukurssi (ensi vuonna materiaalin hinnalla) - materiaalit kuulemma lähes samat vuosittain, mikä on huono takuukurssilaisille, joiden pitää maksaa materiaalimaksu lähes samoista materiaaleista |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Kuopio | 1000–1500 € | + paine opiskella kun näkee että muutkin lukevat + saa apua tarvittaessa + opiskelun rytmitys + harjoituskokeet + helpottaa lukemisurakan aloittamista - samat materiaalit joka vuosi - paljon virheitä mm. vastauksissa ja pyöristyksissä |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Lahti | 1000–1500 € | + En varmaan olisi päässyt kouluun ilman kurssia, koska olimme käyneet siellä asioita, joita lukiossa ei tarkasti opetettu, mutta pääsykokeessa kysyttiin. Osasin siis vastata paremmin kuin pelkkien omien lukiokirjojen tiedoilla olisin osannut. - Kallis. + Kaverialennus -15% ja lisäksi sain kurssin edellisen vuoden halvemmalla hinnalla. + Todella hyvät kurssikirjat, joissa paljon tehtäviä. Etenkin vanhat pääsykoetehtävät, joita käytiin yhdessä läpi. + Välikokeissa menestyminen toi varmuutta pääsykokeeseen ja intoa lukemiseen. + Opettajat hyviä. |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Tampere | 1500–2000 € | + opiskelumateriaali + muiden työmotivaatio tarttuu |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Tampere | 1500–2000 € | + hyvät opettajat + harjoituskokeet + harjoituspääsykoe - hinta |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, Tampere | 1000–1500 € | + materiaalit + säännöllisyys/lukurytmi + ryhmätuki + harjoituskokeet - hinta |
Kuopio, Lääketiede | Valmennuskeskus, verkkokurssi | 1000–1500 € | + fysiikan ja kemian tehtävät, stimuloitu pääsykoe jne. (tosin näitäkin voi ostaa käytettyinä edullisesti) - hinta !! ( esim. iltalukiossa voi käydä fysiikan ja kemian kurssit halvemmalla ja kysellä siellä opettajalta neuvoa vaikeisiin tehtäviin) |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry | 200–500 € | Etäkurssi; kurssiin kuului aineisto sekä pari koetta, jotka tarkistettiin. Hyvät puolet oli aineistot harjoitustehtävät sekä kokeet, jotka testasivat oppimisen tasoa. Huonot puolet harjoitustehtävät eivät välttämättä olleet aivan ensiluokkaisia. |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 200–500 € | Kurssilla näki, että muut pyrkijät eivät ole sen kummempia kuin itsekään -> itseluottamusta Vastaustekniikasta ei ollut ennen kurssia aavistustakaan Välikokeet mittasivat hyvin osaamista, itseluottamusta siitäkin Tehtäväpaketti todella tärkeä oppimiseen |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 200–500 € | + hyvää vastapainoa kirjastossa istumiselle + kiinnität huomiota seikkoihin, jotka olet ehkä itse jättänyt huomiotta + harjoitustehtävät ja pääsykokeet - vie paljon aikaa pois itse lukemiselta, varsinkin jos asuu kaukana kurssipaikalta |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 500–1000 € | + Muiden hakijoiden seura ja kannustus + Kurssi oli aina tauko omaan lukemiseen + Joku toinen kertoi ja avasi asioita + Auttoi ymmärtämään vaikeita kohtia + Erilaiset kokeet auttoivat mittaamaan omaa osaamista - Kurssilla asiat vain selventyvät, varsinainen oppiminen on aina tehtävä itse - Jotkin kurssilla käytävät asiat olivat varsin itsestäänselvyyksiä |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 500–1000 € | + opetus ja opettajat hyviä - tehtäväpaketti myöhässä |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 500–1000 € | + Osaavat opettajat ja laadukas opetus + Sopivan pienet ryhmäkoot + Välikokeet - Pääsykoekirjan tiivistelmä ja tehtäväpaketti tulivat vain muutamia viikkoja ennen koetta |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 500–1000 € | + rytmitti hyvin pääsykokeisiin lukemista + auttoi ymmärtämään juridista tekstiä paremmin + sai taukoa lukemisesta kun pystyi kuuntelemaan ja oppimaan + valmennuskurssiopeilta pystyi kysymään mitä vain ja sai vastauksen + muista kurssilaisista sai vertaistukea + tunsi osan nykyisistä kurssikavereista jo ennen syksyä - kallista |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 200–500 € | + vertaistuki + oppii vastaustekniikkaa + auttaa ymmärtämään kun saa opetusta + ei-kaupallinen toimija +/- hinta |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 500–1000 € | + yhteishenki + hyvät, nuorekkaat opettajat + monipuolisuus |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 500–1000 € | + yhteisö + kertaus + uudet ystävät - materiaalin taso (tiivistelmät jne). |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 500–1000 € | + hyvät opettajat + paljon hyödyllisiä vinkkejä - tehtäväpaketti oli huono |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 200–500 € | + pätevät opettajat + kurssi alkoi luku-urakan puolessavälissä, joten oli ehtinyt itsenäisesti perehtyä pääsykoealueeseen ja lukea sen läpi + hyvät ja kattavat kurssimateriaalit + hyvät opetustilat + järjestettiin omalla paikkakunnalla |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Helsinki | 200–500 € | Erittäin hyvä kurssi, opettajat motivoivia ja asiallisia, auttoi huomattavasti opiskelupaikan hankkimisessa. |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Oulu | 500–1000 € | + Kurssi oli hyvä ponnahduslauta perusteisiin ja vastaustekniikkaan, sekä toi osaltaan tärkeää vaihtelua yksinäiseen lukemiseen. - Kurssin painotukset menivät minun pääsykoekierroksella ohi ja itse aihe paisui tarpeettomasti ylimääräisestä tiedosta. |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Oulu | 500–1000 € | + Pätevät opettajat, hyviä vinkkejä lukemiseen ja uskoa omaan tekemiseen + Vastaustekniikan oppiminen + Opettajien laatimat case -tehtävät + Ryhmäpaine ja oman etenemisen vertailu muihin pyrkijöihin + Kurssi rytmitti sopivasti elämää ja lukemista pääsykoekeväänä + Uudet ystävät; opintojen alussa oli kiva törmätä tuttuihin kasvoihin yliopistolla. Miinusmerkkisiä huomioita minulla ei oikeastaan kurssista ole. Mielipide voisi tietysti olla toisenlainen, jos opiskelupaikka olisi jäänyt saamatta. Yhteenvetona voin todeta, että valmennuskurssin suurin hyöty oli itselleni lukurytmin löytäminen sekä muiden kurssilaisten tapaaminen. Kurssilla ymmärsi, että myös muut hakijat ovat todellakin vain ihmisiä ja he eivät ymmärrä yhtään sen enempää pääsykoekirjoista, kuin itsekään siinä vaiheessa. |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Oulu | 500–1000 € | + sijainti asuinkaupungissa + edullinen hinta + hyvä ilmapiiri + auttoi pitämään lukutahdin yllä - materiaalien myöhästyminen - opettajien huono tietotaito |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Oulu | 500–1000 € | + Hyvät opettajat + Rahat menevät ainejärjestölle ja sitä kautta opiskelijoille |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 200–500 € | - aineisto ala-arvoista - opetus epäjohdonmukaista - tilat olivat surkeat - opettajat riitelivät keskenään |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 500–1000 € | + hauskat ja hyvät opettajat + pieni ryhmäkoko, pystyi tutustumaan muihin kurssilaisiin + hyvin rakennettu opetusaikataulu tuki oppimista + muiden kurssilaisten sekä opettajien tuoma tuki ja myös paine opiskella + rytmitti kevään lukemista erinomaisesti. Toi vaihtelua yksinäisiin lukupäiviin + sai kavereita samasta tiedekunnasta jo ennen sisään pääsyä |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 200–500 € | + hinta - opetus - tilat - materiaali - aikataulut muuttuivat lennosta ilman varoitusta |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 200–500 € | + hyvä lisä niille, jotka ovat valmiiksi motivoituneita (muutoin silkkaa rahan tuhlausta) - opettajien laadusta vaikea tietää etukäteen kun kurssipaikkoja on useita jne. |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 500–1000 € | + Ihan mukavaa vaihtelua kirjan pänttäämiseen. + Valmennuskurssista maksaminen motivoi ainakin opiskelemaan pääsykokeisiin täysillä, koska muuten tietäisi heittäneensä ko. summan aivan hukkaan. - En kokenut saavani kurssilta juuri mitään, mistä olisin todella ollut valmis maksamaan kurssimaksun verran. Olisin kyennyt opettelemaan tiedon pääsykoekirjasta itsenäisesti, koska mielestäni asioiden ymmärtäminen sinänsä ei ollut erityisen haasteellista, vaan pikemminkin suuren tietomäärän muistaminen. Myöskään paljon kohkattu vastaustekniikka ei mielestäni ollut mitään niin hirmuisen vaikeaa, että sen riittävä sisäistäminen olisi vaatinut satojen eurojen kurssin käymistä. - Hintaan sisältyneet tiivistelmät pääsykoeartikkeleista olivat melko ala-arvoisia, enkä hyödyntänyt niitä lainkaan. |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 200–500 € | + selkeä kurssiaikataulu aikatauluttaa pääsykokeisiin lukemisen + kurssilla oppii tehtävien ja ryhmäharjoitusten kautta hyvin + piristää opiskelemista pelkästään kirjasta + vertaistukea muista ryhmäläisistä pääsykoe stressiin sekä mahdollisia tulevia koulukavereita - kurssin antoisuus on paljon opettajasta kiinni - kallis |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 500–1000 € | + Auttoi pitämään lukumotivaatiota yllä ja toi siihe vaihtelevuutta, kun koko ajan ei tarvinnut lukea yksin + sai myös vertaistukea + vastauksia kysymyksiinn + väli- ja loppukokeen avulla pystyi testaamaan omaa osaamista + hinta - en löydä kurssin käymisestä miinuspuolia, se auttoi paljon sisäänpääsyssä |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 500–1000 € | + Kurssin luoma ryhmäpaine + Vastaustekniikka + Uudet ystävät + Hyvät opettajat auttoivat asioiden ymmärtämisessä - Hinta |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 500–1000 € | + Runsaasti opetusta + Motivaatio ja tsemppaus - Lähinnä kalvojen lukua - Opetustavat vähän nukuttavia - Tiivistelmät surkeita (suoraan kirjasta ranskalaisilla viivoilla, tiivistelmäkirja 300s. vs. kirja 500s.) |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 500–1000 € | + Taitavat ja motivoituneet opettajat + Kurssilta sai: motivaatiota, apua kiperiin kysymyksiin, apua vastaus- ja lukutekniikkaan , kilpailutahtoa muita hakijoita vastaan, rytmiä lukemiseen, tsemppiä + kohtuullisen hintainen + en usko, että ilman kurssia olisin päässyt opiskelemaan + välikokeet antoivat suuntaa omasta osaamisesta - osa kurssimateriaalista oli keskeneräisen oloista ja sisälsi virheellistä tietoa - materiaali tuli myöhään - nettisivu (moodle tms?) ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, Rovaniemi | 200–500 € | Kurssin sisältö: etäpaketti, tiivistelmät artikkeleista, harjoitustehtäviä, harjoituskokeet. Eniten hyötyä harjoituskokeista ja ehkä tehtävistä. Artikkelilyhennelmät olivat aika laaduttomia, enkä saanut niistä juuri mitään irti. |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, verkkokurssi | Alle 200 € | + kurssimateriaali + välikokeet + hinta + oma ehtoisuus - materiaalin myöhästyminen + virheet materiaalissa |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, verkkokurssi | 200–500 € | Aineistoa oli runsaasti. Tiivistelmät auttoivat kertaamisessa. Tehtävien ja kokeiden teko valmisti itse pääsykokeeseen. Huonoa oli runsaat asia- ja kirjoitusvirheet. |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla ry, verkkokurssi | 200–500 € | Edullinen hinta, opiskelijoiden asiantuntevuus vastaustekniikasta, vertaistuki, välikokeet |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla, Tampere | 200–500 € | + etäkurssi + kertauspäivien lähiopetus + sopivasti kurssimateriaalia + tehtäväpaketti + kannustuskirjeet + edullinen hinta - tehtäväpaketin saapuminen myöhästyi aikataulusta - ohjeistus esim. vastaustekniikkaan tuli vasta kertauspäivillä, jotka eivät siis olleet osa itse etäkurssia vaan olivat ostettavissa erikseen |
Rovaniemi, Oikeustiede | Artikla, Tampere | 500–1000 € | En käynyt kurssia kokonaan loppuun asti vaan loppuajan luin itsenäisesti. Kävin kuitenkin tekemässä välikokeen ja harjoituskokeen, joista oli mielestäni paljon hyötyä! Varsinkin maanlaajuisesta vertailutaulukosta, jossa näkyi kaikkien kokeen tekijöiden pisteet. Kurssista saa hyvää vastapainoa yksin lukemiselle ja hieman sosiaalista painetta sekä myös vertaistukea. Oppimisen kannalta siitä ei itselle ollut hirveästi hyötyä, vaan tiedot laitetaan itse sinne päähän ja tämän takia jätin kurssin loppuosan välistä. |
Rovaniemi, Oikeustiede | Juristivalmennus, Oulu | 500–1000 € | + Aivan loistava, ammattitaitoinen opetus + Opettajat ammattijuristeja + Kannustava ilmapiiri + Huippuluokan materiaali + Kokeet ja palaute asiantuntevaa - ei ollut (kotipaikkakunnalla) |
Rovaniemi, Oikeustiede | Juristivalmennus, Oulu | 500–1000 € | + Helpotti asioiden ymmärtämistä + Antoi lisämotivaatiota + Helpotti oman kehityksen seuraamista + Opetti keskittymään olennaisiin asioihin |
Rovaniemi, Oikeustiede | Juristivalmennus, Oulu | 500–1000 € | + lukusuunnitelma + opetus (vaikea aineisto) + motivointi + ryhmäpaine ja vertaistuki - kustannukset |
Rovaniemi, Oikeustiede | Juristivalmennus, Oulu | 500–1000 € | + valmistuneiden juristien vetämä kurssi antoi ajateltavaa pääsykokeen jälkeiseenkin aikaan + valmennuskurssi antaa rakennetta ja aikataulua pääsykokeeseen valmistautumiseen + valmennuskurssilla saa keskustella muiden kanssa aiheista |
Rovaniemi, Oikeustiede | Valmennuskeskus | 2000–2500 € | + hyvä opetus - kallis |
Rovaniemi, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Oulu | 1500–2000 € | + opettajat olivat taitavia ja osasivat asiansa + tuutorit tsemppasivat ja auttoivat mieltä askarruttavissa kysymyksissä + harjoitus- ja loppukokeet olivat todella hyödyllisiä + materiaalipaketti (tiivistelmä ja harjoitustehtävät) oli laadukas - pitkät luentosessiot vain lyhkäisine taukoineen |
Rovaniemi, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Oulu | 500–1000 € | + vastaustekniikka kysymyksiin + herätti lukemaan enemmän ja käsittämään työn tarpeen määrän + antoi näkökulmia asioihin, joita ei itse ollut huomannut + aukaisi käsitteitä, joita ei ymmärtänyt + toi hakevia opiskelijoita yhteen jakamaan kokemuksia/opittua/mielipiteitä - hinta - tiivistelmistä ei juuri hyötyä - hiukan epärealistiset harjoituskokeet; toisaalta laittoi ponnistelemaan enemmän. - en usko, että niin moni pääsee sisälle kurssin jälkeen kuin mainoksessa luvataan. |
Tampere, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Eximia, Tampere | 200–500 € | + sai jakaa ajatuksia muiden kanssa + ei kokenut olevansa yksin lukemisen kanssa (ei yksinäistä puurtamista) + rytmitin sillä lukemista + harjoituskokeet pääsykoemateriaalista - vaihtelevat kellonajat ja päivät - opettajan/kurssin vetäjän pätevyydestä ei ole varmuutta alussa |
Tampere, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Lapuan kristillinen opisto, Lapua | 200–500 € | + kurssi oli tiivis paketti muutaman viikonlopun aikana toteutettuna + kurssin vetäjällä oli omaa kokemusta VAKAVA-kokeesta + suhteellisen pieni porukka + antoi tukea itseopiskeluun + muiden ryhmäläisten kanssa keskustelu motivoi - melko vähän tapaamiskertoja |
Tampere, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Helsinki | 200–500 € | + loistava opettaja, joka oli sitoutunut kurssiin 100% + lukuaikataulu oli pakko pitää + harjoituskoe + opetuskerrat videoitiin, niitä sai katsoa kotona milloin vain + ylipäätään sai melko helposti vastaukset kaikille kysymyksilleen, ja pääsi sen vuoksi valintakoeartikkeleissa syvemmälle - VAKAVA-koe on muutoksessa (soveltavampaan suuntaan), mutta kurssi ohjasi opettelemaan paljon ulkoa. Olisin ehkä lukenut yksin eri tavalla (se, millainen koe on, on mahdoton varmaksi tietää eli ei kurssin vika sinänsä). |
Tampere, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Helsinki | 500–1000 € | + hyvä aineistopaketti + paljon esimerkkikoetehtäviä |
Tampere, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Tampere | 500–1000 € | + pääsykoeaineistosta ei jäänyt mikään epäselväksi, kun asiat käytiin yhdessä perinpohjaisesti läpi + valmennuskurssin runko tuki omaa lukuprosessia: kaiken teki ajallaan, jotta pysyi kurssille laaditussa aikataulussa + motivaatio oli korkealla, kun ymmärsi kaikkien muidenkin kilpailevan samoista opiskelupaikoista + läksyt auttoivat jäsentämään ja ymmärtämään tietoa entistä paremmin kotona + lukemiseen sai henkistä tukea muilta kurssilaisilta - suurin pääsykoekauhu haihtui kun huomasi kaikkien muidenkin jännittävän samalla tavalla - kurssin hinta oli melko suolainen |
Tampere, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Tampere | 200–500 € | Asiantunteva opettaja, aineisto käytiin erittäin tarkasti läpi ja ammattilaiset teki niistä harjoituksia. Auttoi aineiston ymmärtämisessä ja omaksumisessa erittäin paljon. Pakotti lukemaan kun muutkin lukivat. Kurssi tietenkin maksoi, mutta en usko, että olisin päässyt sisään ilman sitä, sillä tarvitsin VAKAVA:sta korkeat pisteet. |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomisti, Tampere | 500–1000 € | + Tunnit pidettiin hyvissä tiloissa + Opetus ajoittain hyvää - Yhtiö meni konkurssiin ja osa tunneista jäi pitämättä - Opetuksen laatu ajoittain huonoa - Materiaalit ja harjoituskokeet olivat huonoja |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomisti-valmennuskurssit, Helsinki | 500–1000 € | Erinomaiset verkkomatskut. Niillä ne pisteet saatiin. Opetus aika keskinkertaista |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomisti-valmennus, Tampere | 500–1000 € | - opettajat olivat kauppatieteiden kolmannen vuoden opiskelijoita, joille ei maksettu kuin siitä että he lukivat valmiit diat ääneen tunneilla, mikä söi heidän mukaansa erittäin paljon opetusmotivaatiota. + kurssia tarjoava yritys meni konkurssiin heti kurssin päätytty |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Tampere | 500–1000 € | + melko edullinen kilpailijoihin verrattuna + asiantuntevat opettajat, eivät olleet opiskelijoita vaan kokeneita ja työelämässä + laadukkaat materiaalit ja paljon harjoituskokeita - muutamat oppitunnit opiskelun kannalta huonoon ajankohtaan, liian lähellä pääsykoetta |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Tampere | 500–1000 € | + suurin osa opettajista tosi motivoivia ja asiansa osaavia + ryhmän paine auttoi opiskelemaan + tutustui jo muutamaan tulevaan opiskelutoveriin ennen koulun alkamista + tuli pidettyä kirjaa opiskelumäärästä ja valmiit tehtävät auttoivat opiskelua - yhden aineen opettaja ei ollut niin hyvä kuin muut - vaikka kurssi oli edullisin tarjolla oleva, oli se silti kallis enkä ilman säästöjä töistä olisi pystynyt sitä maksamaan |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Tampere | 500–1000 € | + hyvät opettajat + vaatimustaso + internet sovellus |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Tampere | 500–1000 € | + hyvät opettajat, laadukkaat materiaalit + pahaa sanottavaa en keksi, kaikinpuolin täydellisesti valmentava kurssi |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Tampere | 500–1000 € | + Mahtavat opettajat + hyvät harjoitustehtävät ja harjoituskokeet, |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Tampere | 500–1000 € | Erittäin hyvä ja laadukas. Hinnaltaan hyvin kilpailukykyinen. Melko hyvät opettajat. Miinuksena virheiden määrä materiaaleissa. |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Turku | 500–1000 € | + laadukas ja kannustava opetus + tuhansia harjoitustehtäviä + paljon harjotuskokeita + edullinen + hyvät tiivistelmät |
Tampere, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, verkkokurssi | 200–500 € | + hyvät materiaalit + paljon harjoitustehtäviä + loistavat opettajat, jotka olivat aidosti kiinnostuneita auttamaan + edullisempi kuin muut valmennuskurssit, mutta silti laadukkaampi - joitakin virheitä tehtävien vastauksissa, mutta ne korjattiin nopeasti |
Tampere, Kauppatiede | Eximia, Tampere | 1000–1500 € | + kurssilla sai motivaatiota lukemiseen, kun huomasi, että moni muukin pyrkii opiskelemaan tosissaan. + kurssi rytmitti lukemista + kurssilla käsiteltiin joitakin vaikeimpia kysymyksiä + kansantaloustieteen osio oli kaikista hyödyllisin - opettajat eivät olleet kovinkaan päteviä, eivätkä kaikki osanneet edes vastata heille esitettyihin kysymyksiin - jotkut opettajat eivät panostaneet pääsykokeisiin tarpeeksi. Kurssin ideanahan on päästä opiskelemaan, ei oppia yleisiä lainalaisuuksia kirjan ulkopuolelta. Kurssilla tulisi siis keskittyä vain pääsykokeisiin, ei yleisen sivistyksen lisäämiseen. |
Tampere, Kauppatiede | Eximia, Tampere | 1000–1500 € | + Valmennuskurssi motivoi keskittymään pelkkään opiskeluun kahdeksi kuukaudeksi, jonka kurssi kesti. Olin tutustunut vain yhteen kirjaan ennen valmennusta. + Aikataulutus helpotti hahmottamaan joka viikko, mitä täytyisi osata. + Harjoitusmateriaali oli todella hyödyllistä, ja varsinaisessa kokeessa taisi olla osittain lähes identtisiä kysymyksiä kurssin tehtävämateriaalien kanssa. - Suhteellisen korkea hinta verrattuna esim. avoimen yliopiston kursseihin - Opettajien tasossa eroja: osa opiskelijoita ja kaikkien pedagokiset valmiudet eivät olleet vaatimusten tasolla. |
Tampere, Kauppatiede | Huippuvalmennus, Helsinki | 500–1000 € | + Sai tietää mitkä ovat kaikista tärkeimpiä asioita pääsykoekirjoissa. + Sai opettajien tekemät diaesitykset ja muistiinpanot käyttöön. + Pystyi kysymään asioista, joista ei ymmärtänyt kirjan avulla + Vanhasta matikan kirjasta ei oppinut mitään. Kaikki oppi tuli kurssilla. - Yksi huonosti opettava opettaja - kallis, jos kukaan ei tue rahallisesti. |
Tampere, Kauppatiede | Timo Hentunen, Winner.fi verkkokurssi | 500–1000 € | + Kohtuullinen hinta (690€) verrattuna kalliimpaan Supermaster -kurssiin ja myös muihin valmennuskursseihin + Paljon materiaalia, mm. ennakomateriaaleja, harjoituskokeita ja tehtäviä sekä tiivistelmät pääsykoekirjoista + Kysymyksiin opiskelusta yms. sai vastauksen nopeasti sähköpostiin |
Tampere, Kauppatiede | Valmennusakatemia, verkkokurssi, Turku | 200–500 € | + Mahdollisuus etänä + Edullinen + Materiaali (tiivistelmät) oli kurssin paras anti + Soittivat tarjouksesta, kun olin tilannut kirjat heiltä - Videomateriaali ei erityisen hyvää, mutta kohtuullista |
Tampere, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Espoo | 1500–2000 € | + Asioita tuli harjoiteltua enemmän ja aikaisemmin kuin itsenäisesti olisin tehnyt. |
Tampere, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Lahti | 1000–1500 € | + mahdollisti asioista kysymisen opettajilta + tuki erilaisia oppimismenetelmiä, esimerkiksi itse opin parhaiten kuuntelemalla, joten opetukseen osallistuminen tuki tätä. + lisätehtävät ja koetilanteen harjoittelu + vertaistuki - kallis - tekee valmistautumisesta epäreilua niille, keillä ei ole mahdollista osallistua kursseille. |
Tampere, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Lahti | 1000–1500 € | + plussia: Hyvinä puolina lisämateriaalit ja erityisesti tehtävät, joista koin saaneeni hyötyä itse kokeen kysymyksiin. Laskentatoimen opettaja oli ammattitaitoinen ja innostava. - miinuksia: Kallis nuorelle maksettavaksi. Kansiksen opettaja oli vielä itsekin opiskelija eikä osannut selittää, minkä takia jotkin asiat ovat niin, myös opetustekniikoissa olisi ollut hiottavaa. |
Tampere, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Oulu | 1000–1500 € | + hyvät materiaalit + osaavat opettajat + autettiin, jos ei osannut tai ymmärtänyt + hyvät nettimateriaalit, jossa pystyi kysyä ja vertailla harjoituskokeiden tuloksia + harjoituskokeet - hinta. Kaikin puolin onnistunut kurssi, josta sai niin paljon hyötyä irti kuin vain itse halusi. Ilman kurssia en olisi päässyt kouluun sisään. |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Eximia, Tampere | 200–500 € | + aineisto käytiin hyvin läpi ja jaettiin ajatuksia monesta näkökulmasta - lyhyeksi kurssiksi todella kallis |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Eximia, Turku | 200–500 € | + monipuolinen ja kattava + todellista hyötyä Vakava-kokeeseen ja soveltuvuuskokeeseen + pysyi lukemisessa sopivassa aikataulussa |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Eximia, Turku | 200–500 € | + Tuli opiskeltua materiaalia eri tavoin + Sai keskustella materiaalista muiden sitä lukevien kanssa + Toi monipuolisuutta pääsykoelukemiseen, kun muuten olisi vain lukenut yksin kirjastossa + sosiaalinen oppimien yhdessä muiden pääsykoe lukijoiden kanssa - kallis - Opettaja ei ollut riittävästi perehtynyt aineistoon - Opettajan sanaan ei aina voinut luottaa (kertoi virheellisia tietoja aineistosta) - Valmennuskurssin itse tekemässä materiaalissa oli virheitä, vääriä tietoja - Liian vähän harjoiteltiin soveltavia tehtäviä, joita Vakavassa oli paljon. Tehtävät keskittyivät nippelitietoon - Valmennuskurssista hyötyi lähinnä ne, jotka eivät olleet muulla ajalla lukeneet aineistoa niin hyvin. Itse hyvin valmistautuneena en saanut kovin paljon irti kurssista, vaan jouduin jopa joskus korjaamaan opettajan sanomisia, että aineistossa ei sanota näin., Tämän lisäksi osallistuin Facebookissa ilmaiseen nettivalmennukseen, josta oli silloin meneillään ensimmäinen kokeiluversio. Siellä tehtiin yhdessä muistiinpanoja ja ylläpitäjä teki jokaisesta artikkelista tietovisan. Tietovisat olivat oppimisen kannalta hyödyllisiä. |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Helsinki | 500–1000 € | + Alan opettajat + Laaja materiaali opiskelun tueksi + Tuutorit + Pystyi suorittamaan töissä käynnin ohella - Kallis hinta |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Turku | 500–1000 € | + aikataulutettu lukeminen + tukea vaikeisiin asioihin + "vertaistuki" |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Turku | 500–1000 € | + aineiston läpikäynti yhdessä + epäselvien kohtien läpikäynti + koulutukseen päässeen opiskelijan kokemuksia kokeesta + motivaation nousu + vertaistuki + harjoittelukokeet - aineistoa käytiin hyvin yksityiskohtaisesti läpi ja korostettiin yksityiskohtien muistamisen tärkeyttä, vaikka VAKAVA -koe olikin paljon soveltavampi, kun annettiin ymmärtää. |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Turku | 200–500 € | + opetti oikeanlaista lukutekniikkaa + antoi vinkkejä ja tietoa kokeiden rakenteesta + harjoitti sekä itse pääsykokeisiin että soveltuvuuskokeisiin + kaikilla osallistujilla tavoitteena päästä opiskelemaan, joten tukea ja ystäviä sai ja muiden panostus motivoi + tuli oikeasti luettua kunnolla ja tehtyä lukusuunnitelman + vaikeat asiat selkenivät - hinta - tunneilla tehtävät koeharjoitukset voisivat olla monipuolisempia |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Turku | 200–500 € | + opetuksen laatu ja sisältö + opetusajat (1–2 kertaa viikossa, iltaisin) + materiaalit ja harjoituskokeet - ilmapiiri - paikkakuntien rajallisuus (opetusta voitaisiin tarjota useammalla paikkakunnalla kysynnän mukaan) |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, Turku | 500–1000 € | + ammattitaitoiset opettajat + tehtävämateriaali, diamateriaali + välikokeet + kurssikaverit + soveltuvuusosion harjoitukset ja ratkaisuja jännittämisongelmiin + kurssi myös verkossa + tutortapaamiset + kurssi saatiin järjestettyä opettajien henkilökohtaisista ongelmista huolimatta - tapaamiskertoja olisi voinut olla ehkä vielä enemmänkin? |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Valmennuskeskus, verkkokurssi | 200–500 € | + nettivalmennuskurssi > opetusta saattoi katsoa kotona omien aikataulujen mukaan niin monta kertaa kuin halusi + paljon tehtäviä, jotka auttoivat ajattelemaan asiaa eri kannoilta + hyvät muistiinpanot + pistokokeita ja harjoituspääsykoe, jotka auttoivat todella paljon oppimisessa - nettikurssilla ei päässyt livenä näkemään muita pyrkijöitä > vertaistuen puute > toisaalta sai keskittyä vain omaan tekemiseen, muiden tekemiset ei ahdistanut |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Verkkovalmennus.com | Alle 200 € | + netissä, ei sido aikaan/paikkaan, mahdollisti työssäkäynnin ym. + halpa, peruskurssi 50€ ja lisäpaketti (sisälsi lisää harjoituskokeita) n. 20€ + harjoituskokeet + ryhmän tuki, muut samassa tilanteessa olevat + kurssin järjestäjän tuki, opettaja näki selvästi vaivaa kurssin eteen + sai itse aikatauluttaa lukemisen - aikatauluttaminen oli tehtävä itse ja siinä pysymistä ei kukaan muu kontsolloinut |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Verkkovalmennus.com | Alle 200 € | Edullinen, helposti saatavilla |
Turku, Kasvatustiede (opettajankoulutus) | Yliopistovalmennus, Turku | 200–500 € | + TÄRKEIN: Toimi motivaattorina, opetti ymmärtämään, miten paljon työtä on oikeasti tehtävä! Työ pitää tehdä itse! + pieni ryhmä koko. + valmentajan panostus kurssiin + valmentajan rehellinen asenne: "Tämä vaatii teiltä kaikilta työtä!" - ilmeisesti vuosittain vaihtuva kurssivalmentaja. - ei keskitytty käytännössä toiseen vaiheeseen: valmentajalla ei ollut tietoa/kokemusta toisesta vaiheesta, koska ei ollut itse käynyt tätä tietä. |
Turku, Kauppatiede | Ekonomisti-valmennuskurssit, Helsinki | 500–1000 € | + Luennot tarjosivat uusia näkökulmia opiskeluun ja mahdollisuuden kysymyksille + Harjoitustehtävät tarjosivat rutiinia ja varmuutta + Kurssin järjestäjältä vinkkejä pääsykokeeseen ja opiskeluun + Vertaistukea muilta opiskelijoilta - Hinta |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus | 200–500 € | + Laadukas opetus, sillä pääsykoekirjoissa oli paljon uutta asiaa, jota oli vaikeaa hahmottaa itse. + Harjoituskokeista oli hyvä seurata omaa kehitystä, eikä itse pääsykoetilanne ollut enää yhtä pelottava, sillä oli tehnyt aiemmin monia harjoituskokeita. - Valmennuskurssit asettavat hakijat "eriarvoiseen" asemaan, sillä kaikilla ei ole niihin varaa, mutta niistä on silti merkittävä hyöty hakiessa. Itse en olisi päässyt ilman valmennuskurssia sisään ainakaan heti ensimmäisella kerralla. |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Helsinki | 500–1000 € | + verkkomateriaali, opetus, nettivideot |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Tampere | 500–1000 € | + opettajat olivat asiantuntevia ja eivät opiskelijoita + verkkopalvelu moodlessa, jossa harjoituskokeita ja paljon harjoituskysymyksiä + laskentatoimen ja taloustieteen opetus, mitkä olivat vaikeita + rytmitti lukemista - hintava, vaikka halvin löytämäni |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Turku | 500–1000 € | + Asiantuntevat opettajat auttoivat ymmärtämään haastavia asioita ja kokonaisuuksia. + Harjoituskokeet olivat erinomaisia. + Verkko-oppimisympäristössä oli paljon hyödyllisiä testejä sekä harjoituskysymyksiä. + Kurssi järjestettiin iltaisin, joten päivällä oli aikaa itsenäiselle opiskelulle. + Pääsykoetärpit toivat 5–10 helppoa lisäpistettä. + Kurssi oli muihin verrattuna erittäin edullinen. - Harjoituskysymyksissä oli muutamia virheitä, jotka olisivat voineet hämmentää, jos asia ei olisi tullut ilmi. |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Turku | 500–1000 € | + auttoivat selventämään kirjan asioita ja näkemään kokonaiskuvan + pääsi nopeasti pänttäysvaiheeseen, kun joku muu selitti vaikeat asiat eikä tarvinnut käyttää aikaa niiden itse ymmärtämiseen + jaettavat tiivistelmämateriaalit + netissä olevat harjoituskokeet ja kysymykset + motivointi - vei lukuaikaa kun kurssia pari kertaa viikossa monen tunnin ajan - mentiin "kaikkien tahtiin" eli itselle selviä asioita käytiin välillä läpi turhaan |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Turku | 500–1000 € | + hinta-laatusuhde niin kohdallaan kuin olla ja voi + asiantuntevat, innostavat opettajat, jotka työkokemuksensa ja valmennuskurssikokemuksensa avulla tiesivät mistä puhuivat ja kertoivat mieleen helposti jääviä asioita + hyvä sijainti ja mahdollisuus ostaa kahvia yms taukojen aikana pop + verkkokurssisivut täynnä opetusvideoita ja lukemattomia kysymyksiä, joista oli iso hyöty ja apu kertauksessa ja näki, mitä jo osasi ja mikä vielä hakusessa + välitentit ja harjoitustehtävät tunneilla auttoivat myös, kun ne sitten käytiin vielä yhdessä läpi + tiivistelmät kurssikirjoista + tunteja sopivasti + myös sähköposteihin vastattiin nopeasti ja tunnin jälkeen sai kysellä, mikäli joku asia jäi epäselväksi - matikan opettaja olisi voinut olla parempi, mutta verkossa olleet videot korvasivat tämän hyvin |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Turku | 500–1000 € | + Kattava verkkokurssi + Ammattitaitoiset opettajat + Paljon tehtäviä + Kaikin puolin loistava |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Turku | 500–1000 € | + osaavat ammattiopettajat (ei opiskelijoita opettamassa) + aito kiinnostus valmennettavista, henkilökohtainen tsemppaus + hyvin suuri % pääsi kouluun, siellä näkyy paljon tuttuja naamoja kurssilta - kaikille ei samat opetusmetodit toimi - verkkomateriaaleissa melko paljon virheitä |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Turku | 500–1000 € | + vaikeat asiat menivät perille ammattilaisen asiantuntijuuden vuoksi + oppi ilman, että luki nenä kiinni kirjassa kotona koko ajan + muut kurssilaiset motivoivat siten, että halusi olla parempi kuin he - jotkut opettajat käyttivät motivoinnissaan "vähättelyä" ja "mielen pahoittamista" |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, Turku | 500–1000 € | Asiantuntevat opettajat, hyvä verkko-opiskeluympäristö |
Turku, Kauppatiede | Ekonomivalmennus, verkkokurssi | Alle 200 € | + Itseopiskelumateriaali + yhteystiedot tukihenkilöihin + verkko-oppimisympäristö |
Turku, Kauppatiede | Eximia | 1000–1500 € | + rakennetta lukuihin + vertaispaine menestyä + kallis, ei halunnut mokata - huono opetuksen laatu tietyissä osioissa - kallis |
Turku, Kauppatiede | Eximia, Turku | 1000–1500 € | + Mukavampi opiskella, kun joku selittää asioita, eikä vain pänttää aamusta iltaan. + Todennäköiesti en olisi muuten päässyt pääsykokeesta läpi. - Kallis |
Turku, Kauppatiede | Huippuvalmennus, Helsinki | 500–1000 € | + Yksi halvimmista vaihtoehdoista + Hyvä sijainti ja aikataulu - Silti älyttömän kallis - Kokemattomat opettajat ja niiden vaihtuvuus - Ei suurta hyötyä verrattuna itsenäiseen lukemiseen - Ei motivoivia opettajia yhtä lukuunottamatta |
Turku, Kauppatiede | Takuuvalmennus | 1000–1500 € | + harjoituspääsykokeet auttoivat seuraamaan omaa kehittymistä + opetus mukavaa vaihtelua itseopiskeluun + sai kysyä opettajalta neuvoja - virheitä materiaaleissa - tunneilla meteliä |
Turku, Kauppatiede | Takuuvalmennus, Turku | 1000–1500 € | + Selkeät materiaalit ja hyvät luennoitsijat yhtä lukuunottamatta |
Turku, Kauppatiede | Takuuvalmennus, Turku | 1000–1500 € | + motivoi lukemaan, auttoi löytämään olennaiset asiat, paransi ymmärrystä, hyvä rytmi lukupäiviin |
Turku, Kauppatiede | Timo Hentunen, Supermaster-kurssi, Helsinki | 1500–2000 € | + Syvempi osaaminen + Asiantuntevat pitäjät, pystyi kysymään kysymyksiä + Harjoituskysymykset/tentit, ++++ Lisämateriaalit - Kauhea sijainti ja tila |
Turku, Kauppatiede | Timo Hentunen, Supermaster-kurssi, Helsinki | 2000–2500 € | Erittäin hyvät tiivistelmät ja materiaalit. Paljon kokeita ja testejä, joten tiesin koko ajan missä mennään ja sai pääsykoetilanneharjoitusta. Laadukas opetus. Pienenä miinuksena korkea hinta. |
Turku, Kauppatiede | Timo Hentunen, Winner.fi verkkokurssi | 500–1000 € | - harjoitustehtävät ja -kokeet - muiden tulosten näkeminen kannusti lukemaan enemmän - sai kysyä kirjojen epäselvistä kohdista - oheismateriaali kuten muistikortit ja lukusuunnitelma - ei ollut loppujen lopuksi kallis, 700e puolen vuoden kurssista, Nuo olivat hyviä puolia, huonoja oli se että oli pakko ottaa nettikurssi koska olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin. |
Turku, Kauppatiede | Timo Hentunen, Winner.fi verkkokurssi | 500–1000 € | + asuin itse pienemmällä paikkakunnalla, josta kulkeminen valmennuskurssille olisi ollut minulle liian vaivalloista, joten netissä oleva itseopiskelukurssi sopi minulle erinomaisesti + kurssiin kuuluvat tiivistelmät, harjoitustehtävät ja harjoituspääsykokeet olivat erinomaisia ja monipuolisia. Tehtävien avulla sai konkreettisemmin harjoiteltua asioita ja huomasi, mitkä asiat vaativat vielä lukemista + kurssin pitäjiin oli mahdollista ottaa yhteyttä sähköpostitse ja kysyä epäselvistä asioista - hinta oli melko korkea pelkäksi itseopiskelukurssiksi, mutta oli myös hintansa arvoinen - kurssin pitäjä järjesti myös ns. normaalin valmennuskurssin, joten sen luennot olisi voinut videoida ja laittaa nettiin, jolloin nettikurssilaisetkin olisivat saaneet konkreettisempaa opetusta |
Turku, Kauppatiede | Valmennusakatemia, Turku | 1000–1500 € | + Kurssin hinta oli 1240€, mutta jos kurssilainen pääsi sisään Turun kauppakorkeakouluun, rahat sai takaisin. Näin ollen kurssi oli ilmainen minulle. |
Turku, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Espoo | 1500–2000 € | + sparraavat pääsykoe simulaatiot - epäpätevä opettaja yhdessä aineessa = 25% rahoista hukkaan. + rutiini |
Turku, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 500–1000 € | + laaja + materiaalit + harjoituskokeet - Geneerinen - Liian paljon ihmisiä luennoilla |
Turku, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 1000–1500 € | + paljon opetusta + hyvät opettajat + hyvät harjoituskokeet - opiskelu melko itseinäistä, ei osallistavaa tai "tsemppausta" - olisi voinut olla vaativampaakin |
Turku, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Turku | 1000–1500 € | + motivaation ylläpitäjä + valmiit tiivistelmät ja harjoituskokeet tuovat monipuolisuutta lukemiseen + harjoituskokeet valmistavat itse pääsykokeeseen - kaikki luennoitsijat eivät syvennä asiaa kirjamateriaalia enempää, joten luennot eivät tuo uutta hyötyä |
Turku, Kauppatiede | Valmennuskeskus, Turku | 1000–1500 € | + rytmitys lisäsi motivaatiota + välikokeet lisäsivät motivaatiota ja helpottivat oppimisprosessin seurantaa ja suunnittelua + helpotti priorisointia (oikeiden asioiden opettelua) + kurssilla oli osittain hyvin tehtyä materiaalia, joka selkeytti asioita itse pääsykoekirjoja paremmin - kurssi oli kallis - luennot olivat aikaavieviä - osa opettajista keskittyi lillukanvarsiin tai pääsykoemateriaaliin liittymättömien asioiden opettamiseen - materiaalissa oli muutamia virheitä ja muutenkin osa materiaalista olisi voinut olla parempaa - jälkikäteen ajatellen kurssille osallistuminen fyysisesti oli melko turhaa, sillä pelkällä materiaalipaketilla olisi päässyt lähes yhtä pitkälle |
Turku, Kauppatiede | valmennuskurssi | 1000–1500 € | + Hyvät materiaalit - Oppitunnit huonohkoja |
Turku, Lääketiede | Eximia, Joensuu | 1000–1500 € | + Biologian opetus (sen toteutti koulutukseltaan biologiaa pääaineenaan opiskellut filosofian maisteri, joka opiskeli kurssin aikana Kuopion lääkiksessä). Hän tiesi, mitä pääsykoe vaatii ja oli hyvä opettamaan toisin kuin fysiikan ja kemian opettajat. - Kaikki muu, etenkin kemian opetus. Kemian ja fysiikan opettajat olivat tohtorikoulutettavia Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselta ja en ollut tyytyväinen heidän osaamiseensa, kun ottaa huomioon, että kurssi oli kallis. Joensuussa ei ollut kilpailua alalla, joten Eximia oli ainoa lääkiksen valmennuskurssien tarjoaja Joensuussa ja kilpailun puutteessa opettajat olivat mitä olivat. Kävin kurssin 2 kertaa (toinen kerta oli kurssivakuutuksen kautta, kun en päässyt sisään). Kemian opettajat eivät kumpanakaan vuonna osanneet vastata yhteenkään kysymykseen, mitä heille esitettiin. Jälkimmäisenä vuotena hän lupasi aina etsiä vastauksen ensi kerraksi - kertaakaan hän ei ollut hankkinut vastausta ensi kerraksi. Myös Eximian materiaali oli ala-arvoista. Täynnä virheitä ja halvan oloisesti niputettu huonosti jäsennelty monistenippu, joka olisi maksanut pelkästään 450€. Mitään asioita ei siinä materiaalissa avattu, kaikki oli kopioitu Galenoksesta. Esim. Galenos haltuun -niminen materiaali oli hyvin tehty, laadukas, oikean kirjan tyyppinen materiaalisetti., Pääsin sisään lopulta 3 vuotta toisen valmennuskurssikerran jälkeen, kun kertasin iltalukiossa loistavassa opetuksessa kemiaa ja fysiikkaa. Myös yliopistossa kemian ja fysiikan opiskelu valmensi minua valmennuskurssia paremmin. |
Turku, Lääketiede | Eximia, Turku | 1000–1500 € | + ei tarvinnut puurtaa vain yksin + toi rutiinia - kallis - helppoja asioita tankattiin liian kauan ja vaikeammille jäi turhan vähän aikaa |
Turku, Lääketiede | Eximia, Turku | 1000–1500 € | + hyvät opettajat, jotka osaavat asiansa ja auttavat kysyttäessä + paljon erilaisia tehtäviä, joita muuten ei saisi + motivaatio käydä läpi kaikki asiat kun kuitenkin käy luennoilla + vertaistuki kurssilla + "pakottaa" tekemään kokoajan jotain, kun käy luennoilla ja käydään läpi asioita + "vakuutus" n. 300e, jolla pääsee samalle kurssille ensi vuonna jos tänä vuonna ei pääse - hinta melko korkea - muut hakijat voivat melko helposti tuhota luentojen hyödyllisyyden, jos kyselevät kokoajan täysin turhia tai yksinkertaisia kysymyksiä |
Turku, Lääketiede | Eximia, Turku | 2000–2500 € | + tuli herättyä aamulla ja oikeasti aloitettua lukeminen + sai hyvän lukurytmin ja suunnitelman. Tekeminen helpottui, kun noudatti kurssilla käytävää järjestystä + motivaatiota muista kurssilaisista, tuutorista ja opettajista - materiaalit eivät olleet kovin kummoisia - käytettiin liikaa aikaa perusasioiden, kuten yksinkertaisten kaavojen läpikäymiseen - vaikeita tehtäviä ja aineiston hallintaa oli liian vähän - Turku lähin valmennuskurssipaikkakunta. Ajoin sinne ja takaisin n. 2h päivässä (olisi voinut käyttää aikaa paremmin). En oikein tiedä, pääsinkö sisään kurssin avulla vai siitä huolimatta. 2013 pääsykoe oli sen verran hankala, että tuntui kuin mistään opiskelusta ei olisi ollut mitään hyötyä. Kylmä pää ratkaisi varmaankin enemmän... |
Turku, Lääketiede | Eximia, Turku | 1500–2000 € | + valintakoetehtävien harjoittelu + osaavat opettajat + tuutori + opetusmateriaali - tehtäviä ei käyty tarpeeksi paljon yhdessä läpi |
Turku, Lääketiede | Eximia, Turku | 1000–1500 € | + hyvää kertausta jo tutuksi tulleesta asiasta + opetusta niistä alueista, jotka itsenäisesti opiskellessa olivat jääneet tiedostamattakin vähemmälle huomiolle + mahdollisuus kysyä asioista, jotka eivät olleet täysin valjenneet yksin puurtaessa + "pakko" - kiireistä perhe-elämää oli järjesteltävä siten, että ehti osallistua kurssille ja satsata opiskeluun täysillä, jottei kurssimaksu olisi tuntunut haaskaukselta + testaukset kurssin aikana lisäsivät luottoa pääsykokeessa pärjäämiseen - mielelläni keksisin jonkun miinuksenkin, mutta vaikka valmennuskurssien suosio kieliikin mielestäni siitä, että hakumenettely on jotenkin mätä, ei vika niissä kursseissa ole... |
Turku, Lääketiede | Eximia, Turku | 1500–2000 € | + näki muita pyrkijöitä, pystyi jakamaan murheet ja vinkit + sai käsityksen vaadittavasta lukumäärästä - Kurssi oli toisella paikkakunnalla, matkustaminen oli aikaavievää ja vaivalloista |
Turku, Lääketiede | Eximia, Turku | 500–1000 € | Aikataulutus, motivoivat opettajat. |
Turku, Lääketiede | Huippuvalmennus | 1000–1500 € | + Hyvät opettajat + opetuskertojen määrä + takuualennus mikäli ei ensimmäisellä sisään - materiaali - yrityksen johto välinpitämätön - simuloivissa valintakokeissa usein samoja/puutteellisia tehtäviä - materiaalinen tasoon nähden kallis |
Turku, Lääketiede | Huippuvalmennus Turku | 1000–1500 € | + auttoi lukuaikataulun suunnittelussa ja aikataulussa pysymisessä + auttoi tekemään harjoitustehtäviä ja saamaan niihin myös apua + kurssimateriaali oli hyvä ja tiivis paketti tärkeistä asioista - kallis hinta suhteessa hyötyihin - opettajat olisivat voineet olla asiantuntevampia; kaikki taisivat olla ensimmäistä kertaa kurssia vetämässä - monet tehtävät ja simuloidut pääsykokeet eivät oikein vastanneet tyyliltään tai tasoltaan oikeaa pääsykoetta |
Turku, Lääketiede | Huippuvalmennus Turku | 1000–1500 € | + kurssi alkoi jo tammikuussa. Fysiikan ja kemian opettajat olivat hyviä. Tunteja oli paljon - biologian opettaja ei osannut itse esim. ihmisbiologiaa ollenkaan. Kurssin aineiston tehtävissä oli paljon virheitä, kokeissa toistuivat samat tehtävät ja niissäkin oli virheitä |
Turku, Lääketiede | Alkio-opisto, Korpilahti | 500–1000 € | Kävin Alkio-opiston, jossa olin 3kk asumassa ja opiskelemassa. Hyvää motivoituneet opettajat, hyvä opiskelumateriaali ja hyvä henki. |
Turku, Lääketiede | MAFY-valmennus, Helsinki | 1500–2000 € | + pelkästään laskemista + paljon harjotuskokeita + auttoi aikatauluttamisessa + terve kilpailu + myös henkinen valmennus - hinta |
Turku, Lääketiede | Tampereen lääketieteen kandidaattiseura | 1000–1500 € | + Motivoituneet opettajat |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 1000–1500 € | + ainejärjestön järjestämä eli rahat ainejärjestölle + opettajat myös lääketieteen opiskelijoita + kurssin keskuudessa suuri sisäänpääsyprosentti - materiaalit muihin kursseihin verrattuna ehkä huonompia |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 500–1000 € | + Apuopettajina lääkiksen ykkösiä --> nostivat lukumotivaatiota + Hyvät ja asiantuntevat opettajat, joista osa myös lääkisläisiä, yleensäkin hyvälaatuinen opetus ja paljon tehtäviä kotiin - Materiaaleissa oli ko. vuonna ongelmia, mutta korjattiin seuraavaksi vuodeksi + hinta oli hyvä ja hinta-laatusuhde varsinkin loistava + kurssin kesto oli riittävä ja opiskelijoiden toimesta järjestettiin myös viikonloppuna lisäopetusta - kurssi (kuten varmasti muutkin kurssit) perustui aikatavalla edellisen vuoden pääsykokeeseen, mikä johti sitten itse pääsykokeessa harhaan --> koe oli edellisestä vuodesta täysin poikkeava |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 1000–1500 € | + edullisin Turussa + kurssilla myös apuopettajia, jotka auttoivat tehtävissä ja kannustivat + hyviä tuntitehtäviä + hyvä loppukoe ja välikokeita - osa opettajista eivät olleet tarpeeksi päteviä tehtäväänsä |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 1000–1500 € | + Hyvin kokeeseen valmistavia tehtäviä + Opettajat + Ainejärjestön jäsenistä koottu apuopettajakaarti + Koko opetus selkeästi tavoitteen (pääsykokeen) ympärillä + Välikokeet ja "kenraali" kokeet - Vähänlaisesti palautetta omasta tekemisestä - Vähän asiakaspaikkoja (vain 2 ryhmää) - Ainejärjestön tilat eivät olleet opetuskäyttöön aivan optimaalisia. |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 1000–1500 € | + lukurytmi parani + kaikki asiat tuli kerrattua + uusia ja myös haastavampia tehtäviä + kannustavat opettajat ja apuopettajat + näki oman tasonsa testeissä verrattuna muihin hakijoihin + pystyi kysymään epäselviä asioita + kuuli kokemuksia jo sisäänpäässeiltä - hinta |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 1000–1500 € | + Asiantuntevaa opetusta + Suuri tuntemus pyrkimisestä + Sopivan kestoinen |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 1000–1500 € | + biologian ja fysiikan opettajat erittäin hyviä ja ovat itse opiskelijoita lääkiksessä, tiesivät hyvin paljon millaisia kysymyksiä pääsykokeessa ja miten treenata niihin + apuopettajina ensimmäisen vuoden lääkisopiskelijoita, joilta oli helppo kysyä apua laskutehtäviin ja keskustella heidän ensimmäisestä vuodesta lääkiksessa, siitä sai lisäpotkua ja uskoa itseen + edullisin vaihtoehto ja viimevuosina sisäänpäässeitä 30–40% kurssilaisista + pienet kurssikoot - huono kemianopettaja ( jouduttiin järjestämään toisen opettajan johdolla ylimääräistä kemianopetusta) - materiaaleissa jonkin verran virheitä (pääosin laskujen vastauksissa) ja niissä liian helppoja tehtäviä suhteessa pääsykokeeseen |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 500–1000 € | + tulot menevät kandiseuralle + opettajina ja apuopettajina myös lääketieteen opiskelijoita + halvin kurssi (vuonna 2013) + hyvät ryhmäkoot + hyvät oppimateriaalit |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku | 500–1000 € | Olin ainejärjestön omalla kurssilla: + lääkäriopiskelijoiden omat kokemukset - välillä liiankin painostava ja "hiestävä" ilmapiiri kurssilla,mikä johtui yleisestä suuresta osaamistasosta kurssilla olleiden kesken |
Turku, Lääketiede | Turun Kandivalmennus, Turku, Turun kristillinen opisto, Turku | 3500–4000 € | Ensimmäisenä vuonna kun hain (2013) olin Turun Kandivalmennuksen kurssilla. Se oli hyvä ja intensiivinen, mutta en tiedä oliko 1000e sen arvoinen.. osaamiseni ei ollut kurssille mennessä tarpeeksi hyvä ja en saanut kaikkea irti kurssista koska olin aika huono. Viime vuoden olin Turus kristillisessä opistossa ns.koulussa. Se piti opiskelurytmiä yllä ja kyllä mielestäni siitä oli apua. Se maksoi koko vuodelta n.4000e (sis. asuminen, koulu ja ruoka), joten hinnaltaan se oli mielestäni edullinen. |
Turku, Lääketiede | Turun pääsykoevalmennus | 1000–1500 € | + Opettajina useita lääketieteen opiskelijoita - tietävät millaista hakeminen on. - materiaalin laskuissa virheitä |
Turku, Lääketiede | Turun pääsykoevalmennus | 1500–2000 € | + lääk. opiskelijat opettajina + pieni ryhmäkoko n.25 + pitkä kurssi tammikuu-toukokuu - oppitunnit tiiviitä |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus | 1500–2000 € | En pitänyt opetuksesta, sillä siinä käytiin liian helppoja asioita läpi. Välitentit olivat erittäin hyödyllisiä. |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | 2000–2500 € | + Kurssin samoihin kellonaikoihin olleet oppitunnit aikatauluttivat arkirytmiä ja motivoivat luku-urakassa. Lukemisen suunnittelu myös helpottui, kun asioissa pyrki etenemään samassa järjestyksessä kurssin aikataulun kanssa. Kurssin aikana suoritettavat välikokeet auttoivat arvioimaan osaamistasoa. - Omalla kohdallani kurssi siis lähinnä potki persuksille lukemisen kanssa. En niinkään tarvinnut opettajien apua tehtävien teossa. Kurssilla tehtyjen tehtävien vaikeustasokaan ei mielestäni tarpeeksi valmista lääketieteen pääsykoetta varten, sillä perustason tehtäviä oli liikaa. |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Helsinki | Yli 4000 €, kerro hinta kohdassa plussat ja miinukset | + Todella tasokas ja kattava, hyvät ja kokeneet opettajat, kilpailullinen ja motivoiva, lukurutiinia - Kallis: 4980 |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Tampere | 1500–2000 € | Erityisesti materiaalit olivat hyvät, en olisi enää jaksanut laskea lukiokirjojen tehtäviä läpi. |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Turku | 1500–2000 € | + harjoituskokeet, simuloitu valintakoe, yhteishenki, kannustava ilmapiiri, hyvät opettajat - suuri ryhmäkoko, kallis hinta |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Turku | 1500–2000 € | + koealue jäsennelty ja aikataulutettu valmiiksi + kurssimateriaalien tehtävät, erityisesti soveltavat, joissa lukio-oppimäärän ylittävää aineistoa mukana + opettajat + koesimulaatiot - liian vähän aikaa paneutua itselle vaikeihin aiheisiin, jos ei opi aikataulussa - toisaalta lukuaikaa menee hukkaan tunneilla aiheista, jotka kokee helpoksi |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Turku | 1000–1500 € | + Materiaalit hyviä. Fysiikkaan ja kemiaan molempiin 400 laskua, joihin vastaukset sekä ratkaisutkin. - Biologian materiaali oli huono (eka vuosi kun vaatimukset muuttuivat). - Tunnit veivät liikaa aikaa suhteessa hyötyyn. Olin töissä samaan aikaan ja klo 8–20 päiviä oli 1–3 viikossa. Ei paljon muuta jaksanut tehdä. Ns. pitkäkurssi kyseessä marras-touko. + Opetus oli ihan ok kumminkin. - Paremmin meni seuraavana vuonna kun luki itse vaan matskut ja Bios-sarjan. Suosittelenkin hankkimaan matskut ja jättämään opetuksen väliin! - Treenitilanteet pääsykoetta varten olivat aika hyödyttömiä. + Ei se hinta nyt niin paha ole esim. ajokorttiin verrattuna. - Suurin osa on varmaan käynyt valmennuksessa, mutta en usko siitä olevan niin suurta hyötyä sisäänpääsyyn. Omasta työstä se on kumminkin kiinni. + YO-koe ja lukion kokeet ovat liian erilaiset verrattuna pääsykokeeseen, niissä on paljon enemmän aikaa vastata hyvin kaikkeen. Pääsykokeessa pitää vastata tarkasti ja nopeasti eikä saa ainakaan jäädä jumiin. Meidänkin kokeessa parhaat saivat puolet pisteistä, kun taas lukiossa on totuttu liikaa tähtäämään täysiin pisteisiin. - Valmenuskurssi on kieltämättä vähän epätasa-arvoinen asia. Se on kuitenkin aika pieni epäkohta verrattuna vaikka siihen, että varakkaampi voi lukea vapaasti koko kevään kun joku käy töissä sen ajan. |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Turku | 1000–1500 € | + Suuri ryhmä, jolloin näkee myös muiden hakijoiden tason, saa lisämotivaatiota lukemiseen. Hyviä opettajia. - Kallis, tuntui rahastukselta. Jotkut opettajat epäpäteviä, laitettiin vaihtoon. |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Turku | 500–1000 € | + haastavia tehtäviä + välikokeita, joissa voi mitata omaa osaamistaan + simuloitu valintakoe - hinta |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Turku | 1500–2000 € | + hyvä materiaali + takuu (itseopiskelumateriaalin hinnalla uusi yritys) + osaavat opettajat + aikataulutti lukemista hyvin + pienehkö ryhmäkoko (n. 25 opiskelijaa) |
Turku, Lääketiede | Valmennuskeskus, Turku | 1500–2000 € | Auttaa eniten ensikertaa pyrkivää, toisella kerralla pelkkää kertausta. |
Turku, Oikeustiede | Etelä-Pohjanmaan Opisto, Ilmajoki | 200–500 € | + pieni ryhmä, kannustava ilmapiiri + sitoutuneet ja kannustavat opettajat + kohtuullinen hinta - sijainnin takia matkat luennoille veivät aikaa |
Turku, Oikeustiede | Etelä-Pohjanmaan Opisto, Ilmajoki | 500–1000 € | + Uusia näkökulmia kirjoihin + Mahdollisuus kysyä epäselvistä asioista henkilöltä, joka tietää asiasta enemmän + Vertaistukea - Kallis |
Turku, Oikeustiede | Eximia, Helsinki | 500–1000 € | + Kurssilla käytiin pääsykoekirjat tehokkaasti läpi ja opetettiin myös asiat, joita ei olisi oppinut kotona yksin lukemalla + Vastaustekniikkaopetus + Motivointi - Kallis - Matkustaminen kurssipaikalle, kun ei asunut Helsingissä |
Turku, Oikeustiede | Eximia, verkkokurssi | 200–500 € | + tehtävien tekeminen auttoi opiskelussa + tiivistelmät auttoivat asioiden mieleenpainamisessa + varsinaisiin kursseihin verraten edullinen + ei tarvinnut olla paikalla missään - sisälsi myös turhia asioita (yleinen opaslehtinen opiskelemaan hakeville) - harjoituspääsykoe olisi maksanut 100€ ekstraa (jos oikein muistan) - ei yhtä hyvä kuin ainejärjestön (LexKurssit) vastaava (olisin ostanut LexKurssien tuotteen, mutta olivat loppuunmyyty) - ei loppujen lopuksi merkittävää hyötyä - maksoi paljon ottaen huomioon tarpeellisuuden |
Turku, Oikeustiede | Lex ry | 500–1000 € | - kurssille ajoi uskomus sen välttämättömyydestä; uskon voineeni pärjätä ilmankin (pääsin kirkkaasti sisään) - luennoitsijoista osa oli kehnoja pedagogeja - opiskelijat, jotka toimivat pienryhmäopettajina, eivät aina suhtautuneet tarpeeksi vakavasti tehtäviinsä + kurssilla ymmärsi kilpailijoiden suuren määrän: opiskelu kurinalaistui + kurssilla sai muutamia hyviä lukuvinkkejä |
Turku, Oikeustiede | Lex ry | 500–1000 € | + hyvät luennoitsijat + hyvät materiaalit + hyvät harjoituspääsykokeet + hyvät tuutorit - liikaa pienryhmäopetusta |
Turku, Oikeustiede | Lex ry | 500–1000 € | + vertaistuki muista hakijoista + materiaali + ryhmästä vertailukohtaa + lukemisen jaksotus + motivaation lisäys kun näkee mitä ainejärjestössä jo tehdään + opiskelutekniikkaopetus - kallis |
Turku, Oikeustiede | Lex ry | 500–1000 € | + opiskelijoiden järjestämä, erittäin hyvä käytännön kokemus pääsykoeprosessista + edullinen verrattuna kaupallisten yhtiöiden kursseihin + hyvät luennoitsijat + laadukas, koska opiskelijat haluavat panostaa kurssiensa laatuun + kysymyksiin vastattiin Lexin toimesta nopeasti - järjestettiin vain Turussa, joten minun piti muuttaa parin viikon ajaksi Turkuun - iso menoerä, mutta toisaalta sain kurssista paljon motivaatiota ja lisävinkkejä lukemiseen - välillä tuntui, että kurssi vei aikaa omalta lukemiselta, mutta en kuitenkaan kadu kurssia, koska pääsin sisään., Yleisesti ajattelen, että valmennuskursseille menevät ne hakijat, jotka ovat kaikista motivoituneimpia hakemaan, ja sen takia sisäänpäässeistä suurin osa on käynyt valmennuskurssin. |
Turku, Oikeustiede | Lex ry | 500–1000 € | En kokenut luentoja hyödylliseksi. Kurssilta sai motivaatiota ja näki kuinka tarkkaan kirjat piti osata ulkoa ja tärppejä mahdollisista pääsykoekysymyksistä. Kurssilla oppi myös olennaisimman vastaustekniikasta. |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Jyväskylä | 200–500 € | + luku-, kertaus- ja vastaustekniikan opetus oli hyödyllistä + tuki rankassa lukuprosessissa + vaihtelua lukemiseen + motivaatio kasvoi kun tapasi jo oikeustieteellisessä opiskelevia - kurssit eivät ole ilmaisia + kurssi järjestettiin kotikaupungissani |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Jyväskylä | 200–500 € | + periaatteessa kurssi olisi voinut olla todella hyvä ja aikatauluihin istuva: kesto viikko ja vain kahta viikkoa ennen koetta, siis oletettavasti kurssilla keskityttäisiin vaikeisiin kysymyksiin, ja siellä saisi kysyä vaikeimmista, vielä monen lukukerrankin jälkeen epäselviksi jääneistä asioista. Käytännössä näin ei kuitenkaan ollut. - opettajina opiskelijoita, eivät aina tunteneet aihetta loppuun saakka. Jos epäselväksi jäänyttä asiaa kysyi, eivät juurikaan viitsineet nähdä itse vaivaa asian selvittämiseksi, mikäli eivät tienneet, vaan ratkaisivat asian käskemällä opettelemaan ulkoa. 500 euroa kurssista maksaneena tämä tietysti suututti, varsinkin kun ulkoa opettelua riitti mielin määrin muutoinkin oikiksen pääsykokeen mitatessa nimenomaisesti ja lähestulkoon ainoastaan motivaatiota opetella kirjat ulkoa. Välillä kysymykset toki olivat sellaisia, jotka eivät koskeneet yksinomaan kirjan käsittelemää asiaa, mutta joiden ymmärtäminen olisi helpottanut huomattavasti, ja vähentänyt näin tarvetta opetella ulkoa. - kurssilla keskityttiin ainoastaan perusjuttuihin, mikä toki turhautti, kun kirjat oli ehtinyt lukea ennen kurssia jo kuudesti. Kurssilla oli verrattain vähän sellaisia, jotka olivat ottaneet lukemisen tosissaan ja joilla oli mitään mahdollisuuksia päästä sisään: silti keskityttiin ikään kuin koulumaisesti etenemään hitaimman mukaan, missä ei tietenkään ollut mitään järkeä, etenkään kun osa kurssilaisista ei ollut lukenut kirjoja vielä edes kertaalleen läpi. - kurssiin kuului harjoituspääsykoe, jonka tarkastivat opiskelijat. Ainakin oma kokeeni oli tarkastettu sellaisella mentaliteetilla, ettei pisteitä oltu annettu, jos asiaa ei oltu sanottu täsmälleen samoilla sanoilla kuin kirjassa. Toki juridiikassa ilmaisun on oltava täsmällistä, mutta tämä koski eritoten oikeushistoriaa koskevaa kysymystä, jossa toki sisältö on tärkein, ei ilmaisutapa. Kaiken kaikkiaan harjoituspääsykoe ei siis todellakaan antanut realistista kuvaa siitä, kuinka hyvin asiat osasi. - kurssin lukutekniikkaosion olisi voinut tiivistää yhteen lauseeseen: kirjoita kaikki mitä tiedät ja kaikki mitä paperille mahtuu. Kaiken kaikkiaan tuntien luennointi melkoisen turhaa, etenkin kun koe on jo ovella, ja kaikki todellinen työ on tehty jo ennen kurssin alkua. - kurssiin kuuluvat materiaalit melko hyödyttömiä. Esimerkiksi kirjoista tehtyjen tiivistelmien taso oli erittäin vaihteleva, osa tiivistelmistä koetti uudelleen kertoa kaiken sen, mitä kirjassa on kerrottu, silti käyttämättä edes toisenlaista, ehkä selkeyttävämpää ilmaisua. - toisista kurssilaisista ei ollut taistelutahdon nostattajiksi tai kirittäjiksi, kun suurin osa ei yksinkertaisesti ollut valmistautunut kunnolla - kaiken kaikkiaan kurssi oli täyttä lukuajan- ja rahanhukkaa. Ihmiselle, joka oppii tehokaasti lukemalla, ei ainakaan tästä olisi ollut mitään apua + materiaaliin kuului vihko, jossa esiteltiin lukutekniikoita. Tämä oli hyödyllinen. - Lexin kursseja mainostetaan valheellisesti. "75 % sisäänpäässeistä käynyt LexKursseilla". Todellisuudessa prosenttiosuus on laskettu niin, että siinä ovat mukana kaikki sisään päässeet, jotka viimeisen kolmen vuoden aikana ovat olleet Lexin kursseilla. Tämä koskee siis myös tilanteita, joissa henkilö on käynyt kurssilla kolme vuotta sitten, ja päässyt myöhemmin jonkun muun kurssin käytyään tai kokonaan ilman kurssia sisään. Oikeuskieli on monella tapaa erikoiskieltä, ja ilmaisut ovat välillä varsin vaikeita. Ennakolta voisikin luulla, että pääsykokeeseen lukiessa olisi tarvinnut paljonkin apua siinä suhteessa, että joku selittäisi kirjoitettua asiaa. Todellisuudessa kirjat eivät olleet sisällöllisesti MILLÄÄN tavalla vaikeita. Valmennuskurssiin kuului mahdollisuus kysyä vaikeasta asiasta kurssin nettifoorumilla. Käytännössä tälle ei kuitenkaan omalla kohdallani ollut minkäänlaista tarvetta., Kaiken kaikkiaan koko valmennuskurssitouhu sai vihani ylleen. Hakijoita oikikseen on paljon, mutta toisin kuin meille uskotellaan, se ei todellakaan tarkoita sitä, että sisään pääsemiseen välttämättä tarvitsisi valmennuskurssia, kun kyse on kuitenkin ulkoa opettelusta, eikä sitä työtä kukaan voi toisen puolesta tehdä. Jonkin toisenlaiseen kokeeseen kursseista voi hyvinkin olla apua. - kaiken kaikkiaan kurssista oli enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä se kulutti yhdeksän viikon lukuajasta viikon hukkaan. Valmennuskurssiviikko olikin suoraan sanoen lomaviikko kovaan työntekoon. Oikikseen pääsee kyllä sisään ilman valmennuskurssia, jos on motivaatiota, itsekuria ja on lukutaitoinen. |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | - hinta + sosiaalinen paine lukea, laadukkaat opettajat |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + Ainejärjestön järjestämällä kurssilla oli hyvä henki. Vaikka kurssi tietysti painottui vahvasti pääsykoekirjojen opettelun kehittymiseen, nin kurssilla pääsi myös tutustumaan tuleviin opiskelukavereihin, näkemään silmäyksen opiskelijakulttuuria ja muutenkin henkisesti tutustumaan yliopisto-opiskeluun esimerkiksi hyvän tuutori-toiminnan kautta. + Mielestäni kurssilla tärkeintä ei ole se, että käydään läpi pääsykoekirjoja – sekin tietysti auttaa paljon. Tärkeämpää on kuitenkin tavata samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja saada vertailukohtia ja vertaistukea. Kirjat pitää joka tapauksessa päntätä myös kotona. |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + antoi lukutekniikkavinkkejä + selvensi tosi paljon pääsykoekirjojen sisältöä + harjoituskokeet + tapasi muita samassa tilanteessa olevia + motivoi opiskelemaan kovemmin - vei aikaa itsenäiseltä opiskelulta |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + asiantunteva opetus + sai tukea lukemiseen + tiesi, miten paljon oikeasti täytyy lukea ja miten + tukiverkosto + yksi markkinoiden halvimmista - silti melko kallis - vei paljon lukuaikaa - lisäsi paineita, kun vertaili itseään muihin hakijoihin kurssilla |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + Asiantuntevat luennoitsijat, joista oli paljon apua, sillä he avasivat kirjoja + Tutustui uusiin ihmisiin + Pienryhmätunneilla käytiin lähemmin vaikeita yksityiskohtia kirjoista + monta eri kurssivaihtoehtoa + laadukas |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + En olisi varmaan päässyt sisään ilman valmennuskurssia |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + Jotkin asiat selkeytyivät kurssilla |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + Laadukas opetus + Vaihtelua lukemiseen + Sai lukukavereita + Motivaatio kasvoi - Ehkä liiankin intensiivinen kurssi, ei jäänyt tarpeeksi omaa lukuaikaa (valitsin kurssivaihtoehdoista laajimman) |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + pienryhmäopetukset + luennot - tehoplus kurssissa ehkä hieman liikaa opetusta omaan makuuni |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 200–500 € | + vastaustekniikka |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 200–500 € | + vertaistuki, harjoituspääsykokeet, halpa verrattuna muihin kilpailijoiden kursseihin - tuottaa lisästressiä ja paineita, koska kurssilla tapaa muita, jotka hakevat ehkä vielä enemmän tosissaan kuin itse |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + auttoi ymmärtämään millainen prosessi todella on kyseessä + pystyy vertaamaan omaa lukutahtia toisiin (eli ei käy niin että luulee lukevansa tarpeeksi) + lukutekniikka |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 200–500 € | + edullinen muihin vaihtoehtoihin verrattuna + harjoituspääsykoe + luennoitsijat osasivat asiansa + vaikea keksiä huonoja puolia |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + Hyvät luennoitsijat + Punainen lanka selitettynä (esim. vero-oikeus) - Paljon turhaa ja ehkä liikaakin luentoja, mihin moni tuudittautuu |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 1000–1500 € | + hyvät opettajat, laadukkaat materiaalit + motivoiva ilmapiiri - kurssien aikataulutus |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + materiaali + ryhmäpaine + oma taso tulee ilmi + vaikeiden asioiden avaaminen selkokielelle + laatu - massaluentojen hyödyt heikot - vei aikaa lukemiselta |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + oikean vastaustekniikan oppiminen + asiaa selventävät luennot + vertaistuki - hinta |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 200–500 € | + Olin viikon mittaisella intensiivikurssilla. Koin kurssin erittäin laadukkaaksi ensinnäkin opetuksen, mutta erityisesti muun kurssilta saamani tiedon ja tuen kannalta. + Kurssi maksoi muistaakseni 350€ ja oli todellakin vastinetta rahalle. En olisi päässyt sisään ilman. Kaupalliset kurssit oli liian kalliita ja luotin Lexin tietämykseen asiasta. |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 200–500 € | + opetus + vertaistuki + osaavat luennoitsijat + tieto luku- ja vastaustekniikasta. |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + pienryhmätyöskentely + tuutorointi + mallipääsykokeet - osan luentojen huono laatu |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + pätevät luennoitsijat, jotka osasivat hyvin selittää asiat + oli monta kurssivaihtoehtoa, mistä valita + luentojen tilat olivat hyvät + luentojen pituus oli sopiva + Oma tuleva ainejärjestö oli järjestäjänä, joten esimerkiksi tuutorit osasivat hyvin kertoa ja auttaa, koska olivat itse käyneet lähiaikoina saman prosessin läpi. Lisäksi kurssimaksu meni hyvään tarkoitukseen eli ainejärjestölle, josta saatoin itsekin hyötyä kun pääsin tiedekuntaan. + suhteellisen halpa + Innostuin valmennuskurssista niin paljon, että nyt kun olen tiedekunnassa hain ja pääsin itse valmennuskurssituutoriksi täksi kevääksi., En osaa sanoa mitään negatiivista, koska ehdottomasti valmennuskurssilla oli suuri merkitys siihen, että pääsin sisään tiedekuntaan. |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | + todella hyödyllinen + hyvät luennoitsijat ja pienryhmäopettajat (mielenkiintoisuuden ylläpito) + tutortoiminta + opiskelijaläheisyys ja sisäänpäässeiden omat kokemukset + harjoituspääsykokeet |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | Kaksi luennoisijaa oli ihan mahtavia ja heidän luennoistaan oli hirveästi hyötyä kirjojen oppimisesta. Kaksi muuta luennoitsijaa oli taas erittäin huonoja ja luennoilla istuminen oli lähinnä hyvän lukuajan tuhlaamista. Minulla oli myös valmennuskurssituutori, mutta ainakaan omasta tuutoristani ei ollut mitään hyötyä, sillä hän ei ollut helposti lähestyttävä ihminen, eikä hän sen pahemmin luku-urakan aikana ottanutkaan yhteyttä ainakaan minuun. Kolmen neljästä opettajan pienryhmätunnit olivat hyödyllisiä ja opettavaisia, mutta sen yhden pienryhmäopettajan tunneista ei jäänyt hyvää makua suuhun sillä hän kävi asiat liian nopeaa vauhtia, sillä hänellä oli aina kova kiire kotiin, koska olimme päivän viimeinen ryhmä, ja pääsimmekin aina puoli tuntia etuajassa. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että kurssini oli liian pitkä ja luentoja oli liikaa. Ei sopinut minun tyyliselle oppijalle. Kurssi oli siis Lexkurssien pisin ja kallein kurssi eli tehoplus. Näin jälkeenpäin katsottuna olen sitä mieltä, että intensiivi tai intensiivi plus olisi ollut paljon järkevämpi vaihtoehto. Lisäksi kurssivastaavat olivat tylyjä ja tuntui siltä että he eivät olisi halunneet olla siellä; aina jos tuli ylimäärästä tehtävää, niin siitä valittivat, ettei olisi aikaa tehdä niitä. Kurssiasiavastaavat taas olivat mukavia ja auttavaisia. |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 1000–1500 € | Edullinen, tarjosi asunnon ulkopaikkakuntalaisille kurssin ajaksi, pätevät luennoitsijat. Kurssi oli myös erittäin laaja, ehkä liiankin, sillä vei paljon lukuaikaa. |
Turku, Oikeustiede | Lex ry, Turku | 500–1000 € | Ei huonoja puolia, suurin hyöty vastaustekniikasta! |
Turku, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Turku | 1000–1500 € | + Opiskelu- ja vastaustekniikkaopetus (pääsykokeeseen opiskelu ja erityisesti vaadittu vastaustekniikka olivat hyvin erilaisia lukio-opiskeluun ja lukion kokeisiin verrattuna) + Yksityistunnit tuutorin kanssa (mahdollisuus käydä läpi itselle vaikeiksi jääneet asiat) + Pieni ryhmäkoko + Ryhmän vertaistuki + "Ryhmäpaine" (muiden edistymisestä sai mittarin omalle edistymiselle) + Opetus yleensä + Harjoituspääsykokeet - Opettajien vaihtelevat pedagogiset taidot - Luku- ja vastaustekniikkaa olisi voitu painottaa vielä enemmän - Henkistä jaksamista olisi voitu tukea enemmän |
Turku, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Turku | 1000–1500 € | + Vertaistuki + Harjoituskokeet + Opettajat avasivat vaikeita kohtia + Luento-opetus |
Turku, Oikeustiede | Valmennuskeskus, Turku | 500–1000 € | + jäi aikaa lukemiselle + ammattitaitoiset opettajat + harjoituspääsykoe + takuulla toinen yritys halvemmalla - materiaalit heikohkoja - palvelee enemmän ensimmäistä kertaa yrittäviä - oppitunnit olivat aina samaan kellonaikaan |
Näin kysely tehtiin:
Valitsimme tilastojen perusteella neljä haluttua korkeakoulututkintoa. Kutakin tutkintoa valittiin edustamaan kolme kysytyintä korkeakoulua. Korkeakoulut valittiin vuonna 2014 valintakokeisiin osallistuneiden lukumäärän perusteella. Tiedot ovat peräisin Opetushallituksen tilastoista. Tiedotimme verkkokyselystä näiden oppiaineiden ainejärjestöjen (yhteensä 12 ainejärjestöä) avulla.
Verkkokysely oli käynnissä maaliskuun 2015 alussa, ja siihen pyydettiin ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoiden vastauksia. Saimme vastauksia yhteensä 1199. Vastaukset jakautuvat oppiaineiden kesken melko tasaisesti (220–391 vastausta oppiainetta kohden). Arvioitava valmennuskurssi on siis käyty viime tai toissa vuonna, osa tätäkin aiemmin.
Lääketieteen valmennuskursseja koskeva kysely lähetettiin Helsingissä, Kuopiossa ja Turussa opiskeleville. Kauppatieteen osalta kyselyyn vastasivat opiskelijat Helsingissä (Aalto-yliopisto), Tampereella ja Turun yliopistossa. Oikeustieteen vastaajien opiskelupaikkakunta taas on Helsinki, Rovaniemi tai Turku. Kasvatustieteen vastaajien opiskelupaikkakunta on Jyväskylä, Tampere tai Turku.
Vastausten analysoinnissa oli mukana harjoittelija Emilia Korpela. Vastausten taulukkokoostamisessa auttoi Janne Ranta. Kommenttien hakukoneen toteutti Teemo Tebest. Kiitos myös ainejärjestöille tiedotusavusta.
Muokattu 1.12.2015: Muokattu artikkelin hakusanoja.