Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Testissä retkeilijän kaasukeittimet: monikäyttöisyys ja turvallisuus painoivat eniten

Kevyt ja kompakti vai tukeva ja tuulenkestävä? Kolme kovaa testasi kolme erilaista kaasukeitintä, joilla viikonloppuretkeilijä pärjää. Monikäyttöisyys ja turvallisuus nostivat isoimman keittimen keveiden ja nopeiden edelle.

Kolme kovaa metsässä kuin kotonaan

Kolme kovaa ovat harrastaneet retkeilyä koko ikänsä. Kaksi heistä on myös suorittanut erä- ja luonto-oppaan koulutuksen ja hankkinut luonnossa liikkumisesta itselleen toisen ammatin.

Niina Myyrä, Antti Teerisuo ja Panu Loisa rantakalliolla
Niina Myyrä, Antti Teerisuo ja Panu Loisa. Niina Myyrä, Antti Teerisuo ja Panu Loisa rantakalliolla Kuva: YLE panu loisa
Antti Teerisuo jättäytyi osittain "oikeista töistään" muutama vuosi sitten ja työskentelee nyt osan vuodesta eräoppaana. Asiakkaita on sekä Suomessa että mm. Kreetalla, jossa Anttii vetää kukka- ja yrttiretkiä.

Aiemmin terveydenhuoltoalalla työskennellyt Niina Myyrä toimii eräoppaana mm. potilasjärjestöille toteuttamillaan kuntoutuskursseilla. Hänen tavoitteenaan on tehdä luonnosta nauttiminen mahdolliseksi kaikille - kuntoon katsomatta.

Panu Loisa on kokenut vaeltaja ja Suomen Ladun alaisen Tunturiladun varapuheenjohtaja. Tunturimaisemien lisäksi hän retkeilee päivittäin myös kaupunkiluonnossa Joiku-koiran kanssa.

Paras keitin viikonloppuretkeilijän reppuun?

Retkikeittimien käytettävyyttä ja keitto-ominaisuuksia arvioitiin erityisesti päivä- tai viikonloppuretkeilijän tarpeisiin. Testiin valitut keittimet MSR, Primus ja Trangia ovat rakenteeltaan erilaisia, eivätkä siksi suoraan verrattavissa, joten grammoja ei nyt viilattu eikä sekuntikelloa tuijotettu.

Retkikeittimet MSR, Primus ja Trangia kalliolla.
Testikeittimet MSR, Primus ja Trangia. Retkikeittimet MSR, Primus ja Trangia kalliolla. Kuva: YLE trangia
MSR Superfly on kaasupullon päälle kiinnitettävä kevyt keitin, jossa on mukana sytytin. Paino 144 g, hinta n. 65 e.

Primus Express Spider seisoo omilla jaloillaan ja kaasupullo kiinnitettään polttimoon letkulla. Paino 198 g, hinta n. 67 e.

Trangia 27-3 UL GB on perinteisen spriillä toimivan Trangian kaasukäyttöinen versio. Mukana on kaksi litran alumiinikattilaa ja non-stick -pinnoitettu paistinpannu, joka samalla toimii kattiloiden kantena. Paino 740 g, hinta n. 97 e.

Minkä painossa voittaa, sen monipuolisuudessa menettää

Keveydessä ja kokoamisen helppoudessa kaasupullon päälle kiinnitettävä MSR ja kolmijalkainen Primus olivat omaa luokkaansa. Niihin kuitenkin on hankittava keittoastiat ja retkikohteesta riippuen erillinen tuulisuoja.

Trangian huomattavasti suurempi koko ja paino pitää sisällään tuulisuojan sekä kokkailussa tarvittavat astiat. Kovalla tuulella myös Trangia voi kaivata lisäsuojaa tuulta vastaan.

Letkulla varustetut Primus ja Trangia mahdollistavat kaasupullon liikuttelun keittämisen aikana. Kevät- ja syyslämpötiloissa kaasupullon hölskyttely voi olla tarpeen, jotta nestemäinen kaasu saadaan pullosta polttimoon.

Primuksessa ja Trangiassa on polttoaineen esilämmityskierukka, jossa neste saadaan höyrystymään kaasuksi keittimen omalla liekillä myös kylmällä kelillä.

Tukevuus tuo turvallisuutta

Kaasupullon päälle kiinnittyvä MSR yllätti testaajat iloisesti.

- Tunnustan että olin hiukan epäluuloinen MSR:n kiikkeryyden suhteen, mutta keitin oli yllättävän tukeva niinkin korkeaksi rakennelmaksi, Panu toteaa.

- Tämän tukevammin ei minun mielestäni kaasupulloon saa keitintä kiinnitettyä, arvioi Antti.

Primuksen jäykkä kaasuletku teki kevyestä keittimestä hiukan kiikkerän. Kattilan paino kuitenkin tasapainotti matalaa keitintä mukavasti.

Varsinkin nuorison kanssa tykkään, että keitin on tukeva. Silloin kiehuvan veden kanssa ei tule turhia riskejä palovammoista.― Niina Myyrä

Trangian keitin oli testin tukevin.

- Tää istuu kuin tatti melkein maastossa kuin maastossa, oli sitten kallio tai sammalikko tai hietikko, Niina summaa.

- Varsinkin nuorison kanssa tykkään, että keitin on tukeva. Silloin kiehuvan veden kanssa ei tule turhia riskejä palovammoista, toteaa Niina, joka retkeilee myös teini-ikäisten lastensa kanssa.

Tuulessa erot esiin

Suojaisassa retkipaikassa kaikki keittimet kiehauttivat puoli litraa vettä noin kolmessa minuutissa. Kuvauspäivän nopein oli MSR, Primus ja Trangia jäivät siitä muutamia kymmeniä sekunteja.

Retkikeittimet kalliolla
Suojaisassa paikassa vesi kiehui nopeasti. Retkikeittimet kalliolla Kuva: YLE trangia
Tuulisissa oloissa Trangia pärjäsi huomattavasti muita paremmin.

- Tuulisuojalla varustetulla Trangialla keitetyt ruuat oli jo syöty, kun avomalliset MSR ja Primus vasta alkoivat keittää, Niina toteaa.

MSR ja Primus kaipaavat lisävarusteikseen erillisen tuulisuojan, jotta kokkailu onnistuu kaikissa keleissä. Erillisiä suojia myyvät retkeilyliikkeet, mutta sellaisen voi askarrella myös itse vaikkapa alumiinifoliosta.

Liekin säätö kaikissa sujuvaa

Letkullisissa Primuksessa ja Trangiassa liekin säätönuppi oli kaukana polttimosta kaasupullon päässä. MSR:ssä liekinsäätimen pitkä varsi säästi sormet kuumuudelta.

Täydellä teholla käytettäessä kaikkien keittimien ääni peittosi linnunlaulun alleen.

Lämmön jakautumista testattiin mm. letunpaiston merkeissä: Primuksen liekki vaikutti olevan pistemäisin, MSR ja Trangia paistoivat letut tasaisemmin ilman tummaa keskustaa. Trangiassa liekin ja paistinpannun välinen reilu etäisyys avitti tasaista paistotulosta.

Täydellä teholla käytettäessä kaikkien keittimien ääni peittosi linnunlaulun alleen. Kovinta kohinaa piti Primus, MSR:n ääni miellytti testaajia eniten.

Monikäyttöinen ja tuulta sietävä Trangia testin ykkönen

Kolme testaajaa istuu kalliolla retkikeittimien ääressä.
Kuvauspäivänä retkeiltiin Helsingin Mustikkamaalla. Kolme testaajaa istuu kalliolla retkikeittimien ääressä. Kuva: YLE retkikeittimet
Tasaväkisen testin ykköseksi nousi monipuolinen, tukeva ja parhaiten tuulta sietävä Trangia. Kevyemmistä keittimistä MSR oli testaajien suosikki ennen Primusta.

Vaikka Trangia oli testatuista keittimistä selkeästi suurin ja painavin, tarjoaa se kaiken tarvittavan kompaktissa ja helppokäyttöisessä paketissa. Kaasupolttimon saa lisävarusteena myös spriillä toimiviin Trangioihin.

Kevyt MSR yllätti testaajat tukevuudellaan - korkeasta ulkomuodosta huolimatta. Piezo-sytytin, kätevä liekinsäätö, tasainen lämpö ja hiljainen käyttöääni olivat MSR:n tärkeimpiä etuja.

Primuksen kokoaminen oli helppoa ja keittimen esilämmityskierukka jatkaa käyttöaikaa keväään ja syksyn kylmille keleille. Kevyt keitin yhdessä jäykän kaasuletkun kanssa oli aavistuksen kiikkerä yhdistelmä. Kova ääni rokotti Primuksen pisteitä.

Plussat ja miinukset

Trangia-retkikeitin kalliolla
Trangia 27-3 UL GB Trangia-retkikeitin kalliolla Kuva: YLE trangia

Testin voittaja: Trangia 27-3 UL GB

Paino 740 g
Hinta n. 97 e

+ Kaikki tarvittava yhdessä paketissa – all inclusive
+ Sisältöönsä nähden kevyt ja kompakti
+ Tukeva kaikenlaisissa maastoissa
+ Kattila suojassa keikahtamiselta, kuuma vesi ei aiheuta vaaraa
+ Tuulisuoja mukana, tehokas kaikissa olosuhteissa
+ Letku mahdollistaa kaasupullon kallistelun, jos kaasu meinaa jäähtyä liikaa
+ Hyvä säädettävyys
+ Laaja liekkiala
+ Riittävä etäisyys liekin ja kattilan välillä
+ Polttimolle oma säilytyspussi

- Testi painavin ja kookkain
- Sekava käyttöohje
- Kokoaminen hieman työlästä
- Jäykkä kaasuletku vaikeuttaa kokoamista
- Sytytys tuulisuojan kanssa hieman hankalaa
- Melko äänekäs

MSR-retkikeitin kalliolla
MSR Superfly MSR-retkikeitin kalliolla Kuva: YLE msr

2. MSR Superfly

Paino 144 g
Hinta n. 65 e

+ Todella pieni ja kevyt
+ Kokoaminen helppoa
+ Ohjeessa hyvät selkeät kuvat - tosin ohje englanninkielinen
+ Sytytin on kätevä
+ Yllättävän tukeva korkeankin kaasupullon kanssa
+ Suhteellisen hiljainen ääni
+ Tehokas tuulettomassa paikassa
+ Liekin säätö helppoa
+ Lämpö leviää tasaisesti
+ Kuljetuspussi sopivan väljä, kaasupullokin mahtuu mukaan

- Sytytin hieman epäluotettava, kaasu ei saa olla liian kovalla sytyttäessä
- Kaasupullon kiinnitys hieman erikoinen
- Tuulessa keitettäessä teho putoaa, vaatii erillisen tuulisuojan tai suojaisan paikan
- Kattilatukien liikuttelu jäykkää
- Astiat hankittava erikseen

Primus-retkikeitin kalliolla
Primus Express Spider Primus-retkikeitin kalliolla Kuva: YLE kuningaskuluttajan testi

3. Primus Express Spider

Paino 198 g
Hinta n. 67 e

+ Todella pieni ja kevyt
+ Kokoaminen helppoa
+ Kaasun esilämmityskierukka mahdollistaa käytön kylmemmissä olosuhteissa
+ Letku mahdollistaa kaasupullon kallistelun, jos kaasu meinaa jäähtyä liikaa
+ Lämmönsäätö helppoa, säädin kaukana liekistä
+ Painopiste matalalla, tukeva kun painoa päällä

- Käyttöohje puuttui
- Tuulisella säällä kaipaa erillistä tuulisuojaa, keittotehot putoaa
- Jäykkä kaasuletku kiikkeröittää kevyttä keitintä
- Kattilan pidikkeet jäykistyvät pitkään kuumennettaessa, ruuvi löystyy
- Pistemäisin liekkiala
- Kova ääni
- Kuljetuspussi turhan ahdas, vaatii sovittelua

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.