Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Näin tunnistat huonekalun, joka kestää vuosikymmeniä

Entisöijä tarkkailee hyllylevyä.
Entisöijä tarkkailee hyllylevyä. Kuva: Yle huonekalu

Huonekalua valitessa on syytä istua alas ja tutkia materiaalit tarkkaan. Kalustelevy on lastulevyä kestävämpi vaihtoehto, eikä pahvi pärjää kestävyydessä puulle. Entisöijä Merja Sariola tietää, mistä kestävän huonekalun tunnistaa.

Sariola on entisöinyt ja tehnyt huonekaluja yli 15 vuotta. Hän kannustaa tutustumaan kunnolla huonekaluun, jonka aikoo hankkia.

- Pitää uskaltaa katsoa ja kokeilla. Pitää uskaltaa kysyä myyjiltä, mistä materiaalista tuote on valmistettu. Vaatii pientä yritystä myös itseltä, eikä pidä ottaa itsestäänselvänä myymälässä nähtävillä olevaa mallituotetta.

Hyvin tehdyn sohvan runko kestää kymmeniä vuosia.― Merja Sariola

Sariolan vinkeillä pahimmat hutiostokset voi välttää:

1. Istu alas

Kun etsii esimerkiksi sohvaa, sille kannattaa tietysti ensimmäiseksi istua.

- Jos siinä on huono istua, niin sitten seuraava huonekalu, Merja Sariola sanoo.

2. Katso ja koputa

- Jos sohvassa on hyvä istua, lähtisin seuraavaksi koputtelemaan ja katselemaan, mitä materiaalia käsinojat ovat ja kurkistaisin, minkälaiset jouset pohjassa on.

Sariolan mukaan esimerkiksi sohvan käsinojissa voidaan käyttää jopa pahvia. Hän on korjannut sellaisia sohvia, joista tällainen ohut käsinojan levy on irronnut.

3. Nosta jos jaksat

- Painokin kertoo huonekalusta. Yleensä hyvät sohvat on tehty laadukkaasta, paksusta vanerista.
- Jos huonekalu on hirveän kevyt, se yleensä tarkoittaa sitä, että sen materiaalina on lastu- tai kalustelevy. Vanerin tai massiivipuun paino on jo ihan erilainen.

4. Kysy kankaasta

Kankaan materiaalia, kestävyyttä ja valonarkuutta on syytä tiedustella myyjältä.― Entisöijä Merja Sariola

Kankaan materiaalia, kestävyyttä ja valonarkuutta on syytä tiedustella myyjältä.

- Voi myös katsella saumoja ja reunoja, että ovatko ne kunnossa, Sariola painottaa.

Sariolan mukaan hyvin tehdyn sohvan runko kestää kymmeniä vuosia.

- Kangasta joutuu ehkä vaihtamaan jossain vaiheessa, mutta hyvän kankaankin pitäisi kestää vähintään kymmenen vuotta.

5. Valita virheestä

Sariolan mielestä kuluttajat voisivat myös hanakammin valittaa, jos hankittu tuote ei olekaan moitteeton.

- Yli puolet ihmisistä jättää palauttamatta ostamansa tuotteen, vaikka siitä löytyisi joku virhe. He eivät viitsi nähdä sitä vaivaa tai eivät kehtaa lähteä palauttamaan jonkun pienen virheen takia. Ajatellaan vain, että ei se haittaa, Sariola ihmettelee.

Halpaa on hankala korjata

Halvimmissa kirjahyllyissä käytetään paljon lastulevyä. Kun lastulevy hajoaa, sitä on vaikea korjata.

Entisöijä Marjut Sariola tutkiskelee lastulevyhyllyä.
Lastulevystä tehtyjä hyllyjä on vaikea korjata. Entisöijä Marjut Sariola tutkiskelee lastulevyhyllyä. Kuva: YLE marjut sariola

- Se on sellainen materiaali, että siitä ei saa kaunista lopputulosta, tai sitä ei pysty välttämättä korjaamaan ollenkaan, Sariola sanoo.

Parikymmentä euroa maksavalle lastulevykirjahyllylle entisöijä ei ennusta kovin pitkää ikää.

Kalustelevy on jo lastulevyä kestävämpi vaihtoehto.― Merja Sariola

- Varsinkin, jos hyllyä joudutaan siirtelemään ja muuttamaan, se saattaa nitkahtaa jostain kohdasta. Tällainen on tehty kestämään muutaman vuoden.

Esimerkiksi MDF:stä tehty kalustelevy on jo lastulevyä kestävämpi vaihtoehto.

- On ihan ok ostaa hylly, joka on kalustelevyä. Ei sen välttämättä tarvitse massiivipuuta olla.

Toimittajat: Oona Lohilahti, Satu Pajuriutta, Antti Tuominen

10.4.15 Lisätty aiheeseen littyvä linkki, sekä selvennys kalustelevyn MDF-materiaalista.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.