Hyppää pääsisältöön

Säveltäjänä Suomessa - Sami Klemolan puheenvuoro

Säveltäjä Sami Klemola.
Säveltäjä Sami Klemola. Kuva: Yle/Laila Kangas sami klemola

Kantapöytä-ohjelman suorassa lähetyksessä Musiikkitalon lämpiössä saamme kuulla, mitä suomalaiset säveltäjät tänään ajattelevat. Puheenvuorojen sarjassa keskiviikkona 8. huhtikuuta 2015 vuorossa oli säveltäjä Sami Klemola.

Säveltäjä Sami Klemola pitää puheenvuoron Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 8.4.2015.
Sami Klemola pitää säveltäjän puheenvuoron Kantapöydässä 8.4.2015. Säveltäjä Sami Klemola pitää puheenvuoron Kantapöydän suorassa lähetyksessä Musiikkitalon kahvilassa 8.4.2015. Kuva: Yle/Laila Kangas sami klemola

"Sävellys on tekijän itselleen asettaman sisäisen integraatiotehtävän ulkoinen, metakieliseen asuun puettu vastine." Tämä professori Kimmo Lehtosen kuvaus sävellyksestä on ollut mielessäni usein. Lause pitää sisällään säveltämisen perusajatuksen; tekijä päättää omista lähtökohdistaan, omien ongelma-asetuksiensa perusteella, minkälainen sävellyksen tulee olla. Missä järjestyksessä äänien täytyy olla.

Musiikki voi elää ja kehittyä vain ollessaan riippumaton ympäröivistä poliittisista, taiteellisista tai mistä tahansa muista vaatimuksista. Säveltäjä tekee yleisölle parhaan palveluksen, kun on rehellinen itselleen. Määrittää itse rajat, joissa äänet tapahtuvat. Yleisöä ei siis pidä aliarvioida, kaikelle musiikille löytyy kuulijansa.

Nykymusiikin tyylisuunnat ovat tänä päivänä laajemmat kuin koskaan aikaisemmin. Tekemisen lähtökohtia ja mielenkiinnon kohteita on valtava määrä. Kvaliteetin tunnistaa, mutta mistä tiedetään mikä musiikki on sitä musiikkia, joka elää vielä sadan vuoden päästä? Väitän, että ei mistään. Minäkään en ole ennustaja.

Elävien säveltäjien tekemä musiikki, nykymusiikki, uusi musiikki, on musiikin genreistä ainoa, joka on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan. Pidetään säveltäjien toimintamahdollisuuksista huolta ja annetaan äänien suhteikkojen kukoistaa niiden kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa ilmenemismuodoissa.

Sami Klemola

#sibelius150 #ajassasoi

  • Riemastuttava oopperalöytö!

    Levyarvio

    Provinsiaalisen uran tehneen sveitsiläisen kapellimestarin, säveltäjän ja opettajan Richard Fluryn ensimmäinen ooppera, yksinäytöksinen ”Firenzeläinen tragedia” valmistui vuonna 1928 ja sai kantaesityksessään Solothurnissa Pohjois-Sveitsissä seuraavana keväänä varsin myönteisen vastaanoton lehdistöltä. Eipä ihme: hieman yli kolmekymmenvuotiaan paikallisen säveltämäksi se on suorastaan nerokas vetäen vertaansa selvästi esikuvallisen Richard Straussin Salome-oopperalle – Oscar Wilden tekstiin sekin. Vajaan kolmen vartin kestävä yksikohtauksinen nostatus sisältää niin wildemaisia lausahduksia kuin taiten verhoiltua sosiopoliittista debatointia.

  • Erika Foxin improvisatorinen välittömyys

    Levyarvio

    On sanottu että säveltäminen ja improvisaatio olisivat hyvin lähellä toisiaan, ja että hyvät sävellykset ovat vain hyvien improvisoijien ylöskirjoituksia. Riippuu varmaankin keneltä kysytään – mutta englantilaisen Erika Foxin musiikissa improvisatorinen välittömyys on kiehtovasti läsnä jokaisessa nuotissa osana jotain sellaista josta rakentuu kokonaisuuksia, vapaata muotoa.

  • Pianistin tarinointia rauhallisesti ja liioittelematta

    Levyarvio

    Tällä vuosikymmenellä vuoden 2010 Kuningatar Elisabeth -pianokilvan voiton jälkeen paikkansa kysytyimpien konserttipianistien joukossa vakiinnuttanut Denis Kozhuhin on tänä syksynä ihastuttanut levyjulkaisuja seuraavia miellyttävästi soivalla ja hyvin soitetulla albumilla valikoimasta Felix Mendelssohnin Sanattomia lauluja ja Edvarg Griegin Lyyrisiä kappaleita. Se sopii olohuoneisiin mitä parhaiten, erityisesti nyt iltojen pimetessä kynttilänvalolle sopivasti lämpöä antamaan. Lyyrisyyden lisäksi minua kuulijana miellyttää myös Kozhuhin tapa tarinoida rauhallisesti ja liioittelematta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua