Hyppää pääsisältöön

Suomivoodoon jouhikkovelho

pekko käppi, Stradan juontaja Joonatan Pitkänen
pekko käppi, Stradan juontaja Joonatan Pitkänen Kuva: Hannamari Luukkanen stradan juontaja joonatan pitkänen

Muusikko Pekko Käppi yhdistää musiikissaan rockia, bluesia, kansanmusiikkia, suomalaisia kansanuskomuksia ja ruumiinnesteitä. Lisäksi musiikin keskiössä on monta tuhatta vuotta vanha muinaissoitin, jouhikko.

Ruumiinnesteitä ja vanhaa diskomusiikkia

Pekko Käppi aloitti soittajan uransa huonolla mies ja kitarayhdistelmällä, kuten hän itse sen hetkistä musiikkiaan kuvailee. Sitten hän kuuli luennon suomalaisesta muinaismusiikista ja kiinnostus heräsi. Sen jälkeen kirjasta löytyi kuvailu 2-4 -kielisestä soittimesta, jolla pystyi soittamaan vain rajallisen määrän säveliä. ”Heti alkoi sykkiä sielussa idea tämmöisestä hyvin minimalistisesta soittimesta, joka on ihan muuta mihin oli tottunut”, Pekko kertoo. Soitin oli tietenkin jouhikko.

Ajatus jäi itämään kunnes Pekko viimein sai käsiinsä oikean jouhikon. ”Yksi soitinrakentaja kaivo pärekorista jouhikon ja siinä oli vaan yksi kieli jäljellä ja mä sitä näpyttelin ja jotenkin muistan sen hetken, että ooh tässä se on, ei tartte miettiä enää muuta.”

Pekko Käppi, jouhikko
Pekko Käppi, jouhikko Kuva: Hannamari Luukkanen pekko käppi

Nykyään Pekon jouhikkomusiikissa yhdistyvät niin kitarasankarit kuin maailmanmusiikki. ”Lähtökohtana on se, että takapuolen pitäisi heilua sekä itsellä että kuulijalla. Yhdistän synkkiä ja hurjia tekstiä iloisiin ja riemastuttaviin sävellyksiin tai päinvastoin”, Pekko kuvailee omaa musiikkityyliään. Tulevaisuudessa Pekkoa kiinnostaa vanha disko. ”Ehtymätön aarreaitta sekin”, hän myhäilee.

Sanoituksiinsa Pekko etsii ideoita vanhoista suomalaisista kansanuskomuksista. ”Esimerkiksi loitsut ovat synnyttäneet niin mieletöntä ja vinkeää runoutta”, Pekko kertoo ja miettii voiko näistä käyttää sanaa Suomivoodoo. Uuden, maaliskuussa ilmestyneen levyn inspiraationa oli ruumiinnesteet ja humoraalipatologia. ”Innostuin näistä kovasti. Niistä tulee hyvin kauniita kielikuvia kuten sinun pitäisi olla niin lämmin ja rakas kuin oma vereni”.

Kansanuskomuksiin Pekko suhtautuu niiden vaativalla vakavuudella. ”Jos alkaa miettiä vaikka 1000 vuotta sitten eläneen ihmisen uskomusmaailma, niin pienetkin asiat ovat olleet totta. Jos vaikka toivottaisit minulle, että mene hiiteen, pelottaisi tosi kauan, että oon nyt sinne menossa. Sitten pitäisi esimerkiksi uhrata jotain, että näin ei tapahdu.”

Melkein sukupuuttoon kadonneesta soittimesta ipad-sovellukseksi

Pekko rakentelee musiikkinsa soveltuvaa sähköistä jouhikkoa yhdessä soitinrakentajamestari Rauno Niemisen kanssa. Tarkoituksena on päästä soittamaan mahdollisimman lujaa tai ainakin lujempaa kuin bändikaverit.

Seuraavana haaveissa on ipad-sovellus, jolla voisi soittaa jouhikkomattoja. ”Mä oon suunnitellut Pekon seuraavaan jouhikkoon pyrotekniikkaa, eli siihen tulisi semmoset raketit, jotka kliimaksikohdassa suihkuttaa,” Rauno maalailee.

pekko käppi, Rauno Nieminen, Stradan Joonatan Pitkänen
pekko käppi, Rauno Nieminen, Stradan Joonatan Pitkänen Kuva: Hannamari Luukkanen stradan joonatan pitkänen

"Jouhikko on 5000-6000 vuotta vanha afrikkalainen lyyrasoitin”, Rauno kertoo. Eurooppaan soitin saapui noin 2000 vuotta sitten. Ensin sitä soitettiin näppäilemällä, myöhemmin keksittiin jousi, joka sopi myös jouhikon soittamiseen. ”Jouhikko säilyi käytössä pienillä alueilla Euroopan syrjäkylillä kuten Sortavalan ympäristössä. Siellä oli vielä paljon soittajia 1900-luvun alussa”, Rauno kertoo.

Hiukan myöhemmin jouhikon soittoperinne melkein hävisi, se oli pahimmillaan vain 1-2 ihmisen varassa. Nykyään soittajia on jo useita kymmeniä. ”Koska perinne melkein katosi, kuromme montaa vuosikymmentä kiinni. Kehitämme soitinta edelleen ja mietimme esimerkiksi soittoteknisiä asioita”, Pekko kertoo.

Jouhikko venyy moneenkin eri musiikkityyliin, Pekko ja Rauno ovat revitelleet sillä esimerkiksi ABBA:a. Äskettäin Raunolta lainattiin jouhikko iskelmä-levylle.

"Mä tykkään jouhikossa siitä, että se on niin ennakoimaton. Kielen pinta on niin epätasainen, että vaikka kuinka hyvin treenaa niin ei ihan voi olla varma lähteekö kontrolli käsistä minä hetkenä hyvänsä. Silloin joutuu olemaan koko ajan ikään kuin antennit pystyssä. Et on valmis koko ajan hyppäämään jonnekin muualle, jyrkänteeltä alas”, Pekko kuvailee jouhikon kiehtovuutta.

Lisää ohjelmasta

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri