Hyppää pääsisältöön

RSOn kapellimestarina Leonard Slatkin

Leonard Slatkin
Leonard Slatkin Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen leonard slatkin

Meineikas yhdysvaltalainen kapellimestari Leonard Slatkin johtaa Radion sinfoniaorkesteria perjantaina 10. huhtikuuta 2015. Konsertin ohjelmassa on Hector Berliozin Fantastinen sinfonia, Paul Hindemithin Sinfoniset metamorfoosit ja Cindy McTeen orkesteriteos Circuits. Orkesterin viulistin Maria Puusaaren haastattelussa maestro muisteli sekä lapsuuttaan Hollywoodissa että persoonallista suomalaista opiskelukaveriaan Juilliard Schoolissa.

Legendaarinen maestro Leonard Slatkin, lämpimästi tervetuloa Suomeen!

On ilo palata tänne 35 vuoden jälkeen.

Olikin jo aika! Itse asiassa teillä on ollut yhteyksiä Suomeen jo ennen ensimmäistä vierailuanne, nimittäin opiskeluaikoina.

Juilliardissa opiskellessani minulla oli tosiaan koulukaverinani itse Leif Segerstam. Me muut emme itse asiassa vielä silloin tienneet, että hän oli myös säveltäjä. Tunsimme hänet vain viulistina ja kapellimestarina. Tähän mennessä hänhän on säveltänyt suurin piirtein 160 sinfoniaa! Olen siis hyvin iloinen, että hän on löytänyt sille aikaa. Uskon myös, että hän muistelee lämmöllä aikaansa Juilliardissa. Hän oli luonnollisesti hieman erilainen kuin me muut, mutta siitä ei ollut epäilystäkään, etteikö hän olisi ollut hyvin lahjakas. Hänellä oli hyvin tarkka käsitys siitä, mitä hän halusi.

Myös uranne on mielestäni uskomaton, sillä se sisältää hyvin laajan ja värikkään kirjon erilaisia tyylejä: jazzia, nykymusiikkia, ranskalaista musiikkia, venäläistä musiikkia… Mistä tämä kaikki pulppuaa?

Se on itse asiassa hyvin yksinkertaista. Mahtavan Duke Ellingtonin sanoja mukaillen: “Musiikkia on vain kahdenlaista. On hyvää musiikkia, ja sitten on kaikkea muuta.” Itse kasvoin perheessä, jossa vanhempani olivat klassisesti koulutettuja ammattimuusikoita ja kuuluivat hyvin kuuluisaan Hollywood String Quartet -jousikvartettiin, mutta he tunsivat myös elokuvateollisuutta. Isäni oli 20th Century Fox -studion konserttimestari, ja äitini oli Warner Brosin ykkössellisti. He olivat myös mukana populaarimusiikkikentällä ja tekivät töitä esimerkiksi Frank Sinatran, Nat King Colen ja muiden sen ajan suurten nimien kanssa. Meillä kotona kävi siis kaikenlaista väkeä! Musiikinlajille ei ikinä asetettu mitään muita rajoitteita kuin että sen oli oltava “hyvää”.

Ette siis tunne mitään välimuotoja vaan pelkästään hyvää musiikkia! Palataanpa tämäniltaiseen ohjelmaamme, joka on hyvin kaunis ja kovin monipuolinen. Kertoisitteko siitä hieman?

Meillä on kolme teosta, jotka kaikki ovat hyvin värikkäitä. Esitämme Berliozin suositun Symphonie Fantastiquen, jota tosin orkesterinne ei kuulemma ole soittanut vähään aikaan – varmasti koska kaikki vierailevat orkesterit soittavat sitä! Mielestäni se on yksi merkittävimmistä ja jopa mullistavimmista teoksista sävellyshistoriassa. Kuten orkesterille jo kerroinkin, ei Berliozin kuolemasta ole kuin viisi vuotta, ja silti musiikkimaailmassa siitä tuntuu olevan ainakin 50 vuotta. Me keskitymme RSO:n kanssa siihen hulluuteen, jota Berlioz toi musiikkiin poikkeuksellisella värien ja rytmien käsittelyllään. Samalla hänellä oli romanttista intohimon etiikkaa.

Toisaalta esitämme Paul Hindemithiä, joka oli yhteen aikaan hyvin suosittu mutta jota ei enää kuule niin usein. Soitamme hänen teoksensa Symphonic Metamorphosis of Themes by Carl Maria von Weber, joka on varmasti pisimpiä teosnimiä ikinä! Hindemith lainasi sävellyksessään tämän 1800-lukulaisen säveltäjä Weberin pianoteoksia, ja muunsi ne mielettömällä tavalla orkesterille. Hän lisäsi jazz-elementtejä, muutti harmonioita… Tämä teos oli hyvin suosittu melko pitkään; jokainen orkesteri soitti sen noin joka toinen vuosi. Se oli myös teos, jonka kanssa lähdettiin kiertueelle, sillä yleisöt pitivät siitä kaikkialla. Onkin surullista, ettei Hindemithiä kuule enää yhtä usein.

Aloitamme konsertin Cindy McTeella, joka on sattumoisin vaimoni ja myös yksi Yhdysvaltain arvostetuimpia nykysäveltäjiä. Hän sävelsi Circuitsin pieneksi jazzahtavaksi alkusoitoksi, joka on kuin kone: välillä se sammahtaa, välillä sen osat toimivat eri tavalla. Siinä on siis jazz-elementtejä kuten Hindemithissakin. Mielestämme oli hyvä idea esitellä suomalaiselle yleisölle tämän ohjelman avulla hieman toisenlaista amerikkalaista taidemusiikkia, kuin mihin on totuttu.

Kerroitte eilen ensimmäisissä harjoituksissamme, kuinka tärkeää on tuntea toisensa. Teillä on kaksi omaa orkesteria: yksi Detroitissa, Detroit Symphony Orchestra, ja yksi Ranskassa, Orchestre National de Lyon. Kun vierailette uudessa orkesterissa, mitkä seikat muuttuvat johtamisessanne?

Ensinnäkin käytän ensimmäistä harjoitusta pääsääntöisesti siihen, että orkesteri tottuu tapaani johtaa ja minä puolestani sopeudun orkesterin soittoon. Ensimmäinen harjoituksemme teidän kanssa ei ollut konserttisalissa vaan harjoitussalissa, ja luulen, että tietyt seikat muuttuvat vielä päästessämme konserttisaliin. Minulla on tapana olla hyvin järjestelmällinen harjoituksissa. Tiedän, mitä haluan saada aikaan, ja tutustuttuani orkesteriin käy myös ilmi, kuinka onnistun tässä. Kaikella on merkityksensä: eleillä, ilmeillä, kehonkielellä. Teidän orkesterinne on hyvin nopea sopeutumaan. Tuntuu, että teette heti sen, mitä pyydän! Mielestäni kapellimestarin ei tulisi sanoa paljoakaan. Jos kapellimestari ei pysty kommunikoimaan käsillään ja kehollaan, on se verrattavissa esimerkiksi jousisoittajaan, jonka tekniikka ei ole kunnossa. Minulle on siis kyse jollain lailla työkaveruudesta. Sanotaan orkesterissanne olevan vaikkapa sata soittajaa, jolloin minä olen vain 101. muusikko. Hieman kuten jalkapallojoukkueen valmentaja, minä vain kerron, kuinka pelataan. Jonkun on kuitenkin tehtävä se! Yritän siis vain ajatella olevani osa orkesteria.

Ovatko nämä niitä asioita, joista olette myös kirjoittanut? Olette kirjoittanut yhden kirjan ja muutama on tuloillaan.

Kyllä, kaksi kirjaa on vielä tekeillä.

Yksi kirja kertoo johtamisesta...

Se on nimeltään “Bisneksenä johtaminen” ja on jollain lailla omelämäkerrallinen ja muistelomainen. Enimmäkseen se kuitenkin kertoo musiikinrakastajille, ei siis vain muusikoille, mitä kapellimestari oikeastaan tekee. Kuinka alalle pääsee, kuka pääsee, kuinka opiskelemme, kuinka harjoittelemme, millaista on olla orkesterinjohtaja, millaista on työskennellä oopperassa, millaista on olla kiertueella tai miten pidämme terveydestämme huolta. Mukana on muutama melko hyvä tarina tästä. Kirja on menestynyt todella hyvin, ja tähän mennessä sitä on myyty yli 16 000 kappaletta Yhdysvalloissa, mikä on hyvin paljon.

Ei mikään ihme, sillä kyseessä on kovin mielenkiintoinen ammatti.

Nyt siis jatkan vielä kahdella kirjalla. Yksi on aloitteleville kapellimestareille tarkoitettu lukukirja, ja toinen on jollain lailla jatko-osa ensimmäiselle kirjalleni. Siinä on tarinoita muusikoista, joiden kanssa olen työskennellyt sekä juttuja keskustelun herättämiseksi 2000-luvun musiikkibisneksen jamasta. Tästä tulee siis hieman kärkkäämpi kuin ensimmäisestä kirjasta, sillä minulla on melko vahvoja mielipiteitä tästä. Olen tosin jo 70-vuotias, joten en enää välitä juurikaan! Saan sanoa mitä haluan.

Mielekäs tilanne siis! Kerroitte, ettette ilmaise itseänne pelkästään kapellimestarina vaan myös säveltäjänä. Kyseessähän on hyvin erilainen elämäntyyli.

Kyllä, sillä säveltäjä luo teokset. Mielestäni jokaisen kapellimestarin ja itse asiassa myös muusikon tulisi edes yrittää säveltää jotain, koska se auttaa ymmärtämään luomisen prosessia. Se ei tee meistä Beethovenia tai Brahmsia tai Sibeliusta, mutta se osoittaa, kuinka vaikeaa tai joissain tapauksissa helppoa säveltäminen on. Omat teokseni ovat yleensä sävelletty jotain tiettyä esitystä varten. Minulta ei ole ikinä tilattu mitään enkä haluaisikaan, sillä minua vain kiinnostaa säveltäminen.

Isäni, jonka mainitsin olleen huippuviulisti, olisi täyttänyt 100 ensi syyskuussa. Sävellän tällä hetkellä elegiaa hänelle ja äidilleni. Olen jo päässäni suunnitellut, kuinka haluaisin teoksen etenevän, mutta minun on vain löydettävä aikaa sen kirjoittamiselle. Ja minähän löydän!

Kuulostaa upealta! Toivottavasti siis ensi kerralla soitamme myös teidän musiikkianne!

Kuten sanoin, en ole ensisijaisesti säveltäjä, mutta jos siitä tulee hieno teos niin mikä ettei. Edellinen sävellykseni oli itse asiassa melko nerokas. Sen nimi oli N-Games, ja siinä soitti pieni concertino-ryhmä pikkolohuilulla, alttohuilulla, englannintorvella, bassoklarinetilla, pikkoloklarinetilla ja kontrabassoklarinetilla, eli puhallinsektion reunimmaiset soittimet. Heidän ympärillään oli jousisektio. Minulla oli hyvin hauskaa tätä säveltäessäni, ja kiinnostuneita soittajiakin on jo löytynyt! Ei siis voi tietää, mitä sen kanssa saattaa käydä.

Kuulostaa hyvältä ohjelmistonsuunnittelulta!

Se oli tosiaan hauskaa.

Kiitos todella paljon ja toivottavasti nautitte viikosta Helsingissä!

Haastattelu Maria Puusaari
Suomennos Elissa Shaw
Video Laila Kangas & Tiina-Maija Lehtonen

Kommentit