Hyppää pääsisältöön

Taide ja kulttuuri kuilun partaalla

Hallitus leikkaa, taiteilijat haluavat lisää. Viikkoa ennen eduskuntavaaleja on syytä kysyä: Miksi taidetta pitää tukea? Onko valtion tuki kuoleman suudelma? Saako ruokkivaa kättä purra? Mihin taidetta tarvitaan? Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi vetivät Yle Teemalla lauantaina 11. huhtikuuta kuuman keskustelun taiteesta ja politiikasta. Katso ohjelma nyt Yle Areenassa!

Suomessa lakkautetaan joka viikko yksi kirjasto. Alasajo on jatkunut tätä tahtia jo 40 vuotta. Tällä menolla meillä ei ole kirjastoja 15 vuoden kuluttua. Maaseutu tyhjennetään sivistyksestä. Sen lisäksi kulttuurialat ovat rysäyksen edessä.

Taiteilijat ovat nostaneet kulttuurikysymykset näkyvästi vaaliteemaksi. Seuraava eduskunta päättää valtiollisen kulttuurin ja taiteen tulevaisuudesta. Leikkauksista on jo päätetty, säästötalkoista tulee kova matokuuri. Lähitulevaisuudessa käydään pudotuspeliä kaupunginteatterien, ‑orkestereiden, kirjastojen ja museoiden kesken.

Silti taiteilijoiden määrä on vain lisääntynyt. Taidealan koulutus on kasvanut räjähdysmäisesti, samoin kuin alan työttömyys. Tällä hetkellä Suomessa on yli 20 000 taiteilijaa, joista viidennes kärsii työttömyydestä. Nopeimmillaan työttömien taiteilijoiden määrä on kasvanut tuhannella vuodessa.

Otamme ohjat käsiimme ja teemme yhteenvedon.

Vuodenvaihteessa Nuoren Voiman Liitto lähetti kansanedustajille kysymyksen: “Mikä on taiteen merkitys?” 50 vastasi. Vastauksista syntyi taidetta 28 taiteilijan voimin ja Kulttuurin välikysymys. Myöhemmin kysymyksen saivat myös eduskuntavaalien ehdokkaat. Nyt yhteensä 120 poliitikkoa on vaivannut mieltään taiteella.

Me otamme ohjat käsiimme ja teemme tästä kaikesta yhteenvedon.

Ensi lauantaina 11.4. suuri suomalainen taidekeskustelu huipentuu. Olemme kutsuneet Yle Teeman suoraan lähetykseen politiikan ja taiteen huippunimiä.

Me kysymme: Miksi taidetta pitää tukea? Kun kerran leikataan, niin mistä aloitetaan? Mitä taiteen nimissä saa tehdä? Saako ruokkivaa kättä purra? Onko valtion tuki kuoleman suudelma? Millainen on taiteilijan tulevaisuus Suomessa? Pitääkö taiteilijan olla myös sosiaalityöntekijä vai itseään myyvä konsultti?

Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi
Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi Kuva: Yle / Raili Tuikka aleksis salusjärvi

Keitä me olemme? Me olemme Anna ja Aleksis.

Anna on kulttuuritoimittaja, joka tehnyt ohjelmia kirjallisuudesta, elokuvista ja arkkitehtuurista. Vuosina 1995-1998 hän lauloi Ultra Brassa ja työskenteli 2011-2012 kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen erityisavustajana erikoisalueina kulttuuri ja tiedotus. Annan ammatillinen koti on Yleisradiossa.

Aleksis on kulttuurikriitikko ja päätoimittaja. Hän on toimittanut useita kulttuurilehtiä ja toiminut kuvataide- ja kirjallisuuskriitikkona eri puolilla Suomea. Yleisradiossa hän on työskennellyt radiotoimittajana ja kolumnistina vuodesta 2008. Lisäksi hän toimii tuntiopettajana Taideyliopistossa.

Kulttuurin välikysymys Yle Teemalla 11.4. klo 18.30. Uusinnat 12.4. klo 17, 15.4. klo 16.30 ja 16.4. klo 8. Ohjelma on katsottavissa kuukauden ajan Yle Areenassa.

Kommentit
  • Kuntavaaleista pitää tehdä kulttuurivaalit

    Kulttuurin välikysymys vaatii kulttuuria kuntavaaleihin

    Suomi on repeytynyt kuihtuviin kuntiin ja kasvaviin keskuksiin. Mutta mikä voisi olla kolmas tie, ja missä on uusien kuntapäättäjien valta sote-Suomessa? Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi jättävät uuden kulttuurin välikysymyksen.

  • Keskustellaan sivistyneesti, kukaan ei lyö ketään ja taide pelastuu!

    Suomen, taitelijoiden ja taiteen tila keväällä 2016.

    "Fantastisen ruotsalainen keskustelu. Me keskustellaan täällä asioista, ihan sivistyneesti, kukaan ei lyö ketään ja tällä tavalla taide pelastuu", sanoi #kulttuurinvälikymys-keskustelun kommentaattori, toimittaja Katja Ståhl. #kulttuurinvälikysymys kokosi huhtikuisena torstai-iltana Vanhalle Ylioppilastalolle taiteilijoita ja poliitikkoja puhumaan Suomen, taitelijoiden ja taiteen tilasta, kun eduskuntavaaleista on kulunut vuosi. Kevään 2017 saattavat tuottaa uusia välikysymyksiä kulttuurista.

  • #kulttuurinvälikysymys: Sebastian Tynkkynen teki videovastineen pakolaisrunolle

    Sebastian Tynkkysen videovastine pakolaisrunolle

    Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen teki oma-aloitteisesti videovastineen #kulttuurinvälikysymys -hankkeen pakolaisaiheiselle runovideolle. Tynkkynen on yksi keskustelijoista tämän illan Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa, joka nähdään suorana Yle Teemalla klo 19.30 alkaen. Katso molemmat videot täältä.

  • Li Andersson: Taide on luovan talouden ydin

    Andersson peräänkuuluttaa kulttuuripolitiikkaa.

    Li Andersson (vas.) kertoo olevansa pettynyt hallituksen kulttuuripolitiikkaan lähinnä siksi, ettei sitä ole ollut. ”Vaalien alla oli enemmän keskustelua kulttuurista kuin aikoihin. Olisi ollut tervetullutta reagoida siihen jotenkin.” #kulttuurinvälikysymys kysyy mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu Yle Teemalla 14. huhtikuuta suoraan lähetykseen, jossa taiteilijat ja poliitikot kohtaavat keskusteluissa. Yksi keskustelijoista on Li Andersson.

Uusimmat sisällöt - Kulttuurin välikysymys

  • Kuntavaaleista pitää tehdä kulttuurivaalit

    Kulttuurin välikysymys vaatii kulttuuria kuntavaaleihin

    Suomi on repeytynyt kuihtuviin kuntiin ja kasvaviin keskuksiin. Mutta mikä voisi olla kolmas tie, ja missä on uusien kuntapäättäjien valta sote-Suomessa? Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi jättävät uuden kulttuurin välikysymyksen.

  • Kokonaiskuvan kaipuu

    Todellisuus on helvetin sekava ja moniulotteinen.

    ”Miten voisimme hyväksyä, että todellisuus on helvetin sekava ja moniulotteinen?” kysyy toimittaja ja käsikirjoittaja Jari Hanska. Hanska oli yksi huhtikuun alussa järjestetyn Nykyaika-seminaarin järjestäjistä. Nuoren Voiman Liiton ja Kriitisen korkeakoulun yhdessä järjestämässä seminaarissa pyrittiin keskustelemaan yhden päivän aikana mm. sellaisista teemoista kuin maapallon ekologinen kantokyky, taiteen rooli, kaupunkitilan demokraattisuus, tiedon pirstaloituminen, ihmiskunnan kehittyminen, finanssikriisit ja rakkaus.

  • Keskustellaan sivistyneesti, kukaan ei lyö ketään ja taide pelastuu!

    Suomen, taitelijoiden ja taiteen tila keväällä 2016.

    "Fantastisen ruotsalainen keskustelu. Me keskustellaan täällä asioista, ihan sivistyneesti, kukaan ei lyö ketään ja tällä tavalla taide pelastuu", sanoi #kulttuurinvälikymys-keskustelun kommentaattori, toimittaja Katja Ståhl. #kulttuurinvälikysymys kokosi huhtikuisena torstai-iltana Vanhalle Ylioppilastalolle taiteilijoita ja poliitikkoja puhumaan Suomen, taitelijoiden ja taiteen tilasta, kun eduskuntavaaleista on kulunut vuosi. Kevään 2017 saattavat tuottaa uusia välikysymyksiä kulttuurista.

  • #kulttuurinvälikysymys: Sebastian Tynkkynen teki videovastineen pakolaisrunolle

    Sebastian Tynkkysen videovastine pakolaisrunolle

    Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen teki oma-aloitteisesti videovastineen #kulttuurinvälikysymys -hankkeen pakolaisaiheiselle runovideolle. Tynkkynen on yksi keskustelijoista tämän illan Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa, joka nähdään suorana Yle Teemalla klo 19.30 alkaen. Katso molemmat videot täältä.

  • Li Andersson: Taide on luovan talouden ydin

    Andersson peräänkuuluttaa kulttuuripolitiikkaa.

    Li Andersson (vas.) kertoo olevansa pettynyt hallituksen kulttuuripolitiikkaan lähinnä siksi, ettei sitä ole ollut. ”Vaalien alla oli enemmän keskustelua kulttuurista kuin aikoihin. Olisi ollut tervetullutta reagoida siihen jotenkin.” #kulttuurinvälikysymys kysyy mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu Yle Teemalla 14. huhtikuuta suoraan lähetykseen, jossa taiteilijat ja poliitikot kohtaavat keskusteluissa. Yksi keskustelijoista on Li Andersson.

  • Kaikki menee pieleen: sarjakuvataiteilijat Kaisa Leka, Ville Pirinen ja Juho Juntunen piirtävät maailmantuskassa

    Sarjakuvataitelijat ja maailmanloppu

    Juho Juntusen, Ville Pirisen ja Kaisa Lekan spontaani näkemys siitä, mikä mättää juuri nyt. Lapsuuden itsekkyys kulminoituu hiiltyneeseen maapalloon ja jumalan face palmiin. #kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta.

  • Vihapuhe uhkaa myös kulttuuria - #kulttuurinvälikysymys selvitti uhkakuvat

    Mitkä ovat suomalaisen kulttuurin uhkakuvat?

    #kulttuurinvälikysymys lähetti kaikille kansanedustajille ja suurelle joukolle taiteen ammattilaisia kyselyn kulttuurin uhkakuvista. Vastanneiden näkemykset ovat linjassa: julkistalouden alasajo ja vihapuhe ovat kulttuurimme suurimmat uhat. #kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta. Keskustelua taiteen voimasta, uhista ja mahdollisuuksista.

  • "Rajasitko mun tissit pois kuvasta? Miks?" Jenni Kokander paljaana taiteen vuoksi

    Jenni Kokander on paljas Taiteilija.

    ”Yritin kirjoittaa "näkkileivästä", mutta asetelma tuntuikin teennäiseltä ja jotenkin pakoilulta. Mitä jos tekisinkin parodiaa itsestäni ja/tai taiteilijoista?” kirjoittaa näyttelijä Jenni Kokander sähköpostiviestissä. Tästä sai alkusa Me taiteilijat –video. Videossa päähenkilö, "Taiteilija" sanoo: "Me uskalletaan olla paljaana." Ja tämä on totta: hyvinkin paljaana. #kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta.

  • Timo Harakka: Julkinen valta on jäljessä siitä, mitä taiteessa tapahtuu

    Timo Harakan mielestä kulttuuri on jäänyt ilman linjauksia.

    ”Ei ole näkemystä, minkälaisiin taidealoihin halutaan satsata tai minkälaista identiteettiä Suomi kulttuurin kautta rakentaisi.” Timo Harakan (sd.) mielestä kulttuuri on jäänyt hallituksessa ilman linjauksia, mikä ilmenee konkreettisesti kulttuuriministerin puuttumisena. #kulttuurinvälikysymys kysyy, mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu Yle Teemalla 14. huhtikuuta suoraan lähetykseen, jossa taiteilijat ja poliitikot kohtaavat keskusteluissa. Yksi keskustelijoista on Timo Harakka.

  • Ritva Elomaa: Kansallista kulttuuria pitää vaalia kuin timanttia tai kukkaa

    Elomaa on tyytyväinen hallituksen kulttuuripolitiikkaan.

    ”Kulttuuri on hallitusohjelmassa, eikä edes kovin heikosti. Se tekee tavoitteiden saavuttamisesta paljon helpompaa. Kulttuuriinhan kuuluu myös liikunta.” #kulttuurinvälikysymys kysyy mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu Yle Teemalla 14. huhtikuuta suoraan lähetykseen, jossa taiteilijat ja poliitikot kohtaavat keskusteluissa.

  • Pakolainen saapuu paratiisiin - Maija Vilkkumaa tulkitsee Hassan Blasimin runon

    Hassan Blasimin runo pakolaisesta Maija Vilkkumaan lukemana

    "He vievät sinut omaan paratiisiinsa, sitten piinaavat sinua yötä päivää kauhuillaan sinun silmissäsi, joista loistaa pelko ja toivo." Kirjoittaa Suomessa asuva irakilaiskirjailija Hassan Blasim runossaan Pakolainen paratiisissa jonka nimi on Eurooppa. Blasimin mielestä pakolaisista ei saisi puhua liikaa - ja myönteiselläkin julkisuudella on huonot puolensa. #kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta.