Hyppää pääsisältöön

Dokumenttiprojekti: Talvivaaran miehet

Dokumenttiprojekti: Talvivaaran miehet, yle tv1
Kaivoksen sitoutuneet työntekijät kertovat kriisiytyvän yhtiön tarinaa. Dokumenttiprojekti: Talvivaaran miehet, yle tv1 dokumenttiprojekti: talvivaaran miehet

TV1 maanantaina 20.4.2015 klo 21.30 - 22.55, uusinta lauantaina 25.4. klo 13.05
Yle Areenassa 30 päivää

Talvivaaran miehet on dokumenttielokuva kriisistä toiseen kulkevan kaivosyhtiön työntekijöiden työn mielekkyydestä.

Elokuvassa seurataan neljän kainuulaisen ammatti-ihmisen työtä synkeissä maisemissa, jonka mittasuhteissa ihminen on pieni ratas.

Dokumenttiprojekti: Talvivaaran miehet, yle tv1
Dokumenttiprojekti: Talvivaaran miehet, yle tv1 dokumenttiprojekti: talvivaaran miehet
Uudella "biokasaliotuksella" luvattiin nikkeliä ja sinkkiä maailmanmarkkinoille ja paperitehtaalta sadoille työttömiksi jääneille kunnon prosessiteollisuustyötä.

Ammattilaisen arvo

Tapahtumat käynnistyvät vuonna 2013, kun yhtiön kassakriisi valkenee kaikessa karuudessaan.

Kaivoksen sitoutuneet työntekijät kertovat kriisiytyvän yhtiön tarinaa ja pohtivat, minkä arvon ammattimies ansaitsee konkurssin partaalla horjuvassa kaivosyhtiössä.

Dokumenttiprojekti Talvivaaran miehet, yle tv1
Dokumenttiprojekti Talvivaaran miehet, yle tv1 dokumenttiprojekti talvivaaran miehet
Miten työntekijät selvittävät itselleen ja läheisilleen työnsä merkityksen, kun työpaikka on koko ajan keskellä kannattavuus- ja ympäristökriisiä.

Entinen vesienhallintajohtaja puhuu

TV1 esittää dokumentista päivitetyn version, jossa vesienhallintajohtaja Maija Vidqvist kertoo irtisanoutumisensa syistä ja analysoi uuden omistajaehdokkaan puheita.

Vidqvist valottaa Talvivaarassa vallinnutta johtamiskulttuuria ja herättää pohtimaan, kuka ottaa vastuun kriisin hoitamisesta.

Dokumenttiprojekti Talvivaaran miehet, yle tv1
Dokumenttiprojekti Talvivaaran miehet, yle tv1 dokumenttiprojekti talvivaaran miehet
Dokumentin virallinen ensiesitys oli DocPoint -dokumenttielokuvafestivaalilla Helsingissä 27.1.2015. Dokumentti sai ensi-iltansa 15 paikkakunnalla ympäri Suomea, mukaan lukien Sotkamo, Kajaani ja muut Talvivaaran lähistön paikkakunnat.

Tampereen elokuvajuhlien vuoden 2015 kotimaisessa kilpailussa Talvivaaran miehet sai erikoispalkinnon.

Ohjaus: Markku Heikkinen. Tuotanto: Hannu-Pekka Vitikainen/Zone2 Pictures Oy

Maija Vidqvist: Kyse on koko Suomen asiasta

"Olen joutunut miettimään mikä on tekemieni salassapitosopimusten arvo, kun kyse on koko Suomen asiasta. Meidän kaikkien verorahoista, suurista ympäristöriskeistä ja keskustelukulttuurista tässä maassa."

Kaivosyhtiö Talvivaaran vesienhallinnan johtaja ja johtoryhmän jäsen Maija Vidqvist irtisanoutui elokuussa 2013.

Vidqvist kertoo irtisanoutumisensa syistä ja oman näkemyksensä yhtiön surullisesta tilasta 11 minuuttia pitkässä videossa, jonka sisältöä ei nähdä dokumentissa:

Muualla verkossa:
”Talvivaara on vienyt minulta yöunet ja vie vieläkin”
Yle Uutiset: Konkurssipesä ja valtio rikkovat Talvivaarassa ympäristölupaa

Kommentit
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.