Hyppää pääsisältöön

Emäntäkoulussa ei ehditty haaveilla rakkaudesta

Emäntäkoulussa nainen oppi tärkeät taidot maatalonemännän arkeen. Koska emäntäkoulusta saatavat taidot olivat hyvin monipuolisia, tuli siitä tärkeä pohjakoulutus korkeampiin kotitalousoppilaitoksiin pyrittäessä.

Kauniissa värifilmissä Kirjeitä emäntäkoulusta (1978) seurataan joutsenolaisessa Tapiolan emäntäkoulussa opiskelevan Marin vuotta. Filmi alkaa satumaisista lumimaisemista.

"Koko paikka on kuin Živago-elokuvasta, mutta mitään filmitähden elämää tämä ei ole", aloittaa Mari ensimmäisen kirjeen vanhemmilleen. Rakkaudesta ei emäntäkoulussa ehditä haaveilemaan – on laitettava vanha kiteeläinen takki niskaan ja ryhdyttävä lumitöihin.

Mari opiskelee emäntäkoulun talouslinjalla, ja vuoteen mahtuu monipuolisia tunteja aina puutarhanhoidosta ruuanlaittoon ja lasten hoitamiseen. Navettatöitä Mari kirjoittaa pelänneensä etukäteen, mutta onneksi hänen linjallaan niitä ei ollutkaan kuin viikon verran. Eikä suloisien possupahnueiden hoitaminen varmaan ollutkaan niin ikävää puuhaa...

Lastenhoitamisestakin Mari on oppinut yhtä sun toista, joten siskolikkakin voi olla ihan rauhallinen: "Kyllä minä hoidan hänenkin vauvansa". Tapiolan emäntäkoulussa toimi lastenkoti, jossa emäntäkokelaat harjoittelivat lastenhoitoa.

Marin lisäksi Tapiolan emäntäkoulussa opiskelee 63 tyttöä. Pojatkin voivat emäntäkouluun hakea, mutta vain kerran on yksi Prinssi Rohkea sinne uskaltautunut.

Emäntäkoululaisilla on usein aika samanlaiset tulevaisuudensuunnitelmat: suurin osa pyrkii emäntäkoulun jälkeen kotitalousopistoon tai kotitalousopettajaopistoon. Osa aikoo hoitoalalle, kuten apuhoitajan työstä haaveileva Mari.

"Yleislinjalaiset ovat maatalon tyttöjä, jotka aikovat emännäksi sitten joskus, kun löytävät isännän", Mari kirjoittaa.

Ilmojen lämmetessä Mari koulutovereineen kokee todellisia kevätkiireitä, kun puutarha vaatii hoitamista. Istumisen, kitkemisen ja mullituksen lisäksi emäntäkokelaiden pitää oppia tunnistamaan seitsemänkymmentä eli kasvia. Kesähelteillä leipomossa tytöt paistuvat pullien mukana.

Vaikka emäntäkoulusta tarttuu opiskelijoille mukaan varsin monipuolinen taitopaketti, antoivat tytöt myös jonkin verran kritiikkiä oppilaitokselleen. Marin mielestä tytöt asuivat ahtaasti, kun yhdessä huoneessa asui jopa neljä oppilasta – koita siinä nyt sitten keskittyä läksyjen tekemiseen, kun huoneessa on niin monta tyttöä ja radio pauhaa vieressä. Eräs tyttö harmitteli isoja ryhmiä, joissa asioiden omaksuminen ei ole yhtä helppoa kuin pienemmissä ryhmissä. Toinen piti koulun tiloja kovin pieninä. Ja eihän emäntäkoulussa opiskelu ole ilmaista.

Vuoden 1962 mustavalkofilmissä Ammattikoulutusta elämänuralle tutustutaan yleisemmin emäntäkouluun. Ohjelmassa vieraillaan Helsingin kotitalousopettajaopistossa, ja siinä mainitaankin, että kaupunkilaisnaisten on hyvä tietää, mitä maalaissisarensa elämänuralta vaaditaan. Ja onhan mahdollista, että kaupunkilainen löytää itsensä tulevaisuudessa maatalonemäntänä.

Lieden ääressä (1965) pysyi niin ikään yleisellä tasolla. Ohjelma tutustutti kotitalousalan ammatteihin, joihin kuuluivat hotelleissa, ravintoloissa ja perheissä työskentely sekä opetusala, esimerkiksi emäntäkoulussa tai kotitalousopistossa.

Kommentit
  • Luonas kai olla saan – Juice Leskisen hitit Elävässä arkistossa

    Valikoima Juicen kappaleita Elävän arkiston kokoelmista.

    Juice Leskinen (1950 – 2006) on kuulunut suomalaisen rockin kärkikaartiin esikoislevystään Juice Leskinen & Coitus Int lähtien vuodesta 1973. Mittava tuotanto käsitti kolmisenkymmentä albumia, päälle kokoelmat ja lukuisa määrä singlejä. Oheiseen artikkeliin on koottu osa Juicen ikimuistoisimmista kappaleista ja muutama vähän harvinaisempikin.

  • Antti Holma selvitti työharjoittelussaan Ylen työntekijöiden alkoholinkäyttöä

    Holma tutustui Ylen arkeen Extra Largessa vuonna 2007.

    Muistatko Ylen Extra Large ohjelmasta tutun toimitusharjoittelija-Antin? Jos et muista, niin ei hätää! Areenasta pääset nyt katsomaan, miten Antti Holma pohtii niin yleläisten raudanlujia vatsalaukkuja kuin lastenohjelmien tekijöiden lapsellisuutta. Varoitus: luvassa on kiusallisia tilanteita, puisevaa huumoria ja omintakeisia kysymyksiä ketään kumartelematta.

  • Elävä arkisto helmikuussa: Talvilomalla katsotaan Viimeistä keikkaa ja Nitroliigaa

    Mitä kaikkea löytyykään Elävän arkiston tarjonnasta.

    Helmikuu on perinteisesti vuoden kylmin kuukausi. Helmikuuta luonnehtivat myös yllättävät suojasäät ja niitä seuraavat pakkaspäivät, jolloin oksille sulanut lumi jäätyy ikäänkuin helmiksi. Tästä juontuu Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan myös kuukauden nimi.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Tauno Hannikainen on Taiteilijakukkulan ainoa klassinen kapellimestari – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 26. helmikuuta.

    Helmikuun 26. päivänä syntynyt kapellimestareiden reissumieheksi kutsuttu Tauno Hannikainen (1896–1968) ehti johtaa orkestereita yli 60 maassa. Jyväskyläläiseen Hannikaisen musiikkiperheeseen syntynyt Tauno oli alkujaan sellisti ja pianisti. Amerikan-vuosinaan hän otti Yhdysvaltain kansalaisuuden, mutta viimeiset vuotensa hän toimi Helsingissä.

  • Luonas kai olla saan – Juice Leskisen hitit Elävässä arkistossa

    Valikoima Juicen kappaleita Elävän arkiston kokoelmista.

    Juice Leskinen (1950 – 2006) on kuulunut suomalaisen rockin kärkikaartiin esikoislevystään Juice Leskinen & Coitus Int lähtien vuodesta 1973. Mittava tuotanto käsitti kolmisenkymmentä albumia, päälle kokoelmat ja lukuisa määrä singlejä. Oheiseen artikkeliin on koottu osa Juicen ikimuistoisimmista kappaleista ja muutama vähän harvinaisempikin.

  • Antti Holma selvitti työharjoittelussaan Ylen työntekijöiden alkoholinkäyttöä

    Holma tutustui Ylen arkeen Extra Largessa vuonna 2007.

    Muistatko Ylen Extra Large ohjelmasta tutun toimitusharjoittelija-Antin? Jos et muista, niin ei hätää! Areenasta pääset nyt katsomaan, miten Antti Holma pohtii niin yleläisten raudanlujia vatsalaukkuja kuin lastenohjelmien tekijöiden lapsellisuutta. Varoitus: luvassa on kiusallisia tilanteita, puisevaa huumoria ja omintakeisia kysymyksiä ketään kumartelematta.

  • Elävä arkisto helmikuussa: Talvilomalla katsotaan Viimeistä keikkaa ja Nitroliigaa

    Mitä kaikkea löytyykään Elävän arkiston tarjonnasta.

    Helmikuu on perinteisesti vuoden kylmin kuukausi. Helmikuuta luonnehtivat myös yllättävät suojasäät ja niitä seuraavat pakkaspäivät, jolloin oksille sulanut lumi jäätyy ikäänkuin helmiksi. Tästä juontuu Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan myös kuukauden nimi.

  • Lasse Lehtisen kolumni: Nuoriso heräsi vaatimaan muutoksia maailmanmenoon

    Lasse Lehtinen kirjoittaa 1960-luvusta.

    Suomessa 1960-luvun nuoriso eli murrosaikaa. Nuoria oli aiempaa enemmän ja he olivat yhteiskunnallisesti tiedostavia ja koulutetumpia kuin ennen. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen. Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa sukupolvesta, joka halusi muuttaa maata ja maailmaa sekä vaikuttaa asenteisiin.

  • Kunnes kuolema heidät erottaa – Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa

    Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa.

    Kotikadun kausi 13 alkaa surullisissa tunnelmissa. Mäkimaiden perheessä läsnä on kuolema, hiipuva rakkaus ja rahaongelmat. Luotoloilla noustaan jaloilleen, iloitaan elämän ihmeistä ja rakennetaan tulevaisuutta. Kauden 13 lisäksi Areenassa on katsottavissa myös kaudet 1, 2 ja 12.

  • Tehtaan varjossa – työläisnuorukaisen pyrkimys henkiseen kasvuun

    Toivo Pekkasen läpimurtoteos neliosaisena sarjana.

    Tehtaan varjossa on työläiskirjailijana tunnetun Toivo Pekkasen osin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävään läpimurtoteokseen perustuva neliosainen tv-elokuva. Sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani ilmestyi 1932.

  • Kapea vyötärö ja muhkea kellohelma – ompele itsellesi 1950-luvun mekko!

    Anna-Liisa Tiluksen mekon kaavat tässä artikkelissa.

    Maaseudulta maailmalle -ohjelman ensimmäisessä osassa Anna-Liisa Tiluksen yllä on pehmeästä villakankaasta tehty mekko. Tästä artikkelista löydät kaavat ja ohjeet 1950-luvun mukaisen mekon tekemiseen! Maaseudulta maailmalle -sarja Areenassa Anna-Liisa Tiluksen yllä nähtävä mekko on aito 1950-luvun vaate, joka löytyi Ylen puvustosta. Sen materiaalina on käytetty pehmeää villakangasta.

  • Lasse Lehtisen kolumni: Varttituntini kommunistina

    Lasse Lehtinen kirjoittaa Kekkosen ajan alkuvuosista.

    Kirjailija Lasse Lehtisen lapsuus- ja nuoruusvuosien suuria merkkipaaluja ovat olleet yleislakko ja Urho Kekkosen valinta tasavallan presidentiksi vuonna 1956. Lehtisen ensimmäinen poliittinen herääminen tapahtui juuri yleislakon aikaan, mutta myös Urho Kekkosen valinta presidentiksi osaltaan ravisteli nuorukaisen yhteiskunnallisia vaistoja esiin.