Hyppää pääsisältöön

Kaija Saariahon Émilie – valon ja valistuksen nainen

Camilla Nylund solistina Kaija Saariahon oopperassa Émilie (Suomen Kansallisooppera)
Camilla Nylund solistina Kaija Saariahon oopperassa Émilie Camilla Nylund solistina Kaija Saariahon oopperassa Émilie (Suomen Kansallisooppera) Kuva: Stefan Bremer émilie

Kaija Saariaho on valottanut näyttämöteoksissaan rakkauden eri ilmenemismuotoja. Ooppera ”Kaukainen rakkaus” kertoi naisen ja miehen välisestä rakkaudesta. ”Adriana Mater” käsitteli puolestaan äidinrakkautta ja oratoriomainen ”Passion de Simone” rakkautta jumalaan. Vuonna 2010 Lyonissa kantaesityksensä saaneen monodraaman Émilie keskiöön nousee naisen ja miehen välisen rakkauden lisäksi rakkaus tietoon, tieteeseen ja totuuteen. Kaija Saariaho on todennut, että häntä kiehtoi ennen kaikkea Émiliessä tämän poikkeuksellisen naisen erikoinen ja ristiriitainen persoona. Émilie heittäytyi elämään ja kaikkeen minkä koki tärkeäksi koko sielullaan, täydesti.

Lue oopperan suomenkielinen libretto (käännös: Juhani Koivisto) sekä seuraa tekstitystä radioinnin kuluessa Yle Radio 1:n lähetysikkunassa lauantaina 11.4. klo 19.03 alkaen. Internetin kautta seurattuna musiikissa on noin 30 sekunnin viive radiovastaanottimen (ULA) kuunteluun verrattuna.

Suomen Kansallisoopperan esittelyvideo Émilie-oopperasta

Fysiikan airut

Émilie du Châtelet (17.12.1706 -10.9.1749) oli merkittävä tieteellinen ajattelija, yksi niitä harvoja naisia, jotka yhä mainitaan yleisissä tieteenhistorioissa. Hän oli poikkeuksellisen perehtynyt Newtonin oppeihin aikana jolloin vain harvat ranskalaiset niitä tunsivat. Hän ei ollut ainoastaan Newtonin vaikeaselkoisen Philosophiae Naturalis Principia Mathematican (Luonnonfilosofian matemaattiset perusteet) (1687) ranskantaja ja sen selkokielelle saattaja, vaan myös omaperäinen ajattelija ja fysiikan airut Ranskassa.

Émilie du Châtelet suoritti Newtonin oppien kriittistä tarkastelua aikana, jolloin se oli uutta. Tieteelliset piirit olivat tuolloin jakautuneet kahtia: enemmistö Ranskan tiedeakatemiasta kannatti Descartesin älyllistä perintöä, kun taas Newtonin uuden fysiikan kannattajat olivat selvä vähemmistö. Émilien suurena ansiona pidetään myös sitä, että hän kykeni ennakkoluulottomaan ajatteluun ja yhdistelemään vastakkaisiakin ideoita, kuten Leibnizin metafysiikkaa ja Newtonin mekaniikkaa. Vuonna 1740 oli tuloksena kirja Institutions de physique (Fysiikan perusteet), jota voidaan pitää tärkeänä linkkinä energiakäsitteen ymmärtämisessä.

Vapaa avioliitto

Gabrielle Émilie Le Tonnelier de Breteuil syntyi Aurinkokuninkaan protokollapäällikön paroni de Breteuilin perheeseen ja oli nelilapsisen katraan nuorimmainen. Isänsä silmäterä ja pesueen ainoa tytär eli yltäkylläistä aatelistytön elämää. Jo varhain Émilie osoitti poikkeuksellista kiinnostusta kielien ja matematiikan opiskelua kohtaan. Hänen harrastuksiinsa lukeutuivat mm. miekkailu, ratsastus ja latinan kieli.

18-vuotiaana Émilie avioitui markiisi Florent Clauden du Châtelet-Lomont’n kanssa ja synnytti tälle kolme lasta. Näistä nuorin kuoli vauvaikäisenä. Siitä huolimatta, että aviomies ei suinkaan ollut Émilien elämän ainoa rakkaus, markiisi tuki vaimonsa tieteellisiä pyrintöjä ja katsoi ilmeisesti läpi sormiensa tämän seikkailuja.

1730-luvulla Émilie palkkasi opettajakseen huomattavia ranskalaisia tiedemiehiä. Näin hän tapasi matemaatikko-luonnontieteilijä Pierre Maupertuis’n, josta tuli hänen rakastajansa. Maupertuis toimi matkanjohtajana Ludvig XV:sta rahoittamalla tutkimusretkellä, joka suuntautui Tornionjoenlaaksoon. Siellä astemittauksen tarkoituksena oli selvittää, oliko maapallo litistynyt navoiltaan, kuten Newton väitti. Émilie kirjoitti rakastajalleen Lappiin: ”Sanomalehdessä kirjoitettiin, että olitte melkein joutua moskiittojen syömäksi. Ehkäpä ne eivät sittenkään tunteneet Teitä kohtaan samanlaista halua kuin Te tunnette Lapin naisia kohtaan?”

Voltaire ja Émilien oma akatemia

Tunnetuin Émilien rakastajista oli näytelmäkirjailija ja runoilija Franҁois-Marie Arouet, paremmin tunnettu nimellä Voltaire, jonka kanssa tämä jakoi innostuksen Newtonin ja valistuksen ajatuksiin. Jälkipolvet ovatkin valitettavasti olleet kiinnostuneempia siitä, mitä Émilien ja Voltairen makuukamarissa tapahtui, kuin Émilien tieteellisistä saavutuksista.

Tulisieluiset rakastavaiset olivat todellisia hengenheimolaisia. He muuttivat yhdessä markiisi du Châtelet’n vanhaan sukulinnaan Cireyssä, jota Émilie ryhtyi kutsumaan ”omaksi akatemiakseen”. Siellä heillä oli käytettävissä 12000 niteen kirjasto ja suuri laboratorio.

Vuonna 1737 Ranskan kuninkaallinen tiedeakatemia järjesti kilpailun, jossa piti ratkaista kysymys: mitä tuli on? Aluksi rakastavaiset työskentelivät yhdessä, mutta lopulta Émilie alkoi epäillä Voltairen näkemystä ja ahersi öisin salaa etsiessään ratkaisua. Päätelmissään siitä, että eri väriset valot voisivat olla eri lämpöisiä Émilie osui oikeaan. Myös hänen oivalluksensa näkymättömästä valosta (ultraviolettivalo) osoittautui vuosikymmeniä myöhemmin paikkansa pitäväksi.

Loppunäytös Lunévillen linnassa

Puola-Liettuan entinen kuningas Stanislaw Leszcynski oli saanut lohdutuspalkintona hallintaansa Lorrainen herttuakunnan Ranskassa. Lunévillen linnaan tämä taiteista, tieteistä, filantropiasta ja naisista kiinnostunut ex-monarkki loi pienen tieteellisen akatemian. Stanislaw kutsui vieraikseen Voltairen ja Émilie du Châtelet’n, jotka ottivat kutsun tyytyväisinä vastaan.

Lunévillessa Émilie kohtasi markiisi de Saint-Lambertin, josta tuli hänen viimeinen rakastajansa. 42-vuotias Émilie huomasi olevansa raskaana. Pahat ennakkoaavistukset vaivasivat Émilien mieltä; hän pelkäsi, ettei selviäisi neljännestä synnytyksestään hengissä.

Newtonin Principian käännöstyö oli alkanut vuonna 1745. Nyt sillä oli kiire. Émilie työskenteli kuumeisesti aamusta seuraavaan aamuyöhön. Aikaa saattaa työ päätökseen oli vain neljä kuukautta. Émilie du Châtelet synnytti tyttären 4.9.1749 merkittyään Newton-käännöksensä valmiíksi muutamaa päivää aiemmin. 10. 9. hän alkoi voida äkkiä pahoin, menetti tajuntansa ja kuoli.

Kuolinvuoteen äärellä olivat aviomiehen lisäksi rakastaja Saint-Lambert sekä Émilien pitkäaikaisin kumppani Voltaire. Tyttövauva menehtyi vain puolentoista vuoden ikäisenä. Vuonna 1759 markiisitar Émilie du Châtelet’n ranskaksi kääntämä ja kommentoima Newtonin Principia ilmestyi kirjakauppohin saaden innostuneen vastaanoton.

Camilla Nylund solistina Kaija Saariahon oopperassa Émilie (Suomen Kansallisoopera)
Camilla Nylund solistina Kaija Saariahon oopperassa Émilie (Suomen Kansallisoopera) Kuva: Stefan Bremer émilie

Monodraaman muut äänet

Filosofian tohtori Liisamaija Hautsalo kirjoittaa Kansallisoopperan käsiohjelmassa säveltäjän erityislaatuisesta ratkaisusta, jossa monodraamassa myös ”toiset” saavat musiikillisen äänensä: ”Näissä tilanteissa oopperan vokaalitekstuurista tulee väliaikaisesti kaksiäänistä. Pienet hetket on teknisesti toteutettu suodattamalla solistin reaaliaikaisesta vokaaliosuudesta uusia, homofonisia vokaaliosuuksia, joita muokataan elektronisesti. Syntynyttä ”toisen ääntä” sitten transponoidaan tietylle säveltasolle, jolloin se kuulostaa esimerkiksi miehen (Voltaire, Saint-Lambert, Émilien isä) tai lapsen ääneltä.”

Oopperan liittää musiikillisesti 1700-luvun ilmapiiriin Saariahon näyttämöteoksissa uusi instrumentti, cembalo. Se toimii myös nimihenkilön emotionaalisen tilan heijastajana. "Oopperan libretto on rakennettu mosaiikkimaiseksi. Se koostuu esimerkiksi sitaateista, jotka ovat peräisin du Châtelet’n ja muiden tutkijoiden tieteellisistä töistä sekä vilkkaasta kirjeenvaihdosta, jota markiisitar kävi oman aikansa merkittävimpien oppineiden ja rakastajiensa kanssa.

Myös kirjoittaminen saa oopperassa musiikillisen ilmaisunsa, ja markiisittaren käyttämä vahvistettu sulkakynä on ”orkestroitu” oopperan partituuriin instrumentiksi muiden joukkoon. Kirjoittamisella on oopperassa myös toinen funktio; se toimii teoksen kokonaisrakenteen tasolla ”dramaturgisena ankkurina”, joka kiinnittää markiisittaren muistoissa harhailevan mielen nykyhetkeen", toteaa Saariahoa tutkinut Hautsalo.

Émilie du Châtelet – ohjaajan sana

Suomen kansallisoopperaan teoksen ohjanneen Marianne Weemsin mukaan ”vaikka äitiyttä ihannoitiin suuresti 1700-luvun Ranskassa, raskaana olemista pidettiin jotakuinkin vastenmielisenä, ja lasta odottavat naiset joutuivat hetkellisesti vetäytymään muusta yhteiskunnasta. Tässä pakotetun yksityisyyden tilassa Émilie du Châtelet mietiskelee paitsi elämäntyötään älyllisten saavutusten parissa, myös synkkiä ennakkoaavistuksiaan, jotka liittyvät hänen pian syntyvään lapseensa.

Émilien keskustelukumppaneina ovat hänen syntymätön lapsensa, ystävä Voltaire, rakastaja Saint-Lambert sekä muisto isästä. Émilien raskaus on pohjavireenä hänen ylevässä tavoitteessaan kääntää Newtonin Philosophiae Naturalis Principia Mathematica -teos. Hänen heikentyvä tilansa tuo kiireen tunnun iltaan, joka syvenee yöksi.”

Lauantaina 11.4.2015 klo 19.03

Camilla Nylund solistina Kaija Saariahon oopperassa Émilie (Suomen Kansallisoopera)
Camilla Nylund solistina Kaija Saariahon oopperassa Émilie (Suomen Kansallisoopera) Kuva: Stefan Bremer émilie

Kaija Saariaho
Émilie
Yksinäytöksinen ooppera
Libretto Amin Maalouf
Kantaesitys 1.3.2010 Lyonin oopperassa

Musiikinjohto André de Ridder
Ohjaus Marianne Weems
Äänisuunnittelu Dan Dobson

Émilie - Camilla Nylund, sopraano

Suomen Kansallisoopperan orkesteri
Marianna Henriksson, cembalo

(Äänitetty Suomen kansallisoopperassa 2.4.)

Ennen oopperaa tietokirjailija Marjo T. Nurminen ja Outi Paananen keskustelevat Émilie du Châtelet’sta ja hänen paikastaan tieteen historiassa.

Oopperan radiolähetyksen jälkeen: säveltäjä Kaija Saariaho ja sopraano Camilla Nylund ovat FT Liisamaija Hautsalon ja MuT Annika Ollinkarin haastateltavina. (Tilaisuus on äänitetty Suomen kansallisoopperan Ihana Émilie -seminaarissa 1.4.)

Lue oopperan suomenkielinen libretto (käännös: Juhani Koivisto) sekä seuraa tekstitystä radioinnin kuluessa Yle Radio 1:n lähetysikkunassa lauantaina 11.4. klo 19.03 alkaen

Oopperan tapahtumat

I Ennakkoaavistuksia
Maanantai 1.9.1749. On ilta, Émilie aloittaa kirjeen Saint-Lambertille, joka on hänen rakastajansa ja hänen odottamansa lapsen isä; rakastaja, joka ei enää rakasta häntä. Émiliellä on ollut ennakkoaavistuksia siitä alkaen kun hän alkoi odottaa lasta. Se aavistus on ”kuolema, kuolema, kuolema”.

II Hauta
Émilie kysyy itseltään, mitä hänen hautakiveensä kaiverretaan: ”Tässä lepää Gabrielle-Émilie Le Tonnelier de Breteuil, Marquise de Châtelet-Lomont, vai yksinkertaisesti: tässä lepää Émilie. Hän muistaa rakastajansa Voltairen sanat: jumalainen, jalo Émilie. Voltaire ja Émilie: runoilija ja matemaatikko.

III Voltaire
Émilie muistelee Voltairen ja Newtonin kielellä tiiviin rakastavan ja älyllisen suhteen kymmentä vuotta: ”Kymmenen vuotta rakastamiseen ja filosofointiin”, sitten intohimo viileni ja rakkaus muuttui ystävyydeksi.

IV Säteet
Émilie palauttaa mieleen intohimonsa tieteeseen, jota hän rakastaa kiihkeästi: auringon, värien ja valon olemusta; fysiikkaa, optiikkaa, astronomiaa, algebraa, metafysiikkaa; kirjaimia ja kieliä.

V Kohtaaminen
Hän palaa kirjoittamaan kirjettä Saint-Lambertille. Émilie muistaa heidän kohtaamisensa ja intohimonsa. Silloin hän oli jo täyttänyt kolmekymmentä. ”Ja minä rakastin teitä, rakastin raivokkaasti. En koskaan oppinut rakastamaan muulla tavalla.”

VI Tuli
Émilie laittaa kynänsä pois. Hämmennyksen tilassa hän puhuu ranskaksi ja englanniksi tulesta ja hänen sisällään polttavasta tulesta. Hän kääntyy itsensä, Saint-Lambertin ja Voltairen puoleen. Hän tuntee olevansa ansassa lasta odottavan naisen vartalossaan: ”Mitä lähemmäksi tulen synnytystä, sitä lähempänä tunnen kuoleman olevan.”

VII Lapsi
Émilie kääntyy syntymättömän lapsen – ehkä tyttären – puoleen, ja osoittaa sanansa samalla isälleen, paroni Breteuilille. Hän toivoo omalle tyttärelleen samanlaista isää, joka avaa hänelle maailman, joka antaa hänelle maailman, ja joka laulaa hänen kanssaan. Émilie uskoo hänelle neuvonsa: hyväksyä intohimonsa vaikka kärsimystenkin hinnalla, ei vatvoa menneitä, ei katua. ”Minä kieltäydyn kiroamasta myöhäistä himoani vaikka se veisi minut olemattomuuteen.”

VIII Principia
Émilie alkaa taas kirjoittaa kirjettä Saint-Lambertille. Hän uskoo hänelle ahdistuksena siitä, että hän ei pystyisi saattamaan loppuun Isaac Newtonin kirjan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica käännöstä, johon hän uhraa päivänsä ja yönsä, viimeiset voimansa. ”Mutta olennainen on tehty. Kohta minä kannan kirjaani käsilläni”.

IX Unohdusta vastaan
Émilie puhuu itselleen, mutta hiukan myös kaikille muille. Hänestä tuntuu, että kirjasta tulee postuumi. Lopulta kuolema voittaa aina. ”Kunpa se vain antaisi minun päättää kirjani, että minua muistettaisiin.” Émilie kieltäytyy katoamasta ”kirjansa ja lapsen” kanssa unohduksen kaivoon.”

Artikkelin lähteinä on käytetty:
Marjo T. Nurminen: Tiedon tyttäret - oppineita eurooppalaisia naisia antiikista valistukseen.
Lyonin oopperan käsiohjelma (2010)
Suomen kansallisoopperan käsiohjelma

Säveltäjänä Suomessa - Kaija Saariahon puheenvuoro Kantapöytä-ohjelmassa 1.4.2015
Haastattelussa on mukana myös solistina laulava Camilla Nylund

  • Hyvä sirkus toimii aina, todistavat Eskelinen ja Gomyo

    Levyarvostelu

    Pohjimmiltaan Niccolo Paganini oli pahimman lajin kikkailija, mutta hänen huumorinsa on kestänyt aikaa. Sen todistavat viulisti Karen Gomyo ja kitaristi Ismo Eskelinen, joiden uutuuslevy sisältää Paganinin parhaita sketsejä ja linkittää hänet onnistuneesti Locatellin, Vivaldin ja Corellin viuluviikarijatkumoon.

  • Kokeellista kuoroilmaisu Haapasen malliin

    Levyarvostelu

    Yleensä moderni, avantgardistinen kuoromusiikki työlästä nauttia CD-levyn kokoisina annoksina. BIS-yhtiön julkaisu Perttu Haapasen kuoromusiikista on tässä suhteessa keskimääräistä helpompi. Laajasta tuotannosta valikoidut seitsemän teosta ilmentävät Haapasen leikkisää ja kokeilevaa asennetta sekä ihmisääneen että teksteihin, mutta seassa on sointuisuutta ja selviä rakenteita riittävästi, että kuulija kokee olevansa musiikin äärellä. Sitä paitsi Helsingin kamarikuoron kunnianhimo osuu juuri tällaiseen materiaaliin.

  • Turkulaisten jykevä Egmont hurmaisi - jos Hebon tulkintaa ei olisi

    Levyarvostelu

    Turun filharmoninen orkesteri on levyttänyt ahkerasti Naxokselle näytelmämusiikkia, ensin Sibeliukselta ja viimeksi Beethovenilta, ja ylikapellimestari Leif Segerstamin näyttämökokemus on yleensä liimannut musiikkisirpaleet hyvin yhteen. Orkesterin uusi levytys Beethovenin Egmont-melodraamasta hyödyntää kokemusta loistavasti, mutta kohtaa kovan kotimaisen kilpailijan.

  • Lempeää sinfoniarunoilua Virosta

    Levyarvostelu

    Arvo Pärt, Erkki-Sven Tüür ja monet muut ovat nostaneet kansainväliselle tasolle Viron nykymusiikin, mutta varhaisempikin perinne ansaitsisi huomiota. Sitä antaa levy-yhtiö Ondine, joka vuosi sitten julkaisi ensimmäisen levyn Heino Ellerin musiikkia. Nyt projekti jatkuu levyllisellä sinfonisia runoja.