Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningas Matti ja ysäristit pääkuva

Matti Airaksinen on ysäri-dj, joka soittaa timanttista jyystöä. Nyt päästetään ääneen Matin laaja fanijoukko ympäri Suomen. Talkoistetun dokumentin ja verkkosarjan ovat kuvanneet ysärifanit eli ysäristit, sekä Matti.

Suomen ensimmäinen joukkoistettu dokumentti: Kuningas Matti ja ysäristit

Parasta ennen -risteily 26.3.2015
Parasta ennen -risteily 26.3.2015 Kuva: Yle / Sami Hahtala esko mäkinen

Kuningas Matti ja Ysäristit on merkittävä TV-dokumentti ja verkkosarja, sillä se on Suomen (ellei maailman) ensimmäinen kuvaukseltaan täysin joukkoistettu tuotanto. Se käsittelee YleX:n Parasta ennen -ohjelman isäntää Matti Airaksista sekä ohjelman ympärille syntynyttä ysärifani-ilmiötä. Kuvaajina ovat toimineet Airaksinen ja ohjelman fanit, jotka ovat samalla osallistuneet sisällön ideointiin. Projekti on ohjattu Facebookissa ja ammattihenkilökunta on tullut mukaan vasta leikkausvaiheessa.

Kokonaisuuden ohjasivat Harto Hänninen ja Kaisa Alenius. “Oltiin jo aiemmin mietitty, että Matti on niin suvereeni tyyppi siinä mitä hän tekee, että olisi kiva tehdä jotain hänen kanssa”, Alenius muistelee. Matti Airaksinen lisää: “Lisäksi mua kutkutti mahdollisuus niputtaa tietty ajanjakso, että se tulee laitettua kansiin. Ennen kaikkea hyvin erikoinen vaihe mun elämässä.”

Tässä on sellainen porukka, jonka kautta voisi kokeilla uudenlaista tapaa työstää dokumentti

Radiossa Parasta ennen perustuu vuorovaikutukselle ja yhteisölle. Oli luontevaa, että fanit olivat määräävässä roolissa myös dokumentin ja sarjan teossa. “Nähtiin, että fanien perustamassa Parasta ennen -ryhmässä on 30 000 aktiivista ihmistä - valtavasti joukkovoimaa. Se oli kimmoke. Tässä on sellainen porukka, jonka kautta voisi kokeilla uudenlaista tapaa työstää dokumentti”, kuvailee Hänninen.

Kun Airaksinen kertoi heinäkuussa 2014 lähtevänsä virkavapaalle ja keskittyvänsä syksyn ajan DJ-keikkoihin, asiat rullasivat nopeasti. Testiryhmän kuvaukset alkoivat elokuussa ja materiaalia kerättiin sekä Matilta että faneilta vuodenvaihteeseen saakka. Yksi alusta asti mukana olleista kuvaajista oli peräseinäjokelainen Maarit Pasto yhdessä avopuolisonsa Esko Mäkisen kanssa. “Asiaa piti kyllä yön yli miettiä, mutta oltiin todella otettuja ja innoissamme! Ollaan alusta asti käyty Matin keikoilla ja tästä (Parasta ennen) on tullut iso osa meidän elämää. Ollaan alettu seurustelemaan -92, niin ysäri liittyy nuoruusvuosiin, kasvamiseen ja aikuistumiseen”, hän kertoo.

Maarit Pasto ja Esko Mäkinen
Maarit ja Esko vaihtavat vapaalle kuvausten lomassa Maarit Pasto ja Esko Mäkinen Kuva: Yle esko mäkinen

Joukkoa laajennettiin kahdeksaantoista henkilöön lokakuussa. Loput kuvaajista löydettiin Facebook-ryhmän kautta. Airaksinen mainosti projektia radiossa ja koekuvaajat suosittelivat faniyhteisöstä tuntemiaan henkilöitä.

Produktion ohjaaminen tapahtui tarkoitusta varten perustetussa suljetussa Facebook-ryhmässä, jossa kuvaajat myös tukivat toisiaan ja keskustelivat ongelmistaan. Tämä auttoi Maaritiakin kuvausvaihteen silmään saamisessa: “Aluksi oli haasteellista. Loppumetreillä ymmärsi kuvakulmia ja muita teknisiä asioita. Ja että ei tarvitse saada kerralla purkkiin! Oli kynnys lähettää ensin mitään materiaaleja, kun näki ja kuuli itsensä ruudulta. Kannustus ryhmästä auttoi, kun huomasi, että muut painivat aivan samojen ongelmien kanssa.”

Yhteisön keskeinen rooli

Joukkoistamiseen päädyttiin kokeilunhalusta, mutta myös käytännön syistä. Pääosa Matin ja ohjelman faneista asuu kehä kolmosen ulkopuolella, joten heidän kuvaaminen onnistui helpoiten, kun he tekivät sen itse. “Ihmisten elämään pääsee paremmin sisään, kun heidät opettaa itse kuvaamaan sen sijaan, että paikan päälle pölähtäisi kuvausryhmä, joka käskee olemaan luonnollinen… nyt!”, Hänninen avaa.

Tuntui hyvältä tehdä joitain kuvauksia uudestaan. Nyt katsoo TV:tä ja elokuviakin ihan toisella silmällä― Maarit Pasto

Hän jatkaa: “Aluksi monen kuvaama materiaali oli hirveän jäykkää ja arkailevaa. Kun jatkuvasti antoi palautetta ja vinkkejä Facebook-ryhmän kautta, kaikki otettiin janoisina vastaan. Kuvaajat olivat tosi innoissaan kaikesta ohjauksesta ja neuvoista. Materiaali parani viikko viikolta silmissä. Kehitys oli huimaa!”.

Myös Peräseinäjoella ohjeistaminen ja rohkaisu koettiin mielekkääksi ja tarpeelliseksi. “Tuntui hyvältä tehdä joitain kuvauksia uudestaan. Sitten toisella yrityksellä hiffasi, että ehkä tätä haettiin. Nyt katsoo TV:tä ja elokuviakin ihan toisella silmällä”, Pasto selvittää.

Fanit olivat innovatiivisia omassa toiminnassaan. Esimerkiksi Viktor Määränen kuvasi ottonsa usealla kameralla, mikä löi ohjaajat ällikällä. “Hän keksi ihan oman tekemisen tavan: ‘Kuvaa sä tällä toisella kännykällä kun mä kysyn, niin mä kuvaan omalla puhelimella kun sä vastaat’ ”, Hänninen nauraa.

Viktor Määränen
Monikamerakännykkäkuvauksen pioneeri Viktor Viktor Määränen Kuva: Viktor Määränen viktor määränen

Tekijäkaksikon mukaan koko projektin onnistuminen oli täysin fanien innostumisen varassa. “Se oli meille tosi tärkeää. Me ei painostettu ketään mihinkään”, Kaisa Alenius painottaa. Hänninen avaa, kuinka faniyhteisö myös määritti sisällöllistä suuntaa vahvasti: “Vinkkejä pyydettiin suoraan. Mikä on teidän mielestä tärkeää, kun puhutaan Parasta ennen -ilmiöstä? Mitä teidän mielestä pitää käsitellä?” Myös musiikkivalinnoissa kysyttiin neuvoja faneilta - aihepiirin todellisilta asinatuntijoilta.


Soittolista: kuvaajien suosikit

Kotitehtäviä

Yllätykset, joita matkan varrella tuli, olivat positiivisia ja loivat henkeä. “Se innostus ja ‘vittu tää on siisteintä mitä me ollaan ikinä tehty’ -fiilis, joka tekijöistä kumpusi, oli todella kannustavaa”, Hänninen nyökyttelee. Maarit Pasto yhtyy kuoroon: “On ollut ilo huomata, että ihmiset innostuivat dokumentin tekemisestä. Tämän kautta on tullut paljon uusia ystäviä.”

Vittu tää on siisteintä mitä me ollaan ikinä tehty -fiilis

Vaikka yhteisö osallistui sisällön ideoimiseen, Hänninen ja Alenius huolehtivat siitä, että kokonaisuus pysyy johdonmukaisena. Hänninen selventää: “Annoimme kuvaajille viikoittain kuvaustehtäviä, jotka tukivat dokumentin tarinaa.” Tehtäviä oli yhteensä 11 ja niiden teemoja olivat mm. kun kuuntelen Mattia, ysäritavarat, yksin kotona tanssiminen, kotiseudun kuvaaminen ja lopullinen tilitys.

Dokumentin päähenkilö Matti Airaksinen kuvasi myös osuutensa itse. Hän on kertonut pitävänsä selkeän rajan julkisen ja arkiminän välillä. Miten Parasta ennen -ohjelman isäntä koki itsensä dokumentoinnin? “Mulle annettiin aika vapaat kädet, vaikka joitain toiveita kuvaamisesta tietysti oli. Sain tehdä omilla ehdoilla ja pystyin säätelemään sen, mitä näytän ja kerron. Siihen oli helppo suhtautua”, hän sanoo. Pöytälaatikkoon ei jäänyt klippejä. “Kaiken lähetin, mitä suolsin nauhalle. Siinä vaiheessa en sensuroinut enää mitään.”

Vilpitön ilo ja teeskentelemättömyys

Harto Hänninen
Harto Hänninen Harto Hänninen Kuva: Yle / Seppo Sarkkinen harto hänninen

Pitkässä dokumentissa haluttiin pitää keskushenkilönä Matti Airaksinen ja verkkosarjassa painottaa faniyhteisöä. “Kaikki kuvaajat ainakin vilahtavat myös TV-dokumentissa”, Hänninen lupaa.

Alenius vastasi 17-osaisesta verkkosarjasta ja Hänninen TV-dokumentista. Ohjaajat myöntävät, että leikkausvaiheen alussa oli pieni paniikin hetki, kun materiaalia oli valtavasti. Lopulliset tarinat ottivatkin muotonsa vasta leikkauspöydällä. “Ei sitä voinut liikaa ennakoida. Elettiin koko ajan hetkessä ja tarkkailtiin, miten Matin ja fanien suhtautuminen kuvaamiseen muuttuu matkan aikana. Dokumentista tuli hämmästyttävän hyvä dramaturgisesti”, Hänninen myhäilee.

Kaisa Alenius
Kaisa Alenius Kaisa Alenius Kuva: Kaisa Alenius kaisa alenius

Yksi projektin päämääristä oli uudenlaisen ja poikkeavan toteutustavan kokeileminen. Lopputuloksesta ei siis ollut paineita, mutta se yllätti myös tekijänsä. “Ollaan saatu aikaiseksi 17-osainen verkkosarja ja tunnin dokkari - se on ihan käsittämätöntä. Vielä syyskuussa oltiin tekemässä 6-osaista verkkosarjaa”, Alenius hämmästelee ja jatkaa: “Koskettavaa, hienoa ja riemukasta valmiissa tuotoksessa on ihmisten vilpitön ilo ja teeskentelemättömyys”.

Fanikuvaajat näkivät valmiin TV-dokumentin ja verkkosarjan maaliskuussa. Maarit Pasto pursuaa tyytyväisyyttä: “Se oli hyväntuulinen ja hauska! Matti on sellainen henkilö, joka pitää radiojuontaja-Matin ja yksityisen Matin erillään. Tässä oli hänen omaa kerrontaa, joka pysäytti ja kosketti, koska hänen persoona, ihmetyksen aiheet ja pohdiskelu tuli esiin.”

Myös faniyhteisö ruudulla kiinnitti Paston huomion: “Ihanaa huomata, miten valtavasti tämä on ihmisiä yhdistänyt ja uutta elämää on syntynyt - kirjaimellisesti. Minun mielestä fanit tulevat monipuolisesti esiin ja sellaisena, millaisena itse olen faniryhmän kuvitellut.”

Ohjaajat toteavat, että hyvää materiaalia jäi yli ja kaksikon haaveissa on leikata lisäjaksoja nettisarjaan kesään mennessä. Mikäli Maaritia on uskominen, fanit olisivat valmiita paljon enempäänkin: “Me vaaditaan jatko-osa, kun nyt ollaan opittu tämä kuvausjuttu! Tähän yhtyy varmasti koko dokkariryhmä. Nyt on rohkeutta.”

Parasta ennen -risteily 26.3.2015
Dokumentin tekijöiden sydämellinen kohtaaminen Parasta ennen -risteilyllä Parasta ennen -risteily 26.3.2015 Kuva: Yle / Sami Hahtala esko mäkinen

Verkkosarjan Kuningas Matti uudet jaksot perjantaisin osoitteessa yle.fi/musiikki
TV-dokumentin ensi-ilta Yle Teemalla vappuaattona 30.4.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua