Hyppää pääsisältöön

Kenen kissaa Erkki Tuomioja rapsuttaa vaalivideollaan? Ei ainakaan omaansa

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan eduskunta-avustaja Ayla Shakir kuvailee Tuomiojaa kissahöperöksi.

Viiru-kissan ja Tuomiojan välillä oli yhteys, eduskunta-avustaja Ayla Shakir kertoo. // Kuva: YouTube.com / demariTV

Mikä on asia, joka yhdistää miljoonia ihmisiä ympäri maailman? Kissavideot. Netissä olevat kissavideot.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja on trendikäs, sillä hän on tehnyt oman kissavideonsa. SDP:n vaalivideolla Tuomioja hymyilee ja rapsuttaa kissaa.

Tuomiojan eduskunta-avustajan Ayla Shakirin mukaan kissan ottaminen vaalivideoon kuvastaa Tuomiojan perusluonnetta, joka ei ehkä muuten tule esille. Shakir kertoo Tuomiojan olevan kissafani. Kissojen fanittaminen on avustajan mukaan osa Tuomiojan persoonallisuutta.

- Hän on aidosti kissahöperö, Shakir kertoo.

Poliitikot ovat esiintyneet julkisuudessa lemmikkiensä kanssa toki aiemminkin. Tarja Halonen esiintyi usein julkisuudessa kissojensa Miskanja Rontin kanssa. Sauli Niinistön Lennu-koira on iltapäivälehtien vakiokasvo.

Toisin kuin Halonen tai Niinistö, Tuomioja käyttää kuitenkin lainalemmikkiä. Viiru-niminen kissa ei ole Tuomiojan oma.

- Se on tuttavan kissa, joka oli Tuomiojilla vierailemassa, Tuomiojan eduskunta-avustaja Ayla Shakir kertoo YleX:lle.

Dosentti ja bränditutkija Kirsti Lindberg-Repo kertoo Yle Uutisille, että lemmikin läsnäolo inhimillistää poliitikon imagoa. Tällöin poliitikkoon tulee kansanomaisia piirteitä. Koiran tai kissan kanssa esiintyminen voi saada koiran- tai kissanomistajan samaistumaan poliitikkoon.

Kyllähän videosta näkee, että se on ihan aitoa tämä hänen ja kissan välinen yhteys.― Ayla Shakir, Erkki Tuomiojan eduskunta-avustaja.

Eduskunta-avustaja Shakirin mukaan kissa ei ole videossa mukana siksi, että Tuomioja yrittäisi kalastella sen avulla sympatiaääniä.

- Kyllähän videosta näkee, että se on ihan aitoa tämä hänen ja kissan välinen yhteys. Mistään keskitystä jutusta ei ole kyse.

Shakirin mukaan Tuomiojien oma kissa on jo "kissojen taivaassa".

- On harkinnassa, että he hankkivat uuden. He ovat aivan kissahulluja ihmisiä, sekä Erkki että Erkin vaimo.

Lue myös:

Nämä ovat Ylen vaaligallerian katsotuimmat videot

Ärsyttääkö, kun puolueiden puheenjohtajat puhuvat päällekkäin? Niin meitäkin

Nyt puhuu vaalitentissä dadaillut Hansi Harjunharja: Suomi tarvitsi tempaustani