Hyppää pääsisältöön

Suuri sammakkoeläin-ja matelijakartoitus alkaa!

sammakkoeläin -ja matelijakartoitus uusi logo
sammakkoeläin -ja matelijakartoitus uusi logo Kuva: yle / Anne Kimiläinen sammkko matelija logo

Tänä keväänä alkaa tehostettu sammakkoeläin-ja matelijahavaintojen kerääminen.
Kansalaishavaintojen perusteella kootaan ajantasainen tieto 2010-luvun levinneisyyksistä. Uusi tieto tulee todella tarpeeseen, sillä edellisestä keräyksestä on noin 20 vuotta aikaa. Tutkimusta koordinoi Luomus / FT Markus Piha

Kulje hiljaa, tarkkaile maastoa, pidä silmät ja korvat auki, sillä kaikki havainnot ovat tarpeellisia!

Tunnista laji ja ilmoita havaintosi!
Lisää kuvia ja tietoa lajeista, myös harvinaisemmista, löytyy Suomen Lajitietokeskuksen sivulta.

piirroskuva sammakko
Ruskosammakko piirroskuva sammakko Kuva: yle / Anne Kimiläinen sammakko
Ruskosammakko eli ns. tavallinen sammakko
on runsaslukuisin ja tunnetuin sammakkoeläimemme. Selkäpuoli voi olla ruskehtavan punertava, harmahtava, vihertävä tai kellertävä ja usein tummalaikkuinen. Hartioiden välistä löytyy usein tumma kiilan muotoinen kuvio ja silmistä kulkee korvan kautta niskaan tummempi "naamari".

piirroskuva viitasammakko
Viitasammakko piirroskuva viitasammakko Kuva: yle / Anne Kimiläinen viitasammakko
Viitasammakko
on kovasti ruskosammakon näköinen, joten sammakon nähdessäsi otusta kannattaa katsoa vähän tarkemmin.
Viitasammakko eroaa ruskosammakosta usein terävämmän kuonon, pienemmän koon ja tasaisen vatsavärityksen avulla. Varmoja tuntomerkkejä ovat suuri takajalan sisimmän varpaan tyvessä oleva kyhmy ja pulputtava ääntely.

Piirroskuva rupikonna
Rupikonna Piirroskuva rupikonna Kuva: yle / Anne Kimiläinen rupikonna
Rupikonna
Rupikonna on Suomen ainoa konnalaji, ja monille tuttu ilmestys. Aivan kaikki eivät erota "rupisammakkoa" rusko- tai viitasammakosta, mutta useimmille konnan nystyröiden peittämä iho ja muutenkin konnamainen ulkoasu on tuttu, eikä lajimääritys siten ole vaikea tehdä. Rupikonnanaaraat voivat Suomessa saavuttaa jopa liki kymmenen sentin pituuden, mutta koiraat jäävät yleensä 6-8 sentin mittaisiksi. Rupikonna ei loiki, vaan kävelee.

Piirroskuva rupilisko
Rupimanteri Piirroskuva rupilisko Kuva: yle / Anne Kimiläinen rupilisko
Rupimanteri (Rupilisko)
on Suomen harvinaisin sammakkoeläin. Sitä tavataan vain Ahvenanmaalla ja Kaakkois-Suomessa. Salamanterimaisen piilottelevan elämäntapansa ja rajallisen levinneisyysalueensa takia rupimanteri on useimmille tuntematon tuttavuus.
Rupimanterit asustavat rehevillä, usein lehtomaisilla alueilla. Maalla niitä kannattaa etsiä lammen läheisyydessä sijaitsevista metsistä. Kutuajaksi ne siirtyvät seisovavetisiin, makeisiin ja runsaskasvisiin lampiin ja lampareisiin.

vesilisko manteri piirroskuva
Manteri vesilisko manteri piirroskuva Kuva: yle / Anne Kimiläinen vesilisko manteri
Manteri (vesilisko)
on pieni ja piilotteleva salamanterieläin. Vaikka manteri on maamme etelä- ja keskiosissa melko yleinen ja runsaslukuinen, sitä ei kovin moni ole päässyt näkemään. Helpointa manterin löytäminen on huhti–toukokuussa, jolloin ne kerääntyvät suurinakin laumoina ojiin, lampiin ja lätäköihin kutemaan.

piirroskuva sisilisko
Sisilisko piirroskuva sisilisko Kuva: yle / Anne Kimiläinen sisilisko
Sisilisko
on Suomen runsaslukuisin ja laajimmalle levinnyt matelijalaji, jonka voi tavata lähes missä tahansa Suomessa. Se on käytännössä ainoa Suomessa tavattava nelijalkainen ja suomupeitteinen lisko, joten lajin tunnistaminen on yleensä helppoa. Tärkein vaatimus sisiliskon elinympäristölle on paikan aurinkoisuus, minkä vuoksi sisiliskoa tavataan useimmiten avoimilla alueilla. Useimmiten sisiliskon löytääkin metsän, viljelymaan tai vesistön laidalta, niityltä tai pihapiiristä.

piirroskuva vaskitsa
Vaskitsa piirroskuva vaskitsa Kuva: yle / Anne Kimiläinen vaskitsa
Vaskitsa
on jalaton, ja vaikka se muistuttaa käärmettä, se on lisko. Piilottelevaa elämää elävän vaskitsan pääsee toisinaan näkemään eteläisen Suomen lehtipuuvoittoisissa metsissä ja aukeilla. Sisiliskon tapaan vaskitsa irrottaa vaaran uhatessa häntänsä varsin herkästi. Uusi häntä ei kasva alkuperäisen mittaiseksi.

Piirroskuva kyy
kyy Piirroskuva kyy Kuva: yle / Anne Kimiläinen kyy
Kyy
Kyy on maailman pohjoisin käärmelaji ja Suomen ainoa myrkyllinen käärme. Valitettavasti kyyn maine on melko huono ja monen ensireaktio kyyn nähdessään onkin eläimen tappaminen. Myrkyllisyys on kyyn tapa hankkia ravintoa ja viimeinen puolustautumiskeino jos mikään muu ei enää auta. Jos kyyhyn pääsee tutustumaan rauhallisissa, hallituissa olosuhteissa, huomaa kuinka kaunis ja kiehtova eläin se on.

Piirroskuva rantakäärme
Rantakäärme Piirroskuva rantakäärme Kuva: yle / Anne Kimiläinen rantakäärme
Rantakäärme
on vaaraton eteläisessä Suomessa esiintyvä käärme. Hyvä rantakäärmeympäristö on meren, järven tai joen ranta, jossa on runsaasti kasvillisuutta, aurinkoinen paistattelupaikka ja sopivaa kivikkoa yöpymis-, ja piiloutumispaikaksi. Pää on pyöreämuotoinen, ja silmäterä on pyöreä, mitkä ovat hyviä tuntomerkkejä kyyhyn verrattaessa. Rantakäärmeellä ei ole kyylle tyypillistä sahalaitakuviota, vaan sen selkäpuoli on tasavärinen.

Piirroskuva kangaskäärme
Kangaskäärme Piirroskuva kangaskäärme Kuva: yle / Anne Kimiläinen kangaskäärme
Kangaskäärme
on myrkytön ja Suomen harvinaisin matelijalaji. Sitä tavataan vain Ahvenanmaalla, ja sielläkin se on harvalukuinen ja piilotteleva eläin, jonka löytäminen on vaikeaa.

Havaintojen ilmoituslomakkeeseen ->

AIHEESTA LISÄÄ:
Kyykäärme
Vaskitsa ja rantakäärme
Rupikonnien elämänrytmi on kiireetön
ELÄVÄ ARKISTO: Sammakot

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Ti-ti-tyy... Mitä linnut viestivät laulullaan ja miten niiden laulu syntyy?

    Linnunlaululla on monta eri merkitystä.

    Linnunlaulun tärkein tehtävä on ilmoittaa reviiristä. Pienestäkin linnusta saattaa lähteä niin kova ääni, että se voi kuulua jopa kilometrien päähän. Hyvä lauluääni kertoo myös koiraan hyvästä kunnosta ja naaras valitseekin usein parikseen parhaan laulajan.

  • Näin voit itse vähentää merien roskaantumista

    Kun ei jätä roskia maahan, ne eivät päädy mereen.

    Meriin päätyy huolestuttavia määriä muoviroskaa. Rantojen tavallisin roska on tupakantumppi ja sekin sisältää muovia. Tuulen ja sateen mukana roskat voivat päätyä mereen kalojen ravinnoksi ja lopulta myrkyksi omalle ruokalautaselle. Asialle voi todellakin tehdä jotain.

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Kevätaamun laulajia: Kiuru

    Kiurun kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

    Kiuru on hieman kookkaampi kuin punatulkku mutta pitkänomaisempi. Höyhenpuku on päältä mustankirjavan harmaanruskea ja alta valkoinen. Kellertävässä rinnassa on mustia viiruja ja silmäkulmassa valkoinen juova. Laulu on kiihkeää, minuutista toiseen ryöpsähtelevää liverrystä. Kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

  • Kevätaamun laulajia: Peippo

    Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

    Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

  • Kevätaamun laulajia: Punarinta

    Punarinta on äärimmäisen yleinen Lapin eteläosia myöten.

    Talitiaisen kokoinen ja palleromainen punarinta on selkäpuolelta ruskea ja alta likaisenvalkoinen. Aikuisen rinta ja naama ovat ruosteenpunaiset. Nuoren yksilön rinta on poikkijuovaisen kellanruskea ja selkä keltapilkkuisen ruskea. Laulu on korkeaa, haurasta visertelyä, jossa on lyhyitä taukoja 10–15 sekunnin välein.

  • Kevätaamun laulajia: Tiltaltti

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua.

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua. Selkeimpiä eroja ovat tummat jalat ja melko tumma nokka sekä heikko ja silmän eteen rajoittuva silmäkulmanjuova. Selkä on harmahtavamman ruskea, ja likaisenvalkoisella alapuolella on kupeilla ruskehtavaa sävyä. Poski on lähes yhtä tumma kuin päälaki ja tummempi kuin kurkku. Laulu on rytmikkäästi helkkyvä ”tsil tsyl tsil tsylp tsilp tsyl tsyl tsil tsyl…”, varoitusääni ponteva ”hviit”.

  • Kevätaamun laulajia: Kaulushaikara

    Kaulushaikaran soidinääni muistuttaa laivan sumutorvea.

    Lennossa ison pöllön mieleen tuova kaulushaikara on varista huomattavasti isompi mutta harmaahaikaraa pienempi. Sillä on suhteellisen lyhyet jalat ja tikarimainen nokka. Kaula näyttää normaalisti lyhyeltä, mutta vaaraa epäilevä lintu ojentaa sen pystysuoraksi ja jähmettyy paikalleen. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustankirjavan kellanruskea. Soidinääni on laivan sumutorven ääntä muistuttava puhallus ”buuh, buuh…” (läheltä kuultuna ”uh-buuh”), joka kantaa kilometrejä.

  • Kevätaamun laulajia: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Kevätaamun laulajia: Hippiäinen

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen.

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen ja suuripäinen. Sillä on lyhyt pyrstö ja hento piikkimäinen nokka. Yläpuoli on sammalenvihreä, alapuoli vaaleamman harmahtava. Päälaella on keltainen pitkittäisjuova. Hippiäisen laulu on reippaan rytmikästä, surahtavaa tiititystä, varoitusääni hyvin ohut ”tiit tiit…”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajusirkku

    Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

    Pajusirkku on talitiaisen kokoinen mutta solakampi, päältä mustajuovaisen punertavanruskea, alta vaalea. Koiraalla on musta pää ja valkoinen kaularengas. Naaraan silmän päällä on vaalea juova ja kurkun sivuilla tummat pystyjuovat. Pari sekuntia kestävä laulunsäe nopeutuu loppua kohti: ”tsri tsri tsryi tsrisi”. Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

  • Kevätaamun laulajia: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, jossa ”tsert-tsrreet-tsät…” -särinät ja hätäiset ”tii-tii-tii…” -tiititykset vuorottelevat.

  • Kevätaamun laulajia: Sinitiainen

    Sinitiainen on erittäin yleinen asutuksen tuntumassa.

    Sinitiainen on talitiaista pienempi. Keltaisessa vatsassa ei ole mustaa juovaa toisin kuin talitiaisella, ja päälaki, siivet ja pyrstö ovat kirkkaansiniset. Sinitiainen laulaa helisevästi ”tii-tii-tililililili” ja varoittelee käheästi rähistellen.

  • Kevätaamun laulajia: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kevätaamun laulajia: Sepelkyyhky

    Sepelkyyhky on melkein variksen kokoinen.

    Melkein variksen kokoisen sepelkyyhkyn pyrstö ja kaula ovat melko pitkät ja pää pienehkö. Selkä on ruskeanharmaa, vatsa vaaleampi ja rinta viininpunertava. Kaulan sivuilla on valkoinen laikku (puuttuu nuorelta), ja lennossa siivellä näkyy valkoinen poikkijuova. Soidinääni on pöllömäistä, nousevaa ja laskevaa huhuilua ”huuh-huu hu-huu huu huu hu-huu…”.

  • Kevätaamun laulajia: Rautiainen

    Rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka.

    Talitiaisen kokoisella rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka. Yläpuoli on mustajuovaisen ruosteenruskea, alapuoli vaaleampi. Pää ja rinta ovat siniharmaat, ja kupeilla on punaruskeita juovia. Laulu on 2–3-sekuntinen, tasaisella sävelkorkeudella polveileva helinä, lentoääni korkea ”hi-hi, ti-hi-hi”.

  • Kevätaamun laulajia: Peukaloinen

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi.

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi, palleromainen kääpiö, jolla on pysty pyrstöntynkä ja paksu kaula. Hento nokka ja ohuet koivet ovat pitkät. Höyhenpuku on poikkiraitainen, päältä tumman punaruskea, alta vaaleanrusehtava. Laulu on hämmästyttävän voimakas, pontevan rytmikäs säe, joka kestää 5–6 sekuntia. Varoitusääni on kova, rätisevä ”trrrrrt”.

  • Kevätaamun laulajia: Mustavaris

    Mustavaris on variksen kokoinen mutta kokonaan musta.

    Mustavaris on variksen kokoinen ja oloinen mutta kokonaan musta (yhtä mustaa korppia selvästi pienempi ja hontelompi). Nokka vaikuttaa pitkältä, koska sen vaalealla tyvellä ei ole höyheniä (nuorella mustia höyheniä). Vatsa vaikuttaa pullealta löysästi roikkuvien höyhenten vuoksi. Lennossa paljastuu, että siiven tyvi on keskiosaa kapeampi, ja pyrstön kärki on pyöristynyt. Lentoääni on käheästi raakkuva ”graah-graah…” tai ”grääh-grääh…”.

  • Kevätaamun laulajia: Ruokokerttunen

    Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua.

    Sinitiaisen kokoinen ruokokerttunen on päältä tummaviiruisen kellanruskea, alta vaalea. Silmän päällä on leveä vaalea juova. Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua, jossa toistuu pitkiä aikoja säriseviä ja säksättäviä ääniä ja niiden lomassa lyhyitä viheltelyjä.

  • Kevätaamun laulajia: Puukiipijä

    Laulu ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Puukiipijän tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle. Ponteva laulu muistuttaa pajulinnun laskevaa viheltelyä ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

  • Kevätaamun laulajia: Laulurastas

    Laulurastason päältä ruskea ja alta valkoinen.

    Pyöreähkö ja mustarastasta vähän pienempi laulurastas on päältä ruskea ja alta valkoinen. Kupeet ja rinta ovat yleensä kellertäviä. Alapuolella on mustia ja kapeita, osittain nuolenpään muotoisia täpliä. Päänsivut ovat tummat. Laulu on verkkaista ja rytmikästä: koiras ikään kuin juttelee toistelemalla samoja visertelyjä, maiskahduksia tai kirskuvia aiheita. Lentoääni on terävä ”tsik”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajulintu

    Siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen

    Sinitiaisen kokoinen ja siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen, rinnasta hiukan kellertävä. Samankesäinen nuori on alta vaaleankeltainen. Jalat ovat vaaleat (hyvin samannäköisellä tiltaltilla tummat). Surumielinen, viheltävä laulunsäe laskee loppua kohti.

  • Kesämökillä kannattaa pönttöillä

    Tällaisia pönttöjä kannattaa ripustaa kesämökille

    Loma on mitä parasta linnunpönttöjen rakennusaikaa. Tässä vinkit siihen millaisia pönttöjä kesämökille kannattaa ripustaa.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.