Markkinoiden suurimman työterveysyrityksen Terveystalon myynnin yhteydessä entisille omistajille maksettiin tuhdit korot suoraan Luxemburgiin.
Lääkärikeskusten verosuunnittelua läpivalaistiin julkisuudessa laajasti vuonna 2013. Tuolloin sanomalehti Keskisuomalainen tutki Mehiläisen verosuunnittelua ja kansalaisjärjestö Finnwatch Attendon osakaslainoja.
Vielä tuolloin Terveystalo kiisti verkkosivuillaan maksavansa yhtiöstä korkoja ulkomaille:
”Terveystalo-konserni ei ole maksanut Suomesta ulkomaille tuottoja, palkkioita, korkoja tai konserniavustuksia.”
Tämän jälkeen sijoitusyhtiö Bridgepoint myi Terveystalon ruotsalaiselle sijoitusyhtiölle EQT:lle. Molemmat sijoittajat toimivat Luxemburgin kautta.
MOT kysyi Terveystalolta, mitä tapahtui osakaslainoille, joilla Bridgepoint vuonna 2009 rahoitti velkaista Terveystaloa:
”MOT: Maksoiko Terveystalo Healtcare Holding 2013 lopussa omistajavaihdoksen yhteydessä omistajaltaan luxemburgilaiselta European Healtcare S.a.r.l:lta saamansa lainat pääomitettuine korkoineen pois?
Terveystalo: Kyllä.”
Kun Terveystalo verosuunnittelukohun kuumimpaan aikaan oli kiisti maksavansa korkeita korkoja Luxemburgiin, se ei kertonut koko totuutta. Se jätti tietoisesti kertomatta, että Luxemburgista tulleeseen 180 miljoonan osakaslainaan lisätään Suomessa joka vuosi 14 prosentin korko.
Tämä laina maksettiin korkoineen kun brittisijoittaja myi Terveystalon joulukuussa 2013. Omistuksen alkuaikoina osakaslainan korot söivät Suomessa verotettavia voittoja 20 miljoonaa, viidentenä vuonna jo 40 miljoonaa euroa.
Terveystalo halusi MOT-ohjelmaan lisäyksen, että raha ei siirtynyt suoraan sen pankkitililtä Luxemburgiin.
”Terveystalo: Kyse on omistajien, vanhojen ja uusien välisistä järjestelyistä, Ei Terveystalon. Uuden omistajan Suomalainen Terveystalo Holding I Oy maksoi vanhan omistajan Suomalaisen Terveystalo Healthcare Holding Oy:n puolesta lainat pois ja lainan takaisinmaksu hoidettiin siis tällä lainan kuittaamisella, jolloin Terveystalo Healthcare Holding Oy:n pankkitililtä ei ole maksettu mitään varoja lainan takaisinmaksuun liittyen, vaan näiden kahden yhtiön välille syntyi lainasuhde. ”
Terveystalo laajeni koko Bridgepointin viisivuotisen omistuksen aikana velkarahalla. Velasta huomattava osa oli omistajan itse itselleen lainaamaa korkeakorkoista osakaslainaa, jossa korko oli 14 prosenttia.
”Terveystalo: Pääomasijoitusyhtiö lunasti erittäin pahassa talouskriisissä olleen yhtiön pois pörssistä ja uudelleen pääomitti yhtiön. Tällöin osakaslaina oli osa järjestelyä ja vaadittu toimenpide, jotta yhtiö sai ulkopuolista rahoitusta. Korkotaso vastasi lainanottohetken markkinatasoa vastaavissa olosuhteissa uudelleen pääomitettavalle yhtiöille. Terveystalon liiketoiminta on kehittynyt ja yhtiön talous on nyt vakaalla pohjalla eikä yhtiöllä tällä hetkellä ole osakaslainoja.”
MOT: Työterveys tuplaa tuotot
TV1 maanantaina 13.4. klo 20
MOT:n terveysbisnespaketti
Lisää ohjelmasta
- Työterveys tuplaa tuotot: käsikirjoitus
- Lääkärikeskukset lihovat Kela-korvauksilla
- Kela-korvauksista jättipotti terveysfirmoille
- Veikkauksen vedonlyöntiuudistus: Uusi peliominaisuus herätti valvojassa huolen pelaajien oikeusturvasta, sopimuskumppania kiristetty
- Ihmelääke aiheutti kahdeksan suomalaispotilaan kuoleman ja se vedettiin markkinoilta – nyt lääkettä käytetään haittavaikutuksista huolimatta Suomessa enemmän kuin koskaan
- Vanhusten turvallisuus vaarantunut, työvuorolistoilla kikkailtu – Esperi Caren lippulaiva on saanut jatkaa, vaikka ongelmia on ollut kymmenen vuotta