Petra Himberg
Yle
Eräs Yleisradion varhaisimmista ääniaarteista on vuonna 1937 tehty radiohaastattelu, missä Suomen kaartin sotilaat muistelevat palvelusaikaansa autonomian aikana. Haastatelluista kahdella on kerrottavanaan hyväntuulisia muistoja Turkin sodasta 1877–1878.
Toimittaja Yrjö Kankaanpää haastatteli kaartilaisia syksyllä 1937. Heistä vääpeli Wallin ja tarkk’ampuja Jalo olivat Turkin sodan veteraaneja, nuoremmista kaartilaisista äänensä saa kuuluviin ainakin vääpeli Joivio.
Koska radiohaastattelut eivät olleet tuolloin arkipäivää – ensimmäinen äänityslaite oli saatu Yleisradioon kolme vuotta aiemmin – on entisistä kaartilaisista aistittavissa varautuneisuutta jos kohta huvittuneisuuttakin toimittajan esittämiä kysymyksiä kohtaan. Johtuen osittain valmiiksi kirjoitetuista vastauksista haastattelu etenee välistä kuin radiokuunnelma.
Saamme kuulla mm. siitä, miten hyväksi tarkk’ampujaksi saattoi vielä sotatilanteessakin kouluttautua vaikkapa menettämällä ensin toisen silmänsä, miten onnistuneesta valloituksesta palkittiin ryypyllä ja sillillä sekä siitä, miten kesken hyökkäyksen saatettiiin jäädä nukkumaan kranaattikuoppaan. ”No eihän se nyt kovin sotilaallista ole että nukkuu kuulasateessa taistelukentällä.”
Rauhan aikana kaartilaisten arki oli toisenlaista. Keisarille tehtiin tietyt ”manööverit", mutta todellisuudessa suomalaisten ja venäläisten välinen suhde oli "sitä suurta rakkautta, mitä kissa tuntee koiraa kohtaan". Lisätienestiä sai hakkaamalla herrasväelle halkoja. Näissä puupaikoissa sattui välistä "yhtä ja toista mukavaakin" – niissä nimittäin saattoi tavata tyttöjä. "Väliin saattoi kyllä rouva tai herra päästä yllättämään, silloin tuli kiire päästä piiloon, joko vaatekomeroon tai puulaatikkoon." Vapaailtoihin Helsingissä saattoi kuulua myös kulttuuria. "Kuinka moni teistä voi sanoa nostaneensa ilmaan Ida Aalbergia?"
Jutustelun perusteella ”toverikuri” kaartilaisten kesken oli erinomainen, ”nahkapojasta asti pidimme toisistamme huolta”. Hyvään huolenpitoon lienee kuulunut myös nuorempien kaartilaisten ”ketustelu”.
Suomalaiset Turkin sodassa
Suomen kaarti oli Helsingissä vuosina 1829-1905 toiminut pataljoonan vahvuinen suomalainen joukko-osasto, joka kuului Venäjän keisarikunnan armeijaan. Keisarilliseen kaartiin kuulumisen vuoksi se miellettiin eliittijoukoksi, jolla oli näkyvä osa Suomen suuriruhtinaskunnassa.
Suomen kaarti osallistui kahdesti Suomen ulkopuolisiin sotatoimiin: vuonna 1831 Puolan kapinan kukistamiseen sekä 1877-1878 Turkin sotaan Balkanilla.
Turkkiin suomalaiset lähetettiin apujoukoiksi. Kaartin lähtiessä matkaan 6. syyskuuta siihen kuului 719 tarkk’ampujaa, 72 aliupseeria, 54 soittajaa, 21 upseeria sekä muutama sotilasvirkamies. Kuuluisin taistelu, johon suomalaiset osallisuivat, oli Gornyi Dubnjakin taistelu lokakuussa 1877.
Suomen kaarti menetti koko Turkin sodan aikana taisteluissa kaatuneina 24, haavoihinsa myöhemmin kuolleina 16 ja epidemiaan kuolleina 158 miestä, joista 12 upseereja.
Pataljoonan palatessa Suomeen keisari Aleksanteri II korotti sen Vanhan Kaartin arvoon. Kaartin osallistumisesta Turkin sotaan kertoo myös tuntemattoman tekijän sävellys Suomen kaartin paluulaulu.
Lue lisää:
Uutta valoa jääkärihistoriaan — näin he itse sen kertoivat
Aikansa radikaalit, jääkärikoulutukseen Saksaan vuosina 1915–1916 lähteneet miehet kertovat itse vaiheistaan. Millaiseksi he arvioivat jääkäriliikkeen merkityksen 50 vuotta itsenäistymisen jälkeen?
Lue lisää:
Sisällissota 1918 – punaiset muistot
Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.
