Hyppää pääsisältöön

Astu sisään Abbey Roadille: Google tarjoaa virtuaalikierroksen legendaarisessa studiossa

Interaktiivisessa palvelussa pääsee leikkimään studion miksauspöydällä ja kuuntelemaan Jay-Z:n muistoja Abbey Roadilta

Studo Onen sisällä. // Kuva: Kuvakaappaus / Google

Moni on kuvauttanut itsensä ylittämässä maailman kuuluisinta suojatietä Lontoon Abbey Roadilla, mutta vain harvat ovat päässeet sisään varsinaiselle studiolle.

Nyt siihen on mahdollisuus, sillä Google on kuvauttanut virtuaalikierroksen nauhoitusstudion tiloissa, jossa nauhoitettiin 1960-luvulla muun muassa The Beatlesin, Pink Floydin ja Deep Purplen musiikkia. Käyttäjä pääsee kiertämään tiloja Google maps -palvelusta tutun 360-asteisen kameran kanssa, tutkimaan studion miksauspöytää ja katsomaan videoita, joissa artistit kertovat nauhoituskokemuksistaan.

Abbey Road Studios on yhtä aktiivisessa käytössä. Jay Z:n kaltaisten supertähtien lisäksi studiolla nauhoitetaan myös elokuvamusiikkeja: esimerkiksi Grand Budapest Hotel -elokuvan Oscar-voittaja musiikin soitettiin Abbey Roadilla.

Palveluun pääsee täältä.

Katso palvelun esittelyvideo alta: