Hyppää pääsisältöön

Satuhäät - rakkautta yli rajojen

Ella ja Roscoe
Ella ja Roscoe satuhäät

Jo aiemmin Suomessa vihityt Ella ja Roscoe Peters viettävät hääjuhliaan Thaimaassa, jonne on ajallisesti saman verran matkaa kummankin suvun jäseniltä. Ellan lähimmät sukulaiset ovat saapuneet sinne Suomesta ja Roscoen sukulaiset Australiasta.

Roscoe on viettänyt lapsuutensa Etelä-Afrikassa, mutta hänen ollessaan kymmenvuotias perhe muutti Australiaan. Ella on kotoisin Helsingistä, jossa pari nykyisin asuu.

Ella ja Roscoe
Ella ja Roscoe satuhäät

Ella ja Roscoe tapasivat alkuvuodesta 2012 Australiassa, kun Sydneyssä opiskellut Ella lähti eräänä päivänä viettämään iltaa ystävineen. Pari tutustui ja alkoi heti tuntea vetoa toisiinsa. Niin suhde alkoi kehittyä.

Pian Ella ja Roscoe asuivat jo saman katon alla. Opiskelu Australiassa rasitti kuitenkin Ellan kukkaroa liikaa ja paluu Suomeen oli edessä. Ellan yllätykseksi Roscoe oli valmis muuttamaan hänen kanssaan ja niinpä pari asettui Helsinkiin. Tehtyään muutaman kuukauden mittaiseksi venyneen visiitin Australiaan vakiintui heidän asuinpaikakseen Helsingin Kallio. Suhde puolestaan vakiinnutettiin kihlautumalla ja hiukan myöhemmin yksinkertaisella siviilivihkimyksellä.

Ella ja Roscoe
Ella ja Roscoe satuhäät

Joulun alla pari lentää Thaimaan Phuketiiin, jossa tehdään mittatilaustyönä häävaatetus Roscoelle ja muulle miesväelle. Muuten aika kuluu siellä lähinnä lomaillen ja hääjuhlaa odottaen. Häät vietetään Khao Lakissa, jonne pari matkustaa muutama päivä ennen juhlaa.

Ella ja Roscoe
Ella ja Roscoe satuhäät

Perllä he katsastavat hääjärjestäjän kanssa seremonian tapahtumapaikan ja samana iltäpäivänä Ella menee koekampaukseen ja –meikkiin. Siellä odottaa yllätys, kun ladyboy ottaa morsiamen käsittelyynsä.

  • Satuhäät - nuoren mormoniparin ensirakkautta ja bikinifitness-haaveita

    Janita Hämäläinen ja Sami Kettunen juhlivat Imatralla

    Marraskuinen kylmä ja kostea ilta ei varjosta nuorta onnea, kun toistensa ensirakkaudet, mormonitemppelissä avioliittoon vihityt, 24-vuotiaat Janita Hämäläinen ja Sami Kettunen, juhlivat häitään Imatralla. Iloisen ja vilkkaan nuorenparin ”Talven ihmemaa” -teemaiset juhlat pidetään Vuoksenniskan työväentalolla: vihkimiseremonian juhlapaikalla suorittaa Janitan isoisä.

  • Satuhäät- toinen kerta ja tuplaraskaus toden sanovat

    Jenna Pöyry ja Jukka-Pekka Koukkari saavat toisensa Kemissä.

    Heinäkuinen kesäpäivä hohtaa hellivää lämpöä ja rakkautta, kun 24-vuotias Jenna Pöyry ja vuotta vanhempi Jukka-Pekka Koukkari vihitään avioliittoon Kemin kirkossa. Hääjuhla vietetään Ravintola Tervolahovissa Tervolassa Kemijoen varrella.

  • Satuhäät - montako vierasta pieniin häihin lopulta tulee?

    Satu Korhonen ja Miska Salminen solmivat avioliiton Jämsässä

    Heinäkuinen lauantai säteilee onnea, kun 37-vuotias leipomotyöntekijä Satu Korhonen ja 31-vuotias rekkakuski Miska Salminen sanovat toisilleen tahdon Jämsän kirkossa. Hehkuvan parin pienimuotoista hääjuhlaa vietetään Ravintola Hirvikartanon tiloissa Jämsässä.

  • Satuhäät - perinteitä kunnioittaen avioon

    Reelika Vaino ja Tuomas Rämänen sanovat tahdon Karstulassa

    27-vuotias Reelika Vaino ja kaksi vuotta vanhempi Tuomas Rämänen sanovat tahdon Karstulan kirkossa kuulaimpaan ruska-aikaan. Hääjuhlaa vietetään noin sadan sukulaisen ja ystävän voimin paikallisella nuorisoseurantalolla.