Hyppää pääsisältöön

150 Sibeliusta: ”Kunnioitukseni Sinua kohtaan on vankkumaton ja alati kasvava”

Stenhammarin laulu
Stenhammarin tulkinta Runebergin runosta. Stenhammarin laulu Kuva: Lotta Emanuelsson 150 sibeliusta

Ruotsalainen pianisti, kapellimestari ja säveltäjä Wilhelm Stenhammar oli Sibeliuksen ystävä ja ihailija – jopa sellaisessa määrin, että ihailu jätti jälkensä hänen omaankin musiikkiinsa. Stenhammar johti pitkään Göteborgin sinfonikkoja, ja Sibeliuksen toisesta sinfoniasta tuli orkesterin epävirallinen lippulaiva.

Sibeliuksen yksinlaulujen ystäviä kiinnostaa sellainenkin seikka, että Stenhammar sävelsi saman Runebergin runon Flickan kom ifrån sin älsklings möte – mutta jo vuosia ennen Sibeliusta, ja paljon lyyrisempään, kansanomaisempaan tyyliin.

Ensimmäisen kerran kollegat tapasivat toisensa Tukholmassa kesällä 1901, kun Helsingin orkesteriyhdistys pysähtyi siellä matkallaan Pariisin maailmannäyttelyyn. Viimeinen tapaamiskerta oli tiettävästi helmikuussa 1924, kun Sibelius kävi Tukholmassa kantaesittämässä seitsemännen sinfoniansa. Näiden runsaan kahden vuosikymmenen ajalle sijoittuvat tapaamiset, kirjeenvaihto ja musiikilliset vaikutelmat olivat Stenhammarin taiteilijapersoonalle ratkaisevia. Sibeliukselle Stenhammar oli merkittävä ennen muuta puolestapuhujana ja hänen teoksiaan johtavana kapellimestarina.

Sibeliuksen musiikki nimittäin teki Stenhammariin järisyttävän vaikutuksen. Vuonna 1903 hän veti takaisin jo esitetyn ensimmäisen sinfonian, koska piti sitä juuri kuulemansa Sibeliuksen toisen sinfonian rinnalla persoonattomana. Hän ymmärsi myös Sibeliuksen aseman itänaapurin kansallisena figuurina: ”Sibelius on heidän suurin neronsa. Minusta on aivan luonnollista, että heidän kärkimiehensä on säveltaiteilija. Sellaisissa olosuhteissa, joissa he nyt elävät, täytyy musiikista tulla suurin elämän ylläpitäjä”, hän kirjoitti vaimolleen.

Göteborgin sinfonikot soittivat Sibeliuksen musiikkia – toisen sinfonian – ensimmäisen kerran hutikuussa 1907, eivät tosin Stenhammarin vaan vierailevan Armas Järnefeltin puikon alla. Saman vuoden joulukuussa Stenhammar johti oman orkesterinsa kanssa kaksi osaa Lemminkäis-sarjasta ja muutamaa viikkoa myöhemmin jälleen toisen sinfonian, josta tuli nyt valtava menestys. Teos otettiin ohjelmistoon orkesterin ensimmäiselle laajalle kiertueelle, ja vuoteen 1915 mennessä se oli soitettu Göteborgissa jo yhdeksän kertaa, useammin kuin mikään toinen sinfonia Beethovenia ja Schubertin h-mollisinfoniaa lukuun ottamatta. Vähitellen mukaan tuli myös muita Sibeliuksen orkesteriteoksia.

Aika oli nyt kypsä Sibeliuksen Göteborgin-vierailulle, ja sellainen järjestyi helmikuussa 1911. Vierasta pidettiin kuin kukkaa kämmenellä, hänet majoitettiin Palaceen ja hänen kunniakseen pidettiin puheita. Ensimmäisen konsertin ohjelmassa oli muun muassa kolmas sinfonia ensi kertaa Ruotsissa, jälkimmäisen jälleen toinen sinfonia. Molemmat olivat suuria menestyksiä. Sibeliuksen palattua takaisin Suomeen Stenhammar lähetti hänelle kiitoskirjeessään suomalaisystävälleen omistamansa a-mollijousikvarteton partituurin.

Seuraava Göteborgin vierailu ei sujunut yhtä aurinkoisissa merkeissä. Ensinnäkin sitä oli vaikeampi järjestää: sota oli puhjennut, Sibeliuksella oli kädet täynnä työtä ja horjuva terveys, ja ajankohdan oli oltava tarkalleen oikea – Ruotsiin kun ei keskellä talvea päästy siihen aikaan meriteitse, vaan ennen jäidenlähtöä oli kierrettävä Tornion kautta, mikä olisi ollut Sibeliukselle liian rasittavaa.

Sibelius kierteli ja kaarteli, valitteli kiireisyyttään ja lykkäsi vierailua. Lopulta maaliskuussa 1915 Sibelius palasi ja johti jälleen kaksi konserttia. Jälkimmäisen ohjelmassa oli neljäs sinfonia, jonka Stenhammar oli esitellyt göteborgilaisyleisölle jo 1913. Se oli riski – Helsingissä sinfonia oli kantaesityksessään tullut Sibeliuksen mukaan ”täysin väärin ymmärretyksi”.

Niin sille kävi Göteborgissakin, eikä asiaa auttanut se, että Sibeliusta oli muutama vuosi aiemmin tervehditty suurimpana elävänä säveltäjänä. Göteborgilaiskriitikot kuitenkin tuntuivat tekevän parhaansa ymmärtääkseen neljännen sinfonian hämmentävää karuutta, toisin kuin vähän myöhemmin Tukholmassa Peterson-Berger, jonka mielestä sinfonia oli ”paastonnut erämaassa neljäkymmentä päivää”.

Stenhammar johti neljättä sinfoniaa ainoastaan Göteborgissa. Hänen oli tarkoitus ottaa myös viides sinfonia ohjelmistoonsa, mutta kun se viimein kantaesitystä seuranneen uudelleenmuokkausvaiheen jälkeen oli saanut lopullisen muotonsa, Stenhammar oli jo luopunut kapellimestarin urastaan.

Sibeliuksella oli mahdollisuus vastata vieraanvaraisuuteen, kun Stenhammar vieraili Helsingissä marraskuussa 1923 soittamassa Kajanuksen johdolla oman pianokonserttonsa solistina. Stenhammar kirjoitti kälylleen, että Sibelius oli hukuttanut hänet ystävyyden osoituksiin, huolehtinut hänestä koko ajan, pannut vierailevan taiteilijan konserttipäivänä jopa päiväunilla ja käynyt tismalleen sovitulla kellonlyömällä vielä herättämässäkin. Viimeisenä vierailupäivänä Kajanus ja Sibelius veivät Stenhammarin Seurahuoneelle lounaalle. ”Sibban” veti Stenhammarin syrjään ja kuiskasi ”kömpelöllä, änkyttävällä tavallaan”: ”Haluan sanoa sinulle kolme asiaa. Ensinnäkin haluan kysyä, antaisitko minulle erinomaisen kunnian omistaa sinulle kuudes sinfoniani – ja sitten, minun täytyy pahoitella, ettei meillä ole kuningasta, joka voisi antaa sinulle ansiomerkin – ja kolmanneksi: kun tapaat kälysi rouva Brattin, sano hänelle minulta terveisiä, että elän hyvin raittiisti ja käytän väkijuomia kohtuullisesti”.

Sibelius omisti kuin omistikin kuudennen sinfoniansa Stenhammarille. Valitettavasti se seikka jäi teoksen kustantajalta, tanskalaiselta Wilhelm Hansenilta huomaamatta, eikä Stenhammarin nimeä painettu kansilehdelle.

Samainen käly, rouva Bratt joutui marraskuussa 1927 lähettämään Sibeliukselle sähkeitse suru-uutisen Stenhammarin kuolemasta. Sibelius vastasi vilpittömästi:

”En ole pitkän elämäni aikana tavannut ketään niin jalon idealistista henkilöä kuin Wilhelm Stenhammar. Olen onnellinen siitä, että sain olla hänen ystävänsä. Mitä hän merkitsikään taiteelleni! Kuinka pohjattoman tyhjältä tuntuu nyt, kun hän on poissa.”

Radion sinfoniaorkesteri esittää 15.-16.4. Hannu Linnun johdolla Stenhammarin toisen sinfonian. Suora lähetys YLE Teemalla ja YleRadio1:ssä to 16.4. klo 19.

Lähteenä on käytetty Bo Wallnerin kirjaa Stenhammar och hans tid (Norstedts 1991).
Tämä on 150-osaisen kirjoitussarjan kahdeskymmeneskuudes osa.

  • Ernst Fabritius vaihtoi viulutaiteilijan uran maanviljelykseen – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 2. heinäkuuta.

    Ernst Fabritius oli lahjakas 15-vuotias jättäessään kotikaupunkinsa Viipurin ja lähtiessään Leipzigin konservatorioon. Ura viulutaiteilijana oli hyvässä vauhdissa, kun 22-vuotias Fabritius yllättäen piti jäähyväiskonsertin. Pojalleen Fabritius kertoi myöhemmin kyllästyneensä soittamaan aina vain samoja konserttoja - vai oliko syynä lopettamiseen sittenkin käsivamma?

  • Ensimmäinen Wagner-konsertti koronan jälkeen Lohjalla - täydellistä!

    Wagner-konsertti Lohjalla kesäkuussa 2020.

    Koronakuukausien aikana taiteilijat ja yleisö ovat ikävöineet toisiaan. Ahkera konsertissa kävijä Anja Lankinen pääsi pitkästä aikaa kuuntelemaan elävää musiikkia, kun neljä oopperalaulajaa ja yksi pianisti esiintyivät Lohjan Pyhän Laurin keskiaikaisessa kivikirkossa.

  • Musiikkisuvun patriarkka Taneli Kuusisto – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 19. kesäkuuta.

    Taneli Kuusisto oli säveltäjä, pianisti, urkuri, kuoronjohtaja, musiikkikirjoittaja ja Yleisradiomies. Hän huolehti lukuisista luottamus- ja asiantuntijatehtävistä, toimi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosaston opettajana, johtajana, vararehtorina ja rehtorina. Kuusiston musiikkisuvun patriarkka jätti laajan toimintamallinsa perinnöksi myös lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua