Hyppää pääsisältöön

Pysyvä elintapamuutos perustuu yhteen asiaan!

hedelmiä
hedelmiä Kuva: Yle, Akuutti hedelmiä

Miksi pikadieetti ei onnistu? Mistä johtuu repsahdus? Elintapamuutos voi tuntua vaikealta, mutta loppujen lopuksi se perustuu vain yhteen asiaan. Nämä ohjeet saat ilmaiseksi ja niiden takana on tuore terveystieteiden väitös.

– Pikadieetti on pikadieetti. Eli se antaa hetken huuman, mutta yleensä sieltä tullaan aika nopeasti lähtötilanteeseen, ja se ei vahvista muutosten pysyvyyttä, tietää tuore terveystieteiden tohtori, Eeva-Leena Ylimäki.

Kova pettymys epäonnistumisesta lannistaa ja elintapojen muuttamista ei välttämättä edes yritetä uudestaan.

Pikadieetti on pikadieetti. Eli se antaa hetken huuman, mutta yleensä sieltä tullaan aika nopeasti lähtötilanteeseen, ja se ei vahvista muutosten pysyvyyttä.

Mistä onnistumiset sitten kumpuavat? Kaiken pohjalla on halu huolehtia itsestä ja vastuu omasta terveydestä.

Muutoksen toteuttaminen edellyttää pystyvyyttä, neuvoihin ja ohjeisiin sitoutumista sekä huolta nykyisistä elintavoista. Tämä selvisi tutkimuksessa, jossa oli mukana 40-vuotiaita lappilaisia, joilla oli selkeä riski sairastua tyypillisiin kansantauteihimme, kakkostyypin diabetekseen ja sepelvaltimotautiin.
Ovatko peilikuvassa kiusaavat makkarat siis väärä motiivi pysyvää elintapamuutosta tavoittelevalle?

– Motiivi on yksi tekijä elintapamuutokseen sitoutumisessa. Me puhumme sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta. Sanotaan, että se ulkoinen motivaatio ei kanna pitkälle, ja sitten se sisäinen on se, joka kantaa pidemmälle ja sillä saadaan niitä pysyvämpiä muutoksia. Mutta lähtökohtaisesti katson, että se on ihan sama kumpi siellä on ensin - se sisäinen vai ulkoinen motivaatio - kunhan se vain kantaa, ja muutos on kestävä, pohtii Ylimäki.

eeva-leena ylimäki
Terveystieteiden tohtori Eeva-Leena Ylimäki muistuttaa, että pienikin elintapamuutos kannattaa, jos se edistää terveyttä ja arjessa jaksamista. eeva-leena ylimäki Kuva: Yle, Akuutti eeva-leena ylimäki

Yksi asia kerrallaan

Mistä kannattaa lähteä liikkeelle, kun elintapamuutosta suunnittelee?

– Elintapojen muutoksessa kannattaa keskittyä yhteen asiaan. Siihen mikä tuntuu itsestä, omassa arjessa sopivalta, oli se sitten vaikka se vedenjuonnin lisääminen tai joka aterialle sen yhden hedelmän lisääminen, Ylimäki vinkkaa.

Kun olet valinnut yhden muutettavan asian, noudata sitä esimerkiksi kuukauden ajan tai niin kauan, että oppi aisan ja toiminta on osa päivittäisiä rutiineita. Ja valmistaudu repsahdukseen – se nimittäin kuuluu asiaan!

Elintapojen muutoksessa kannattaa keskittyä yhteen asiaan.

– Elintapojen muutos on oppimisprosessi ja oppimisprosessissa on aina erilaisia vaiheita. Ja tämä repsahdus on yksi niistä vaiheista. On tullut vähän semmoinen kuva, että se on jokin outo asia, joka ei kuulu elintapojen muutokseen. Mutta minun mielestä se on asia joka kuuluu.

Kiire kiusaa töissä tai kotona, eikä jääkaappia ehdi aina täyttämään uudella porkkanapussilla. Ansa on viritetty erilaisilla herkuilla. Tai sitten repsahduksen aiheuttaa kiireen sijasta kurja olo.

– Sisäisistä tekijöistä voisi mainita tunteet. Tunteet ovat merkittävä asia elintapojen muutoksen tekemisessä. Ne oikeastaan hallitsevat sitä kokonaisuutta, elintapojen muutosta ja elintapojen toteuttamista. Ja silloin, kun meidän tunnetasolla tapahtuu jotain - olemme hyvin tyytymättömiä itseemme, koemme että olemme jostain syystä epäonnistuneet tai jotenkin pahoittaneet mielen jostain asiasta - niin silloin me helposti lähdemme sille suklaapatukkalinjalle, Ylimäki selvittää.

Mutta ei hätää. Kerää suklaan- ja pullanmurut poskesta ja kuori uusi porkkana tai omena. Repsahduksesta ei pidä lannistua. Lopulta oppi menee perille ja olet valmis toteuttamaan seuraavan elintapamuutoksen.

kalaa ja kasviksia
Kasvisten ja hedelmien lisääminen ruokavalioon kannattaa! kalaa ja kasviksia Kuva: Yle, Akuutti kalaa ja kasviksia

Personal traineria ei tarvita

Hyvät ohjeet ja neuvonta ovat kullanarvoisia ja keskeisiä tekijöitä elintapamuutoksen onnistumisen kannalta, mutta elintapamuutokseen ei tarvita rahaa tai kallista personal traineria.

– Elintapamuutoshan ei ole rahasta sinänsä kiinni, että mehän pystytään toteuttamaan se yksin tai me voidaan mennä johonkin ryhmään. Terveyskeskuksen ryhmissä hinnoittelu on hyvinkin minimiä eli ei se ole rahasta kiinni, eikä siitä, että meillä olisi se personal trainer. Me voidaan toteuttaa elintapamuutos kaveriporukallakin, kun päätetään yhdessä suunta, Ylimäki vinkkaa.

Ei niin pientä muutosta ole elintavoissa, etteikö sitä kannattaisi tehdä, jos se edistää omaa terveyttä ja arjessa jaksamista.

Jos olon kohentuminen tai mittanauhan ja puntarin lukemat eivät riitä kannustimeksi, voi terveysasemaa käyttää surutta omana personal trainerina. Mittautetut verenpaineet, sokerit tai kolesterolit näkyvät lopulta koko kansan terveytenä.

– Ei niin pientä muutosta ole elintavoissa, etteikö sitä kannattaisi tehdä, jos se edistää omaa terveyttä ja arjessa jaksamista, kannustaa Ylimäki.

Lue tästä ohjeet elintapamuutokseen!

Asiantuntija: Eeva-Leena Ylimäki, terveystieteiden tohtori

Lisää ohjelmasta

Risto Laitila ja Mikko Penttilä pitelevät lonkan tekoniveltä käsissään.
Risto Laitila ja Mikko Penttilä pitelevät lonkan tekoniveltä käsissään. Kuva: Yle, Tero Kyllönen akuutin omalääkäri risto laitila ja toimittaja mikko penttilä
Apteekin lääkelaatikosta otetaan lääkepurkki.
Apteekin lääkelaatikosta otetaan lääkepurkki. Kuva: Yle, Akuutti apteekki
Vettä lasiin
Vettä lasiin Kuva: Yle, Tero Kyllönen elintapamuutos
Kati Parkkinen istuu keinussa syksyisessä maisemassa
Kati Parkkinen istuu keinussa syksyisessä maisemassa Kuva: Yle / Atte Kaartinen Akuutti,Kati Parkkinen
Nainen tunnustelee toista rintaansa. Kuvassa näkyy vain kädet ja rintakehä, kaikki muu on rajattu pois. Naisella on yllään sininen toppi.
Nainen tunnustelee toista rintaansa. Kuvassa näkyy vain kädet ja rintakehä, kaikki muu on rajattu pois. Naisella on yllään sininen toppi. Kuva: Shutterstock rintasyöpä,syöpä