Hyppää pääsisältöön

Lyhyt poh- ja murehdinta (varalta) Ylöjärven asukkien moraalista

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo, vinosta katsoen. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Vaikka Ylöjärven asujaimia miettiessä ihan ihka ensimmäinen ajatus ei jostain syystä olisikaan varmuus siitä, että Ylöjärvellä elettäisiin riettaudessa ja että sikäläinen asukas olisi kaukana mallikansalaisesta, niin sokea luottaminen siihen, että ylöjärveläiset jotenkin edustaisivat kansamme moraalisen selkärangan lujimpia nikamia ja välilevyjä, olisi sulaa hulluutta.

Miten voi arvata, että joku olisi hyvä, ilman mitään muita tunnusmerkkejä kuin oma ”arvelu”? Voi Ylöjärvi-välilevy pullahtaa moraalin selkärangastamme pahastikin, aivan vain vihkaa! Ja sitten onkin välilevypullahdus-kampurassa tärkeä osa Pirkanmaata - ja ehkä koko Suomea, mikäli moraalinen pullahtaminen tarttuu yhtä kernaasti kuin haukotus. (Haukotus tarttuu vaikka linja-auton ikkunan läpi. Niin kernas on se!)

Päätin siis matkustaa Tampereelta Ylöjärvelle ja tutkia asiaa itse, eräänä tihkusateisena ja synkkänä kevätpäivänä noin 3-5 päivää sitten, kun vastapäisellämme parvekkeella tupakoiva ja makuukeljansa verhojen välistä meille päin pahaenteisesti mulkoileva nainen ei poikkeuksellisesti kotona, niin että minulla ei ollut ”vastapeluria” naapuria verhojensa välistä vihamielisesti tuijottamiseen, ja kävi täten aika pitkäksi kuin kolmen ja puolen jottavalovuoden pituinen pajukeppi.

Matka Länsi-Tampereelta Ylöjärvelle ”moottoritietä” sujui hyvin.

Maisemat olivat kauneita, mutta eivät salvanneet tältä henkeä, mikä oli tietenkin loistava asia, kun anoxiassa ei kestä ihminen kovin kauan älyissänsä ja ajaa sitten mehtään ja jo on taas ohta auki, ja työkaverit ihmettelevät, että missähän se nyt on resunnut, miesparka! Voi voi sitä! Aina silmällään jossain kuin ylöjärveläiset synnin suossa!

Vähän minua jännitti kun ylitin kuntarajan, mutta se sujui ongelmitta; minua ei edes pysäytetty, kertaakaan.

En myöskään itse pysähtynyt kahville, koska matka Länsi-Tampereelta Ylöjärven puolelle kestää vain noin kolme minuuttea. Allekin, jos on hyvä auto. Minulla meni tuskin kahdeksaakaan minuuttia, kun jo olin turvallisesti ylittänyt jännittämäni rajan, ja suunnistin varovaisesti Ylöjärven keskustaan.

Keskustaa kohti tullessa turistia tervehtii Ylöjärvellä liikenneympyrä, jossa on jonkinlainen metallahtava, aivan pudin puhtaaksi kaluttu maapallo keskellä.

Hipit ja kapinalliset eläkeläiset (kuka muukaan? Aina sama sakki!) ovat kalunneet alkuaan epäilemättä kaunean sinisävyisen maapallon niin puhtaaksi ja rujoksi, että vain tukiristikko on jäljellä. Sääli!

Jos ylöjärven koululaiset haluaisivat nähdä maapallosta, missä on Kuala lumpur, missä on Nurmes tai missä on menetetty Karjala, niin se ei onnistu nyt. Turha toivo saada mitään maantietö-oppea siltä pallokehikolta!!

Edelleen keskustan suunnalla ja ydin-Ylöjärvellä kohtaa turistin silmää toinen nähtävyys, mutta se on metallahtavan asemesta puiseva: valtava kirkko, joka on tehty katkaistuista, karsituista puista, jotka on vuoltu sivuiltaan litteiksi ja maalattu maalilla sen maalin väriseksi jota käytettiin kirkon maalaamisessa viimeiseksi (eli päällimmäiseksi), sillä kertaa.

Onpakin siihen mennyt kallista maalia paljo! Useampaakin. Ja vielä saattaa alla kestävyssyistä olla erillinen pohjamaali, joka ei näy. Onpakin siihen menny kallista erillistäkin pohjamaalia paljo! Eikä edes näy!

Alussa (siis ei Ylöjärven nykyaikaan, vaan alkukirkon entiseen aikaan) kirkosta käytettiin nimitystä ἐκκλησία, ekkleesia, joka tarkoitti säännöllisesti kokoon kutsuttua väenkokousta.

Siitä ymmärrämme, että käsitteessä kirkko ovat ihmiset tärkeämpiä kuin rakennus. (Mikä ottaa arkkitehtejä tavattomasti päähän, ja monet heistä ovatkin jumalankieltäjiä tai vähintään puolijumalan kieltäjiä.)

Tanskankielestä (”kirke”) Suomeen uinut sana ”kirkko” peräytyy erään teorian mukaan (yllätys yllätys!) kreikankielen sanaan κυριακόν, kyriakon, jonka voisi suomentaa sanalla ”herrallinen”, mutta kun en ole suomentaja, niin jätän suomentamatta sen. Mutta jos suomentaisin sen, niin sekin viittaisi siihen, että kirkossa on tärkeämpää se sisältö kuin arkkitehtien (jotka pää kallellaan puivat nyrkkeä tätä lukiessa) luomat ulkoiset puitteet.

Ylöjärvellä puitteet ovat kunnossa! (Arkkitehtien suureksi maireudeksi.)

Oi voi että ovatkin! Maalinsa värisenä iltavalaistuksessa hohtava Ylöjärven kirkko on kaunis näky, aivan kuin appelsiinin kuori on kaunis ja tuoksuu hyvältä. Ja joissakin tapauksissa appelsiinin kuorea käytetään syötäväksi (marmelaardi kait tehdään jotenkin siitä, luulisin ehkä). Mutta appelsiinissa silti on sisältö tärkein.

Onko siis kirkon henkis-hengellinen sisältö – hurskaiden Ylöjärven asukkien kirkkoon jonottava paljous – alituinen näky Ylöjärvellä? Onko? Onko!!

Hah hah!

Ei ole!

Ei totisesti!

Kapakkaan menevät ylöjärveläiset, tai jurnottavat kotonaan kuin pässi. Osa kiroilee. Jokunen kävelee ulkona tihkusateessa, kun ei kestä olla kotona. Osalla on koira, joka pääsee ulos aina kun omistajalla on liian kova tupakanhimo, mutta ei silloin, kun omistajalla on liian kova viinan- tai karaoessa känni-hoilottamisen himo.

Kaunis maalinvärinen kirkko odottaa kävijöitä, mutta niin syvällä on oman moraalin mataluuden tunne potentiaalisehkoissa ylöjärveläis-heissä, että häpeässänsä eivät uskalla lähestyä kirkkoa.

Tässäpä juuri piilee Ylöjärven paatuneiden & irstaiden asukkien kohtalon-ivallis-erhe.

Juurihan syntisten kuuluu mennä kirkkoon! Niitähän siellä tarvitaan, eikä meitä hurskaita ja viattomia (= siis joissa ei ole vikoja. Itse kuulun tosiaan ehkä juuri tähän jälkimm. kategoriaan, kun ei ole mulla pahoja vikoja, paitsi perinnöllisiä vikoja sisuskaluissa ja selän piirissä on kyllä, ja on hyvänlaatuinen asentohuimaus, jonka ansiosta kävelen välillä kuin lievästi humalaisettu ihminen, mutta luonne on erittäin hyvä ja positiivinen, aina kun en ole liian masentunut ja että kaikki on vain paskaa).

Eipä siellä kirkolla toisaalta kyllä näkynyt pappeakaan pihalla syntisiä sisään auttelemassa.

Ylöjärvelläpä siis olisi varmasti tarvetta nyt kyllä ehkä, jos koskaan, kuudennusmiehille!

”Omassa kinkerikunnassaan kuudennusmies oli yleinen hyvien tapojen ja moraalin vartija; hän siis valvoi yleensä kyläläisten elämää. Heidän tehtävänään oli myös valvoa kyläläisten kirkossakäyntiä, varsinkin suurina juhlapyhinä. He myös järjestivät kyläläisten kellonsoittovuorot ja valvoivat tehtävän suorittamista.” -Wikipedia

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuudennusmies

Miten mahtavat nyt olla hoidetut ylöjärveläisten kellonsoittovuorot?! Haa! Retuperällään, arvaan!

Siispä nostattamaan historian hämärästä kunniaan ja uudelleen käyttöön kuudennusmiehet, jotka valvoisivat kansan elämistä Herran nuhteessa ja laittaisivat ylöjärvelästen kellonsoittovuorot viimeinkin säädylliseen kuntoon.

Toki kuudennusmiehuutta voisi tuoda nykyaikaan hieman työn kuvaa modernimmaksi soveltaen, ainakin työkalujen suhteen. (Pitkä tökkimäkeppi jolla saarnan aikana nukkuvia kirkossa herätellään, ei yksin riitä nykyaikana - vaikka edelleen varmamsti tärkeä onkin.)

Aku Ankassa on rankkuri, joka verkolla pyydystää koiria kyytin. Myös kuudennusmiehillä voisi olla virka-auto, joka ampuisi syntisten päälle verkon, ja sitten sähkövinssi kelaisi pyristelevän syntislauman verkkoon, jolla koko rähisevä sakki imettäisiin auton perätilaan, ja sillä kuljetettaisiin kirkolle. Pian vilisisi kirkko syntisiä, kuten kuuluu; hurskaat hyppisivät ikkunoista ulos, antaen tilaa jumalattomille, paholaisen kätyreille ja karaoen orjille.

Myös voisi olla rakennettuna kuudennusmiehen matkailuautoon viekas sadin, eli julkisivu, joka olisi lavastettu karaoke-kapakaksi ja sisältä kuuluisi ulinaa. Siihen olisi helppo saada ylöjärveläiset lankeamaan, kun he kaljan- ja karaoenhimossaan omin jaloin kipittäisivät kuudennusmiehen baarijulkisivu-satimen rysä-nieluun, ja kesäisen keskiyön kähmässä, päivän vaihtuessa uuteen, täpötäysi satimellinen syntisiä toimitettaisiin kirkolle tomerrutettavaksi pois irstauden poluilta, pois synneissä syvistä sykkimästä.

Ja näin, ajan oloon, Ylöjärveläisistä karisisi synti ja riettaus. Ainakin vähäsen.

Ja koska synnin poistuessa mieleen syntyisi alipainetta, niin ainakin osa tyhjiöstä korvautuisi hursakaudella. (Ei pidä toivoa liian paljo, kun on sentään kyse varsin paatuneista, tässä.)

Mutta että miltäkö näytti muuten se Ylöjärvi, moraalisesti ja muuten?

Näkyi siellä kahden kerrostalon välissä paikka, jossa oli riehunut kauhea ahma.

Salamaniskemän koivun tynkäkanto Ylöjärvellä asutuksen keskellä keväällä 2015
Salamaniskemän koivun tynkäkanto Ylöjärvellä asutuksen keskellä keväällä 2015 Kuva: Markus Kajo ylöjärvi

[Kuva 1: Kauhean Pedon raatelema puu.]

Oli siinä puussa jo syöty lähes kokonaan se puu, oli vain jäänyt jäljelle miehen kokoinen kanto, kun oli tullut ahmalle sentään maha täyteen. Oli kait se kanto sille sama kuin rivikansalaiselle omenan kara.

Täytynyt olla kamala ahma se, kun noin kylmäverisesti - Huurr! Ver! - ja ahneesti – Hotk! Massuti. Hotk! Röyh!! Oh-hoijaa... - oli teurastanut liki koko puun mahansa iloksi.

Ahmat kuulemma myös riehuvat huvikseen, kuten kapinoivat eläkeläiset, pelkästä rettelöimisen ilosta, tai känni-uhmassa, karaoen viitoittamalla tiellä.

Hiukan softi kuva koivusta, runkoa metri pari maasta ylöspäin kuvassa, urbaanimaisema, kevät
Hiukan softi kuva koivusta, runkoa metri pari maasta ylöspäin kuvassa, urbaanimaisema, kevät Kuva: Markus Kajo urbaanimaisema

Säilynyt sentään oli monta puuta siellä, niin että ei ollut siinä mielessä koko paikkakunta nyletty, vaan vain osa.

Mutta sitten sanoi joku tuttava, että ei syö ahma puuta, vaan se syö eläimiä, kerta ne on tehty lihasta ja ahma tykkää lihasta aivan sikana, kuulemma. Että puut jättää rauhaan se elukka tiämmä.

Niin siksipä tulee eteen kysymys, että kun ei ole ahma raadellut, niin mikä, tuolla tavalla!

Ilmiselvä ja kammottava vastaus on, että paholainen on kokenuyt Ylöjärven omaksi tantereekseen, kerta ei ole nähnyt että siellä hurskas kansa jonottaisi kirkkoon. Paholainen, se vanha vihtahousu, kuka muu, kerta ei ahma!

[Kuva 2: Verrokkipuu – tähän ei ole Pedon häikäilemättömyys vielä iskenyt.]

On haistanut näkymättömänä liikkuessaan Paholainen synnittelevien ylöjärveläisten kaljanhajuisen hengityksen, nähnyt tylsänä tapittavat, oluesta kosteat mutta silti elo-kiillottomat, punoittavat silmät, ja kuullut murheellisen ölinän karaoen baareista. Ja pannut sillä lailla että ”Heh heh, meikäläisiä, kaikki tyynni! Hyker!

Niin nytpä tulee murhe ylöjärveläisistä, että kuinka niiden käy, pitkässä juoksussa, jota myös elämän matkaksi sanotaan. Millainen kohtalo odottaa ylöjärven syntistä kansaa! Ei häävi, sen voi kuka hyvänsä luvata!

Minä kun olen sen luontoinen ihminen, etten toisten asioita mieti tai niihin puutu, tahi niitä arvaile, niin voin vain toivoa, että Ylöjärvi ottaa kuudennusmiehet käyttöön ja laittaa jumalattomansa ojennukseen, niin että kuhisee pian kirkko syntisiä siellä!

Ihmisen kädessä salaman irroittama puunpalanen, taustana koivun runko
Ihmisen kädessä salaman irroittama puunpalanen, taustana koivun runko Kuva: Markus Kajo salaman irroittama puupalanen ihmisen kädessä

[Kuva 3: Jumalattomia "Paholaisen hammastikkuja" saa Ylöjärvellä enää vain pimeiltä matkamuistomarkkinoilta.]

Silloin lakkaa Paholaisen makea nauru, ja saavat olla puut rauhassa, kun ei Sielunvihollinen enää viihdy synnittömämmällä Ylöjärvellä, ei pyöri siellä puita rähinämielissään päreiksi pureksimassa eikä varastamassa niitä helvettinsä hellapuiksi. (Kun en näet usko, että helvettiä enää maakaasulla lämmitettäisiin, kerta jos Putimen väki laittaa taas kaasuhanan sulki-asentoon, niin pääsee jäätymään jopa helvetti – kuten Lordin euroviisutapaus todisti – ja sitä riskiä ei Vanha-Erkkikään enää ota, vaan turvautuu pysyvään puulämmitykseen, jommoiseen ei muutamat Ylöjärven hammastikut riitä. Niin tekee se kiero ja monissa liemissä keitetty, rikintuoksuinen vanha kettu!
(Siis Sielunvihollinen, ei Putimen setä.)

Näin siis voimme vain toivoa parasta Ylöjärvelle, että nostaisivat itsensä siitä moraalittomuuden suosta, jossa nyt purskuvat ja pulputtavat ja uivat koiraa he. Välillä ähkien pitkospuille punnertuen, mutta sitten taas, väistämättä, liukastuen, ja rikinkatkua kuplivaan synnin suohon silmälleen kur-lumpsahtaen, niij jotta rapa ja hetteet lentävät, ja kaikuvat kirkkaina kallioista syntisten Ylöjärveläisten kimakat huuto-kiroukset!

Toivoo:

Nimim. Yksi monten puolesta.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat