Hyppää pääsisältöön

Puoluepomojen neuvot toimettomalle Kallelle: perustulo, sydämen kuuntelu ja koulunpenkki

Etusivun vaalitentissä puoluejohtajat neuvoivat nuorta vailla työ- ja koulupaikkaa. Asiantuntija valitsi ohjeista parhaan ja huonoimman.

He kävivät YleX Etusivun vaalitentissä 2015.

Kalle on 25-vuotias nuori mies Nakkilasta. Hänen peruskoulun jälkeiset opintonsa ovat jääneet kesken eikä töitä löydy. Etusivun vaalitenteissä puoluepomot joutuivat leikkimään työkkärin setiä ja tätejä, ja antamaan neuvoja syrjäytymisen partaalla keikkuvalle kuvitteelliselle Kallelle.

Pyysimme myös ihan oikeaa asiantuntijaa käymään läpi puheenjohtajien neuvot ja arvioimaan niiden tehoa. Vastauksia arvioi sokkona Reijo Haimi Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimistosta.

Alexander Stubb (kok)

Nykyinen pääministeri suosittelee Kallelle koulutussopimusjärjestelmää, jonka kautta voisi päästä ensimmäiseen työpaikkaan kiinni. “Kallen täytyy ensinnäkin kuunnella sydäntä, omaa järkeä ja sitten läheisiään”, Stubb neuvoo.

Carl Haglund (rkp)

Haglund on vahvasti koulutuksen kannalla, ja hän neuvookin Kallea joko saattamaan opinnot loppuun tai etsimään uuden opiskelupaikan. Yksi vaihtoehto on myös oppisopimus, jossa on hänen mukaansa parantamisen varaa. “Pitäisi laajentaa työssäoppimista, koska kaikille ei koulunpenkki maistu”, Haglund muistuttaa.

Ville Niinistö (vihr)

“Kannattaa pitää silmät ja korvat auki ja löytää sellaisia asioita, joista on itse kiinnostunut”, ohjeistaa Niinistö. Hän muistuttaa työpajatoiminnan, oppisopimuskoulutuksen ja työpainotteisen koulutuksen mahdollisuuksista. Paras lääke Kallen ongelmiin olisi Niinistön mukaan kuitenkin perustulo, jonka myötä Kalle voisi ottaa vastaan keikkahommia.

Päivi Räsänen (kd)

25-vuotias Kalle ei suoraan kuulu nuorisotakuun piiriin, mutta Räsänen muistuttaa että Kallella on silti mahdollisuus osallistua nuorten aikuisten osaamisohjelmaan. Myös oppisopimuskoulutus on Räsäsen mukaan vaihtoehto. “Nakkilalainen Kalle asuu Satakunnassa, eli siellä hänellä on Satakunnan koulutuskuntayhtymä, ja siellä on mahdollisuus oppisopimuskoulutukseen”, Räsänen muistelee.

"Kaikissa vastauksissa on järkeä opiskelujen osalta."― Asiantuntija Reijo Haimi Uudenmaan TE-toimistosta

Timo Soini (ps)

Soini puuttuu 25-vuotiaan Kallen tolaan kertomalla, että Suomen suurin ongelma ovat 16–20-vuotiaat toimettomat nuoret miehet. “Valtion täytyy satsata erityistoimia, että kavereille tarjotaan koulutus- ja työpaikka”, Soini sanoo ja muistuttaa myös etsivästä nuorisotyöstä.

Antti Rinne (sdp)

“Sun täytyy Kalle hommata itelles työmarkkinakelpoisuutta koulutuksen kautta”, kehottaa Rinne. Hänen mukaansa koulutus on yhä varmin tae työelämässä pärjäämiseen. Rinne neuvoo varautumaan myös tulevaisuuteen: työuran aikana ammattia pitää olla valmis vaihtamaan useamman kerran.

Paavo Arhinmäki (vas)

Arhinmäki neuvoo Kallea menemään TE-keskukseen ja käymään siellä henkilökohtaisen keskustelun mahdollisista kiinnostavista aloista ja niihin liittyvistä opinnoista. Hänen mukaansa koulutus on nykypäivän välttämättömyys. “Kun saa tutkinnon, on mahdollisuus saada myös työtä”, Arhinmäki toteaa.

Antti Kaikkonen (kesk)

Kaikkonen tsemppaa Kallea jatkamaan sopivan opiskelupaikan etsintää. Toinen vaihtoehto on käydä TE-toimistossa keskustelemassa eri mahdollisuuksista. Kaikkosen mukaan nuorisotakuussa on parantamisen varaa. “Nykyinen eduskunta loi hyvän lainsäädännön, seuraavan tehtävä on saada se toimimaan”, Kaikkonen sanoo.

“Kaikissa on puutteita”

TE-toimiston asiantuntija Reijo Haimi ei kelpuuta yhdenkään puoluejohtajan vastausta sellaisenaan. “Kaikista puuttuu se, että työ- tai opiskelupaikan perässä on oltava valmis muuttamaan suuremmalle paikkakunnalle, jolloin mahdollisuudet työllistyä paranevat oleellisesti”, Haimi muistuttaa.

Haimi arvioi poliitikkojen ohjeita sokkona, siis tietämättä kuka mitäkin ehdottaa. Huonoimpana neuvona hän pitää Vihreiden Ville Niinistön puhetta perustulosta, jota Suomessa ei siis ole käytössä. Parhaasta ohjeesta vastaa puolestaan Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, tosin pienellä viilauksella: “Pitää ilmoittautua sähköiseksi työnhakijaksi TE-toimistoon, ei TE-keskukseen”, Haimi korjaa. Opiskeluun kannustamisesta Haimi antaa kaikille puoluepomoille plussaa.

Vaan mitä suosittelee itse asiantuntija? Haimi passittaisi Kallen ammatinvalintapsykologin pakeille. “Pyrittäisiin löytämään oikean alan opinnot, johon voisi pyrkiä. Joko työvoimakoulutuksena, oppisopimuksena tai omaehtoisina opintoina.”

Lue myös:

Puoluejohtajat YleX:n vaalitentissä – katso kaikki videot