Hyppää pääsisältöön

Avara luonto: Eläinpoikasten alkutaival

Avara luonto: Eläinpoikasten alkutaival, yle tv1
Pesän ulkopuolella karhunpoikaset kohtaavat saalistajien maailman. Avara luonto: Eläinpoikasten alkutaival, yle tv1 Kuva: © Jim Stroner avara luonto: eläinpoikasten alkutaival

TV1 lauantaisin 6.6. - 4.7.2015 klo 18.45 - 19.35, uusinta sunnuntaisin klo 8.05 ja keskiviikkoisin klo 15.55
Yle Areenassa 7 päivää

BBC:n viisiosaisessa sarjassa tutustutaan karhun, leijonan, apinan, norsun ja mangustin poikasten elämään.

Ensimmäisen jakson tähtenä on mustakarhuperhe Minnesotassa, Yhdysvalloissa. Toukokuussa kolme pientä karhunpentua kurkistaa pesästään ja näkee ympäröivän maailman ensi kertaa.

Olemassaolon taistelu alkaa siitä hetkestä, kun ne uskaltautuvat pesän ulkopuolelle. Kuinka suojautua saalistajilta, ja mistä saada ruokaa? Pentujen pitää oppia nopeasti emonsa neuvot, sillä luonto koettelee julmimmin juuri elämän alkutaipaleella.

24/7 Wild. Tuottaja: Chris Howard, BBC, Britannia, 2012. Lukijana on Liisa Syrjälä. Dokumenttisarja on esitetty TV1:llä edellisen kerran vuonna 2014.

6.6. Kolme karhua (A Tale of Three Bears)

Minnesotassa on karhuemo saanut kolme poikasta ja olemassaolon taistelu alkaa siitä hetkestä, kun ne uskaltautuvat pesän ulkopuolelle. Kuinka suojautua saalistajilta ja mistä saada ruokaa?

13.6. Leijonan tarina (A Lion´s Tale)

Millaisia vaaroja pieni pentu joutuu kokemaan ensimmäisten elinviikkojensa aikana? Oma emo on vastasyntyneen paras turva ja leijonaäidillä onkin vilkas pentu kaitsettavanaan.

20.6. Apinan tarina (A Monkey´s Tale)

Srilankalaisen makakipennun kotina on vanha temppeli, jossa perheillä on tiukka arvojärjestys. Pentu kuuluu alimpaan kastiin, joten sen on opittava löytämään oma paikkansa.

27.6. Norsun tarina (An Elephant´s Tale)

Pohjois-Keniassa luonto on sateiden jälkeen kauttaaltaan vihreä, mutta norsulauman asiat ovat huonolla tolalla. Salametsästäjät ovat liikkeellä ja pieni norsunpoikanenkin kokee kovia.

4.7. Mangustin tarina (A Meerkats Tale)

Kalaharin autiomaassa on pitkä kuivuus ajanut mangustiklaanin ahtaalle. Mistä saada ruokaa? Pieni mangustinpoikanen joutuu perheineen taistelemaan tosissaan selvitäkseen hengissä.

Kommentit