Sanotaan, että eduskunta on kansa pienoiskoossa. Kerro hieman itsestäsi ja näet, paljonko samankaltaista väkeä on uudessa eduskunnassa.
Tee Yle Uutisten testi ja vertaa itseäsi uusiin
kansanedustajiin. Mittarina käytetään sukupuolta, kieltä, ikää, koulutusta,
tuloja ja perheellisyyttä. Edustajien tiedot on kerätty Ylen vaalikoneesta.
Keskustalle
suurvoitto
Keskusta saavutti suurvoiton
eduskuntavaaleissa. Keskusta sai uuteen eduskuntaan 49 kansanedustajaa eli 14
enemmän kuin sillä oli edellisellä vaalikaudella.
Perussuomalaiset menetti vaaleissa
yhden kansanedustajan, mutta ylsi taas "jytkyyn" nousemalla eduskunnan
toiseksi suurimmaksi puolueeksi 38 paikalla. Kokoomus hävisi kakkossijan
niukasti: se sai enemmän ääniä kuin perussuomalaiset, mutta yhden edustajan
vähemmän. Edustajanpaikkoja kokoomus menetti seitsemän.
Vaalien suurin häviäjä oli SDP, joka
menetti kahdeksan paikkaa ja sai 34 kansanedustajaa.
Muista puolueista vihreät kuuluu
vaalien voittajiin. Se lisäsi paikkalukuaan kymmenestä peräti 15:een.
Vasemmistoliitto menetti kaksi edustajanpaikkaa ja päätyi 12:een.
RKP piti edellisissä vaaleissa
saamansa yhdeksän paikkaa ja kristillisdemokraatit menetti yhden. Sillä on
uudessa eduskunnassa viisi paikkaa.
Lue myös:
Lopullinen vaalitulos: Keskustalle suurvoitto –
perussuomalaiset ylsi kakkoseksi, SDP romahti
Lähteet: Yle Uutiset