Jääkiekon SM-liigan finaaleissa kaudella 1986–87 kohtasivat Suomen kaksi parasta joukkuetta. Runkosarjan voittanut Oulun Kärpät pelasi viidennessä finaalipelissä selkä seinää vasten ja Tampereen Tapparaa pidettiinkin laajemmalla pelaajamateriaalillaan ennakkosuosikkina. Oheisessa koosteessa on katsottavissa finaalisarjan ratkaisseen ottelun kaikki maalit ja loppulöylyt.

Tappara oli ennakkosuosikki hyvän kuntonsa, tasaisten kentällisten sekä perusvarman, joskus eleettömän, mutta liikkuvasti raiteillaan pysyvän pelitapansa johdosta. Kärppien taas uskottiin menestyvän tai epäonnistuvan maalivahti Hannu Kamppurin ja Kari Jalosen johtaman ykkösviisikon esitysten mukaan.
Tapparan riveissä pelasivat muun muassa puolustajat Teppo Numminen ja Timo Jutila sekä hyökkääjät Janne Ojanen, Timo Susi ja Arto Kulmala. Tapparaa valmensi Rauno Korpi.
Kärppien joukkueessa kiekkoilivat taas sellaiset legendat kuin keskushyökkääjä Kari Jalonen, puolustaja Heikki Riihijärvi, laitahyökkääjä Kai Suikkanen sekä luottopakki Hannu Jalonen. Joukkuetta valmensi Pentti Matikainen. Jalonen myös voitti kaudella runkosarjan pistepörssin. Keskushyökkäjä nakutti huimat 93 pistettä 44 ottelussa (29+64).
Viides finaaliottelu sai salama-alun ja ensimmäinen maali nähtiin jo 35 sekunnin pelin jälkeen. Maalin viimeisteli Tapparan kolmoskentällisessä pelannut Reijo Mikkolainen, joka oli yllättäen jo alussa kentällä.
Tapparan Tim Thomas lisäsi avauserässä sinipaitaisen vierasjoukkueen johdoksi jo 0–2.

Ottelun toinen erä alkoi kuin ensimmäinen. Teppo ”isänpoika” Numminen teki 0–3 maalin vain 58 erän alusta. Kärppien Markku Kyllösen onnistui juitenkin kaventaa tilanteeksi 1–3 toisen erän loppuminuuteilla.
Kolmannessa erässä Tappara meni kuitenkin menojaan. Reijo Mikkolainen teki illan toisen maalinsa ja vaikka John Newberry kavensi vielä 2–4, oli Tapparan etumatka oululaisjoukkueelle liikaa.
Jopa ikonisesti illan viimeisen maalin huijasi Tapparan Timo Susi. Suden maalin jälkeen peliä oli jäljellä 2:46, joten Tappara saattoi tyylitellä suomenmestaruuteen, jonka se uusi edelliskaudesta.
Koostevideon lopussa nähdään vielä mestaruusjuhlallisuuksia kentältä sekä Tapparan pukukopista. Lisäksi kuullaan Timo Suden ja valmentaja Rauno Korven haastattelut.