Johanna Vehkoo
Yle
Yhdysvalloissa laatulehdet käyttävät erikoistuneita ammattilaisia tarkistamaan toimittajien juttujen faktat. Kun Newsweek ja Time lakkauttivat erilliset faktantarkistusosastonsa, USA:ssa itkettiin journalismin rappiota. Saksalaisella Der Spiegelillä on peräti 80 hengen faktantarkistusosasto. Suomessa on vain yksi lehti, joka käyttää faktantarkistajia – Valitut Palat. Pitäisikö muidenkin suomalaismedioiden käyttää faktantarkistajia?
Yhdysvalloissa toimittajaopiskelijoille toistetaan vuosikymmenestä toiseen vanhaa oppia faktantarkistuksesta: “Jos äitisi sanoo, että hän rakastaa sinua, tarkista se.” Moni opiskelija aloittaa uransa faktantarkistajana ja etenee siitä reportteriksi.
Periaatteessa työ on yksinkertaista: faktantarkistaja varmistaa, tarkentaa tai korjaa jutusta kaiken, mikä ei ole mielipidettä. (Käytännössä eteen tulee monenlaisia rajatapauksia ja filosofisia ongelmia, mutta ei mennä nyt niihin.)
New Yorker, faktantarkistusta vuodesta 1927
Maailman ensimmäiset faktantarkistajat palkattiin Time-lehteen vuonna 1923. New Yorker – lehti, jota joskus kutsutaan faktantarkistuksen Vatikaaniksi – perusti kuuluisan tarkistusosastonsa neljä vuotta myöhemmin. Timen motiiveista ei ole varmaa tietoa, mutta New Yorkerin tapauksessa syynä oli nolo moka: virheitä vilissyt juttu, joka oli viedä lehden käräjille.
Nykyään New Yorkerissa työskentelee 17 faktantarkistajaa. Tapasin maaliskuussa yhden heistä, brittiläis-kreikkalaisen Nicolas Niarchosin. Lehden toimitus sijaitsee New Yorkin ytimessä, uuden WTC-tornin 38. kerroksessa.
– Emme seuraa mitään tiettyä protokollaa. Mutta ideana on löytää tekstistä joka ikinen väittämä, jonka taustalla voi olla faktatietoa, Niarchos kertoi.
Hän saa käyttöönsä kirjoittajan muistiinpanot, nauhoitukset ja taustamateriaalit. Seuraavat päivät Niarchos tutkii tietokantoja ja kirjastoja ja soittelee lähteille.
– Uskon, että teemme jutuista parempia, koska totuudella on tietty arvo.
New Yorkerin tarkistajat eivät syynää ainoastaan journalistisia tekstejä, vaan myös lehteen tulevia novelleja, pilapiirroksia, runoja ja valokuvia.
Toimittajat tekevät virheitä
Emmekö me toimittajat sitten osaa itse tarkistaa omia faktojamme? No emme.
On kiirettä, huolimattomuutta, sokeutumista omalle tekstille – ja joissain tapauksissa halua uskoa uskomattomaan tarinaan tai jopa tarkoituksellista valehtelua.
Saksalaisen Der Spiegelin faktantarkistusosaston johtaja Hauke Janssen laski kerran yhdestä numerosta 1153 tarkistajien korjaamaa virhettä. (Tarkistusosastot ovat Euroopassa harvinaisia – Der Spiegel on poikkeus.)
New Yorkerin tarkistaja Thomas Teal arvioi 1980-luvulla, että lehden yhdestä numerosta korjattiin tuhatkunta virhettä.
Voimme vain kuvitella, miten monta virhettä 17 (New Yorker) tai 80 (Der Spiegel) asialleen omistautunutta faktantarkistajaa löytäisi vaikkapa tämän päivän Hesarista tai Ylen yhden päivän verkkouutisista.
Virheistä sakotetaan
Aikakauslehtien säästökuurit ovat kutistaneet faktantarkistajien ammattikuntaa Yhdysvalloissa. Times ja Newsweek lakkauttivat tarkistusosastonsa jo vuonna 1996.
Lehdet, jotka edelleen pitävät tarkistajia palkkalistoillaan, erottuvat edukseen. New Yorker ja Vanity Fair tunnetaan korkeasta laadusta ja tarkkuudesta. Edellä mainittujen lisäksi muun muassa Playboy, The Atlantic ja The Nation käyttävät edelleen faktantarkistajia. Syynä on laadun ylläpitämisen lisäksi oikeusjuttujen pelko.
Rolling Stone -lehden tarkistusosasto on viime aikoina noteerattu lähinnä laiminlyöntien vuoksi.
Myös Rolling Stone -lehdellä on tarkistusosasto, mutta se on viime aikoina noteerattu lähinnä laiminlyöntiensä vuoksi.
Faktantarkistajan työ onkin sikäli epäkiitollista, että se herättää huomiota ainoastaan epäonnistuessaan.
Älä luota itsestäänselvyyksiin
Suomessa faktantarkistajia käyttää ainoastaan Valitut Palat, joka onkin peräisin Yhdysvalloista. Emolehdellä oli aikanaan oma isohko faktantarkistusosastonsa, mutta nykyään se käyttää freelance-tarkistajia, samoin kuin suomalainen versio.
Kuvajournalistina tunnettu Maija Tammi teki muutama vuosi sitten Valituille Paloille faktantarkistusta tuntitöinä. Hän kertoi minulle taannoin, että työ muutti hänen suhdettaan journalismiin:
– Yllättävän paljon tuli vastaan sellaista, jota kuvittelee yleistiedoksi tai maalaisjärjeksi, mutta sitten osoittautuu, ettei se pidä lainkaan paikkaansa. En nykyään kirjoita mitään “itsestäänselvyyksiä” tarkistamatta.
Tammi on kirjoittanut kokemuksistaan Faktabaarille.
En nykyään kirjoita mitään “itsestäänselvyyksiä” tarkistamatta.
Lukijan kannalta olisi tietenkin erinomaisen hienoa, jos kaikki lehdet käyttäisivät faktantarkistajia. Sisältöön voisi luottaa melko turvallisin mielin.
Käytännön yleistyminen on kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä, koska tuntikausien kuluttaminen yhden jutun tarkistamiseen on kallista. Suunta on pikemminkin se, ettei nykyisillä editoreilla tai toimitussihteereillä ole tarpeeksi aikaa laadunvalvontaan.
Yhä useammin toimittaja on yksin vastuussa jutustaan. Etenkin verkossa toimittaja myös usein julkaisee juttunsa ilman, että toiset silmät ovat vilkaisseetkaan sitä. Kriittisen median kuluttajan kannattaa pitää tämä mielessä.
Lähteet: Sarah Harrison Smith: The Fact Checker’s Bible (2004), Craig Silverman: Regret the Error (2007), Ben Yagoda: About Town. The New Yorker and the World It Made. (2000)
Valheenpaljastaja ilmestyy Kuningaskuluttajan sivuilla joka toinen maanantai. Juttusarja käsittelee faktaa ja fiktiota uutisissa ja sosiaalisessa mediassa. Ota yhteyttä: valheenpaljastaja@gmail.com
Muokkaus 20.4.2015 Lisätty otsikkoon juttusarjan nimi.
Muokattu 27.1. 2016: Ulkoasukorjauksia
Muokkaus 11.1.2017: Lisätty asiasana ja siirretty Yle Oppiminen alle
Muokkaus 8.3.2019: Kommentointi on päättynyt.
