Hyppää pääsisältöön

Lasten kanssa katsomossa: Puluboin ja Ponin teatteri

Jani Karvinen näyttelee Kansallisteatterissa Puluboita.
Jani Karvinen on mahtavasti pöhkö mainosmiespulu Puluboi Hakaniemestä. Jani Karvinen näyttelee Kansallisteatterissa Puluboita. Kuva: Tuomo Manninen kansallisteatteri puluboin ja ponin teatteri

Olin 10-vuotiaan poikani Otson ja hänen 8-vuotiaan serkkunsa Vennen kanssa katsomassa Kansallisteatterissa lastennäytelmää Puluboin ja Ponin teatteri. Töttölöö! Vihdoinkin! Otson kanssa olemme lukeneet Puluboin ja Ponin Pöpelikkökirjaa, ja lapset odottivat teatteriretkeä kovasti.

Kansallisteatterin Puluboin ja Ponin teatteri perustuu Veera Salmen kirjoihin.
Kansallisteatterin Puluboin ja Ponin teatteri perustuu Veera Salmen kirjoihin. kansallisteatteri puluboin ja ponin teatteri
Ohjaaja Jukka Rantanen on dramatisoinut näytelmän Veera Salmen Puluboin ja Ponin kirjan pohjalta. Tarina on käännetty teatteriksi näppärästi.

Poniksi itseään kutsuva Mai-tyttö yrittää tehdä teatteriesitystä elämästään. Ponin ja Puluboin esittämät pienet kohtaukset taustoittavat tapahtumia, ja niiden kautta saadaan kerrottua Ponin näkökulma perheen aika traagisiin vaiheisiin. Äiti nimittäin paahtaa liikaa töitä ja kiukuttelee, kunnes saa lopulta burnoutin. Toipuakseen äiti matkustaa hermolomalle - kertomatta kellekään minne, tai milloin aikoo palata. Taiteilija-isä ei jaksa kantaa lapsiperheen arkea yksin ja romahtaa täysin. Poni ikävöi äitiään, karkaa ja eksyy kaupungin yöhön. Tunnelma ei kuitenkaan mene liian synkäksi, sillä Puluboi-kirjojen tavoin näytelmässä leikataan terävästi vakavasta hilpeään.

Varsinkin huumoriltaan Puluboi-tarinat ovat täysin pitelemättömiä, suorastaan anarkistisia. Salmen leikittelevä kieli ja hurjat, vai pitäisikö sanoa HULJAT jutut toimivat näyttämöllä siinä missä kirjoissakin. Lapsia tulee kotioloissa helposti toruttua jatkuvista kakkapierupissa-jutuista – heidän mielestään oli mahdottoman ihanaa, kun katsomossa sai kerrankin vapaasti ja aikuisten kanssa käkättää pöräyksille ja Hakaniementorin torikauppiaiden päähän plätsähtäville pulunkakkapommeille.

Jani Karvinen on Puluboi ja Eeva Putro on Poni Kansallisteatterin lastennäytelmässä.
Eeva Putron Poni-tyttö on tehnyt kohtauksen äidistään. Siinä äidillä on taas kiire. Jani Karvinen on Puluboi ja Eeva Putro on Poni Kansallisteatterin lastennäytelmässä. Kuva: Tuomo Manninen jani karvinen
Puluboi on hassu. Ja sillä oli oikeesti hyvä näyttelijä.
Poikien näkemys oli kahtalainen. Heidän mielestään parasta jutussa oli huumori - ja kyllä pojat nauroivatkin paljon. Varsinkin Puluboille.

- Siksi, että Puluboi ei sano R:ää ja on muutenkin hassu. Ja sillä oli oikeesti hyvä näyttelijä, kehui Otso, ja olen täydesti samaa mieltä. Jani Karvinen heittäytyy pulun sulkiin täysillä. Meitä kaikkia nauratti oikeastaan aina, kun honkkeli toripulu kaahasi lavalle. Maija Ruuskasen säveltämistä lauluistakin pojat pitivät. Paitsi synkästä laulusta, jonka esittivät pimeiden katujen mustatakkiset kulkijat.
- Ketä ne oli, kyseli Otso esityksen jälkeen.

Eeva Putron Poni on soma ja topakka hahmo, uskottava pikkutyttö iloineen ja suruineen. Emmi Pesosen äiti jäi tarinankin vuoksi vähän koleaksi, hän enimmäkseen äkäilee läppärinsä takana. Ilja Peltosen epäkäytännölis-taiteellinen isä on hieno hahmo. Lapsia huvitti kovasti se, että isästä tuli surujensa tähden määkivä lammas. Mini-Millaa näyttelevä Maija Ruuskanen on näyttämöllä ihana ja energinen, vaikka roolihahmo on mielestäni kirjoitettu vähän epäselvästi.

Otso Haapalainen ja Venne Viitaniemi katsoivat Puluboi-näytelmän Kansallisteatterissa.
Otso (vas) ja Venne tykkäsivät etenkin Puluboista. Ja väliaikaherkuista. Otso Haapalainen ja Venne Viitaniemi katsoivat Puluboi-näytelmän Kansallisteatterissa. Kuva: Yle/ Tuula Viitaniemi venne viitaniemi
Vakavien kohtausten aikana pojat kuitenkin pitkästyivät, alkoivat pyöriä penkeissään. Otson mielestä näyttämöllä ei vaan tapahtunut tarpeeksi. Oma kokemukseni oli yllättävän samanlainen. Huumori ja hulluttelu oli esityksen parasta antia. Anna Sinkkosen eloisista puvuista pidin kovasti, samoin Katri Renton moneksi muuntuvasta maitopurkkilavastuksesta.

Pojat halusivat välttämättä antaa esitykselle arvosanan. Asteikoksi päätettiin 1-10. Mietinnän jälkeen Otso antoi 8 ½, ja Venne 9 ½. Aika hyvät numerot! Itse antaisin hieman vähemmän, ehkä 7½ tai 8. Puluboille annan kympin.

Näytelmä päättyy siihen, että bisnesnaisesta joogiksi rentoutunut äiti palaa vihdoin kotiin, isäkin on toipunut omaksi itsekseen, eikä Ponin tarvitse enää olla ikäistään vanhempi. Minusta loppulaulu jäi vähän pliisuksi, eikä se oikein onnistunut nostattamaan tunteita. Mutta pojista loppu oli kiva. - Koska se oli onnellinen, tiivisti Otso.

Ohjaus ja dramatisointi Jukka Rantanen. Lavastus Katri Rentto, puvut Anna Sinkkonen, musiikki Maija Ruuskanen, valot Aslak Sandström, äänet Juha Kerkola,
naamiointi Petra Kuntsi. Rooleissa Jani Karvinen, Ilja Peltonen, Emmi Pesonen, Eeva Putro ja Maija Ruuskanen sekä Sonja Renvall. Ensi-ilta oli Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 28.1.2015.

Haastattelin Veera Salmea Helsingin Kirjamessuilla 2014.

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.