Hyppää pääsisältöön

Lasten kanssa katsomossa: Puluboin ja Ponin teatteri

Jani Karvinen näyttelee Kansallisteatterissa Puluboita.
Jani Karvinen on mahtavasti pöhkö mainosmiespulu Puluboi Hakaniemestä. Jani Karvinen näyttelee Kansallisteatterissa Puluboita. Kuva: Tuomo Manninen kansallisteatteri puluboin ja ponin teatteri

Olin 10-vuotiaan poikani Otson ja hänen 8-vuotiaan serkkunsa Vennen kanssa katsomassa Kansallisteatterissa lastennäytelmää Puluboin ja Ponin teatteri. Töttölöö! Vihdoinkin! Otson kanssa olemme lukeneet Puluboin ja Ponin Pöpelikkökirjaa, ja lapset odottivat teatteriretkeä kovasti.

Kansallisteatterin Puluboin ja Ponin teatteri perustuu Veera Salmen kirjoihin.
Kansallisteatterin Puluboin ja Ponin teatteri perustuu Veera Salmen kirjoihin. kansallisteatteri puluboin ja ponin teatteri
Ohjaaja Jukka Rantanen on dramatisoinut näytelmän Veera Salmen Puluboin ja Ponin kirjan pohjalta. Tarina on käännetty teatteriksi näppärästi.

Poniksi itseään kutsuva Mai-tyttö yrittää tehdä teatteriesitystä elämästään. Ponin ja Puluboin esittämät pienet kohtaukset taustoittavat tapahtumia, ja niiden kautta saadaan kerrottua Ponin näkökulma perheen aika traagisiin vaiheisiin. Äiti nimittäin paahtaa liikaa töitä ja kiukuttelee, kunnes saa lopulta burnoutin. Toipuakseen äiti matkustaa hermolomalle - kertomatta kellekään minne, tai milloin aikoo palata. Taiteilija-isä ei jaksa kantaa lapsiperheen arkea yksin ja romahtaa täysin. Poni ikävöi äitiään, karkaa ja eksyy kaupungin yöhön. Tunnelma ei kuitenkaan mene liian synkäksi, sillä Puluboi-kirjojen tavoin näytelmässä leikataan terävästi vakavasta hilpeään.

Varsinkin huumoriltaan Puluboi-tarinat ovat täysin pitelemättömiä, suorastaan anarkistisia. Salmen leikittelevä kieli ja hurjat, vai pitäisikö sanoa HULJAT jutut toimivat näyttämöllä siinä missä kirjoissakin. Lapsia tulee kotioloissa helposti toruttua jatkuvista kakkapierupissa-jutuista – heidän mielestään oli mahdottoman ihanaa, kun katsomossa sai kerrankin vapaasti ja aikuisten kanssa käkättää pöräyksille ja Hakaniementorin torikauppiaiden päähän plätsähtäville pulunkakkapommeille.

Jani Karvinen on Puluboi ja Eeva Putro on Poni Kansallisteatterin lastennäytelmässä.
Eeva Putron Poni-tyttö on tehnyt kohtauksen äidistään. Siinä äidillä on taas kiire. Jani Karvinen on Puluboi ja Eeva Putro on Poni Kansallisteatterin lastennäytelmässä. Kuva: Tuomo Manninen jani karvinen
Puluboi on hassu. Ja sillä oli oikeesti hyvä näyttelijä.
Poikien näkemys oli kahtalainen. Heidän mielestään parasta jutussa oli huumori - ja kyllä pojat nauroivatkin paljon. Varsinkin Puluboille.

- Siksi, että Puluboi ei sano R:ää ja on muutenkin hassu. Ja sillä oli oikeesti hyvä näyttelijä, kehui Otso, ja olen täydesti samaa mieltä. Jani Karvinen heittäytyy pulun sulkiin täysillä. Meitä kaikkia nauratti oikeastaan aina, kun honkkeli toripulu kaahasi lavalle. Maija Ruuskasen säveltämistä lauluistakin pojat pitivät. Paitsi synkästä laulusta, jonka esittivät pimeiden katujen mustatakkiset kulkijat.
- Ketä ne oli, kyseli Otso esityksen jälkeen.

Eeva Putron Poni on soma ja topakka hahmo, uskottava pikkutyttö iloineen ja suruineen. Emmi Pesosen äiti jäi tarinankin vuoksi vähän koleaksi, hän enimmäkseen äkäilee läppärinsä takana. Ilja Peltosen epäkäytännölis-taiteellinen isä on hieno hahmo. Lapsia huvitti kovasti se, että isästä tuli surujensa tähden määkivä lammas. Mini-Millaa näyttelevä Maija Ruuskanen on näyttämöllä ihana ja energinen, vaikka roolihahmo on mielestäni kirjoitettu vähän epäselvästi.

Otso Haapalainen ja Venne Viitaniemi katsoivat Puluboi-näytelmän Kansallisteatterissa.
Otso (vas) ja Venne tykkäsivät etenkin Puluboista. Ja väliaikaherkuista. Otso Haapalainen ja Venne Viitaniemi katsoivat Puluboi-näytelmän Kansallisteatterissa. Kuva: Yle/ Tuula Viitaniemi venne viitaniemi
Vakavien kohtausten aikana pojat kuitenkin pitkästyivät, alkoivat pyöriä penkeissään. Otson mielestä näyttämöllä ei vaan tapahtunut tarpeeksi. Oma kokemukseni oli yllättävän samanlainen. Huumori ja hulluttelu oli esityksen parasta antia. Anna Sinkkosen eloisista puvuista pidin kovasti, samoin Katri Renton moneksi muuntuvasta maitopurkkilavastuksesta.

Pojat halusivat välttämättä antaa esitykselle arvosanan. Asteikoksi päätettiin 1-10. Mietinnän jälkeen Otso antoi 8 ½, ja Venne 9 ½. Aika hyvät numerot! Itse antaisin hieman vähemmän, ehkä 7½ tai 8. Puluboille annan kympin.

Näytelmä päättyy siihen, että bisnesnaisesta joogiksi rentoutunut äiti palaa vihdoin kotiin, isäkin on toipunut omaksi itsekseen, eikä Ponin tarvitse enää olla ikäistään vanhempi. Minusta loppulaulu jäi vähän pliisuksi, eikä se oikein onnistunut nostattamaan tunteita. Mutta pojista loppu oli kiva. - Koska se oli onnellinen, tiivisti Otso.

Ohjaus ja dramatisointi Jukka Rantanen. Lavastus Katri Rentto, puvut Anna Sinkkonen, musiikki Maija Ruuskanen, valot Aslak Sandström, äänet Juha Kerkola,
naamiointi Petra Kuntsi. Rooleissa Jani Karvinen, Ilja Peltonen, Emmi Pesonen, Eeva Putro ja Maija Ruuskanen sekä Sonja Renvall. Ensi-ilta oli Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 28.1.2015.

Haastattelin Veera Salmea Helsingin Kirjamessuilla 2014.

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Arkielämän taistelusignaalit eivät anna meille rauhaa

    Pitkien vapaiden jälkeen moni kokee arjen taisteluna.

    Vanhoissa lännenelokuvissa saapuvan ratsuväen tunnusmerkki oli signaalitorvi, mutta nykyajan soturin ympärillä on paljon erilaisia signaaleja varoittamassa ja ohjaamassa.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri