Hyppää pääsisältöön

Miksi kaikki kysymykset eivät ole arvokysymyksiä?

Otso Kantokorpi
Otso Kantokorpi Kuva: Yle/Jyrki Valkama kultakuume,kolumnistit,kriitikot

Vaalitenttejä seuratessani minua alkoi mietityttää eräs asia: ehdokkailta kyseltiin erilaisia keskeisinä pidettyjä asioita – vaikkapa talouteen, verotukseen, EU-politiikkaan sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen liittyviä kantoja.

Ikään kuin liitteenä ja erikseen näihin lisättiin muutamia ns. arvoihin liittyviä asioita. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi kanta sukupuolineutraaliin avioliittoon, eutanasiaan ja aborttiin. Eikö tällaisen jaottelun laatiminen ole jo sinällään melko voimakas arvovalinta?

Arvoihin liitetyillä asioilla ei ole kovinkaan suurta vaikutusta kansantalouteen, joten niitä voi käsitellä vähän kuin mausteena. Tämän takia kai eduskunnassakin suurin osa puolueista antaa edustajiensa livetä joissain asioissa kurista. Niitä voidaan nimittää ”omantunnonkysymyksiksi” – mikäli niillä ei ole kansantaloudellista merkitystä. Omatunto ja talous eivät tunnu kuuluvan saman keskustelun piiriin.

Mieleeni tulee taidemaalari Ad Reinhardtin maksiimi: ”Taide on taidetta, ja kaikki muu on kaikkea muuta.” Voisiko nykyään jo sanoa, että ”politiikka on taloutta ja kaikki muu on kaikkea muuta?"

Voisiko nykyään jo sanoa, että ”politiikka on taloutta ja kaikki muu on kaikkea muuta?"

Ihminen on aina ollut taipuvainen erilaisiin dualismeihin. Hyvän ja pahan taistelu on ollut kansanperinteen ja taiteen käyttövoimaa, eikä se ole teemana lakannut olemasta kiinnostava – eiköhän se ole nykyäänkin väkivaltaviihteen keskeisin sisältö. Dualismeista on myös haluttu päästä eroon: taiteessa esimerkiksi muodon ja sisällön erotteleminen toisistaan on koettu vanhanaikaiseksi. On sanottu, että muoto ja sisältö ovat erottamaton kokonaisuus.

Kun kaksi dualistista akselia laitetaan yhteen, voidaan niistä muodostaa nelikenttä. Tämä on ollut yksi näiden vaalien trendi. Ehdokkaita on aseteltu nelikenttään kahden akselin perusteella: oikeistolaiset ja vasemmistolaiset, arvoliberaalit ja arvokonservatiivit. Aivan vastaavasti kuin muodon ja sisällön ongelma taiteessa, taitavat nämäkin dualismit olla jo vanhanaikaisia. Jako on myös ladattu monenlaisilla merkityksillä, mikä tuottaa sen, että kaikkia voidaan käyttää jopa haukkumaniminä, ja sehän ei tunnetusti dialogia lisää.

Arvojen suhteen ongelmaa lisää vielä käyttötapojen moninaisuus eri elämänalueilla. Minä esimerkiksi pidän itseäni arvoliberaalina – tai olen ehkä pikemminkin oppinut sen, että kaltaistani ihmistä on tapana nimittää sellaiseksi –, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi monen perinteisen ja yhteisöllisen arvon kannattaja.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan ’arvokonservatismi’ viittaa yhteisön perinteisten arvojen kannattamiseen. Voisin luetella loputtoman määrän useiden yhteisöjeni perinteisiä arvoja, joita kannatan henkeen ja vereen. Kuulun esimerkiksi erääseen porukkaan, joka on jo yli kymmenen vuoden ajan käynyt kesäisin pelaamassa kyykkää, vuosisatoja vanhaa karjalaista perinnepeliä.

Kuulun myös erääseen baariporukkaan. Olin närkästynyt, kun ylipormestari Jussi Pajunen ehdotti baarien vähentämistä ns. ongelmalähiöiden ostoskeskuksissa. Koen suomalaisen keskiolutbaarin jo perinnekulttuuriksi, joka ylläpitää merkittäviä arvoja. Niiden asiakaskunnat muodostavat aitoja yhteisöjä, joilla on suuri merkitys elämänlaadulle. Olen esimerkiksi todistanut baarin tuottaman yhteisön turvaverkkojen toimivuutta vuosien ajan.

Pelaan baarissani perinteisiä suomalaisia korttipelejä, ja olemme jopa perustaneet kaupunginosamme nimeä kantavan perinnepeliyhdistyksen. Yksi lajeista on vuosittainen mato-ongintakilpailumme, jolla haluamme pitää yllä ikivanhaa stadilaista metskaamisen perinnettä.

Rakastan vinyylilevyjä. Rakastan mustavalkoisia valokuvia ja hopeagelatiinivedoksia digitaalisten tulosteiden sijaan. Pidän edelleenkin lapsuuteni kansakoulun tillilihasta. Rakastan painettuja kirjoja, ja onneksi olen jo niin vanha, ettei minun edes tarvitse miettiä, että hankkisinko joskus sähkökirjan lukulaitteen. En aio koskaan hankkia älypuhelinta. Voisin jatkaa listaa loputtomiin.

Olen siis todellisuudessa arvoineni umpikonservatiivinen, mutta silti minut luokitellaan arvoliberaaliksi. Mistä tämä johtuu? Siitä, että luokittelu tapahtuu ulkopuolelta ja että laajemmassa keskustelussa vain tietyt kysymykset otetaan tämän dualistisen jaottelun pohjaksi.

Olen siis todellisuudessa arvoineni umpikonservatiivinen, mutta silti minut luokitellaan arvoliberaaliksi.

Huomaan, että suurin osa politiikassa keskeisinä pidetyistä asioista liittyy varsin heikoin sitein arkiseen arvomaailmaani, jota kuitenkin mietin tietoisesti aika usein.

Marxilaisittain katsoen tämän pitäisi tuottaa vieraantumista, mutta minähän en siihen alistu. Näyttelijä ja perhokalastaja Jasper Pääkkönen sai Itämeren lohen tulevaisuuden valtakunnallisen keskustelun kohteeksi. Asioihin voi siis vaikuttaa. Otan arvokonservatiivisuuteni agendalle mato-onginnan, tikinpeluun ja kyykänheiton puolustamisen. Tästä se alkaa.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri