Hyppää pääsisältöön

Calbuco-tulivuori purkautuu Chilessä - Instagram täyttyi kuvista

Calbuco aloitti purkauksen keskiviikkona. Sen jälkeen alueelta on evakuoitu tuhansia ihmisiä - ja postattu tuhansia Instagram-kuvia.

Tulivuorenpurkaus näkyy noin 50 kilometrin päähän. // Kuva: Alex Vidal Brecas

Tulivuori Calbuco alkoi purkautua Chilessä keskiviikkona. Sitä ennen se oli viettänyt hiljaiseloa yli viisi vuosikymmentä. Sen syöksemä tuhkapilvi nousee kilometrien korkeuteen ja näkyy jopa viidenkymmenen kilometrin päähän.

Tulivuori sijaitsee noin 1 000 kilometriä etelään pääkaupunki Santiagosta lähellä Puerto Varasin turistikaupunkia. Kuolonuhreista tai loukkaantuneista ei ole raportoitu. Chilen presidentti Michelle Bachelet on kuitenkin julistanut alueelle hätätilan, samoin pelastusviranomaiset. Noin 4000 ihmistä on evakuoitu alueelta. Kansalaisia on varoitettu myös siitä, että purkaus saattaa aiheuttaa maanvyöryjä.

Se ei kuitenkaan ole estänyt chileläisiä ottamasta purkauksesta kuvia Instagramiin. Kuvat tulivuorenpurkauksesta leviävät muun muassa tunnisteella #calbuco. Tässä muutama maistiainen.