Hyppää pääsisältöön

Juokseminen teki meistä ihmisiä - olemme kaikki juoksijakoneita!

Metsästäjiä Kalaharilla
Metsästäjiä Kalaharilla Kuva: Mikko Ijäs metsästäjiä kalaharilla

Ihminen on tehty pitkän matkan juoksemiseen, siitä kertovat useat sopeumat kehossamme. Ihmisen varhaisimpia metsästystapoja oli väsytysjuokseminen. Tämä kestävyysjuoksua ja jäljittämistaitoja yhdistävä saalistus vaikutti ihmisen mielikuvituksen ja taiteen kehittymiseen. Maailmassa on enää jäljellä muutamia juoksevia alkuperäiskansoja.

Stradassa meditaiteilija ja väitöskirjatutkija Mikko Ijäs sekä paleobiologian dosentti Suvi Viranta-Kovanen kertovat juoksemisen vaikutuksista meihin.

Ihminen on tehty maratoonariksi

Ihmisen kulttuurin uskotaan kehittyneen kahdelle jalalle nousemisen seurauksena. ”Ainakin yhden teorian mukaan juurikin se, että meidän kätemme vapautuivat muihin tehtäviin aiheutti sen, että kädet kehittyivät näin monimuotoisiksi. Ja se taas vaikutti puolestaan siihen, että aivoistamme kehittyi näin monimuotoiset. Näin kykenimme abstraktiin ajatteluun ja luomaan kulttuurin,” kertoo ihmisen evoluutiota tutkinut paleobiologian dosentti Suvi Viranta-Kovanen. Mutta millainen vaikutus juoksemisella on ollut lajillemme?

Suvi Viranta-Kovanen ja Stradan Joonatan Pitkänen
Suvi Viranta-Kovanen ja Stradan Joonatan Pitkänen Kuva: Hannamari Luukkanen suvi viranta-kovanen ja stradan joonatan pitkänen

Taito juosta on kehittynyt esi-isillemme melko myöhään. Nykytiedon mukaan kaksi miljoona vuotta sitten elänyt Homo erectus juoksi, samoin kuin myöhemmin kehittynyt neandertalin ihminen. ”Neandertalin ihminen juoksi huonommin kuin me. Vasta nykyihminen, joka lähti Afrikasta 100 000 vuotta sitten, on tämä juoksukone, pitkänmatkanjuoksija ja maratoonari”, Suvi kuvailee.

Jaakko Nuotio kouluttaa Aletheiaa Rohan talleilla Kemiönsaaressa.
Jaakko Nuotio kouluttaa Aletheiaa Rohan talleilla Kemiönsaaressa. Kuva: YLE/Reetta Arvila rohan tallit

Juokseminen on ollut merkittävä liikkumismuoto ihmislajille, siitä kertovat kehomme monet juoksemiseen erikoistuneet sopeutumat. ”Tärkein sopeuma on se, että ääreispäät alaraajoissa ovat pienentyneet, eli jalkaterä on lyhyempi ja lihasten massa on siirtynyt lähemmäksi raajan tyveä”, Suvi kertoo. Tällainen liikkuminen on energiatehokkaampaa, kun ei tarvitse heilutella raskaita jalkateriä ja nilkkoja. ”Tästä huippuesimerkki on juoksemiseen sopeutuneen hevosen raaja, sillähän ei ole ollenkaan lihaksia raajan ääripäässä, vaan se liikuttelee pitkiä raajojansa ylempänä olevilla lihaksillaan”. Suvi miettii ihmisen evoluutiota myös edemmäksi. ”Kiinnostavaa on, että olemme liittoutuneet hevosen ja suden kanssa, jotka molemmat ovat pitkän matkan juoksijoita meidän laillamme.”

Muutkin merkit kehossamme kertovat juoksemisen olleen niin merkittävä osa lajimme selviytymistä, että kehomme on muokkautunut siihen soveltuvaksi. Esimerkiksi vapaana liikkuvan hartiakaaren avulla ihminen pystyy tasapainottamaan itseään juoksun aikana, tätä ominaisuutta ei ole apinoilla. ”Jalkapohjassa on erilaisia nivelsiteitä, jotka joustavat ja varastoivat energiaa jokaisella juoksuaskeleella, ne eivät ole niin tärkeitä kävelyssä. Kävely on heilurimainen liike, juoksu taas jousimainen liike”. Suvi kuvailee.

Esimerkiksi Harvardin yliopiston paleoantropologian professori Daniel E. Lieberman on tutkinut ihmisen evoluutiota ja juoksemisen vaikutuksia. Hän itse harrastaa paljasjalkajuoksemista, koska lenkkikenkien iskunvaimennukset muuttavat alkuperäistä juoksutapaa. Katso tästä kuinka paljasjalkajuokseminen muuttaa iskun vaikutusta jalkaterään.

Kuka tahansa meistä pystyy juoksemaan pitkiä matkoja tasaista vauhtia

Tärkein juoksemiseen liittyvä sopeuma on kuitenkin hikoileminen. Tämä esti kehon ylikuumenemisen, josta monet nisäkkäät kärsivät. Hikoilemiseen perustui taas ihmisen eräs varhaisimmista metsästystavoista, väsytysmetsästäminen. Siinä ihminen juoksee saaliseläimen perässä niin kauan kunnes eläin tuupertuu tai kuolee, yleensä lämpöhalvaukseen. Taito on ollut merkittävä ruoan hankintatapa ennen metsästysaseiden keksimistä.

”Kannamme kaikki mukanamme jälkiä väsytysmetsästämisestä. Me kaikki pystymme pitkään juoksemiseen, pystymme kokemaan näitä samoja tuntemuksia, tämmöisiä juoksemisesta aiheutuvia hyvänolon runner's high -tiloja ", kertoo mediataiteilija ja väitöskirjatutkija Mikko Ijäs. Mikko tutkii juoksemisen ja erityisesti pitkän matkan juoksemisen yhteyttä taiteen syntymiseen.

Mikko Ijäs ja Stradan Joonatan Pitkänen juoksevat
Mikko Ijäs ja Stradan Joonatan Pitkänen juoksevat Kuva: Hannamari Luukkanen juokseminen

”Tällainen väsytysmetsästäminen on ollut yleistä eri puolilla maailmaa, juoksijakansoja on ollut kaikkialla. Australian aboriginaalit ovat juosseet kenguruita hengiltä, Pohjois-Amerikan navajo -intiaanit ovat juosseet antilooppeja hengiltä. Suomessa on hiihdetty hirviä hengiltä”, Mikko kertoo.

Väsytysmetsästämistä on tutkinut esimerkiksi eteläafrikkalainen Louis Liebenberg.

Taide ja mielikuvituksemme ovat juoksemisen aikaansaamia

Mutta miten juokseminen liittyy taiteen syntymiseen? Mikko Ijäs valottaa lisää väitöskirjatutkimustaan.

”Mua kiinnosti erityisesti, että miksi taiteessa on kuvattu tiettyinä aikakausina todellisuutta sillä tavalla miten me näemme sen ja toisaalta välillä miten me koemme sen. Niin kiinnostuin taiteen syntyteorioista kalliotaiteessa. Sitä kautta syntyi ajatus siitä, olisiko näillä varhaisilla metsästysmenetelmillä jonkunlainen perusta tähän taiteen syntyyn?”

kalliomaalaus
kalliomaalaus Kuva: Mikko Ijäs kalliomaalaus

Tässä vaiheessa tutkimukseen liittyy väsytysmetsästäminen. Siinä tärkeässä roolissa on ihmisen kyky ajatella kuten saalistettava eläin. Lisäksi eläimen perässä juostessaan ihmisen piti kyetä jäljittämään sitä ja ennakoimaan saaliin liikkeet. Tämän taidon on ajateltu osaltaan johtaneen ihmisen mielikuvituksen kehittymiseen. Mutta taiteen synnyn kannalta mielenkiintoisin tapahtuma seuraa pitkän väsytysjuoksemisen jälkeen. Nimittäin kun intensiivistä saalistamista on kulunut pitkä aika ja ihmisen suorituskyky on nostettu äärimmilleen muuttui ihminen saalieläimekseen.

”Metsästäjä ei tavallaan ajattele, että hän muuttuu tämmöiseksi eläimeksi, se ei ole tavallaan mielikuva vaan kokonaisvaltainen hallusinaatio”, Mikko kuvailee tällaista tilaa.

Ihmisen muuttumista eläimeksi on kuvattu useissa shamanistisissa kulttuureissa ja kalliotaiteessa. Yleensä on ajateltu, että tällainen muuttuminen liittyy transsitiloihin, mutta Mikko pohtii voisiko väsytysjuokseminen olla perustana tällaisille transsivisioille.

”Voisiko olla niin, että miljoonia vuosia kestänyt eläinten jäljittäminen ja saaliseläimen tavoin ajatteleminen on ollut ihmiselle erityisen voimakas kokemus, koska se on suorassa suhteessa selviytymiseen. Voisiko tällainen olla jonkinlainen perusta sille, että ihmiselle on kehittynyt kyky visualisoida asioita. Eli kun ihminen näkee eläimen jäljen, hän tietää että on kyse tietystä eläimestä ja ihminen se pystyy ajattelemaan kokomaisen maailman sen eläimen ympärille. ”Ja näin olisi syntynyt ihmisen symbolinen kulttuuri, ihmisen kyky kuvata tunnetilojaan ja kokemuksiaan taiteen avulla.

eläinten jälkiä afrikassa
eläinten jälkiä afrikassa Kuva: Mikko Ijäs eläinten jälkiä afrikassa

Jäljellä on enää muutamia alkuperäisjuoksijakansoja

Juoksevia alkuperäiskansoja on jäljellä enää muutamassa paikassa maailmassa. Afrikan eteläosissa, Kalaharin autiomaassa elävät sanit, jotka vielä metsästävät väsyttämällä riistansa. Luoteis-Meksikossa taas asuu rarámuri (tarahumara) -kansa, joiden kulttuuriin kuuluvat pitkät, satojen kilometrien mittaiset juoksumatkat. Mikko Ijäs valmistelee juuri dokumenttielokuvaa näistä viimeisistä alkuperäisjuoksijakansoista.

Valitettavasti näiden molempien kansojen perinteinen juoksukulttuuri on uhattuna.

”Viimeiset juosten metsästävät Kalaharin sanit on oikeastaan ajettu viime vuoden aikana pois asuinsijoiltaan Kalaharin Game Reservistä, samalla heidän perinteinen metsästystapansa on kielletty useilla alueilla”, Mikko kertoo. Viime vuoden aikana Botswanassa tapettiin sukupuuttoon yksi viimeisimmistä juoksevista metsästäjä-keräilijä-kulttuureista koko maailmassa.

Eikä Meksikon alkuperäisjuoksijakansoilla mene sen paremmin. ”Viimeiset Pohjois-Meksikon rarámurit ovat keskellä täysimittaista huumesotaa Sierra Madren kanjoneissa”, Mikko herättää huomiota näiden kansojen ahdinkoon.

Juoksutapahtuma viimeisten juoksevien alkuperäiskansojen puolesta

Maaliskuussa Mikko oli kuvaamassa dokumenttielokuvaansa Meksikossa, jossa oli tarkoitus juosta rarámuri- kansan traditiota ylläpitävä 80 kilometrin ultrajuoksu, Caballo Blanco. Kisa jouduttiin kuitenkin perumaan alueelle syttyneen huumesodan takia. Huumeiden viljely ja Meksikon epävakaa tilanne voi johtaa juoksukulttuurin katoamiseen.

Meksikon juoksijakansa
Meksikon juoksijakansa Kuva: Mikko Ijäs meksikon juoksijakansa

Peruuntuneen Caballo Blanco -kilpailun osanottajat sitoutuivat juoksemaan omissa maissaan osoittaakseen sympatiaa viimeisille juoksijakansoille. Mikko järjestää The Origins Run -juoksutapahtuman Töölönlahdella lauantaina 25.4. Tule mukaan juoksemaan herättääksesi huomiota juoksevien alkuperäiskansojen ahdingolle. Myös Daniel Lieberman ja Louis Liebenberg osallistuvat The Origins Runiin omalla maaperällään

Lisää ohjelmasta

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri