Hyppää pääsisältöön

He eivät olekaan hulluja!

Sami istuu metroasemalla.
Sami kuulee ääniä joita me muut emme kuule. Sami istuu metroasemalla. Kuva: Yle Kuvapalvelu/Raimo Uunila dokumenttiprojekti: äänimies

Olin kuullut skitsofreniasta, sairaista ihmisistä joilla kuola valuu ja kuulevat ääniä. Voivat kuulemma olla vaarallisia. Heidät olisi parempi säilyttää lukitulla osastolla eikä päästää meidän terveiden keskuuteen. Mutta sitten kaikki muuttui kun...

...tapasin tutun tuttavan, jolla oli diagnosoitu skitsofrenia. Hän kertoi läpikäyneensä varsinaisen helvetin. Oli päihteiden sekakäyttöä, huostaanottoa, laitoshoitoa ja masennusta. Mutta häneltä ei valunut kuola eikä hän vaikuttanut erityisen vaaralliselta. Hän kuuli myös ääniä, käskeviä, neuvovia, rauhoittavia, ilkeitä ja lempeitä ääniä. Mutta hän oli oppinut elämään äänten kanssa eikä luokitellut niitä oireiksi vaan pikemminkin ominaisuudeksi. Innostuin ja kiinnostuin, hullut, jotka kuulevat ääniä, eivätkä tunnukaan sairailta! Olisiko heitä enemmänkin? Missä voisin tutustua ääniä kuuleviin?

Suomen moniääniset

Löysin yhdistyksen, Suomen moniääniset ry:n - hassu nimi - sen kautta tutustuin useisiin ääniä kuuleviin. Eikä kestänyt kauan kun seisoin Samin ja Sannan ulko-ovella. Vähän jännitti, niin kuin yleensä uutta ihmistä kohdatessa. Mutta nyt oli kuitenkin kyseessä mielenterveyskuntoutuja, psykooseja läpikäynyt ja ääniä kuuleva henkilö. Päässäni pyöri ajatus, ”Pitääkö Samia kohdella tai puhutella eri tavalla kuin muita, niin kuin terveitä”.

Molempia jännitti

Sami osoittautui tuiki tavalliseksi vaikka tuntui vähän väsyneeltä ja puhui hitaasti, mutta hyvin ymmärrettävästi. Eikä hän tuntunut sairaalta. Samin olemuksesta tuli mieleeni hieman hajamielinen lintubongari.

Hän ei käyttäytynyt oudosti, ei ollut pelottava, ei tärissyt eikä häneltä valunut kuola. Sami pyysi anteeksi hieman sotkuista kotiaan kun istahdimme sohvalle - siivoaminen ei ollut Samin lempipuuhia. Ahaa, hullut eivät siivoa, ajattelin, kunnes mieleeni juolahti oma siivoamistuskani. ”Minua jännittää vähän”, Sami sanoi ”Uusien ihmisten kohtaaminen jännittää aina paljon”, Sami jatkoi. Jaaha, no sittenhän meitä on kaksi.

Tärkeä vertaistuki

Juttelimme Samin kanssa pitkään. Kävimme läpi Samin elämää, ajatuksia ja kokemuksia. Sami kertoi avoimesti kuinka hän oli sairastunut ja saanut hoitoa, kuinka äänet olivat aluksi ahdistavia ja pelottavia ja kuinka vaikeata oli kertoa läheisille omasta sairastumisestaan. Sain oppia kuinka hankalaa voi olla löytää oikea lääkitys ja miten vertaistukiryhmät ovat kullanarvoisia Samille ja hänen kaltaisille.

Aika hullua

Sami oli pitkän ja tuskallisen kiusaamisen uhri lapsena, mutta ei missään nimessä halunnut syyttää kiusaajia sairaudestaan. Sami kertoi myös hymyillen kuinka hän alkoi kuulemaan musiikkia ja myöhemmin oppi vaihtamaan kappaleen joka korvissa soi - Päivänsäde ja menninkäiseen. En kokenut että Sami olisi millään lailla sensuroinut tai kaunistellut kertomuksiaan, tai jäänyt kiinni epäloogisuudesta. En epäillyt kuulemaani.

Sami kertoi vielä olevansa sairaseläkkeellä mutta paloi halusta saada kunnollista työtä, tulla rehelliseksi veronmaksajaksi. Olimme tullut pisteeseen jolloin se maaginen kysymys on esitettävä. Vapisevalla äänellä sain sanotuksi, ”Miltä Sami susta tuntuisi jos kuvaisin sua TV-dokumenttia varten”. Tähän Sami nopeasti ja napakasti, ”Kyllä se käy, ei mua jännitä yhtään”. Aika hullua.

Peter Wallenius
Peter Wallenius Kuva: Copyright: Minttu Wallenius peter wallenius

Peter Wallenius
Äänimies-dokumentin ohjaaja

Artikkeli liittyy TV1:ssä maanantaina 27.4.2015 klo 21.30 esitettyyn Dokumenttiprojektiin Äänimies.

Muualla verkossa:

Sinäkin voit kuulla äänen puhuvan päässäsi, kirjoittaa aiheesta lääketieteen antropologian tutkija Susanne Ådahl

Dokumenttiprojekti: Äänimies

Äänimies Yle Areenassa

Tutustu yhdistystoimintaan:

Suomen Moniääniset ry.

Tukiyhdistys Majakka ry.

Itä-Helsingin Klubitalo

Kuuntele Areenasta 22.9.2014 julkaistu Aristoteleen kantapää: Ääniä pään sisältä:

Kommentit