Hyppää pääsisältöön

Vladimir Putinin pään sisällä

Mitkä ajatukset ja erityisesti ketkä ajattelijat ruokkivat Venäjän presidentin Vladimir Putinin toimia? Tätä kysyy ja näihin vastaa ranskalainen filosofi ja viime vuosina suuren suosion saaneen 'Philosophie' -lehden varapäätoimittaja Michel Eltchaninoff essee -kirjassaan 'Vladimir Putinin pään sisällä'.

silmälasipäinen mies harmaassa ulsterissa
silmälasipäinen mies harmaassa ulsterissa michel eltchaninoff

Michel Eltchaninoffin ytimekäs kirja 'Dans la tete de Vladimir Poutine' eli siis mitä liikkuu Venäjän presidentin päässä näinä eurooppalaisen kriisin aikoina ilmestyi vain yksitoista kuukautta sen jälkeen, kun Vladimir Putin toteutti Krimin niemimaan liittämisen Venäjään ja kun itä-Ukrainan sota alkoi keväällä 2014. Tammikuussa 2015 Putin jakoi huippuvirkamiehilleen paketin kirjoja, kirjoituksia ja ajatuksia niiltä venäläisiltä filosofeilta ja intellektuelleilta, joiden ajatusten hän toivoo olevan kuin ideologiset tukipylväät politiikkansa toteuttajille ja kansalaiset liikkeelle saattavina henkisinä voimina. Eltchaninoffin mielestä Neuvostoliiton hajoamisen ja kriisivuosikymmenten jälkeen Putin haluaa mobilisoida maansa muuhun kuin rauhalliseen elämään. Kaikki tietävät Venäjän kamppailevan edelleen valtavissa ongelmissa, niin taloudellisissa, sosiaalisissa kuin poliittisissa. Niinpä Putin on päättänyt värvätä kansansa suuren kansallisen idean taakse, joka mahdollistaa selviytymisen kriiseistä ja syntipukkien etsimisen muualta. Putin on viimeisen viidentoista vuoden aikana lähes kaikissa tärkeissä puheissaan ja esiintymisiensä yhteydessä siteerannut mieliajattelijoitaan ja rakentanut näiden kautta uutta 'venäläistä tietä'.

"Putin on kehittynyt vuodesta 2000 tähän päivään. Hän ei ole muuttanut vakaumuksiaan, mutta hän uskaltaa ilmaista niitä enemmän ja enemmän. Hän kirkastaa ja hyödyntää niitä. Ajatusten kirkastuminen tapahtui vuosien 2004-2008 välillä ja toisen presidenttikautensa aluksi vuodesta 2012 lähtien Putin on toiminut kuin kostonmerkin vaikutuksessa; häntä vastustanutta oppositiota ja länttä kohtaan. Käännöksen konservatismiin hän otti vuonna 2013 ja seuraavana vuonna hänestä tuli imperialisti. Ja täysin kiertelemättä hän on ruumillistanut revanssinsa niitä kohtaan, jotka kannattivat Neuvostoliiton sortumista ja sen muodonmuutosta demokratiaksi. Venäjän presidentti haluaa myös jättää jälkensä historiaan, sillä hänen mielestään Venäjän historiaan syvällisesti ankkuroituneet ajatukset ovat välttämättömiä. Toisarvoista on, uskooko hän itse niihin. Vladimir Putin on ehkä kuten Dostojevskin sankari Dimitri Karamazov 'laajakatseinen luonne', samalla kertaa kyyninen ja idealisti - molemmissa kuitenkin rehellinen."

Löytääkseen Putinin doktriinin, filosofi Michel Eltchaninoff käy läpi joukon Venäjän presidenttiin vaikuttavia ajattelijoita. Muun muassa sellaisista nimistä kuin Ivan Iljin, Carl Schmitt, Konstantin Leontjev, Nicolas Danilovski, Lev Gumilev, Aleksander Prohanov, Immanuel Kant sekä itse Hegel, muodostuu 'putinismin' filosofiset lähteet. Vaikka ne eroavat monellakin tapaa toisistaan, niitä yhdistää Eltchaninoffin mukaan kaksi pilaria: imperiumin idea ja sodan puolustus. Ja ne olivat myos neuvostoajattelun, sovjetismin, ytimessä. Iljin ihannoi 'valkoista imperialismia', Leontjevilla on konservatiivisuuden perusteita, Danilevski on kehitellyt panslavismia, euraasialaisuuden juuria pohtii Gumilev ja vaikka nykyajattelijoista Prohanov saattaa oikeistomietteineen olla liiankin radikaali Putinille, seurataan hänen ajatteluaan tarkasti erityisesti Putinin lähipiirissä. Tavattuaan Prohanovin Eltchaninoff kirjoittaa:

"Hän ehdottaa erittäin rahvaanomaista versiota slaavilaisuuden perinteestä ja kiteyttää sen kolmeen sanaan: messianismi, imperialismi ja sota- tai voimapolitiikka. Prohanovin mukaan 'Venäjän tie' syntyi 1400-luvulla teoriasta 'Moskova on kolmas Rooma', jonka kohtalona on tulla Konstantinopolin kaaduttua kristinuskon johtajaksi. Tämä kirkastui 1800-luvulla ja koki muodonmuutoksen Venäjän imperiumin kaaduttua. 'Tänään on syntymässä viides imperiumi', vakuutti Prohanov minulle. Neljä edellistähän olivat Kiovan ja Novgorodin Venäjä, Moskovan suurruhtinaskunta, Romanovien keisarikunta ja neuvostoimperiumi. Prohanov rakentaa kolme perustetta ajatuksilleen. Ensinnäkin Venäjä on imperiumi, jonka rajat hengittävät. Se siis sallii alueliitokset. Prohanovin mukaan vaikkei Putin ole vielä lausunut ääneen imperiumi-sanaa, hän on jo aloittanut sen toteuttamisen. Se alkoi vuonna 2008 Georgiassa. Toinen peruste on se, että Venäjä on aina totellut 'jumalallista oikeutta' ja että aina on ollut olemassa venäläinen messianismi, joten idän ja lännen välillä ei ole ollut ainoastaan strategista vastakkainasettelua vaan myos henkinen. Kolmanneksi, Putin on edistänyt konservatiivisiä arvoja yksilöllisyydestä, perheestä ja luonnonläheisyydestä sekä vastustanut läntisen modernismin rintamaa. Tiivistettynä Putin restauroi hänelle näyttäytyvän alkuperäisen imperiumin, venäläisen valtion, joka katosi Neuvostoliiton hajoamiseen."

Tästä katsantokannasta ei siis ole mitään ihmeteltävää Ukrainan kriisin juurissa. Länsi auttoi Maidanin ukrainalaisvallankumouksellisia, Venäjä omanmielisiään niin rahalla kuin muulla avulla. "Imitoimme vain länttä", hehkuttaa Prohanov Eltchaninoffille, joka poimii kirjaansa myos Vladimir Putinin usein referoiman filosofin Ivan Iljinin, joka kuoli viisikymmentäluvun puolivälissä. Yksi hänen pääteoksistaan oli 'Pahan vastustamisesta voimaa käyttämällä'. Filosofi oli vankka kommunismin vastustaja ja yksi taantuksellisimmista valkoisten upseerien ideologian kantajista. Ja samalla kuitenkin erittäin kriittinen suhteessa liberaaliin demokratiaan. Hän viehtyi myös joksikin aikaa natsismista, sen luomasta uskosta kansaan, kansakunnan neroudesta, kunnian tunnosta, itsensä uhraamisesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kansallisesta veljeydestä. Natsismin virheinä hän piti sen uskonnon ja kristillisyyden vastaisuutta. Iljin profetoi teksteissään ihanteellisen johtajan muotokuvaa. Eltchaninoff on lähes mykistynyt, kuinka paljon tämä taulu muistuttaa varoittavaa ja imartelevaa muotokuvaa Putinista - tiennäyttäjästä, joka nousee muodollisen demokratian yläpuolelle, viheliäisine laskelmineen ja abstrakteine hallitustapoineen. Ja ne innostavat kansaa. Eltchaninoff näkee tässä menneen Portugalin diktatuurin piirteitä - nyt siis venäläisen salazarismin.

'Vladimir Putinin pään sisällä' -esseekirjan kirjoittaja sanoo Putinilla olevan yksi yksinkertainen etu puolellaan verrattuna läntisin johtajiin. Hänellä on nimittäin aika puolellaan. Vuodesta 1999 joko pääministerin tai presidentin virassa ja ehkäpä vielä seuraavat puolitoista vuosikymmentä lisää. Kun Eltchaninoff kaivelee Putinin filosofikirjallisuutta, osuu hänen kätensä 1800-luvun puolivälissä vaikuttaneeseen Nikolai Danilevskiin. Tämä toisen sukupolven slavofiili kantaa kirjoittajamme mukaan Putinin doktriinia jo hyvin selkeästi.

"Danilevski on tänä päivänä putinilaisen politiikan ensimmäinen innoittaja. Hän on nimittäin näyttänyt, että 'länsi' ei ole universaali. Kirjassaan 'Venäjä ja Eurooppa' vuodelta 1871 Danilevski ehdottaa kaikkien slaavien unionia Venäjän johtamana. Tämän projektin hän perustelee sillä, että hänen maansa ei kuulu Eurooppaan. Hänen mukaansa Venäjä on liian alkuperäinen, liian erilainen liittyäkseen 'länteen'. Ensinnäkin sen koko estää sen, eikä näin ollen voida kieltää sitä, että Venäjä on liian iso ollakseen ainostaan yksi suurista ja vahvoista eurooppalaisista voimista. Toiseksi, kun Eurooppa ei hyodynnä tätä, se hylkää Venäjän. Euroopan ja Venäjän välinen vihamielisyys on rakenteellinen. Ainoastaan se mitä Danilevski kutsuu slaavilaiseksi unioniksi voi mitellä voimiaan yhdistyneen Euroopan kanssa. Hän kuitenkin alleviivaa, ettei venäläistä maailmanlaajuista dominaatiota tarvitse pelätä. Päinvastoin, kaikkien slaavien unioni sallii uuden globaalin tasapainon läntisen dominaation heikkouksia vastaan. Ja Venäjälle on kaikki voitettavana, kun se uhmaa 'länttä' ilman pelkoa heikkenemisestään. Danilevskille kamppailu 'länttä' vastaan on ainoa hyödyllinen keino venäläisen kulttuurin parantamiseksi ja samaten panslavistisen myötätunnon edistämiseksi. Hegeliä seuraten Danilevski muotoilee 'sodan etiikan hetken', tehokkaan kansallisvaltion, jossa jokainen kansalainen on valmis uhraamaan oman onnensa ja jopa yksilöllisen olemassaolonsa yhteisen pelastuksen hyväksi."

Juuri tästä perusteluketjusta presidentti Putin rakensi puheensa maaliskuussa 2014 Krimin valtauksen yhteydessä. Hän väitti, että kolmen vuosisadan ajan 'länsi' on yrittänyt työntää Venäjää nurkkaan ja se on nyt lopetettava. Geopoliittisessa ajattelussaan Putin on kääntänyt voimakkaasti katsettaan Euraasian suuntaan. Ranskalaisfilosofi Michel Eltchaninoff on löytänyt tähänkin venäläisfilosofiset juuret. Neuvostointellektuelli Lev Gumilev halusi herättää henkiin jo liki sata vuotta sitten esillä olleet ajatukset euraasialaisuudesta. Se piti sisällään ortodoksi-slaavien ja turkinkielisten muslimien lunnollisen unionin keski-Aasiassa. Melkoisessa suosiossa Venäjällä oleva Gumilev on kehittänyt näkemystään käsitteellä 'kiehtovuus'. Se on sekoitus tieteellisyyttä ja mystiikkaa. Eltchaninoff sanoo Putinin käyttäneen tätä käsitettä merkitsemään venäläistä ylivoimaisuutta. Gumilev kutoi tähän yhteen auringon kosmisen energian, maan eläväiset ja mineraalit. Ja kaikki tämä inkarnoituu euraasialaisissa kansoissa.

"Tämän päivän euraasialaisuuden kannattajat haluavat rakentaa maaimperiumin meri-imperiumia vastaan eli anglosaksista maailmaa vastaan. Se olisi uusi maailmaa hallitseva napa. Putin on jo aloittanut tämän toteuttamisen perustamalla virallisesti Kazastanin, Valko-Venäjän ja Armenian kanssa Euraasian unionin, jonka tarkoituksena on laajentua edelleen ja kilpailla täten Euroopan unionin kanssa."

Kuinka pitkälle sitten Vladimir Putin on valmis menemään venäläisellä tiellään imperiumin uudelleenrakentamisessa? Tähän Michel Eltchaninoff vastaa, että vaikka Putin on ennalta arvaamaton, rakentuu hänen projetinsa venäläisten puolustamiseen, tai paremminkin venäjänkielisten puolustamiseen, panslavismin solidaarisuuteen, ortodoksiseen veljeyteen ja tiettyyn neuvostonostalgiaan. Putin haluaa vaikutusvaltansa leviävän niihinkin ulkomailla asuviin venäläisiin, jotka ovat maan jättäneet syystä tai toisesta ja erityisesti niihin, jotka neuvostoimperiumin sorrutua jäivät muihin maihin. Nämä ihmiset ovat Putinille 'venäläisen maailman' tärkeitä ulkovenäläisiä, jotka hän haluaa osaksi venäläistä tietään. Samalla kuitenkin Eltchaninoff muistuttaa, että Putin voi mennä vieläkin pidemmälle kuin Ukrainan, Kazastanin, Moldovan tai Transnistrian venäläisten luo, sillä tästä kielii Georgian sodan aikana Venäjän vaikutuspiiriin liitetyt ei-venäläiset alueet. * Euraasialaista maailmannapaansa hän on jo taloudellisesti ja energiapoliittisesti alkanut tukea uudella ja laajalla yhteistyollä Kiinan ja Intian kanssa. Näin ollen keski-Aasian kilpajuoksu Yhdysvaltain kanssa on jo käynnissä. Euroopassa Eltchaninoffin mukaan Putinin katse kohdistuu Bulgariaan, jonka sisäinen hajanaisuus, kansalaisten maastapako ja vahvat spirituaaliset siteet Moskovaan saattavat kääntää Nato-maan sittenkin itään. Ukrainan kohtalon Eltchaninoff näkee Putinin mieliajattelijoiden kautta olevan jotakuinkin sinetöidyn.

"Ukraina on putinfilosofien mielestä tärkein pelinappula. Kiova on slavofiileille kiistämätön ortodoksisen Venäjän syntylähde ja ukrainalaiset ovat ensimmäiset slaaviveljet. Filosofi Iljin sanoo eurooppalaisten haluavan tyontää Venäjää kohti Aasiaa ja ottaa siltä eurooppalaisia maa-alueita kuten Ukrainan. Ukrainan onkin valittava, kuuluuko se Puolaan vai Venäjään. Mutta euraasialaiset pitävät täysin absurdina Ukrainan leikkaamista Venäjästä ja kieltävät siltä itsehallinnon. Asian kysyminen keneltäkään on sama kuin kysyisi valaalta onko se kala vai nisäkäs. Ukrainan ja Venäjän välillä ei ole kulttuurirajoja, joten pohjimmiltaan Putin kieltäytyy puhtaista poliittisista suhteista näiden maiden välillä. Hän on korostanut tätä tuon tuosta viimeisen viidentoista vuoden aikana, kuten jo vuonna 2003 sanomalla, että "Venäjän ja Ukrainan suhteet ovat ainutlaatuiset ja yhteinen historia kytkee meidät. Suuri osa kansalaistemme kohtaloista molemmissa maissa on sidoksissa toisiinsa kaikilla tasoilla. Näin se tapahtuu ja siksi meidän on rakennettava suhteemme
resursseilla ja keinoilla, jotka eivät ole tavanomaisia." Vuonna 2013 presidentin äänensävy vain jyrkkeni ja hän sanoi "Ukrainan ja Venäjä erityissuhteen olevan hajottamaton, koska kyseessä on sama kansa"."

Eltchaninoff muistuttaa historijoitsija Kirill Lipatovin ajatuksilla epävakaitten venäläistettyjen alueiden riskeistä. Hän on skeptinen sen suhteen, miten 'Uusvenäjän' alueilla asiat saadan normalisoitua ja pelkää rikollisjärjestöjen luovan nopeasti aseiden, huumeiden ja muun rikollisuuden toimintaympäristöt ja Euroopan saavan naapuriinsa syöpäkasvaimia näiden köyhien, eristettyjen ja oikeudettomien alueiden tullessa toimeen kuka mitenkin.
Koskapa Putinia pidetään yleisesti pragmaatikkona on hänellä mielessään tietysti maansa tulevaisuuden talous. Siitä päälinjat on vetänyt Michel Eltchaninoffin Putin -kirjaan ekonomisti Andrei Illarionov.

"Putin ei halua punaista imperumia, ei monarkiaa, ei patriarkaalista imperiumia eikä puhdasta euraasialaista maailmanvaltaa. Hänen visionsa rakentuu tehokkaaseen keisarilliseen, moderniin ja markkinatalouteen perustuvaan järjestelmään - hieman kuin liberaalipoliitikko Egor Gaidarin liberaali imperiumi. Tämän pohjana on valtioiden konfederaatio, joka kykenee kilpailemaan talousjättien kanssa. Putin haluaa hankkia resursseja tähän kilpailuun uusilla voimilla eikä hänen talousdoktriiniinsa kuulu vaihtoehtoa globaalille finanssikapitalismille. Hän ei halua tuhota sitä eikä luoda vaihtoehtoa. Mutta Moskovan johdolla rupla pikamarssitettaisiin näille liberaaleille Euraasian markkinoille."

Ismo Nykänen

Michel Eltchaninoff; 'Dans la tete de Vladimir Poutine'. Actes Sud. Helmikuu 2015. 171 s.

  • Kuinka Saksa aikoo hyvittää hererojen kansanmurhan?

    Namibialaisen politiikantutkijan Henning Melberin ajatuksia.

    Namibian saksankieliseen vähemmistöön kuuluva politiikantutkija Henning Melber kirjoittaa New African -lehden julkaisemassa artikkelissa Saksan Lounais-Afrikan siirtomaan eli nykyisen Namibian tapahtumista viime vuosisadan alussa. Saksalaiset sotilaat ja kiväärein varustautuneet uudisasukkaat olivat vallanneet yhä enemmän maita alueella ennestään asuneelta herero-kansalta.

  • Ääniä suuren utopian raunioilta

    Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitsin näkemyksiä

    Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto.

  • Andamaanien saariston alkuasukkaiden elämästä

    Intialaisen antropologin T.N. Panditin muistelmia

    Intialainen antropologi T.N. Pandit on kotoisin Pohjois-Intiasta Kashmirista. Hänen ihonsa on hyvin vaalea Intian monipuolisessa värikirjossa ja hän on kookas. Amerikkalainen toimittaja Ellen Barry aloittaa Panditista viime toukokuussa New York Timesin kansainvälisessä painoksessa julkaisemassa artikkelinsa: ” 82-vuotias intialainen antropologi T.N.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta

  • Kuinka Saksa aikoo hyvittää hererojen kansanmurhan?

    Namibialaisen politiikantutkijan Henning Melberin ajatuksia.

    Namibian saksankieliseen vähemmistöön kuuluva politiikantutkija Henning Melber kirjoittaa New African -lehden julkaisemassa artikkelissa Saksan Lounais-Afrikan siirtomaan eli nykyisen Namibian tapahtumista viime vuosisadan alussa. Saksalaiset sotilaat ja kiväärein varustautuneet uudisasukkaat olivat vallanneet yhä enemmän maita alueella ennestään asuneelta herero-kansalta.

  • Ääniä suuren utopian raunioilta

    Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitsin näkemyksiä

    Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto.

  • Andamaanien saariston alkuasukkaiden elämästä

    Intialaisen antropologin T.N. Panditin muistelmia

    Intialainen antropologi T.N. Pandit on kotoisin Pohjois-Intiasta Kashmirista. Hänen ihonsa on hyvin vaalea Intian monipuolisessa värikirjossa ja hän on kookas. Amerikkalainen toimittaja Ellen Barry aloittaa Panditista viime toukokuussa New York Timesin kansainvälisessä painoksessa julkaisemassa artikkelinsa: ” 82-vuotias intialainen antropologi T.N.

  • Hengähdystauko.

    Ruotsin pakolaispolitiikan täyskäännös vuonna 2015.

    Åsa Romson yritti pidätellä kyyneleitä samaan aikaan kuin Stefan Löfven selitti happaman näköisenä, että ruotsalainen pakolaispolitiikka tarvitsee hengähdystauon. Että muutosten tavoitteena on vähentää pakolaissiirtolaisuutta. Pakolaislainsäädäntö laskettaisiin absoluuttiseen minimitasoon.

  • Kun eliitti kilpailee vaalivoitosta

    Kenian vaikea tilanne Willy Mutungan kertomana

    ”Kenian eliitin täytyy aikuistua ja luopua pinnallisista draamoistaan. Heidän tulisi kyetä katsomaan nenäänsä pidemmälle ja ymmärtää, että heidän poliittisella teatterillaan on kauaskantoiset vaikutukset, jotka koskettavat miljoonia ihmisiä. Mutta miljoonan dollarin kysymys kuuluu: kykenevätkö he koskaan aikuistumaan?

  • Münchenin turvallisuuskonferenssin johtaja Wolfgang Ischinger

    Münchenin turvallisuuskonferenssin vetäjä Wolfgang Ischinger

    Suurlähettiläs Wolfgang Ischinger on saksalaisen diplomatian suurmies. Hän työskenteli jo kylmän sodan aikana Saksan ulkoministeriössä ulkoministerin henkilökohtaisena neuvonantajana. Ischinger on ohjaillut merkittäviä kansainvälisiä prosesseja, kuten EU:n ja Naton laajentumista sekä Naton ja Venäjän suhteiden uudistamista.

  • Esko Riihelä toimitti liikenteen sujuvaksi

    Liikennevartissa syksyllä 1999 autoja, autoja ja ruuhkia

    Toimittaja Esko Riihelä (1939–2017) tuli katsojille ja kuuntelijoille tutuksi erityisesti liikenneohjelmistaan. Liikennevartissa syksyllä 1990 oli aiheena Suomenkin kaupungeissa yleistyneet liikenneruuhkat.

  • Tieteen ahdinko muslimimaissa

    Tieteen ahdinko muslimimaissa

    ”Tieteen tilasta on kovin vähän hyvää sanottavaa muslimimaissa, sillä mitään merkittävää ei ole tapahtunut 1100-luvun jälkeen. On surullinen tosiasia, että muslimit eivät ole tehneet yhtäkään merkittävää keksintöä esimerkiksi sähkön, tietokoneiden ja lääketieteen alueilla. Vielä pari vuosikymmentä sitten ilmestyi vain vähän muslimien kirjoittamia tutkimusartikkeleita.

  • Kiinan soft power eli pehmeä vaikuttaminen

    Kiinan soft power eli pehmeä vaikuttaminen

    Kiina on viime vuosina lisännyt huomattavasti soft poweriin eli pehmeään vaikuttamiseen kuluttamiaan määrärahoja. Kun amerikkalaiset käyttivät vielä muutama vuosi sitten pehmeään vaikuttamiseen vuosittain noin 670 miljoonaa dollaria, kiinalaiset käyttivät siihen peräti 10 miljardia dollaria.

  • Israelin ja Saudi-Arabian epäpyhä liitto

    Iranilaisen kulttuurintutkija Hamid Dabashin ajatuksia

    Columbian yliopistossa New Yorkissa vertailevan kirjallisuustieteen professorina työskentelevä iranilainen kulttuurintutkija Hamid Dabashi on eräs maailman tunnetuimmista Lähi-idän tutkijoista.

  • Mitä Espanjalle on tapahtunut ?

    Espanjan demokratian kehitys Katalonian kriisiin

    Mitä meille on tapahtunut, Espanja - toiveikkuudesta pettymykseen. Se on Fernando Ónegan toukokuussa ilmestyneen kirjan nimi. Ilman kysymysmerkkiä, sillä Ónega enemmänkin kertoo kuin kysyy. Hän on tunnettu politiikan kommentaattori, - seurannut Espanjan demokratian kehitystä sen syntyvaiheista asti.

  • Vedenpaisumuksista kuivuuskausiin

    Näkökulmia maailman huolestuttaviin vesiongelmiin

    Suomessa lienee hieman vaikeaa hahmottaa maailman vesiongelmia. Suomi on laaja maa, jossa on paljon vettä ja vähän väkeä. Satavuotias itsenäinen Suomi voi olla sinänsä onnellinen, sillä tällainen tilanne on poikkeuksellinen maailmanlaajuisesti.