Hyppää pääsisältöön

Lapin kullan kimallus

Lapin kullan kimallus, yle tv1
Jakob Ervast (Vesa Vierikko, vas.) ja Nils Lepistö (Pirkka-Pekka Petelius) lähtevät kultaa huuhtomaan. Lapin kullan kimallus, yle tv1 lapin kullan kimallus

TV1 lauantaisin 9. - 23.5.2015 klo 21.15 - 22.10, uusinta sunnuntaisin klo 15.55
Yle Areenassa 7 päivää

Kolmeosainen Åke Lindmanin ohjaama tv-sarja Lapin kullan kimallus kertoo ystävyksistä, jotka lähtevät paremman elämän toivossa Lappiin kultaa etsimään.

Elokuvassa eletään 1860-luvun loppua. Entiset merimiehet ja Amerikan kultakenttien kävijät Jakob Ervast (Vesa Vierikko) ja Nils Lepistö (Pirkka-Pekka Petelius) suuntaavat Ivalonjoelle kultaa huuhtomaan.

Työmiehiä ja huijareita

Kullasta olivat saaneet vihiä muutkin. Kultalöydön jälkeen pohjoiseen vyöryy kullanetsijöitä, viihdyttäjiä ja huijareita. Rehellisiä työmiehiäkin ja miesten perässä naisia.

Paikalle ilmestyy muun muassa venäläisiä retkikuntia ja yksinäisiä onnenonkijoita. Valtiokin on kiinnostunut löydöstä.

Kulta kiehtoo ja sokaisee, mutta kuka lopulta löytää Lapin kultamailta onnen. Vai löytääkö kukaan? Äärimmäisissä olosuhteissa, ihmisen ahneuden ja Lapin luonnon armoilla, punnitaan myös ystävyys.

Martti Suosalo roolistaan Jussi-ehdokkaana

Rooleissa nähdään muun muassa Kaija Pakarinen, Jarmo Mäkinen, Lasse Pöysti, Ismo Apell, Mats Långbacka, Ville Haapasalo, Minna Turunen, Martti Suosalo, Asko Sahlman, Risto Tuorila ja Irina Björklund.

Martti Suosalo oli ehdolla roolistaan parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon saajaksi vuonna 2000.

Ohjaus: Åke Lindman. Käsikirjoitus: Heikki Vuento. Tuotanto Åke Lindman Production Oy, 1999. Elokuva on esitetty TV1:llä edellisen kerran vuonna 2001.