Hyppää pääsisältöön

Mikon vitamiinitesti

Toimittaja Mikko Penttilän vitamiinitesti.
Toimittaja Mikko Penttilän vitamiinitesti. Kuva: Yle, Tero Kyllönen toimittaja mikko penttilä

Vitamiineista kysytään paljon, ja yksi yleisimmistä kysymyksistä on, mitä vitamiinilisiä kannattaisi talviaikaan syödä. Toimittaja Mikko Penttilä päätti selvittää asian tekemällä kokeen käänteisesti: mitä tapahtuukaan, jos lopettaa kaikenlaisten vitamiinilisien nauttimisen koko pitkän talven ajaksi?
Ennen kokeen aloittamista perusterve, säännöllisesti liikuntaa harrastava Mikko nautti reilu kahden kuukauden ajan – monipuolisen ruokavalion lisäksi – monivitamiinia, B- ja D-vitamiinia, rautaa ja magnesiumia ohjeen mukaan.

Lokakuun puolivälissä hän kävi laboratoriossa, jossa mitattiin vitamiiniarvot ja otettiin pieni verenkuva. Tämän jälkeen vitamiinilisien nauttiminen lopetettiin. Kevättalvella mittaus toistetaan, ja katsotaan, mitä vitamiiniarvoille on tapahtunut.

Jo ensimmäisessä mittauksessa koettiin pienoinen yllätys: Kaikki arvot olivat muuten normaalit, mutta B6-vitamiinin taso ylitti moninkertaisesti viitearvon ylärajan. Mikon arvo oli nimittäin 386, kun viitearvon yläraja on 110. Näin suureen ylitykseen liittyy jopa pienoinen riski, sillä kirjallisuudessa on kuvattu juuri B6-vitamiinin yliannostuksen aiheuttama sensorinen neuropatia, siis eräänlainen tuntohäiriösairaus. Tämän voidaan ajatella olevan yllättävää, sillä Mikko noudattaa kasvisruokavaliota, jonka perinteisesti on ajateltu laskevan B-vitamiiniarvoja.

Etukäteen suurin mielenkiinto kohdistuukin B-vitamiinitasoihin – palautuuko B6 normaaliksi ja mitä tapahtuu muille? Myös D-vitamiinitason voi olettaa pimeän vuodenajan myötä laskevan.

Mikon vitamiinitesti – tulokset puoli vuotta myöhemmin

Kevään laboratoriotulokset olivat yhtäältä odotettuja ja toisaalta yllättäviä. Kuten odotettua, B6-vitamiinin taso palasi viitearvojen mukaiseksi. Ennustettavaa oli sekin, että D-vitamiinin määrä putosi jonkun verran. Hieman yllättävää sen sijaan on, ettei pimeimpään vuodenaikaan pidetty puolen vuoden vitamiinpaasto kovin kummoista heilahdusta veren vitamiiniarvoissa saa aikaiseksi. Kaikki arvot olivat nimittäin kevään mittauksessa kunnossa.

D-vitamiinin tarpeellisesta määrästä tosin käydään jatkuvaa keskustelua, mutta ainakin toistaiseksi voimassa olevien suositusten mukaisiin tasoihin nähtävästi pääsee myös viettämällä koko talven ilman kalaa tai vitamiinilisiä.
Onko salaisuus sitten ruokavaliossa? Ehkä vitamiineja riittää veressä erityisen terveellisten syömistottumusten takia? Eipä juuri. Mikko syö mitä sattuu ja milloin sattuu, mutta ei kalaa tai lihaa. Liian vähän hedelmiä ja tuoreita kasviksia. Liian usein tai sitten liian harvoin. Liian yksipuolisesti ja aika usein ihan vain liikaa.

Kun tähän yhdistetään epäsäännöllinen elämänrytmi, toistuvasti lyhyehköksi jäävät yöunet ja aivan liian usein vaivaava kiireen tuntu, ei liene ihme, että Mikkokin on turvautunut vitamiinipillereiden apuun – vähän kuin varmuuden vuoksi. Mitäköhän niiden hyödyllisyydestä pitäisi tämän testin perusteella ajatella?

Akuutin vitamiinitesti -grafiikka
Akuutin vitamiinitesti -grafiikka Kuva: Yle, Tero Kyllönen akuutin vitamiinitesti -grafiikka

Alhaiseen hemoglobiiniin foolihappoa?

”Olen kuusikymppinen mies ja olen pitkän aikaa kärsinyt alhaisesta hemoglobiinista, joka tiedetään johtuvan B12 vitamiinin puutteesta ja hoitona on B12 vitamiinitabletteja. Alhainen hemoglobiini aiheuttaa minulle muisti-, uni- ja keskittymisvaikeuksia ja palelen kesäisinkin. Kysynkin, onko minulle hyötyä foolihapon ottamisesta tabletteina, eli saanko sillä hemoglobiiniarvoni nousemaan?”

Foolihaposta on hyötyä ainoastaan silloin, kun anemia johtuu sen puutteesta. Foolihapon mittaaminen on tärkeää, jos anemia on suurisoluista. Punasolut ovat turvonneet, mikä näkyy suurentuneena MCV- arvona. Jos tällöin foolihappoarvo on matala, selitys löytyy ja puute päästään korjaamaan. Lääkäri sitten kirjoittaa reseptin vahvaa foolihappoa varten. Mutta siis muussa tapauksessa foolihaposta ei anemian hoidossa ole hyötyä.

Lisää ohjelmasta

Jukka Vatjus-Anttila vetää leukoja ulkona.
Jukka Vatjus-Anttila vetää leukoja ulkona. Kuva: Yle, Akuutti kehonpainoharjoittelu
perhekodin asukkaat ulkoilevat pihapiirissä
perhekodin asukkaat ulkoilevat pihapiirissä Kuva: Yle, Akuutti perhekodin asukkaat ulkoilevat pihapiirissä
Puutiainen iholla.
Puutiainen iholla. Kuva: Yle puutiaisten levittämät taudit,puutiaisaivotulehdusrokotteet
Alina Tomnikov istuu kuvassa silmät kiinni, taustalla valoa ja lasiseinä.
Alina Tomnikov istuu kuvassa silmät kiinni, taustalla valoa ja lasiseinä. Kuva: Yle / Tero Kyllönen Akuutti,Alina Tomnikov,Näkövammaisten liitto ry
Kommentit