Vanhusten asuminen ja hoito on kiperä kysymys, johon etsitään toimivia ratkaisuja. Pitkään elävälle koittaa todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin hetki, jolloin ei enää pärjää kotonaan yksin. Voisiko yhteisöllinen asuminen olla yksi ratkaisu ongelmaan?
Kaarinassa avattiin viime syksynä Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa senioreiden perhehoitokylä, Säde. Yhteisessä pihapiirissä on viisi kodinomaista perhekotia vanhuksille, jotka tarvitsevat toisen ihmisen apua ja tukea arkeen, mutta eivät kuitenkaan ole vielä tehostetun palveluasumisen tai laitoshoidon tarpeessa.
Tämä on koti kaikille
Akuutti poikkesi kylään perhehoitaja Anne-Mari Sirénin luotsaamaan perhekotiin keskelle perjantaipäivän arkea. Kodissa asuu neljä naista, joista vanhin on 92-vuotias ja nuorin 79.
– Yhtään pappaa emme ole saaneet. Olisi kiva jos olisi pappakin, mutta nämä mammat ovat tosi kivoja ja sopeutuvaisia, todella hyvä porukka, asukkailleen voita leiville veistelevä Sirén kiittelee.
Avarassa salissa istuu yksi asukkaista, Leila Lehtonen.
– Tykkään tällaisesta hiljaisuudesta. Meitä on täällä neljä ja sovimme hyvin yhteen, ettei joku ole sellainen kiukkuinen, toteaa Lehtonen.
Anne-Mari Sirén korostaa rehellisyyttä ja avoimuutta. On tärkeää puhua mieltä vaivaavat asiat halki niin omaisten kuin asukkaidenkin kanssa.
– Joskus omaiset kysyvät, onko meidän mamma ollut hyväkäytöksinen. Täällä ei todellakaan tarvitse aina olla hyväntuulinen, mehän olemme kotona. Meidän pitää näyttää tunteemme, sehän on pelkästään hyvä. Paljon nauretaan ja meillä on hauskaa yhdessä, voidaan puhua asiasta kuin asiasta. Tämä on se koti kaikille, niin minulle kuin muillekin, Sirén kertoo.
Täällä ei todellakaan tarvitse aina olla hyväntuulinen, mehän olemme kotona.
Perhekodin pyörittäminen pitää kiireisenä. On tavalliset arjen askareet pyykkeineen ja kotiruuan valmistamisineen. Vierailijoita ja omaisia tulee ja menee päivän mittaan, tiettyjä vierailuaikoja ei kodissa ole.
– Nousen ennen seitsemää ja tulen puoli kahdeksaksi keittämään puuroa. Pesuja, roskikset, petaukset, pukemiset, lakanoiden vaihdot, siivoukset… Kevennän omaa työtäni talonpoikaisjärjellä: nyt jätän tuon tänä päivänä kun en jaksakaan, teen huomenna. Sillä lailla kuin kotonakin, nauraa Sirén.
Viiden perhekodin yhteisö
Anne-Mari Sirénin asukkaat ovat lähteneet päiväkävelylle pihalle. Pihapiiriä reunustaa neljä ajan henkeen rakennettua kaunista taloa. Yhdessä rakennukset muodostavat suljetun pihan.
Kiinteistöt on rakennuttanut ja ne omistaa Kaarinan Vanhusten Palvelukeskuksen säätiö. Kaarinan kaupunki vastaa vanhusten sijoittamisesta perhekoteihin. Se myös huolehtii ikääntyneen hoivan ja huolenpidon kokonaisuudesta.
Taloryppäässä toimii yhteensä viisi perhekotia, lisäksi on yhteisiin kokoontumisiin pyhitetty rakennus, jossa myös sauna sijaitsee. Sisään päästiin muuttamaan lokakuussa.
Tämähän on suuri elämänmuutos meille kaikille. Tulemme kodeistamme tai muualta ja asumme täällä kaikki, tämä on yhteinen koti.
– Tämähän on suuri elämänmuutos meille kaikille. Tulemme kodeistamme tai muualta ja asumme täällä kaikki, tämä on yhteinen koti. Ehkä meitä tavallaan auttaakin sopeutumaan se, että olemme jokainen prosessissa, pohtii Sirén.
Sirén kokee olevansa asukkailleen kuin omaishoitaja. Tiettyä turvaa tuo se, että naapurissa asuu neljä muuta perhehoitajaa, joille jutella asioista silloin kun jokin askarruttaa tai huolettaa.
– Yhteisöllisyyttähän tässä haetaan, tämä on meidän oma yhteisö. Voidaan tehdä yhdessä asioita, olla toinen toiselle vertaistukena, koska kyllähän tässä sattuu ja tapahtuu.
Kiitolliset asukkaat
Tänään Leila Lehtosta tulee tapaamaan jokaviikkoinen vieras, ystävätoiminnan kautta löytynyt Terttu Ali-Raatikainen. Leila kutsuu Terttua enkelikseen. Yhdessä jutellaan ja jumpataan.
– Silloin kun hän asui keskustassa kävelimme vielä kauppoihin yhdessä, mutta nyt se ei enää kävisikään päinsä, askel on lyhyempi, kertoo Ali-Raatikainen.
– En olisi enää kotona voinut olla millään, kun on huonot jalat. Kun sanoo itsellensä, että nyt olen tämmöinen. Jos aina vaan lykkää etten lähde mihinkään, on koko sakille taakkana, omaisellekin. Tällaisia paikkoja tarvitsisi vaan olla enemmän, huomauttaa Lehtonen.
Omassa huoneessaan istuskelee Eine Tontti, perhekodin vanhin asukas.
-Kaikki on niin helppoa, tykkään oikein kovasti täällä asua. Täällä on niin rauhaisaa aina, apu tulee heti kun tarvitsee. Mikä sen parempaa vanhalle ihmiselle, Tontti kiittelee.
Lääkehuolto pelaa
Perhekotien asukkaiden terveyttä seuraa säännöllisesti sairaanhoitaja Mira Reponen Kaarinan kaupungin kotihoidosta
– Käyn Säteessä pääsääntöisesti hoitamassa asiakkaitten kaikki sairaanhoidolliset asiat. Asiakkaitten lääkehuolto kuuluu siihen: jaetaan säännöllisesti lääkkeet, tarvittaessa uusitetaan reseptit lääkäreillä, jonka jälkeen lääkkeet toimitetaan tänne apteekista.
– Akuuttitarpeeseen en pysty vastaamaan. Jos täältä tulee kutsu, että pitäisi asiakasta just nyt lähteä katsomaan, koska toimintakyky on heikko, perhehoitajat kyllä osaavat. Heillä on ohjeet ja he osaavat lähettää asiakkaan eteenpäin, Reponen toteaa alkaen mitata Lehtosen verenpainetta.
– Meidän täytyy osata, milloin soittaa ambulanssi, itse teet päätöksen. Jos ei ole ihan akuuttia ja vakavaa, soitat omaisille, onko heillä aikaa viedä omaistaan lääkäriin tai päivystykseen. Koska emme voi lähteä täältä, tarvitsemme aina tukihenkilön. Omaiset kiitettävästi hoitavat etukäteen tiedossa olevat lääkärikäynnit, kertoo Anne-Mari Sirén.
Reponen arvioi, että jopa 80 prosenttia omasta työpanoksesta kuluu perhekylän asukkaisiin.
– Tykkään työstäni, uusi kiva haaste. Mutta en olisi uskonut, että se teettää niin paljon työtä, koska asukkaat ovat tänne tullessaan jo aika huonokuntoisia.
Perhehoitajan työ sitoo 24/7
Työtä perhekodin vetäminenkin teettää. Se vie myös aika tarkkaan perhehoitajan henkilökohtaisen liikkumavapauden.
– Vapaa-aikaa on kolme ja puoli päivää kuukaudessa. Mehän emme voi täältä poistua ollenkaan. Kun kaupassa käydään, tähän tulee aina toinen ihminen siksi aikaa. Oma verkosto on tärkeä eli se että on tuttavia, jotka voivat tulla tähän muutamaksi tunniksi auttamaan, Sirén muistuttaa.
Hän toivoo, että jatkossa perhekoteja suunniteltaessa olisi hoitajille järjestettävissä muutama tunti vapaata kahtena, kolmena päivänä viikossa. Niin pääsisi vaikkapa lenkille tai harrastuksiin.
Vapaa-aikaa on kolme ja puoli päivää kuukaudessa. Mehän emme voi täältä poistua ollenkaan.
Perhehoitajien valmennuksesta vastaavat yhdessä Kaarinan kaupunki ja Perhehoitoliitto.
– Tämä on elämäntapa, se täytyy tiedostaa vahvasti jo silloin, kun valmennukseen lähtee. Valmennus aloittaa prosessin, tiedät sitovuuden ja silloin jo käyt asiat mahdollisimman hyvin läpi itsesi kanssa. Oletko valmis antamaan vapautesi aika tarkkaan?, miettii Sirén.
Sirén antaa asukkailleen paljon, mutta mitä hän saa vaativasta elämäntavasta itselleen?
– Elämänkokemus ja elämänviisaus! Minäkin vanhenen ja viisastun, mutta voin viisastua heidän kauttaan vielä enemmän, nauraa Sirén, jota asukkaat kutsuvat äidiksi.
Lisää ohjelmasta
