Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Sähkösavustimet testissä: Maukasta kalaa sekä halvalla että kalliilla laitteella

Sähkösavustimella keltanokkakin saa aikaan maukasta savukalaa helposti. Kuningaskuluttajan testissä selvisi, että kallis savustin on joiltain osin kätevämpi kuin halpa, mutta kalan maussa ei eroja ole.

Otimme testiin neljä savustinta: Muurikan kaksi mallia ovat selvästi muita kalliimpia maksaen 99 ja 129 euroa. Prego ja Easy Cooking maksavat 49 euroa. Näiden kanssa hyvin samannäköisiä ja –mittaisia savustimia myydään monilla muillakin nimillä suunnilleen samaan hintaan.

Sähkösavustimen kokoamismisohje
Kaksi testin halvinta savustinta pitää koota itse. Sähkösavustimen kokoamismisohje Kuva: YLE kuningaskuluttaja

Osina myytävien Pregon ja Easy Cookingin ostaja ruuvailee aluksi kahvoja ja jalkoja paikoilleen pitkän tovin.

Kuningaskuluttajan Kolmen Kovan testiryhmä koottiin tamperelaisesta sisarussarjasta. Mika Kivimäki, Minna Valaja ja Jaana Mäkinen ovat kaikki savukalan ystäviä.

Minna löytäisi mielellään siistimmän ja helpomman savustustavan kuin perinteinen nuotion ja pöntön yhdistelmä.

- Kokemukseni sellaisesta ovat nokisia ja likaisia, sanoo Minna.

Ei harmia naapurille

Sähkösavustimen rakenne on yksikertainen. Noin puolen metrin mittaisen pöyreän putkilon sisällä on sähkövastus, joka antaa lämpöä.

Savustuspuruja varten on oma pelti.
Savustuspurut levitetään omalle pellilleen. Savustuspuruja varten on oma pelti. Kuva: YLE kuningaskuluttaja

Savustimissa on erillinen pelti, johon savutuslastut levitetään. Tämän lisäksi on ritilä savustettavaa ruokaa varten ja sen alla rasvapelti.

Muurikan isomassa mallissa on kahden ritilän myötä enemmän kapasiteettia kuin muissa.

Kerrostalon parvekkeella raati ei käyttäisi sähkösavustinta

Kalan savustusaika vaihtelee kalan koon mukaan paristakymmenestä minuutista ainakin tuntiin. Kaikki savustimet tihkuvat jonkin verran savua prosessin aikana. Kantta avattaessa voi sitten pöllähtää ilmoille muhkeampikin pilvi.

Kuningaskuluttajan Kolme Kovaa ovat kuitenkin sitä mieltä, että rivitalon tai omakotitalon pihalla sähkösavustinta voi käyttää hyvällä omalla tunnolla - savua ei leviä haitaksi asti ympäristöön.

- Itse asun rivitalossa, eikä kukaan valittanut savustimen käytöstä testaamisen aikana, sanoo Jaana Mäkinen.

Kerrostalon parvekkeella raati ei kuitenkaan käyttäisi sähkösavustinta.

Savustamisen yksityiskohdista riittää erilaisia näkemyksiä. Joku koulukunta on sitä mieltä, että kala kannattaa aina suolata hyvissä ajon ennen savustusta. Jotkut laittavat kalan sisään vasta pöntön lämmettyä ehkäistäkseen nokeentumista.

Hyvää kalan makua

Testin lopputuloksena on kahden kerroksen väkeä. Käytännössä yhtähyvät Muurikat, ja sitten Prego ja Easy Cooking, jotka nekin tulivat maaliin tasatahtia.

Kaikilla savustimilla saatiin samanlainen kala eikä laitteiden nopeudessakaan havaittu eroja. Kolmen kovan mielestä kotisavustaja saa ihan yhtä hyvää ellei parempaakin laatua kaupan kalatiskin tuotteisiin verrattuna.

Halpojen savustimien pohjista tuli vesi läpi, joten niitä on syytä pestä vain pihalla tai kylpyhuoneessa.

- On ainakin tuoretta! tuumii raati.

Muurikka-savustin.
Kaikilla savustimilla saatiin hyvänmakuista kalaa. Muurikka-savustin. Kuva: YLE kuningaskuluttaja
Eroja oli lähinnä laitteiden käytettävyydessä. Muurikat olivat kilpailjoihinsa nähden näppituntumalta jämerämmän oloisia ja joiltakin osin kätevämpiä.

Halpojen savustimien pohjista tuli vesi läpi, joten niitä on syytä pestä vain pihalla tai kylpyhuoneessa, jos käyttää paljon vettä. Myös kansien kiinnilaittomekanismi oli hiukan mutkikkaampi Pregossa ja Easy Cookingissa ja vaati muutaman harjoituksen.

Raati on kuitenkin sitä mieltä, että ainakin harvakseltaan savustava pärjää ihan hyvin tämän testin kahdella halvalla mallilla.

On tietenkin makuasia, jos haluaa ehdan valkean tunnelman takia.

Kolme Kovaa ovat yksimielisiä siitä, että sähkösavustin on helppo ja siistimpi vaihtoehto nuotion kanssa pelaamiseen verrattuna. On tietenkin makuasia, jos haluaa ehdan valkean tunnelman takia.

Ei sähkösavustin tietenkään kokonaan pelasta nokisilta käsiltä. Savustin kannattaa puhdistaa perusteellisesti aina silloin tällöin. Se ei käy käden käänteessä varsinkaan, jos irrottaa vastuksen siivouksen helpottamiseksi.

Plussat ja miinukset

Jaettu testivoitto: Muurikka, pienempi

99 €, 1100 W

Muurikka-savustin.
Muurikka, pienempi. Muurikka-savustin. Kuva: YLE kuningaskuluttaja

+ tukevan oloinen, kansien kiinnitys helppoa
+ kuuman ritilän ottamista varten kätevä ulosvedin
+ mukana monipuoliset savustusohjeet


Jaettu testivoitto: Muurikka, isompi

129 €, 1200 W

Muurikka-savustin.
Muurikka, isompi Muurikka-savustin. Kuva: YLE kuningaskuluttaja

+ tukevan oloinen, kansien kiinnitys helppoa
+ kuuman ritilän ottamista varten kätevä ulosvedin
+ kapasiteettia paljon, mukana hyvä savustusohje
- hinta


Jaettu kakkossija: Prego

49 €, 1100 W

Prego-savustin.
Prego-savustin. Prego-savustin. Kuva: YLE kuningaskuluttaja

+ hinta
+ saatiin samanlainen kala kuin kalliimmillakin malleilla
- kokoaminen
- kansi ei mene kiinni ihan yhtä helposti kuin Muurikassa


Jaettu kakkossija: Easy Cooking

49 €, 1100 W

Easy Cooking -savustin.
Easy Cooking -savustin. Easy Cooking -savustin. Kuva: YLE kuningaskuluttaja

+ hinta
+ saatiin samanlainen kala kuin kalliimmillakin malleilla
- kokoaminen
- kansi ei mene kiinni ihan yhtä helposti kuin Muurikassa

Muokattu 29.4. 2015 klo 15:51: Lisätty linkki Areena-videoon.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.