Pertti Kurikan Nimipäivät voitti vuoden 2015 Uuden Musiikin Kilpailun kappaleella Aina mun pitää. Kilpailussa etsittiin Suomen edustajaa euroviisuihin.
Pertti Kurikan Nimipäivät perustettiin kehitysvammaisten työpajalla 2009 (lue lisää yhtyeen historiasta tästä). Yhtyeen laulaja Kari Aallon sanoittama Aina mun pitää kertoo siitä tunteesta, kun haluaisi tehdä jotain, mutta täytyykin tehdä sitä mitä käsketään. Kappale kertoo siis itsemäärämisoikeudesta.
Aina mun pitää selvitti helposti tiensä UMK:n finaaliin, jossa se oli ennakkosuosikki yhdessä Satin Circus -yhtyeen Crossroads-kappaleen kanssa. Yhtyeen jäsenet, Pertti Kurikka, Sami Helle, Kari Aalto ja Toni Välitalo, eivät ottaneet turhia paineita ennakkosuosikin asemastaan.
"Ei jännitä. Se on elämää vaan", sanoi Kurikka ennen UMK:n finaalia. Välitalo ja Hellekin olivat jo suunnanneet katseensa kohti Wienissä järjestettäviä euroviisukisoja. Sitten siellä saattaisi jännittää, mutta ei vielä Suomen kisoissa.
Voiton ratkettua, kertoi Aalto Kioski-ohjelmalle juhlivansa "rankalla kädellä", kuten punk-bändin keulakuvalle sopii.
Parin päivän kuluttua UMK-finaalista bändi vieraili Aamu-tv:ssä kertomassa tuntemuksistaan voitosta.
"Olen onnellinen, että me jo eka kerralla päästiin euroviisuihin ja voitto tuli kotiin. Ja voi, että minkä Pertti Kurikan Nimipäivät meni tekemään", kertoi Kurikka.
Laulaja Aalto kertoi, että punk-laulun sanoittaminen lähtee tietystä viestistä, joka laululla on.
"Ne on hyvin sanomallisia ja kun sen asian kertoo ja se kuuluu, pätee se moneen eri juttuun."