Hyppää pääsisältöön

11 faktaa, joita et tiennyt jääkiekon MM-kilpailuista

Montako sekuntia meni MM-kilpailujen nopeimman maalin tekemiseen? Mikä on tämän hetken huonoin MM-kilpailuihin osallistuva maa? Lue, niin tiedät.

Vuoden 2014 MM-finaalissa kohtasivat Suomi ja Venäjä. // Kuva: EPA / Tatyana Zenkovich

Tshekissä järjestettävät jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut käynnistyvät tänään 1. toukokuuta. Kisat päättyvät sunnuntaina 17. toukokuuta, kun Suomi voittaa kello 21:45 alkavassa finaalissa vastustajansa. Toivottavasti.

Useimmat tietävät, että Suomi voitti ensimmäisen MM-kultansa vuonna 1995. Valtaosa muistaa, että Suomi pokkasi kultamitalin myös vuonna 2011.

Alla olevia faktoja moni ei taida tietääkään.

1. Tästä ollaan lähdetty liikkeelle

Suomen jääkiekkomaajoukkue osallistui ensimmäisen kerran jääkiekon MM-kilpailuihin vuonna 1939. Suomi pelasi viisi ottelua – ja hävisi ne kaikki. Suomen maaliero oli surullinen 5–25. Suomi hävisi muun muassa jääkiekon liiliputeille, Belgialle ja Hollannille. Suomi sijoittui turnauksen viimeiseksi, sijalle 13. Suomen edelle sijoittui turnauksessa yhden tasapelin pelannut Jugoslavia.

Näihin aikoihin poika ei saunonut eikä torilla tavattu.

2. Nousu

Suomi oli toista kertaa mukana jääkiekon MM-turnauksessa vuonna 1949. Kuten edellisessä, vuoden 1939 turnauksessa, nytkin Suomi hävisi kaikki alkusarjan ottelunsa. Alemmassa loppusarjassa Suomi pääsi näyttämään, että 10 vuodessa kehitystä on tullut: Suomi pesi Norjan lukemin 7–3 ja edelliskisojen mörön Belgian peräti 17–2.

Ehkei vielä suunnattu toria kohti, mutta suunta oli oikea.

3. MM-historian nuorin pelaaja

Tuoreessa muistissa on hetki, kun Oulun Kärppien vasta 17-vuotias Sebastian Aho ratkaisi kauden 2014–2015 liigamestaruuden Kärpille. Jos Aho oltaisi valittu Suomen joukkueeseen MM-kilpailuihin, hän ei olisi läheskään nuorin miesten MM-turnauksessa esiintynyt pelaaja, ehei.

Aho on kuukauden tarkkuudella 17 vuoden ja 9 kuukauden ikäinen. Nuorin koskaan aikuisten MM-tasolla pelannut pelaaja on sveitsiläinen Bibi Toriani, joka edusti maataan 17 vuoden ja neljän kuukauden ikäisenä vuoden 1928 MM-turnauksessa.

4. Ainoa MM-maali, josta on tehty postimerkki

- Peli on tällä hetkellä hiveltävää katsottavaa. Kun katselee, liikkuminen on hienoa niin kuin Granlundkin. Katsokaa tämän nuoren taiturin.. OOOOOOIIIII NÄITTEKÖ MINKÄ MAALIN KAVERI ISKEE!? NÄITTEKÖ MINKÄ MAALIN KAVERI ISKEE!? Ottaa mailan lapaansa kiekon, ja venäläispelaajat katsovat kentällä, että herranjestas mitä siellä tapahtui! Granlund ottaa kiekon, ottaa lätyn mailan lavalle ja tekee, kyllä tekee MM-historian yhden hienoimmista maaleista.

Kunnon kiekkofanin ei edes tarvitse kuulla selostaja Antero Mertarannan eläytymistä Mikael Granlundin ilmaveivimaaliin vuoden 2011 MM-kilpailujen välieräottelussa Venajää vastaan. Kirjoitetun tekstin pitäisi saada iho kananlihalle. Se on fakta se.

Granlundin veivistä tehtiin postimerkki. Se on tiettävästi ainoa MM-kilpailuissa tehdyn jääkiekkomaalin pohjalta tehty postimerkki.

5. Ahkerin ruudinkäyttäjä

Viime vuosina Suomen maalintekopeli on ollut MM-tasolla nihkeää. Yksi nihkeimmistä kamppailuista nähtiin jo vuonna 2008 Suomen kohdatessa Latvian. Ottelussa Suomi laukoi kohti Edgars Masalskisin vartioimaa maalia peräti 62 kertaa. Ensimmäisessä erässä Suomi pommitti 36 laukausta, joka on MM-tason yhden erän ennätys tilastoidulta ajalta. Vasta Suomen 43:s laukaus upposi verkon perukoille. Suomi voitti kamppailun lukemin 2–1.

6. Helpoin tie mestariksi

Jääkiekon ensimmäiset viralliset, olympialaisten ulkopuoliset MM-kilpailut järjestettiin vuonna 1930. Tuolloin Kanada voitti turnauksen – pelaamalla vain yhden ottelun, finaalin. Turnauksen muut joukkueet Japania lukuun ottamatta pelasivat samalla EM-tittelistä.

MM-loppuottelussa Saksa hävisi Kanadalle lukemin 1–6.

7. MM-historian nopein maali

Suomen peli Valko-Venäjää vastaan vuonna 2009 alkoi nihkeämmin kuin millään muulla joukkueella ikinä jääkiekon MM-kilpailujen historiassa. Viiden sekunnin pelin jälkeen – kyllä, viiden sekunnin – Sergei Demagin yllätti Suomen maalivahti Pekka Rinteen.

Vetohan on häkellyttävän tarkka, mutta silti. Viiden sekunnin kohdalla.

8. Huonoin joukkue MM-tasolla

Jääkiekon MM-kilpailujen lisäksi pelataan 1.divisioonan, 2.divisioonan ja 3. divisioonan MM-kilpailut. 1.- ja 2.divisioonissa on tasot A ja B.

Vuoden 2015 3. divisioonan MM-turnauksen jumboksi sijoittui Bosnia ja Hertsegovina. Joukkue hävisi kaikki kuusi otteluaan. Tiukimmat kamppailut käytiin Georgiaa (tappio 4–1) ja Arabiemiraatteja vastaan (tappio 5–2).

9. Suurin väenpaljous

Vuoden 2014 Valko-Venäjän Miskissä järjestetyissä MM-kilpailuissa otteluita kävi katsomassa yhteensä 640 044 ihmistä. Otteluita pelattiin 61 kappaletta.

Katsojaennätys olisi pienempi, jos vain kaikki helsinkiläiset olisivat käyneet katsomassa otteluita. Helsingissä asuu 623 135 ihmistä.

Venäjä voitti vuoden 2014 MM-kilpailut. Finaalissa halli oli tupaten täynnä. // Kuva: EPA / Anatoly Maltsev

10. MM-historian suurimmat murskajaiset

MM-kilpailujen suurimmasta voitosta on vastannut niinkin kova kiekkomaa kuin Australia. Australia päihitti vuoden 1987 MM-kilpailujen 3.divisioonaa vastaavassa D-sarjassa Uuden-Seelannin lukemin 58–0.

A-sarjan suurimman voiton on napannut Kanada, kun se peittosi Tanskan lukemin 47–0 vuoden 1947 MM-turnauksessa.

11. Bonus: Häkellyttävä tietopankki

Selostaja Antero Mertaranta on tunnettu selostamisen lomassa tapahtuvista värikkään humoristisista lausahduksista. Osa Mertarannan heitoista on puhtaasti huumoria. Osalla mahtaa olla jokin todellisuuspohja.

Vuoden 2006 MM-kilpailuissa Suomen riveissä pelasi uransa jo päättänyt Jarkko Ruutu. Ruutu tuli urallaan tunnetuksi aggressiivisesta pelityylistään. Hän joutui usein tuomarien silmätikuksi.

Ruutu selitteli ottelun aikana tekemisiään tuomarille. Mertaranta epäili, että Ruutu vain kertoi tälle aamustaan.

- Ja siellä parhaillaan Jarkko Ruutu kertoo tuomarille mitä on syönyt aamupalaksi... Pekonia, 2 paistettua kananmunaa, jogurttia, viinirypäleitä, lasi omenamehua, päälle 6 lasia maitoa. Kaikkea se suomipelaaja onkin vetänyt.

Kyllä täytyy olla pikkutarkka selostaja, kun on viitsinyt tällaisenkin tiedon selvittää. Pisteet siitä. Tai sitten siitä huumorista.

Lue myös:

Tässä on Suomen joukkue jääkiekon MM-kilpailuihin

Hallituspaikka on kuin jääkiekon MM-mitali – mutta mikä puolue on mikäkin joukkue?

Mestariksi murtuneilla kylkiluilla sekä käsi puudutettuna – 9 esimerkkiä suomalaisesta sisusta pelikentillä

Robinin ja Elastisen kappale Suomen jääkiekkojoukkueen viralliseksi MM-kisabiisiksi